Melkein kolme vuotta siitä on

 Hou, hou, hou ! Mikähän tässä nyt mättää, kun minä tänne taas kirjoitan. Mahtaako kukaan "vanha tuttu" olla enää näillä sivuilla tätä edes näkemässä. On tai ei, jospa joku kommentoisi.

En muistanut (mukamas) edes tänne bloggeriin vanhoja kirjautumissanojani, mutta niin ne vain tupsahtivat sormenpäistä koneelle kuin taiasta. Niinköhän pitäisi taas viritellä tämä harrastus. Tosin kortteilua, sitä atc:tä, en taida viitsiä enää, vaikka se niin kivaa olikin - silloin joskus. Katotaan, jos saan tänne nyt jokusen kuvan noista käsitöistäni, joita viime tekstissä sanoin menneeni tekemään. Ja olen niitä kyllä tehnytkin, neulonut ja virkkaillut liinoja yms. maailman pullolleen. Hmmm ? 

Ihan mukava olisi kyllä vaihtaa ajatuksia myös kirjoista, eläkeläisenä olemisesta, vanhenemisesta, ihan melkeinpä kaikesta mitä mieleen juolahtaakaan. Katsotaan tuleeko tästä mitään ja näkeekö tätä kukaan. En nimittäin ihan kaikkea muista, miten tätä sivustoa oikein piti hallinnoida. Katsotaan, riittääkö minulla mielenkiinto vielä näihin värkkeihin.

Juups, eipä minulla tietenkään ne kuvani ole tässä pöytäkoneella vaan kännyssäni. Vaatii siis lisäselvitystä.

Hyvää alkavaa vuotta sinulle, joka satuit tämän näkemään. Kenties palaan asiaan.

Meni kävelylle

 Blogi lepää, atc-kortteilu on kuollut ja kuopattu. Bloginpitäjä kävi kävelyllä (ja taas, ja taas ja aina vaan) ja kun tuli takaisin otti käteensä virkkuun tai romaanin. Ja sen pituinen se ! Kevään tuoksua kaikkien nokkaan sinne maskin taa 😎toivottelee nykyinen virkkuri.

Voi harmi !

 Niin että voi harmi, kun en saanut kuvien siirtoa kännykästä tänne blogiini onnistumaan. Jostain syystä blogger ei niitä vaan hyväksynyt, vaikka siirto-operaation luulen osanneeni tehdä, aina tuli kruksi päälle. No olkoon sitten kuvitta toistaiseksi.

Toinen harmi on ihan itse aiheutettu: nollasin jälleen tänään yhden kukkapenkkini. Oikeammin se oli vain yhden lajin penkki, puolisentoista neliötä kenties. Aikaisin kukkiva violetti pikku-iiris oli niin nätti yksinään sydämenmallisessa penkissä. Mutta heinä mokoma päätti vallata penkin. Olihan se iiriskin pakkautunut niin tiukkaan pinnassa olevine juuripötkylöineen, että voimanpaukkeella piti irrotella maasta mokomat. No nyt jää ainakin se vaiva pois, että pari kertaa kesässä tarvitsisi siivoilla nurmikon reunaa hiipimästä salaa penkin puolelle. Ei tule vanhuus yksin, ei. Laiskuus tulee kaupanpäällisenä...ja vähän muutakin.

Koskapas olet Sinä muuten viimeksi syönyt riisivelliä ? Luulen, että kauan sitten, jos koskaan. Minäpä sitä äsken juuri keittelin. Ai että on hyvää ja kevyttäkin. Ja muropohjaista mustikkapiirakkaa, ajai, ihan itse keräämistäni mustikoista. En minä niitä yleensä kerää, mutta nyt kun niitä on niin paljon, niin pakkohan se oli edes yksi sankollinen....

Jaa'a, mitähän sitä huomenna ? Ainakin aamukävely on tehtävä, sellaiset 40 min ja kovaa vauhtia, niin kovaa kuin kintuista pääsen. Taidanpa viettää sen jälkeen ihan vain lukupäivän. Ai niin, Hesaria tulee luetuksi hyvinkin tarkasti aamuteen äärellä. Usein jatkan aamukävelyn jälkeen ja kolmannenkin kerran vielä iltapuolella. Hyviä juttuja ja hyvin toimitettu. Päihittää mennen tullen pienempänsä, valitettavasti myös hinnassa.

