Kohti uutta vuotta

 Olen nauttinut joulunajasta. Täällä olen piipahtanut vain silloin tällöin.

Toisaalta on ihan hyvä ottaa verkkaisempi tahti. Elämää on elettävä

joka sektorilla ja annettava aikaa elämiselle. Aika rientää, sitä ei riitä tuhlattavaksi.   

Lunta, räntää ja vettä on saatu, säät ovat vaihdelleet.

Juuri tänään satoi joka lajia. Kun rännänsekainen lumisade liimautui ikkunoihin,

se suli heti sadepisaroiksi. Pisarat juoksivat kilpaa ikkunassa ja antoivat tilaa uusille pisaroille.   

 

 Kaupungintalous, kuin myös koko valtakunnantalous,  on rapakunnossa.

Se välittyi uudenvuodenaattona. Raketteja ei viuhunut taivaalle entisten vuosien tahtiin.

Minulle tuotti vaikeuksia saada kuvia, kun raketit räiskähtelivät kovin harvakseen.

Säästö se on pienikin säästö. Olisin jättänyt koko tulituksen väliin, kaupunginkassaan olisi

säästynyt hieman enemmän. Perinteisemmät traditiot esiin. 

Maaseudulla ei taideta kuntien kukkarosta raketteihin tuhlata.

 

 Kaksi tulppaanikimppua on jo kuihtunut, tässä niistä toinen.

Tänään ostin kolmannen. Hinta oli pudonnut jo melkein puoleen.

Kukat ovat ilonamme, kun koti on nyt hiljentynyt. 

 

Pojat nauttivat lätyistä. Tämä on aina herkkua pyhistä huolimatta.

Lätyt nautittiin omenasoseen, mansikkahillon ja sokerin kera.

Näkyypä joku käyttäneen kaneliakin.  Pikkuprinsessa oli leikkimässä

tai piirtämässä. Eikä hän erikoisemmin lätyistä pidäkkään.

Tästä jatketaan tätä vuotta. Ollaan elämään tyytyväisiä. Annetaan onnen asua kodeissamme.

Nautitaan siitä mitä meillä on. Kiitetään terveydestä, kodista ja ystävistä. 

Autetaan kykymme mukaan apua tarvitsevia.

Tänään launantaina

Talletin Raatihuoneen valkoiset kukat.

 Laiskottelin tänään. Kauppareissulla hoidin samalla lenkkeilyn.

Kiertelin rautakauppaosion hitaasti. Olin vähällä ostaa kasviskuivurin.

 Ajattelin  kuivata sieniä. Muistin kuitenkin, että en ole löytänyt vielä yhtään sientä.

Voipa olla, etten löydä ollenkaan tänä syksynä.

Suppilovahverot sopisivat hyvin kuivattaviksi. Löytyneekö niitä ?

Seuraavaksi olinkin kodinosastolla ja pyörittelin lankoja, 50 senttiä kerä.

Ei ollut sopivia värejä. 

Kuvan lyhtykukan värit ovat jo haalistuneet. Saankohan syksyllä uudet lyhtykukat ?

Unohdin ostaa maljakoihin kukkia. Ostin Deko-lehden ja ihastelin muiden koteja.

Tämä päivä hujahti nopeasti. Valmistin lohipiirakan ja siitä tuli hyvää. 

Jos kiinnostaa, ohje löytyy Kotona-blogistani.

Jälkiruoaksi valmistin  nektariinipannacottaa. Sen postaan maanantaina.

Nektariinit ovat nyt mehukkaita ja edullisia. 

Elokuun ensimmäinen helteistä

 Tänään päivä valkeni aurinkoisena, kuten heinäkuullakin lähes jokaisena päivänä.
Olemme pitäneet ikkunoita auki joka huoneessa, mukava ristiveto saa huoneet tuntumaan viileiltä.
Auringon mukaan suljen säle- ja rullaverhoja sitä mukaa, kun aurinko kiertää talon lännestä itään.
Ikkunan uloin ruutu aukeaa ulos, samalla tavalla kuin ne aukesivat jo 1820-luvulla. Museovirasto huolehtii, että ikkunoita ei vaihdeta. Tosin ne pitäisi huoltaa, ehkä ensi kesänä sitten. Sisäikkunat ovat
uutta 2000-luvun tyyliä ja ne avataan sisäänpäin.

