Cibola Burn

The Expanse kirjallisen sarjan jatkamista olen nyt lykännyt tarpeeksi, edellisestä kun on aikaa on jo muutama vuosi. Toisaalla haluaisin katsoa The Expanse TV-sarjan 4. tuotantokauden Amazonilta joka ainakin osittain perustuu tähän kirjaan. 

Sarjan edellisessä osassa kapteeni James Holden ja Rocinanten miehistö jatkoivat luovimista Maan, Marsin ja OPA:n välillä  muodostuneen räjähdysherkässä tilanteessa joka oli valmis käynnistämään täysimittaisen sodan aurinkokunnassamme. Lopulta kuin tilauksesta aurinkokuntaamme myllertänyt alien protomolekyyli rakensi valtavan portin joka osoittautui madonreiäksi toiseen galaksiin tai galakseihin. 

Cibola Burn jatkuu siitä kriisistä missä iso osa ihmiskunnasta on päättänyt pyrkiä läpi portaalista ja aloittaa matkan kohti tuhansia tuntemattomia planeettoja. Ensimmäisenä kohteena on Ilus planeetta minkä pinnalle on jo asettunut pieni uudisasukkaiden ryhmä ja joiden rinnalle on myös asettunut Royal Charter Energy korporaation tiedemiesyhteisö joka pyrkii tutkimaan planeettaa ja sen pinnalta löydettyjä alien-rakennelmia.

Tietysti näiden kahden ryhmittymän yhteiselo ei suju suunnitelmien mukaan, ja James Holden miehistöineen saa pyynnön OPA:n Fred Johnsonilta ja YK:n Chrisjen Avasaralalta siirtymään planeetalle ja rauhoittamaan konflikti.

Tarina on aika perinteinen ja pitkälle ennalta arvattava, mutta James S.A. Coreyn takana oleva kirjailijakaksikko saa pidettyä tarinan vetävänä ja nälkäinen tieteiskirjallisuuden lukija saa mitä halusikin. Tarina on myös ryyditetty tutulla kierolla politikoinnilla ja alien protomolekyylin historia aukeaa jälleen kerran hiukan enemmän. Ja tuli se 4. tuotantokausikin kirjan jälkeen katsottua Amazon Primelta joka ei myöskään pettänyt, vaikka TV-version tekijät olivat päättäneet tehdä isojakin muutoksia ja poikkesivat aikalailla kirjan tarinasta. Cibola Burn oli myös jälleen kerran muistutus siitä että pitäisi lukea enemmän tieteiskirjallisuutta..

Every Night I Dream of Hell

Malcolm Mackayn perkeleen synkkään Glasgow:n alamaailmaan on aina mukana palata.  Virallinen Glasgow-trilogia oli oli näyttävä sisääntulo jonka ensimmäinen osa The Necessary Death of Lewis Winter avasi lukijalle Glasgow:n väkivaltaisen alamaailman missä pienetkin virheet voivat maksaa hyvin paljon. Lyhykäisyydessään Mackayn Glasgow -trilogia esitteli lukijalle 29-vuotiaan Calum Macleanin, joka oli lyhyen elämänsä aikana noussut oman ammattinsa huipulle Glasgow alamaailman luotettuna liipasinmiehenä eli palkkatappajana. Erityisesti Peter Jamiesonin palkkaamana liipasinmiehenä, joka on yksi kaupungin pelätty rikollisjohtaja. Kolmen intensiivisen kirjan aikana Calum käy läpi erilaisia asiakaskohtaamisia, ja lopulta ammatin vaatima spartalaisen karu ja yksinäinen elämä tuntuu mahdottomalta ja Calum suunnittelee mutkikkaan paon Peter Jamieson otteesta kohti uutta aseetonta elämää.

Every Night I Dream Of Hell jatkuu ajallisesti mistä Calumin tarina päättyy ("Sudden Arrival Of Violence"). Peter Jamieson rikollisliiga on kokenut isoja kolauksia kun itse johtaja sekä hänen luotettu oikea käsi John Young on tuomittu vankilaan. Peter Jamiesonin johtaessa toimintoja vankilasta käsin, rikollisliiga on ajautunut haavoittuvaan asemaan ja on suorastaan vaarallisessa positiossa, ja siten alttiina fataalille hyökkäykselle. Glasgow:n alamaailman voimasuhteet ovat siis muuttumassa.