Hyvää yötä.

Viime kesän keltaa/kultaa. Sainpa vanhan kuvan pöytäkoneelta sentään liitettyä.

Ihanaa, Enkuli linjoilla !

Mietiskelin tässä että kuinkas nyt suu pannaan, kun yleensä otan nykyään kuvat kännykälläni, enkä ole varma, miten siitä kuvat tänne "pöytäkoneen" puolelle saisin. En viitsi pitkiä juttuja kännykällä nettiin kirjoitella. No, pitää panna mietintämyssyyn ja pärjäillään aluksi vaikka kuvitta.

Jospa siis aloittaisin tarinoinnin listauksella viime vuonna (siis 2019) lukemistani kirjoista. Osa mieluisampia, osa ei niinkään. Ehkäpä joku saa listastani kivoja vinkkejä ja kirjojen sisältöä/tarinoita voi aina etsiä netistä kirjan nimellä.

Hull Jonathan: Nuoruuteni Julia (aaah, tämä kirja oli ihana vanhan miehen muistelus nuoruutensa suuresta rakkaudesta).

Snellman Anja: Kaikkien toiveiden kylä
Doerr Anthony: Davidin uni
Morton Kate: Kaukaiset hetket ja Paluu Rivertoniin (vanhan maailman kartanoelämää)
Egan Jennifer: Manhattan Beach
Weaver Eva: Jakobin takki
Wallis Velma: Kaksi vanhaa naista
Griffiths Elly: Risteyskohdat (dekkari)
Ware Ruth: Rouva Westaway on kuollut
Haahtela Joel: Adelen kysymys
Larsen Britt Karin: Finnskogen - elämänkehto (historiallinen)
Eilittä Anna-Maria: Kun olen poissa
Verronen Maarit: Hiljaiset joet
Kinnunen Tommi: Pintti
Shield Carol: Kaiken keskellä Mary Swann
James Naomi: Meren kutsu
Törmi Kaarlo: Sivellin, sielu ja maisema (historiallinen)
Kostet Jenna: Pikimusta sysipimeä
Pirotte Emmanuelle: Vielä tänään olemme elossa
Siro Juha: Yllämme kaartuva taivas
Tremayne S.K.: Ennen kuolemaani

Eikä siinä vielä kaikki, mutta maininnan arvoisimmat.

Tänään, elokuun 17. päivänä, olen nauttinut hienosta kesäpäivästä siivoamalla isoa kukkapenkkiäni. Tosin ei se yhtenä päivänä hoitunut, vaan siihen upposi monta päivää viime viikostakin. Nyt ollaan voiton puolella ja tilaa on istuttaa kuunliljojen ja päivänliljojen reunustamaan keskustaan tulevana keväänä jokunen korkea havukasvi. Yritän helpottaa hommiani, ehkä sitten pystyy lykkimään rikat heiluriharalla.

Saas nähdä, josko huomennakin tänne jotain jorinoita saisin näpytellyksi. 

Tsadaa !

Hohoooiiiii !

 Hei siellä, jos siellä kukaan tätä edes huomaa.  Täällä ollaan taas. Tai onhan täällä oltu koko ajan, mutta jotenkin on vaan "jäänyt". Kaipa tämä eläkeläisenä olo on ollut niin mukavaa, etten ole saanut aikaiseksi tänne kirjoitella, saatikka tehdä yhtään atc-korttiakaan.

Mutta nytpä huhuilen, onko kukaan enää kuulolla. Kyllä minulla on teitä vanhoja "tuttuja" ollut ihan ikäväkin. Jospa tästä nyt vähän aikaansaavemmaksi vääntäytyisin. Mutta nyt täytyy mennä katsomaan Agathan sarjaa. Palaan, toivon mukaan, kuvien kera piakkoin. Hyvä jos tätä enää osaankaan. Heippa.

Outo juttu - oikein talvipäivän seisahtunut fiilis

Ihan muuta olen tehnyt kuin kortteillut tai kuntoillut. En ! Mikä lienee luuvalo, luumätä tai jokin muu mätä iskenyt niveliin, luihin ja ytimiin, kun kävelystäkin jalat alkavat tulla kipeiksi. Vain laiskana istuskelu tuntuu siihen kipeyteen auttavan. Lääkäriin en haluaisi vielä mennä, syöttävät kuitenkin vain jotain pillereitä saamatta varmaan edes heti selkoa, mikä mätä tässä nyt mättää.