Korallikaktus on kasvanut hyvin tänä vuonna. Se kitui monta vuotta, mutta nyt on kasvu vauhdissa.
Kävin tänään "lomailun" jälkeen kuntosalilla ja kuntoilukausi pyörähti taas käyntiin.
 Paikka muuttui ja muutamat laitteet myös. Vieläkin tunnen tehokkaiden liikkeiden vaikutukset.  Soutulaite oli tehokas sen jälkeen, kun vauhtiin pääsin. Tosin "putosin" aluksi vehkeestä lattialle, oli ilmeisesti liian matala laite.   

Pitääpä tännekin rekisteröidä kesätapahtumasta. Kävin sunnuntai-iltana katsomassa  Ykspihlajan kesäteatterissa Anton Tsehovin  näytelmään "pohjautuvan" Neljä sisarta. Aivan oikeasti  näytelmässä
näyttelivät  Airolan neljä sisarta Oona, Sara, Anna ja Aaron.
Kokkolan Matkailun sivuilta voitte lukea näytelmästä ja sen tekijöistä tarkemmin. Näytelmää esitetään edelleen. Sunnuntai-illan esitys oli loppuunmyyty, joten kannattaa varata liput etukäteen.


Neljä sisarta, teksti lainattu Kokkolan Matkailun sivulta.

Neljä sisarta on Kokkolan taiteellisen teatterin versio Anton Tsehovin klassikkonäytelmästä Kolme sisarta. 1800-luvun Tsaarin Venäjän ylimystön elämä on siirretty 2000-luvun Ykspihlajaan, jossa elämänsä taitekohdassa olevat sisarukset painivat kutakuinkin samanlaisten ongelmien kanssa kuin Tsehovin luomat sisarukset yli 100 vuotta sitten. 

Kohellusta ja kommelluksia riitti yliannostukseen saakka. En tunnistanut yhtymäkohtia Anton
Tsehovin  näytelmään, paitsi tietysti nimi liippasi läheltä.
Tämä oli kolmas kesäteatterinäytelmä, jotka olen tänä kesänä käynyt katsomassa. Nyt taitaa jo kesä olla lopuillaan, joten jäänevät tähän kolmeen.

Kirjahyllyllä

Poimin pihalta ohdakkeita. Tänään aurinko jaksoi paistaa iltapäivään saakka. Sen jälkeen oli viileän pilvistä.
Jäin mielelläni järjestelemään työhuoneen kirjahyllyä. Nostin jokaisen kirjan vuorotellen sivuun, pyyhin pölyt ja järjestelin kirjat uudelleen. Kotimaiset ja ulkolaiset omiinsa kummatkin omille hyllyilleen. Taide-, keitto- ja sisustuskirjat myös omiin hyllyihinsä.
Tänään lueskelin Divaani-lehteä. Siinä käytiin taidemaalari Vincent Bakkumin kotona Hollannissa. Mieleeni jäivät nämä rivit.
Aiemmin Vincent rakasti kirjoja. Hän uskoi lukevansa jokaisen uudelleen ja halusi pitää ne hyllyssä myös näyttämismielessä. Nyt hän antaa jokaisen kirjan jakoon heti lukemisen jälkeen.  Asunnossa onkin avara  ja raikas, melkein puolityhjä tunnelma. Katse hakeutuu suurista ikkunoista ulos, jossa rehevät kasvit näyttävät kasvavan silmissä.
- Tiedän, että turhasta tavarasta luopumisesta koituva ilo on nykyään jo klisee, mutta totta se on, sanoo Vincent.   
Mietin miksen luopuisi kirjoista. Niistä on tullut rakkaita. Taide-, keitto- ja sisustuskirjat otetaan luettavaksi säännöllisesti edelleen.Runokirjojakin luen uudelleen ja uudelleen, mutta harvemmin tai oikeastaan ei koskaan muut kirjat päätyvät uudelleen luettaviksi. Kuitenkaan en antaisi niitä pois.  Näyttämismielessä, siihen syytä en ymmärrä, en aseta kirjoille sitä roolia.

Vielä viimeiset muistot pioneista.