Kirjan päähenkilö on Peter Jamiesonin alainen Nate Golgan joka on organisaation keskiportaan tekijä, kokenut ja luotettu "turvallisuusasiantuntija". Hahmona perinteinen kookas järkäle, jolle rikollisten kunnia ja  rehellisyys on tärkeitä hyveitä. Hän myös tietää mitä pitää tehdä suojellaakseen työnantajaa ja hänen bisnestään. Naten elämässä vilahtelee myös pieni tytär joka asuu toisaalla, ja on luonnollisesti Naten elämän tarkoitus jota hän pyrkii suojelemaan kaikin tavoin. Tämä aspekti tuo pientä valoa muuten synkkään kokonaisuuteen.

Tarina alkaa keräämään kierroksia kun kaduilla liikkuvat huhut uuden rikollisjengin saapumisesta kaupunkiin nostavat yhä enemmän kysymyksiä ja nopeasti Naten ja hänen kollegoiden normaali työviikko saa jyrkän käänteen huonompaan kun organisaation keskiportaan työntekijä saa luodin takaraivoon hämärissä olosuhteissa. Alkaa kiihkeä syyllisten etsintä joka nopeasti eskaloituu reviirisodaksi. Mukaan eksyy myös Naten entinen tyttöystävä joka on myös hänen tyttärensä äiti, ja se nostaa entisestään panoksia tapahtumien suhteen.

Luin kirjailijasta kirjan jälkeen artikkeleita joissa monessa mainitaan kirjailijan niukkasanainen dialogi, ja tämä on itseasiassa totta. Se ei ainakaan meikäläistä haittaa ja se ehkä osaksi auttaa kirjailijaa rakentamaan intensiivisiä ja paineistettuja tapahtumakulkuja jotka purkautuvat väkivaltaisiksi. Nate Golgan hahmona on hyvin perinteinen jonka lukija voi kuvitella jurona, isona, brutaalina mutta hiukan hiljaisena kaverina joka kokeneena tietää paikkansa organisaatiossa, tietää mitä pitää tehdä tarvittaessa mutta samalla vaalii perinteisiä hyveitä kuten kunniaa ja rehellisyyttä. 

Toisaalla tarinassa kaikkia keinoja käyttävä uusi jengi maalaa eri sävyillä ja pullistelee nuorta voimaa joka ei piittaa mistään ja keskittyvät omien tavoitteiden röyhkeään saavuttamiseen. Tarina on täynnä näitä eri nyansseja ja se muistuttaakin pientä salapoliisitarinaa, missä arvuutellaan ja lopulta väkivaltaisesti selvitetään syylliset uuden jengin onnistuneeseen reviirivaltaukseen. Hieno ja mukaansa vetävä pikku tarina.

Seuraavaksi vuorossa onkin elämäni ensimmäinen Lee Childin Jack Reacher -tarina joka tuli korkattua äänikirjana ja sarja toimiikin hyvänä Harry Holen korvaajana. 

Master & Apprentice

Disneyn The Mandalorian toisesta kaudesta inspiroituneena tartuin ensimmäiseen Star Wars -kirjaan joka ei ollut muuten helppo tehtävä, kiitos Star Warsin pitkän historian joka on luonut valtavan oman kaupallisen teollisuudenalan Disneyn kylkeen. Erilaisia Star Wars -tarinoita on julkaistu kirjallisessa muodossa päälle 400. Osan ollessa osa Disneyn virallista SW-kaanonia, ja loput ovat vanhan Expanded Universe ja nykyisen Legends-lipun alla täydentämässä SW-universumia. Joten valintani ei ollut helppo. Päädyin kuitenkin Claudia Grayn kirjoittamaan kaanontarinaan joka sijoittuu kahdeksan vuotta ennen Star Wars: Episode 1 The Phantom Menace -elokuvan tapahtumia. 

Kevyttä tieteiskirjallisuutta.. voisi kuvata Grayn rakentamaa tarinaa. Siinä ei ole mitään vikaa, mutta tarina on rakennettu mielestäni aika jäykäksi ja helposti ennalta arvattavaksi. Tarinassa siis tapahtumat sijoittuvat Pijal planeetalle jonne Jedi-mestari Qui-Gon ja hänen 17-vuotias oppipoikansa Obi-Wan Kenobi lähetetään neuvottelemaan tärkeästä sopimuksesta mutta tietysti kaikki ei mene suunnitellusti. Pijalissa lymyää vahva oppositiovoima joka aiheuttaa harmaita hiuksia planeettaa johtavalle monarkialle ja tulevalle sopimukselle.