No niin, olen kuitenkin tässä elellyt; koettanut tuhota lankavarastojani ja neulonut, neulonut, neulonut. Sukkia, sukkia, sukkia. Karttuvat mokomat tuonne laatikkoon, ensin ne langat ja nyt ne sukat, ainakin kymmenet siellä jo on. Itse tupsuttelen iltakaudet ja välillä päivätkin villasukat jalassa, mutta vaikuttaa, että moni ei, varsinkaan kerrostaloasukkaat eivät. Eikä nuoremmat ihmiset. No, jospa jokunen tarvitseva joskus vastaan tulisi. 

Olen myös lueskellut - niin, edelleenkin. Ja se ainoa kuntoilu on ollut satunnainen lumensiirtely. Tänään kahdesti, onneksi kevyttä pakkaslunta, vaikkei pakkasta juuri olekaan. Oikeastaan ihan hyvä, että joskus tuota luntakin sataa, vaikken siitä ollenkaan tykkää, siis lumesta sinänsä. Tuleepahan edes sen verran sitten pakkoliikuntaa. 

En tiedä, jotenkin vain on veto ja innostus poissa, mihin lie kadonnut. Tylsistymistä, vanhuutta, talven pimeyttä ja yksitoikkoisia päiviä. Ukkeli istuu toisessa tuolissa, minä toisessa. Onneksi ei tarvitse istua ihan yksin. Mitään ei tapahdu, no ehkä onneksi niin. Välillä mietin, että tässä cityssä ei ole mitään menomestojakaan muuta kuin muutama kauppa, kirppis ja kirjasto, höh, ihan sama siis istua siinä tuolissani edelleen. Mitähän sitä nyt keksisi. Toisaalta olen ihan tyytyväinen kun saa olla lämpimässä mökissään ilman yhteiskunnan vaatimia pakkoliikkeitä työstä tms. :) 

Parempaa odotellen hyvää joulua sinulle, joka tämän satuit lukaisemaan. 

Lepää ja nauti olostasi !

Yritystä on

Liikuntaa tunti päivässä. Kahdessa erässä se tuntuu mukavammalta. 

Koetan siis kävellä puoli tuntia aamuisin ja toisen puoli tuntia iltapäivisin. 

Sohvaperuna ja sisäpuuhien harrastaja kun olen, ei se ole minusta ikinä kivaa ollut, liikunta. No, nuorena kyllä tykkäsin squashista ja omantunnon takia olen käynyt vuosikaudet (nuorempana) erilaisissa jumpissa. Mutta eipä niiden jumppien tahti enää tämän ikäisen kintuille sovi, menee kintut solmuun ja henki kurkkuun, jos yrittää parikymppisten, tai edes nelikymppisten tahdissa samat liikkeet tehdä. Vielä jaksaa, vielä jaksaa, se on jäänyt mieleen kaikilta jumppatunneilta ja kaikkien ohjaajien suusta. Vaikkei enää jaksaisikaan !

Ja pyöräilystä tykkäisin, muttei se nyt oikein vaan käy. 

Katsotaan uudemmalla innolla ensi keväänä.

Pihapuuhatkin on kaikki tehty ja pinossa, puut eivät vielä suostu tiputtamaan lehtiään, joten haravointiinkaan ei ihan vielä pääse. Kukkapenkit on jo kaikki sileinä ja tammenterhot isoina kekoina pihalla heidän syödä, joilla niiden nälkä on. Närhit ovat viihtyneet pihassa sen takia jo parikin viikkoa, puhumattakaan vakioasukkaista oravista. Ne mokomat piilottelevat terhoja kukkapenkkeihinkin, toivottavasti muistavat ne sieltä myös kaivaa ylös, ettei minun tarvitse kiskoa kasvuun lähteviä taimia juurineen, ovat nimittäin tiukassa ja tosi syväjuurisia jo pienenä.

Tunnistaakohan joku, mikä kartano ja kenen, ihan muista kuvista tunnetun, käsialaa ?

Tyhjännyhjäystä

Tänään oli jotenkin joutopäivä.

Ehkä siksi, että päivän alkuun olin varannut erikoislääkäriajan. 