Lauantai-iltana

Taas se alkoi, Uutisvuoto. Se tulee katsottua joka lauantai-ilta. Niin nytkin. Studioyleisön mukana on helppo nauraa. Muiden toilaukset, letkautukset ja vitsit kuulostavat hauskoilta.  Muiden kustannuksella, harmittoman hyväntahoisesti  soljuva vuoropuhelu ilostuttaa.
Miltä se tuntuu, jos itse on naurun kohteena ?  Luulen, että kestän persoonaani kohdistuvaa pilaa  määrättyyn pisteeseen saakka. Jos se jatkuu ja jatkuu, eivätkä muut saa samalla mitalla pilaa osakseen, pila ei tunnu enää hauskalta. Se muuttuu ivailuksi.  Seurassa hauskuus pitää olla tasapuolista, jokaiselle vuorollaan.
Uutisvuodossa tasapuolisuus osuu hyvin kohdalleen. Katsoja voi helposti samaistua pilanheittoon eikä  kukaan tule loukatuksi.     

Istuin juuri tuolla sohvan nurkassa ja katselin telkkaria. Siirryin tänne tietokoneelle, joka temppuili hetken aikaa. Internet-yhteys oli poikki. Hetken jo mietin onko kone kaapattu tai haittaohjelma estää yhteydet.
Suljin konetta, otin töpselin seinästä 10 sekunnin ajaksi. Aukesihan tämä, ensimmäisenä oli tietysti taas se Sinulle on viesti -kirje ruudussa. En avaa näitä, nyt näpsäytin  ja eikös vain alkanut sama virsi. Olet voittanut jne.  Mistä näitä viestejä oikein tulee ja miten ne saa lopullisesti pois. Ne todella haittaavat jopa linjayhteyksiä.
Näppäsin kuvan olohuoneen keskiosasta. Artekin nojatuolia vastapäätä on takka. Kun ilmat tästä kylmenevät, laitan tulen takaan ja näppäsen liekeistä kuvia.
Mukavaa sunnuntaita kaikille. 

Tutuilla poluilla

Pihlajat ovat nyt kauneimmillaan. Ihastelin niitäkin tänään sateisena päivänä, kun olimme askartelukerhon pikkuporukalla menossa tutuille paikoille ja tuttuun metsään. Sade esti meitä toteuttamasta kaikkea sitä, jota olisimme halunneet tehdä. Paljon saimme kuitenkin tehtyä. Otin kuvia Amerikkaan vietäväksi niistä maisemista, joissa Amerikan serkkujemme äiti on elänyt  ja myöskin oma edesmennyt äitini.

 Tässä on tallella vielä kansakoulu, joka aikoinaan  oli sekä tätini että äitini koulu. Valitettavasti koulun korjaamisessa ei ole piitattu ulkonäköseikoista, vaan ruutuikkunat on vaihdettu helpommin pestäviin kaksiruutuisiin. Mokattu on. Tämäkin koulu on tyhjillään, kuten niin monen muun kylän koulu. Säästösyistä koululaiset pakataan isoihin yksiköihin. Siinähän säästyy selvää rahaa, opettajia tarvitaan monin verroin vähemmän, samoin rakennuksista luovuttaessa kalliit kiinteistökustannukset jäävät pois. Mitä säästöillä on tehty ? Ettei vain säästöt ole tuhraantuneet ahtaiden luokkahuoneiden kosteus- ja ilmanvaihto-ongelmiin. Ahdistuneiden oppilaiden sairauskuluihin ja  koulukyydityskuluihin.
Tämän kyseisen kunnan  jäljelle jäänyt kirkonkylän koulu on homeen vallassa, joten 1970-80-luvulla rakennettu koulu puretaan, tilalle rakennetaan taas uusi koulu melkein samoille sijoille. Mitähän se kuntalaisille maksaa ? Oppilaat käyvät koulua väliaikaistiloissa odottaessaan uutta tervettä koulua. Osataankohan sitä tervettä koulua enää rakentaa ?

Nämä peltoaukeakuvat matkaavat valtameren taakse. Näillä pelloilla viljeltiin ja laidunnettiin lehmiä silloinkin, kun äiti ja täti olivat lapsia ja nuoria. Toivon aina, että pellot säilyisivät. Ne ovat sitä muuttumatonta maisemaa vuosikymmenestä toiseen. Keltaiseksi tulentuneet ohrapellot ovat niin kauniita, että sydämestä sieppaa. niitä katsellessa.

Kapea joki virtaa tyynenä edelleenkin. Se alkaa nevoilta ja jatkaa matkaansa vuodesta toiseen. Vesi on väristään huolimatta puhdasta rämeikön turpeen väristä. Tuossa uomassa  olen serkkujeni kanssa uinut  lapsena monena kesänä.