Jos ymmärsin oikein niin kirja keskittyy suht keskinkertaisen tarinankerronnan rinnalla Qui-Gonin ja Obi-Wanin hiukan hankalaan keskinäiseen suhteeseen. Qui-Gon on saanut Yodalta kutsun liittyä arvovaltaiseen jedineuvostoon, mikä tarkoittaa että hänen pitää luopua Obi-Wanin koulutuksesta ja se kaihertaa mestarin mieltä. Pijalissa Qui-Gon tapaa myös vanhan jediystävänsä Raelin joka on asunut planeetalla useamman vuoden, kouluttaen ja suojellen planeetan kruunupäätä joka myös aiheuttaa omat ongelmat jedikaksikon tehtävälle. Obi-Wan on taas hyvin perinteinen keskenkasvuinen joka pyristelee Qui-Gonin koulutuksessa ja haluaa luonnollisesti osallistua ja tehdä enemmän. Eli hyvin kaukana siitä Obi-Wanista jonka olemme tottuneet näkemään Skywalker -elokuvasarjassa ja myös kohta Disneyn omassa TV-sarjassa joka puskee ulos 2021-2022. 

Hyvin helppoa ja nopeaa luettavaa, vaikkakin ei täydellistä. Mutta matkani jatkuu SW-universumissa ja seuraava tarina on lähes jo valittuna. Ennen sitä kuitenkin jotain täysin toisenlaista.

Heroes

Olen yrittänyt pidemmällä suunnitelmalla kahlata läpi Joe Abercrombien brutaaliin kirjalliseen maailmaan liittyviä itsenäisiä tarinoita joita on jonossa kolme kappaletta. Best Served Cold on näistä ensimmäinen ja oli kelpo kostotarina, Heroes on keskimmäinen ja trion päättää Red Country. Näiden jälkeen olisi tarkoitus korkata kirjalijan tuore The Age of Madness -trilogia.

Tarinana The Heroes on ehkä sieltä yksinkertaisemmasta päästä: on kulunut joitain vuosia alkuperäisen First Law -trilogian tapahtumista kun eteläinen Union on päättänyt haalia lisää valtakuntaa pohjoisesta ja tarina kuvaa Unionin ja pohjoisten miesten armeijoiden kolme päiväistä veristä yhteenottoa Osrungin laaksossa. Yksinkertaisuus jää onneksi siihen kun tarina sukeltaa näiden kahden armeijan niin sotilaiden kuin siiviilien sielunmaisemaan.  

Tarina pääosin keskittyy seuraamaan kolmen sotilaan toimintaan yhteenotossa. Mukana on First Law-trilogiastakin tuttu sikaniska ja miekkataituri Bremer da Gorst joka toimii Unionin kuninkaan tarkkailijana. Bremer on tarinassa vahvasti sosiaalisesti rajoittunut upseerismies joka viihtyy parhaiten taistelun hurmeessa kuin upseerimessissä, mutta on myös pahasti rakastunut armeijan marsalkan tyttäreen jolta ei heru vastakaikua. Pohjoisella puolella vuoroaan valtakahvaan odottaa Prince Calder, joka luovii ja juonii tietään kohti Pohjoisen kruunua. Ja fokuksessa on myös Cumden Craw, jo parhaat päivänsä nähnyt taistelija joka johtaa omaa "tusinaa" taistelijoita ja haaveilee taistelun tuoksinnassa eläköitymisestä. Tarinassa vilahtee lukuisia pienempiä hahmoja jotka nousevat tarinaan ja lopulta päätyvät maan helmaan. Kukaan ei säästy jatkuvasti muuttuvalta ja liikkuvalta taistelurintamalta joka syö niin alokkaita kuin kenraaleja.

Ja tietysti tarinan naruja lopulta vetelee Abercrombien kirjallisesta maailmasta tuttu velho Bayaz, joka muun muassa tuo rintamalle testikäyttöön kovasti kanuunoja muistuttavia sotalaitteita jotka aiheuttavat hämmästystä ja laajaa tuhoa. Kirjan loppumetrit myös paljastavat velhon synkemmän puolen. 

The Heroes on yllättävän toimiva kokonaisuus itsenäiseksi tarinaksi ja ei onneksi keskity liikaa sotimiseen jota on enemmän kuin tarpeeksi. Suosittelen.

Kolme luettua kirjaa näyttää odottaa bloggaamista joten seuraavaksi on luvassa jotain täysin erilaista kun yöpöydällä kävi kauan odotettu ensimmäinen Ian McEwanin kirjani eli Sementtipuutarha.