Sellaiselle joiden palveluita ei kaupungin terveyskeskuksesta saane, 

en ole ainakaan koskaan kuullut.  

Kuten tapoihini kuuluu, panttasin käyntiä vuoden, parikin, kunnes aika oli kypsä, 

samoin kuin hermoni asian suhteen. 

Maltaita se maksoi, siis ihan "sikana", sanoisin, 

mutta olipa niin hyvä ja avoimesti tarinoiva lääkäri, 

että on sanottava että kyllä vaan kannatti maltaita kukkarostaan kaivella. 

Ja hermojakin helpotti, kuten jokainen varmaan tiedätte omaltakin kohdaltanne. 

Vuodet tuovat pöhköjä vaivoja, ei sille mitään mahda, 

joten niitä sitten tässä hoitelemaan, ihan omassa rauhassani.

Ja joutopäivä jatkui; pyykinpesuaikakin ehti siinä mennä, 

koska haluan pyykit vielä ulos kuivumaan, ei kannata konetta käynnistää enää puolilta päivin. Aamutuimaan kun koneen pyöräyttää, niin ehtivät vielä jotenkuten ulkona melko kuivaksi, kun aurinkoisen ja tuulisen päivän jaksaa odotella tätä hommaa varten. 

Olen niin kypsynyt sähköfirmojen SIIRTOmaksuihin, 

että koetan ihan urakalla vähentää sitä siirtoa. 

Siksi ulkokuivausta niin pitkään kuin säät sallivat. Ja tietsikka kiinni käytön väliajoiksi, valot pois, kun huoneesta poistun, vielä pitäisi hyödyntää takan jälkilämpö ruuanlaitossa.

No sentään jotain tänäänkin tein: leikkelin pihalla yhden koristeheinätuppaan, isohkon sellaisen ja raivasin varastossa kaikki varastoitavat ruukut, penkit, grillit, lapsenlapsen pulkat, pihatyökalut yms.  sotilaalliseen ojennukseen.

Neljää kirjaakin olen yhtämatkaa lueskellut, vaan mikään niistä ei nyt oikein nappaa. Outoa ! 

Odotin, että Paul Austerin tuhannen sivun romaani 4321 olisi ollut mieleeni, 

mutta on jotenkin vaikeaselkoinen.  Vedenpaisumus (Philip Pullman) taitaa olla liian fantasiaa ja liian nuorille, kevyenkevyttä kuvitelmaa ainakin 100 ensisivua. Viimeiset villitykset, on melkoinen tulevaisuudenkuvaus kenen tahansa vanhuutta hipovan kohdalle, tosin melkoisen totisella tyylillä hassuista asioista kirjoitettu, minua ei ainakaan naurata. Pienen pieni maa, hmmmh, ei mitään mielikuvaa .......

Mutta kahlaan nyt niitä kuitenkin vielä jonkin aikaa.

Mitähän sitä huomenna ?

PS. ATC-korttien teko kangastelee jossain sielun syövereissä. Niin kovasti haluttaisi tehdä, mutta jokin siinäkin nyt mättää, ei vaan nyt kolahda.

Aurinko kävi juttusilla

Lauantai taitaa kaataa mummelin petiin, kurkku ollut päiviä kipeä ja tänään tuntuu että päässäkin jo humisee - vai tyhjyyskö se siellä soittelee.

Eläkeläisen laiska lauantai alkoi näillä:

*ukkeli yski koko yön niin että meinasi mummelin hermo mennä, vaikka olenkin hyväuninen, mutta nyt kyllä unet olivat kovin rikkonaisia

*heti aamusta pää tuntui oudolta ja ihan kuin huippaisikin, jämähdin niitä tunnustelemaan tv:n remppaohjelmia tuijotellen, rempalla kaupaksi ja muuta sellaista

*ei oikein sanomalehtikään "maistunut" ja kahvikin jäi puoleen kuppiin kun unohtui sen juominen

*aurinko kävi paksun ja tumman pilviverhon takaa kertomassa ihan suorin sanoin, että PESE IKKUNASI, heti ! On näköjään olohuoneen iso ikkuna välistä aika himmeä (välistä, jonka pesun olen laistanut viimekin kesänä, koska ikkuna on hehtaarin kokoinen ja siis pelottava avata). No se on nyt hoidettava. Eikös joskus palvottu aurinkoakin jumalana, joten ei sitä passaa vastustaa.