Näistä koivuista otin kuvat itselleni. Ne ovat paljon vanhempia kuin jaksan edes muistaa. Nyt näyttävät vetelevän viimeisiään. Voimakas myrsky voi ne repäistä poikki hetkenä minä hyvänsä.
Metsästä sain saaliikseni kanttarelleja ja kangasrouskuja. Tänään keitin jo rouskuista sienikeiton.tuolla Kotona keittiössä.

Kameran kokeilua

 

 

 

Tänään sain opastusta kameran käytössä. Olen tosin kuvaillut tällä Sony-järkkärillä jo puolisen vuotta vaihtelevalla menestyksellä. Huomasin, että tietämättömänä olin säätöjä säädellyt.. Tietenkin kuvat siitä ottivat nokkiinsa ja lopulta käytin vain automaattiasetusta.
Harkitsin jo kamerakäsittelykurssia. Tänään kameratoiminnot avautuivat ohjauksessa hieman enemmän. Oli mukava tunne, kun tiesin mitä on tehtävä missäkin vaiheessa. Jospa tämä tästä etenisi ahkeran opettele kuvaamalla periaatteella.  Postauksen kuvat ovat käsisäädöillä otettu. Eivät huippuluokkaa, mutta  tästä on hyvä alkaa.

Huomenna aamulla starttaan reissulle. Ajelemme Turkuun katsomaan tuttuja paikkoja. Ikävä ei ole ollut, mutta mukava on mennä katsomaan mitä muutoksia siellä on tapahtunut.
Tarkkailkaa katuvilinää lähipäivinä. Jos tunnistatte, pysäyttäkää ja vaihdetaan muutama sana.   

Mukavaa viikonloppua kaikille.

Hetkiä

Korkealta näkee kauas. Olisiko ruokaa näköpiirissä ? 

 Pylväshaapa kurottaa tuulta tavoitellen.

 

Kiinanruusu avaa kukkansa päiväksi,

se putoaa jo huomenna.

Jo odottavat uudet kukat vuoroaan.

Neilikat

Tänä päivänä, tapahtuiko mitään erikoista ? Aamulla aamuteeveen katselua. Aamiaiseksi viiliä pähkinöillä ja siemenillä, kahvia. Lehden luin erittäin tarkasti. Aurinko paistoi jo heti aamusta iltaan saakka. Vieläkin se kajastaa Raatihuoneen takaa.
Kävin ostamassa laatikollisen mansikoita ja pakastin ne. Jätin jälkiruuaksi sopivan määrän.
Raahasin ruokaa kaupasta samalla mansikanhakureissulla. Ihmettelin, kuinka kaksi ihmistä voi syödä niin paljon. Taas kaksi painavaa ruokakassia ja eilen yksi. Huomenna en mene ruokakauppaan, näiden on riitettävä.

 

Lounaan jälkeen lähdin kaupungille. Chydeniuksen puistossa istui nuori äiti  iPodin kanssa puiston penkillä  kahvimuki vieressään. Vauva nukkui hieman kauempana lehmuksen siimeksessä.

Apua köyhille keräävää kirpputoriliikettä en ohittanut, vaan pistäydyin sisälle. Löysin kaksitoista kynttiläjalkaa. Niistä yksi, keraaminen, näkyy kuvassa. Kaikki vain kolme euroa. Oikeastaan minua hieman hävetti pieni rahalahjoitukseni ostoksistani. Huomenna käyn ostamassa ne loput kynttiläjalat.

  

Kotona lueskelin lehtiä, puhuin pari puhelua  ja etsin viljattomien sämpylöiden ohjeen netistä. Leivoin sämpylät, joista enemmän Kotona blogissani. 

Kuuntelin radiosta valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen tiedotustilaisuuden. Noin kahden miljardin lainasta 40%:lle on saatu Espanjalta rahatalletuksena vakuus. Parempi tämäkin kuin ei mitään, tosin Suomi ei saa pääomilleen korkoa, kuten muut maat. Oliko tämä voitto vai tasapeli, sen aika näyttää.
Ja tämän jälkeen keitin punaisen linssikeiton. Se oli hyvää, tarpeeksi kevyttä. 

Huomenna alkaa taas uusi päivä.  