In the Electric Mist with Confederate Dead

Dave Robicheaux -sarjan kuuden kirja, ei uskoisi. Meikäläinen alkaa melkein, lähes pikku hiljaa kipuamaan kohti James Lee Burken tuotannossa puolta väliä joka ihan melkein häämöttää horisontissa (sarjan 23. kirja on juuri tulossa ulos). Vaikka kirjailija huitelee jo iän puolesta yli kahdeksassakymmennessä, se ei näytä hidastavan julkaisutahtia. 

Louisianan pienen New Iberian maaseutukaupungin näennäisen rauhallisen pintakerroksen alla on taas kiehumisen merkkejä, kun kunnan rikosetsivä saa tutkiakseen nuoren ilotytön raa'an murhan. Poikkeuksellisen raaka murha herättää huolta paikallisella poliisilaitoksella ja mukaan otetaan liittovaltion FBI, pelkona että kyseessä on sarjamurhaaja. Edellisten tarinoiden tapaan, nuoren tytön murha on vain pintaraapaisu tarinassa. Nopeasti Daven tutkimukseen liittyy järvenrannalle käynnissä olevan elokuvakuvausten värikäs henkilökaarti, paikallisen rikolliselementin kerma ja niin ajankohtainen syvälle Etelän kudokseen pesiytynyt rasismi. Ja tietenkin kirjan nimessä oleva Confederate Dead joka on nerokas veto kirjailijalta. Kyseessä on Daven satunnaiset henkilökohtaiset hallusinaatiot jotka tuovat hänelle arjen näkökenttään sisällisodan aikaisia tapahtumia. Kuullostaa ehkä hullulta mutta se on tarinan näkökulmasta erittäin toimiva elementti. 

Täytyy sanoa että jos päässäni olisi hattu nostaisin sitä kirjailijalle. Dave Robicheaux -sarja tuntuu laadullisesti paranevan vaikka kirjailija lisäsi ensimmäistä kertaa hyvin perinteisen sarjamurhaaja-kierteen. Ja kuin lisäekstrana kaiken lisäksi, kirjailijan kirjoittamat luontokuvaukset jotka avaavat uuden kappaleen lukijalle. Lukija voi helposti kuvitella itsensä sinne Meksikonlahden rannikolle, rämeiden suojaan. 

Yöpöydällä on jo latingissa wanha uskollinen Kindle josta on menossa Joe Abercrombien Heroes, yritän ottaa kiinni ennenkuin kokeilen uutta Age of Madness -trilogiaa.

The Ocean at the End of the Lane

Neljä pitkää vuotta on vierähtänyt edellisestä Neil Gaimanin kirjasta. Hieno asia kirjailijassa on että hän kirjoittaa edelleen uniikkeja fantasiatarinoita jotka pyörittävät lukijan mukaansa.

Kindlessani on kirjailijalta American Gods, missä vanhat ja uudet jumalat taistelevat ihmiskunnan sielusta. Toisena on Anansi Boys, missä isänsä hautajaisiin osallistuva poika huomaa isänsä todellisuudessa olleen muinainen länsi-afrikkalainen hämähäkkijumala. Kirjahyllyyn on myös tullut Gaimanin tuorein Pohjoisen mytologia missä kirjailija avaa omalla tyylillään viikinkien jumaltarustot.  Joten kyseessä on hyvin uniikki kirjailija jolla tuntuu olevan rajaton mielikuvitus.

The Ocean at the End of the Lane on yksittäinen tarina jonka laun tavanomaisuudesta huolimatta sukeltaa syvälle synkkään fantasiaan ajan tuolle puolen. Tarina käynnistyy kun mies palaa kotimaisemiinsa Englannin maaseudulle ja alkaa muistelemaan lapsuutensa tapahtumia. Muistot tuovat lukijalle eteen kirjan nimen mukaisesti tien päässä olevan maatilan jonka pihan perukoilla oleva lammikko onkin pohjaton aika-avaruuden halkoma valtameri. Maatilan pieni tyttö, äiti ja isoäiti ovat aikojen alusta maan päällä kulkeneita puolijumalia jotka vartioivat ulottuvuuttamme muinaisilta hirviöiltä. Ja kaiken keskellä on pieni poika joka kulkee lukijan kanssa mitä mielikuvituksellisten tapahtumien läpi.