*ikkunalaudan kukkien lehdet piti pyyhkiä pölyistä puhtaaksi (vaikka huippaakin), pari ikinä-kukkimatonta kliiviaa, 4 (!) kumipuuta, jotka itse oksista kasvatellut, pari nahkamuoria ja kuparilehti.

*kierrätyspussukat ja roskis suorastaan huutivat pussinvaihtoja ja samalla reissulla lykkäsin kirsikkapuusta raivaamani oksanpätkät roskikseen, kottikärryllisen, ei niitä nyt saa aikaiseksi lähteä ajeluttamaan risunkeruupaikallekaan, menkööt siis polttoon

*salaatti oli tehtävä ukkelin keittämälle pastalle, jonka aion syödä kera pelkän peston, on se niin hyvää

Ja päivä sen kuin jatkuu . . . luulen, että erityisen laiskalta vaikuttaen, vaan hyvästä syystä.

Perjantai peruspäivä

Jaahas, se on sitten perjantaipäiväkin tältä viikkoa nyt ns. taputeltu, melkein.

Eläkkeennauttijan perjantai eteni suunnilleen näin:

* aamusta naamaan hiukan mysliä ja teetä (myslissä aiemmin tykkäämäni rasvaton maito - totesinpa ettei maistunut just miltään, josko ei se myslikään, taidan lopuista keitellä puuroa)

* täydennyskauppareissu

* pyykkikone hommiinsa ja koska päivä näytti ei-niin-sateiselta, niin pyykit ulos narulle

*ukkeli teki oikein hyvää broisku-riisipataa

* luumut alkavat olla syötävän kypsiä, niitäpä keräilin kera miettein, että viitsisikö luumuhilloa tehdä kun siihen tulee kuitenkin hurjasti sokeria - ehkä en

* kiikutinpa luumuja naapurillekin

* vihdoin iskin kiinni kirjaston vaihtohyllystä omimaani Sinuheen - huh, erikoinen lukukokemus, pääsin 53 sivua tarinaan enkä vielä osaa sanoa,  miellynkö vai en, mutta luen kuitenkin. Mukava kun ukkeli lukee samaa kirjaa (eri aikaan kuitenkin), niin voi vähän keskustella, että mitäs tykkäät.

* vielä näin digi-aikanakin näyttää noita papereita kertyvän laatikon pohjalle, siispä tänään oli oivallinen päivä läpikäydä niitä ja tuhota turhat pois

Ja sitten alankin potea huonoa omaatuntoa siitä, että olen koko päivän vain istuskellut enkä viitsinyt "juosta henkeni edestä", jota nyt on uutisoitu kovastikin, että olemme liian istuvaisia. No, koko työikänikin istuin sen 8 tuntia päivässä ja kaupanpäällisiksi vielä illallakin. Toisaalta joskus tuntuu, että tämän huushollin lattioihin kaivautuu suorastaan urat, kun ravaan koko ajan edestakaisin puuhaillessani. Hyvää viikonloppua Sullekin !

Torstai on tohinapäivä

Eläkeläisenä on mukava kelliä ja lölliä - ajasta ei ole kellekään tilivelvollinen.

Mutta mihin se päivä ja viikko oikein kuluu ? 

Hyvin tuntuu kuluvankin, kun harvemmin joutuu miettimään, 

että mitähän sitä tekisi, miten itseään viihdyttäisi.

Torstai on minulle usein tohinapäivä eli siivouspäivä. 

En niin siivouksesta ilahdu, mutta sen jälkeen on mukavaa, 

kun tietää siivotun ja näyttääkin siltä.

Tänään siis

* heräilin siinä puoli kahdeksan ja luin aamuteepöydässä sanomalehteä tunnin verran

* hetkisen mietin ja miihailin eli suunnittelin ja käyskentelin

* siivosin huushollin ja sen kun viikottain tekee, siinä ei kauaa nokka tohise ja kun vielä useista matoistakin olen helppouden vuoksi luopunut, niin mikrokuidulla vetäisee paljaat lattiat ihan suit-sait

* kävin kaupassa (Lidl) loppuviikon ruokaostoksilla, jonne mies lähetti minut vartavasten yksin, jotta joutuisin harjoittelemaan auton automaattisia juttuja (!!!)