Talvi hupenee

 Tulppaanien aika on juuri nyt.  Aniliinit tulppaanit ovat kymmenessä päivässä edenneet tumman liloiksi. Edelleen kukkivat maljakossa joskin jo vanhentuneella charmilla. Milloin kukkien terälehdet putoavat ?  Ovat vieläkin tiukasti kiinni kukkavanassa. Ilmeisesti iloitsevat kukkimisesta eivätkä halua luovuttaa.
Juuri tuollaista on elämänilo. Loppuun saakka on iloittava..  

 Sunnuntaina ajelimme talvisen maiseman keskellä kotiin päin. Päivä on jo selvästi pidentynyt. Aurinko paistaa entistä pidempään. Iltapäivällä aurinko hullaantui  ja valaisi keltaiseksi koko taivaanrannan. Oli hehkuvan kaunista. Kuvasin kohti aurinkoa ja keltainen kehrä levisi auringon ympärille kuin leveä hymy.

 

Kotona katsahdin kaapin päälle. Totta se on, sydän on siellä missä koti on, muistuttaa taulun teksti.
Tänään mietin astiakaapin uudelleen järjestämistä. Mikään ei ole lopullista. Kun päähäni pälkähtää hyvä idea, sen toteutan. Nyt se jäi huomiselle päivälle. Tälle astiakaapille oli todellinen tilaus, sillä keittiökaappitila hupeni puoleen tässä uudessa keittiössä. Vanha Muuramen Neppari täydennettiin Mup-alakaapeilla ja sain mukavasti uutta lisätilaa. 

Kynttilöiden aika on päättymässä ja uuden kasvun aika on tullut. Vielä keramiikan keskellä on kynttelikkö, mutta kohta se antaa tilaa pääsiäisjutuille.  Pentikin kynttiläkulho, Kupittaan ja  Arabian Esteri Tomulan maljakot jäävät.
Auringonkukka aloitti kasvun tosi ripeästi. Tänään leikkasin jo siitä syötävää. Kylvin pienen ruukullisen herneenversoja. Helmikuun pakkasilla on mukava seurata vihreää kasvua.

Puiden siimeksessä

Pihlajiin näyttää tulevan paljon marjoja. 

Tämä pihlaja on hyvin vanha ja kasvaa aivan meren rannalla.

 

Matkan varrella näppäsin auton ikkunasta kauniin koivikon kuvaan.

Tämä omenapuu kasvaa kivellä, tarkemmin Kokkokivellä Kokkolassa keskellä katua.  Puun varjossa istuu tyttö lukemassa kirjaa. Kyseessä on Snellman muistomerkki, jonka on taiteillut kuvanveistäjä Pekka Jylhä. Nuori sielu avoimena-veistos on paljastettu 2006.

Olen laiskotellut viime päivinä vähän liikaakin. Jalan kunto on vähitellen palautumassa. Voin jo kävellä hetken normaalisti, mutta liika kävely kipeyttää jalan. Oikein odotan, että pääsen taas normaaliin kävelyvauhtiin. Kaikenlaista on suunnitelmissa, jalkaa potiessa on ollut aikaa pohtimiseen.Toivottavasti ne isot asiat ratkeavat.

Ruokakaupassa

Kesäkukat ovat  jo aika ränsistyneitä, on aika vaihtaa syksykukkiin. Syksykukat ovat välikukkia, ne eivät kestä talvea. Talveksi ruukkuihin on keksittävä taas jotakin muuta.
Ruokakaupassa huomasin syksykrysanteemit (4,95€/kpl)  ja kannoin kotiin pari kappaletta. Pinkki näytti sopivan meille hyvin.

Taas ihmettelin ruokakauppojen runsasta ja monilajikkeista tarjontaa.  Varsinkin maitotuoteosastolla näyttää lajikemäärä olevan liian runsasta. Uusia jogurtteja ilmestyy kuin sieniä sateella, samoin ruokakermoja, vanukkaita ja kaikkea muuta. Televisiossa jogurttimainonta on aika laajamittaista, joka päivä  ehdotetaan sitä ja tätä jogurttia, niin vatsasi voi hyvin, pysyt virkeänä ja sinulla on kevyt olo.  Ilmeisesti jogurtit tekevät kauppansa, kun niiden mainonnasta kannattaa maksaa.
Ruokamainonta on muutenkin laajaa, siihen tömää joka puolella. Meillä on kaksi keskusliikettä, jotka hallitsevat ruokatalouttamme ja ohjaavat tottumuksiamme. Miksi tuhlata mainostamiseen, etenkin kun miljoonat ihmiset näkevät nälkää. Haittaisiko kauppojen kannattavuutta ja kilpailukykyä, jos mainosmarkoilla autettaisiin nälkäänäkeviä.