Lyhyt tarina Neil Gaimanilta mutta todella tarkasti pakattu kirjailijalle tuttua mutta ehkä enemmän tummemman sävyistä fantasiaa.

Abaddon's Gate

Huomasin että aikaa on vierähtänyt nelisen vuotta kun viimeksi tuli luettua James S.A. Coreyn Expanse-sarjaa. Kirjasarja on täydentynyt sen jälkeen kolmella kirjalla ja yhdeksän osaiseksi suunniteltu sarja alkaa olemaan loppusuoralla kun sarjan kahdeksas Tiamat's Wrath julkaistiin tänä vuonna.

Expansen aurinkokunnassa tilasta ja vallasta kiistellään edelleen tuttujen valtaklikkien välillä. Viime osassa James Holden tiimeineen sai avaruusolio/protomolekyylin valtaaman Tycho-aseman pommitettua pois radaltaan joka lopulta syöksyi Venuksen pinnalle, kyydissä etsivä Miller.

Tämän jälkeen ajan kuluessa ihmiskunta seurasi huolestuneena kun avaruusolio/protomolekyyli näytti selviytyneen yhteenotosta ja rakensi Venuksen pinnalle kompleksisia rakennelmia ja levittäytyi planeetan pinnalle. Samaan aikaa James Holden tiimeineen on nostanut bisnestään Rocinante-aluksen turvin ja on käärinyt isot tulot pimpatulla aluksellaan.

Abaddon's Gate alkaa tilanteesta missä Venuksen kiertoradalle on ilmestynyt portaalia muistuttava rakennelma avaruusolio/protomolekyylin toimesta. Eri aurinkokunnan valtaklikit valmistautuvat lähettämään tutkimusretkikuntia kohti portaalia ja James Holden tiimeineen lopulta saavat rahakkaan tarjouksen Outer Planets Alliance-ryhmittymältä liittyä ihmiskunnan värikkääseen tutkimusretkikuntien joukkoon.

Kaikki ei luonnollisesti mene niin kuin on suunniteltu. Portaalin edustalla James Holden tiimeineen lavastetaan syyllisiksi konfliktiin joka on vaarassa syöstä aurinkokunnan täysimittaiseen konfliktiin ja James Holdenin ainoa vaihtoehto on painaa kaasu pohjaan ja ohjata Rocinante portaalin läpi toiselle puolelle.

Tästä alkaa kiehtova tapahtumasarja jonka aikana selviää avaruusolio/protomolekyylin taustat ja miksi etsivä Millerin ilmestyy James Holdenille vaikka hän on kuollut. Lopulta portaalin läpi seuraa iso määrä aluksia ja toisella puolella koetellaan niin eri valtaklikkien suhteita kuin taistellaan koko aurinkokunnan selviytymisestä. Turboahdettu avaruusooppera ei selkeästi ota rauhallisia askeleita.

Expanse-sarja aloitti televisiossa SyFyn puolella joka lopulta luopui sarjasta, ja nyt Expanse on saanut uuden kodin scifi/fantasia-nörtin Jeff Bezosin turvallisesti huomasta Amazon Primessa. Sarja on päässyt jo neljänteen tuotantokauteen joka saa ensi-illan tänä vuonna.

Lumiukko

Harry Hole # 7 eli Lumiukko. Oslolaisen dekkarin sarja menee vauhdilla eteenpäin. Sarja koostuu kahdestatoista kirjasta joten tässä on kohta pääty vastassa. Onneksi Jo Nesbø on julkaisemassa uutta Harry Hole-tarinaa "Knife" heinäkuussa joka kääntyy myös härmäksi omalla ajallaan joten perälauta ei tule aivan heti vastaan. 

Lumiukko tuntuu olevan myös yksi sarjan suosituimmista kirjoista. Se on täysverinen sarjamurhaajatarina sitten Lepakkomiehen ja unohtamatta että kirjasta on myös harvinainen Hollywood-filmatisointia vuodelta 2017, jonka ohjasi Tomas Alfredson ja Harrina kekkuloi Michael Fassbender.

Kirjailija on lyönyt tarinalle normaalia tummemmat sävyt jotka tuovat tuoreen fiiliksen koko kirjalle. Harryn viinapirut ovat tarinassa pienemmässä osassa ja ihmissuhdepuoli on myös ns. tauolla. Norja kärvistelee talvisessa otteessa kun Harry saa tehtäväkseen tutkia perhe-emännän mystistä katoamista joka alkumetreillä vaikuttaa olevan kaikkea muuta kuin sarjamurhaajan tekosia. Perheen kotitalon pihalle ilmestynyt lumiukko myös aiheuttaa ihmetystä.