* söin miehen laittamaa ruokaa ja istuin hetken lukemassa (Sininen huvila)

* päätin leipoa Pirkan ohjelehden ohjeella puolukka-mantelipiirakan (sitä varten piipahdin kauppareissulla myös alkossa, minipullo mantelilikööriä 2,50 €)

* Sininen huvila jatkui

* keitin kaffet ja toki myös ne join

* harkitsen pikkuruisen kävelylenkin tekemistä - ihan vain pikkuruisen

* mitähän tästä vielä puuhaisi, ilta(päivä) on vasta aluillaan

Tuosta leipomuksesta: eipä se nyt kovin kummoisen makuinen ollut mantelijauheesta, mantelilikööristä ja kookoshiutaleista huolimatta. No, kyllä se kaffen kyytipoikana hyvin kelpaa. Uunipellillinen sitä tuli Pirkan ohjeella. Useimmiten olen huomannut, että kauppojen ohjeissa on tuhatta ja sataa ainetta hippusellinen ja hurjan isoja annoksia tavaraa. Niin totesin nytkin, että 100 g:n sijasta mantelijauhetta olisi riittänyt puolet samoin kuin puolukoitakin ja kookoshiutaleiden sekä liköörin maku hukkui huomaamattomaksi.

Mutta oli siinä lehtisessä toinenkin puolukka-pikapullan ohje, jota haluan vielä kokeilla. Ainakin näytti ihanalta kinuski-sokerikoristeineen.

PS. eilenkin "siivosin": pyyhin ikkunoiden väleistä kellistyneet öttiäiset, kärpäset ja leppäkertut. Olen vanhetessani järkevöitynyt niin, ettei ikkunoita tarvitse pestä (ainakaan väleistä) joka vuosi. Ulkopuolelta niitä voi sutia vaikka useamman kerran kesässä, siinä kun ei sottaa lattiaa eikä tarvitse siirrellä kukkia ikkunoilta.

Pitsiä ja tarinoita

Siinäpä ne isoimmat ajanvietteet viime päiviltä, pitsiä ja tarinoita. 

Olen ihan hurmaantunut pitsivirkkaukseen (vilkaistaksesi peruuta yhden julkaisukerran yli tai nappaa tuosta linkistä). Vuoronperään tartun koukkuun ja lankaan ja välillä taas kirjoihin. Ahnehdin suorastaan kirjastosta lukemista itselleni. Yleensä otan kirjan ihan joka paikkaan mukaani, kas, eipä yllätä odotellessakaan ikävyys, kun ajanviete löytyy laukusta. 

Nyt olen onnistunut noukkimaan pari ikivanhaa klassikkoa kirjaston ilmaishyllystä mukaani. Luulen, että luettuani ne palautan samaan ilmaiskiertohyllyyn. Pitkään olen molempien lukemista "haikaillut" ja kun ne nyt kohdalle osuivat, olin tosi iloinen löydöstä. Siispä nuo Sinuhet ja Kuin surmaisi satakielen.

Odottelen kuitenkin jotain todella mieluisaa, kuten olivat esim. 

Paul Austerin ja Joel Dickerin kirjat.

Huomasin täällä eräässä blogissa hienot nahkaiset kirjankannet ja eikös vaan päähäni pälkähtänyt, että minullahan on samanlaiset, joten eikun esiin kaivamaan ja sieltähän ne löytyivät. Olisipa mukava tietää, mitä nuo kohokuviot kannessa merkitsevät, vähän kuin maakuntien tai kuntien vaakunoita olisivat. Vanhat nuo kannet ovat, ainakin yli 50 v. 

Niin, ja ulkona on nyt ihanan raikkaanvilpoisaa, pari pykälää alle 20, ihanaa, eipä pukkaa hikitippaa otsalle.

Jynssätyt

Ai niin, teinhän minä hurjan jynssäyksen, kun kiillotin monta kuparipannuani, jotka olivat olleet iät ajat piilotettuna kellariin häpeemään, kun olivat niin tumman tuhruisia ja niihin jo kyllästyin.

Kaivoin heidät sitten esille ne myydäkseni, mutta kuinkas sitten kävikään, kun kaikki kiillotin; en minä niitä myydä raaskinut, asetinpahan vitriinin "katolle" komeilemaan ja hehkuttamaan kuparipintojaan.