Kuka kuluttajista kaipaa maksettuja ruokamainoksia ?  Tai kuka haluaa maksaa mainoksista ruokalaskussaan ?  Kauppojen tuotevalikoimasta jokainen osaa ostaa tarvitsemansa ilman ainuttakaan maksettua mainosta.

Tänä päivänä

Voiko sinisempää ja kauniimpaa maata olla kuin meidän oma maamme, Suomi.  Kun katselen rantakalliolta merta, sen saaria ja taivaalla purjehtivia poutapilviä, mielen valtaa rauha, kiitollisuus ja kiintymys.
Olemme kuitenkin narisijakansaa. Mikään ei ole hyvin, mikään ei riitä, aina joku saa enemmän ansaitsemattomasti.  Juuri minua on kohdeltu epäoikeudenmukaisesti, olen jäänyt paitsi siitä mikä minulle kuuluisi. Se minulle kuuluva on tultava ilman omaa panostusta kuin Manulle illallinen.

Hesarin Kuukausiliitteessä on artikkeli Kohtalokas marjamatka. Pääaiheena jutussa on metsään kuolleen thaimaalaisen marjanpoimijan kohtalo. Mieleeni porautuivat seuraavat lauseet:
Thaipoimijoita alkoi ilmestyä Suomeen kuusi vuotta sitten. Tällä haavaa heitä tulee joka kesä noin 2500 henkeä. Myös muista maista, kuten Ukrainasta, Venäjältä, Virosta jopa Mongoliasta heitä tulee.  Marjateollisuus ei muuten saisi marjojaan. Nykysuomalaisilta ne jäisivät metsään, sillä marjanpoiminta on niitä töitä, jotka jäävät nykysuomalaisilta tekemättä. Samaan listaan alkavat kuulua jo lehtienjako, bussinkuljetus, siivous, rakennustyöt. Lista pitenee koko ajan.

Meillä on työstä syrjäytyneitä ja työttömiä. On vaikea ymmärtää, miksi töitä on vaikea saada. Olemme olleet sisukas ja työtä pelkäämätön kansa. Puhunko jo menneessä aikamuodossa. Toivottavasti en.
Työn arvostus on kärsinyt inflaation. Puhutaan jo työvoimapulasta, mutta sitä ennen olisi saatava työ, kaikenlainen työ, nostettua niin arvokkaaksi, että työn tekeminen koetaan tärkeäksi ja oleelliseksi osaksi onnellista ja täysipainoista elämää.

Kukkia, kirjoja, kesäkurpitsaa

Tämä ei ole voikukkaa, vaan jotain muuta jolle en ole nimeä löytänyt. Oli vain niin kaunis keltainen kukkapläntti tienposkessa, että piti ikuistaa. Juhannus on nyt ohi. Kun ajelin kaunista Turkua ristiin rastiin, näytti puiden vihreys jo tummuneen. Keskikesä on ohitettu, värit ovat syventyneet ja päivä lyhentynyt.

Alennusmyynnit ovat alkaneet. Huomasin sen Skanssissa käydessäni. Katselin kenkiä, vaan en jaksanut sovitella eikä ne lopulta kovin kivat olleetkaan. Suomalaisessa kirjakaupassa oli mukava ale. Tosin en 4,95 pokkareista löytänyt sopivaa. Otin jo Sirpa Kähkösen kirjan käteeni, mutta huomasin Sofi Oksasen Stalinin lehmät-pokkarin. Aloitin jo sen lukemisen, tykkään Sofin kirjoitustyylistä. 
Pastaa varten ostin kesäkurpitsan - espanjalaisen. En pelkää ehec-bakteeria, ei se espanjalaista alkuperää ole. Itujen syöminen voi olla riski, ainakin ulkomailta tulleiden. Persikat olivat myös espanjalaisia, en voinut vastustaa niitä. Ja nehän voi kuoria.

Päivänkakkarat sopivat kesäkukiksi juuri nyt olohuoneeseen.