Alkaa kirjasarjan kiihkein takaa-ajo jonka kirjan loppumetreille saakka sisältää tolkuttoman määrän juonenkäänteitä ("meillä on murhaaja! Hetkinen..ei kun.."). Sarjamurhaaja tuntuu olevan Harrya aina askeleen perässä ja jäätyneitä ruumiita alkaa kerääntymään kasaksi asti.

Trillerimäinen tarina ja Nesbølla ei ainakaan sarjan osalta kierrokset lopu vaikka Harry Hole-moottoriin on jo saatu hyvä määrä kilometrejä.

Meikäläisellä on kohta parin kirjan jono bloggausten osalta, joten pistän tulemaan seuraavaa.

A Stained White Radiance

Dave Robicheaux -sarja kulkee hitaasti mutta varmasti eteenpäin. Kindlessä pyörähti sarjan viides osa A Stained White Radiance ja taas tuli todettua että James Lee Burken takuuvarmat tarinat voisi lukea melkein yhdeltä istumalta. Edellinen tarina vei lukijan Montanan vuoristomaisemiin, joka myös mullisti Daven leskielämän. Daven ja ottotyttären Alafairin elämään astui Bootsie, Daven nuoruuden tyttöystävä.

A Stained White Radience tapahtumat poukkoilevat tällä kertaa Daven New Iberian kotimaisemissa. Tarina käynnistyy tapahtumilla jotka vievät sankarimme jälleen kerran ei pelkästään New Orleansin alamaailmaan vaan myös Daven lapsuuden tuttavaperheen synkkiin tapahtumiin, jotka eskaloituvat askel askeleelta. Ja samalla Dave tasapainoilee jo mukavasti tasoittuneen perhe-elämän kuin työelämän välillä. Viinapirukin pysyy kurissa edellisiä osia paremmin ja Vietnam kummittelee yöunissa yhä harvemmin.

Sonnierin sisaruksetkin tuovat tarinaan rekallisen verran syvyyttä. Nuorin veljeksistä on entinen Daven armeijakaveri joka eksyi sodan jälkeen CIA:n Air American kippariksi, vanhin veljistä on taasen klassinen syvän etelän "huuhaa" pastori joka on kerännyt omaisuuden köyhien ja yksinkertaisten ihmisten selkänahasta, haaveillen raamattuopiston perustamisesta. Ja sitten on Drew, pahimmat kolaukset saanut sisko jolla on syvempi yhteys Daven lapsuuteen. Sisarusten edesottamukset vievät Daven henkisesti syville vesille kun Sonnierin sisarkatraan traaginen lapsuus tuo Davelle käsiteltäväksi niin paikallisen Klaanin, arjalaiset uusnatsit sekä päälle New Orleansin värikkäät poliitikot kuin myös rikolliset. Mukana välillä brutaaleissakin menoissa on myös Daven vanha ja luotettava aisapari Clete Purcell, joka liikkuu New Orleansin alamaailmassa kuin kala vedessä.

Ja yhtenä isona osana kirjaa on edellisten osien tapaan Daven koti ja perhe. Oma kalastuskauppa ja venevuokraamo New Pariahin suistoissa jonne (jälleen kerran) tarinan äkkijyrkät tapahtumat myös yltävät.

Jälleen kerran oli mukava poiketa jo 82-vuotiaan James Lee Burken kirjallisissa maisemissa. Dave Robicheauxin tarinat toimivat aina hyvin, joiden jälkeen lukijalle jää pienoinen nälkä. Melkein päädyin ostamaa seuraava tarina In the Mist with Confederate Dead mutta ensi viikolla on edessä piiitkä lento Etelä-Afrikkaan töiden osalta, joten mukaan lähtee Narcos-genren kruunaton valtias: Dan Winslow Power of the Dog-sarjan tuorein julkaisu The Border.

Lines of Departure

Niinhän siinä sitten kävi että Vaarallinen harmonikka jäi kesken. Jaksoin puoleen väliin ja totesin ykskantaan että nyt sai riittää. Pulitzer-palkittu Annie Proulx osaa kyllä kirjoittaa elävästi ja hetken nautinkin siitä, varsinkin 1800-luvun lopun New Orleans kuvauksista, mutta puolessa välissä heitin pyyhkeen kehään. Tarina ei vaan yksinkertaisesti edennyt ja mielenkiintoni lopahti.