Kesä jo kallellaan

Kesä 2018 onkin yllättäen jo kallistumassa loppuaan kohti, tai oikeammin kääntymässä syksyn alkuun. Tämän kesän jälkeen tuntuu, ettei kesä todellakaan ole minkään loppu vaan otan kuuman ja hikoiluttavan kesän jälkeen tyytyväisyydellä vastaan vilpoisan raikkaan syksyn (olkoon sitten vaikka sateinenkin) ja sitäkin raikkaamman talven. Kerrankin on saanut elää kesää kylliksi; tuntuu että joka päivä on ollut kuuma, aurinkoinen ja oikea kesä.

Kuinkas tuo kortteilu onkin jäänyt ihan kokonaan. Kivaa se olisi, mutta on ollut muutakin kivaa sen tilalla. Pihapuuhia tai ihan vain lokoisaa oleilua kirjan tai käsityön kanssa tammen alla varjossa. Olen taas löytänyt nuoruuden harrastukseni, virkkauksen. Ihmeen mukavaa puuhaa, jopa niin, että vasemman käden lankaa avustavana pitelevä pikkusormeni on ihan naatti, kipeä kuin ampiainen tiettyyn asentoon osuessaan, vaan onneksi ei ihan koko aikaa. Luulen, että liiasta virkkaamisesta.

Kesän aikana, kun ei jaksanut kuumuudessa oikein pihapuuhia hoidella, pääsivät rikkaruohot omimaan kukkapenkkejäni ihan liikaa, joten pitkän ja vakavamielisen harkinnan jälkeen päätin helpottaa elämääni pienentämällä kukkien määrää ja kaivamalla isoja alueita tyhjäksi nurmikon vallattavaksi. Kovaa puuhaa oli aikanaan kukkapenkkien perustaminen, mutta täytyy sanoa, että vähintään yhtä kovaa niiden purkaminenkin on. Onneksi löysin innokkaita juurakoiden vastaanottajia ja niille uudet kasvukodit.

Hyvästi ihanaiset kurjenmiekkani !

Eikä se lukutoukkamaisuuskaan ole minusta mihinkään kadonnut. Kirjoja on yhtäaikaa meneillään useitakin, milloin löytyy mieluisampaa, milloin vähän junnaavampaa, mutta aina niitä on vaan oltava.

Pääosassa kesäihastus

Kesäihastus se nyt on, mikä minun kaiken aikani vie. Aamuisin on lähdettävä kauniilla ilmalla pyörälenkille heti herättyä (useimmiten jo klo 6-7). Linnunlaulun ja ihanan kevään tuoksun siivittämänä jaksaa sitten koko päivän ihastella kesän tuloa. Koivutkin alkavat lämpimimmissä kohdin jo vihertyä siihen ihanaan keväiseen, suorastaan hilpeään vihreän sävyynsä. Ahh, ihanuutta ! 

Päivät sitten kuluvatkin joko pienissä pihapuuhissa tai ihan vain pihalla käyskennellen ja kukkapenkkien "nousuja" ihastellen. Auringossa on mukavaa myös istuskella lukemassa. Lippahattu on kyllä siinä puuhassa ihan ehdoton, niin ettei silmät häikäisty lukiessa.  

Tämän hetken pinosta löytyvät mm. kuvan kirjat, joista Noutaja on jo luettu. Sovitus-kirjan nappasin kirjaston tuo tullessas - vie männessäs -hyllystä. Näkyy sitä olevan myynnissä vielä suomalaisessakin.

Tuo Tanja Kaarlelan kirja Noutaja oli tosi mukava kevyt ja pikalukuinen. Tarina kertoo pohjoisen maaseudulla asuvan vanhan papan, hänen koiransa ja ohi suhaavan helsinkiläisen nuoren naisen hyvinkin epätavallisesta kohtaamisesta. Vakavaa ja totisinta asiaa on osattu käsitellä hersyvän humoristisesti, harmi vaan, että loppu ei ollut onnellinen, vaikka siihen oli loistavat eväät juuri tuon nuoren naisen ansiosta. 

Onkohan Kaarlelalta ilmestynyt muita kirjoja ?

Eli lukutoukan vaellus jatkuu kesäisissä merkeissä;  ai että minä sitten rakastan tätä vuodenaikaa ! Aijai !  Ja voi että; ikkunat pitäisi pestä.