Lueskelin hiukan Annie Proulxin haastatteluja, ja hän yhdessä haastattelussa hän myönsikin että kirjan tekovaiheessa hänellä oli hyvinkin myrskyisiä elämäntilanteita, jotka omalta osaltaan vaikeuttivat kirjoittamista. No, tuli ainakin arvokasta hyllytilaa kun harmonikkakirja siirtyi manan majoille.

Tilalle tuli hyvinkin erilainen, Military Science Fiction -genren edustaja joka on samalla Marko Kloosin Frontlines -sarjan toinen osa (ensimmäisestä täällä). Ensimmäisestä osasta on vierähtänyt meikäläisellä nelisen vuotta, joten oli aikakin tarttua seuraavaan osaan!

Marko Kloosin kirjallinen maailmankaikkeus on jo genren puolestakin lähietäisyydellä ihmiskunnan tuhosta. Maapallo on pahoin ylikansoittunut 30 miljardilla ihmisellä, Pohjois-Amerikassa on pelkästään 3 miljardia asukasta tiukasti pakatuissa asutuskeskuksissa. Kaikki haluavat pois kuolevalta planeetalta kohti tähtiä. Ihmiskunta on myös jakautunut kahden valtakeskittymän leireihin: North American Commonwealth (NAC) sekä Sino-Russian Alliance (SRA). Näiden kahden taistelu elintilasta jatkuu niin maassa kuin parin sadan avaruuden siirtokunnan piirissä. Tilanne on kuitenkin muuttunut kirjasarjan toisessa osassa, joka jatkaa tarinaa viisi vuotta ensimmäisen kirjan tapahtumien jälkeen. NAC:n ja SRA:n pelikentälle on siirtynyt muukalaisrotu, jonka edustajat ovat päälle 20 metrisiä biologisia olentoja tuhoutumattomilla avaruusaluksillaan, ja ovat nyt valloittaneet suurimman osan niin NAC:n kuin SRA:n siirtokunnista ja muuttaneet ne omiksi siirtokunniksi.

Kirjasarjan päähenkilö Grayson on noussut NAC-armeijassa jo kersantin natsoille, ja tarinan alkumetreillä ilmoittautuu toiselle viisivuotiselle palveluskaudelle. Maapallolle ei kannata palata, joten pienituloinen armeijaura on ainoa ja paras vaihtoehto. Grayson myös erikoistunut combat controller -rooliin jonka tehtävä on koordinoida mm. maahyökkäyksiin tarvittavia kiertoradalta toimitettavia tukitoimintoja, kuten kaiken puhdistavia ydinaseiskuja. Ensimmäisen osan tapaan, tarinasta ei puutu tapahtumia ja aseellisia konflikteja kun kirjailija ajaa tarinaa eteenpäin isolla pensselillä ja iso vaihde silmässä. Tarinan alkupuolella lukija pääsee tutustumaan taisteluista muukalaisrotua vastaan missä Grayson käyttää NAC avaruuslaivaston isoja pyssyjä puhdistaakseen muukalaisrodun siirtokuntia. NAC on SRA:n tapaan altavastaajana muukalaisrotua vastaan ja tarinan jyrätessä eteenpäin, Grayson on loppukahinoissa pienen yksikön osana puolustamassa pientä siirtokuntaa ikuisen talven kuussa.

Marko Kloos on kirjallisilta taidoiltaan ihan hyvää luokkaa. Tarinat ovat mukaansa tempaavia, ja genren tapaan tapahtumat sisältävät hyvin paljon taisteluja tai niihin valmistautumista. Kuitenkin, kirjailija onnistuu syventämään edes vähän henkilöhahmojen taustoja, ja hän pystyy polkemaan vauhdilla huumorisävytteistä dystooppista tarinaansa Joe Scalzin lailla. Kurotus ei kuitenkaan osu lähellekään Stephen Baxterin tai Neil Stephensonin kirjoittamia scifi-eepoksia.

Seuraava jatkaa mielikuvituksen tuolla puolen, kun vuorossa on Stephen Baxterin ja edesmenneen Terry Pratchettin Pitkä Maa-sarjan toinen osa Pitkä Sota, joka jatkaa scifi-putkeani. Tällä kertaa ehkä vähemmän sotaisimmissa merkeissä mutta enemmän mielikuvitusta kiihdyttävästä aiheesta, eli multiversumeista.

Underground Airlines

Ben H. Winters tuli vastaan Amazonin loputtomalla kirjaosastolla ja kirjan tarina oli sen verran houkutteleva että se tarttui mukaani ja siirtyi Kindleeni. Kyseessä on synkkä tarina vaihtoehtoisesta dystopiasta missä Yhdysvaltojen historia teki jyrkän käännöksen kun vuonna 1861 Yhdysvaltain tuore 16. presidentti Abraham Lincoln salamurhattiin ennen virkaanastumistaan. Orjuutta ei lakkautettu eikä veristä sisällissotaa käyty. 

Vaihtoehtohistorian tarina alkaa nykyajan Yhdysvalloissa missä neljässä etelän osavaltiossa  ("Hard Four") orjuus on edelleen laillista ja kovassa käytössä. Orjuuteen päätyneet tai syntyneet ovat neljän orjaosavaltion raskaan teollisuuden voimavarana. Orjaosavaltiot ovat eristäytyneitä ja ympäröivien "vapaiden" osavaltioiden jatkuvassa paineessa.

Tarinan keskiössä on afroamerikkalainen Victor, entinen PB - Person Bound to Labour. Orjuuteen syntynyt mutta vanhempana vapautettu. Ja nyt hän on karanneiden orjien kokenyt metsästäjä. Yli 200 onnistuneen kiinniottamisen jälkeen, Victor saa tehtäväksi löytää Jackdew-nimisen karanneen orjan ja joutuu soluttatumaan orjia vapauttavan maanalaisen järjestöön. Tämä ydintarina saa lisäsisältöä rinnakkaistarinasta missä kuvataan Victorin lapsuutta orjuudessa brutaalissa teurastamotyössä. Victor on myös hyvin kompleksinen henkilö joka ajatuksissaan vaipuu välillä lapsuuden hyvin traumaattisiin tapahtumiin. Iso osa Victorin aikuisuudesta on myös mennyt vapaana elämisen oppimiseen. Orjuuden kovettama Victor on outolintu vapaudessa joka on kuitenkin osin edelleen orja. Hänen ainoa yhteytensä työnantajaan on Mr Bridge joka soittaa aika ajoin kysyäkseen tilanneraporttia ja antaa Victorille uusia tehtäviä, uusia orjia metsästettäväksi. Lopulta Victorin tehtävä vie hänet takaisin lapsuudesta tuttuun elinympäristöön, tarkoituksena kaataa monivuosisatainen sorto. Underground Airlines on synkkä kirja joka muutama vuosi sitten julkaisun aikoihin aiheutti ihan aiheesta keskustelua Yhdysvalloissa.

Ben H. Winters on nuori yhdysvaltalainen kirjailija joka on julkaissut nipun kirjoja 2000-luvulla, ja ehkä mielenkiintoisin (ja menestynein) on hänen The Last Policeman -trilogia joka menee meikäläiselle lukujonoon. Trilogiassa seurataan New Hampshiren Concord kaupungin poliisietsivää joka saa tehtäväkseen selvittää McDonaldsin vessassa tapahtunutta hirttäytymistä, joka näyttää aluksi itsemurhalta. Tarina ei sinänsä vaikuta mitenkään erikoiselta. Erikoisen tarinasta tekee lähtötilanne missä 6,5 kilometrinen asteroidi uhkaa iskeytyä maapalloon puolen vuoden päästä ja tuntemamme sivilisaation romahtelee tarinan kuluessa perustuksia myöten. Poliisietsivä kuitenkin päättää ratkaista mahdollisen rikoksen hyvin rajallisilla resursseillaan. Seuraavaksi kuitenkin jotain aivan muuta.

A Morning for Flamingos

Oklahoman traagisten tapahtumien jälkeen lukumatka jatkuu kohti kuumaa etelää, 70 vuotta eteenpäin Louisianan New Iberiaan, James Lee Burken fiktiivisen dekkarin Dave Robicheauxin kotikulmille. Edellisestä Robicheaux-tarinasta on kulunut jo tovi, joten oli mukava jälleen piipahtaa jo tutuksi tulleessa kirjallisessa maisemassa. A Morning for Flamingos on kirjasarjan neljäs julkaisu vuodelta 1990, ja kun tänä vuonna 81-vuotias ikinuori James Lee Burke julkaisi tuoreen Robicheaux -romaanin joka on sarjan 21. kirja, niin tässä laatusarjassa on onneksi luettavaa vielä vuosiksi.

Sarjan kolmannessa kirjassa Dave päätyi Montanan jylhiin maisemiin selvittämään paikallisten ja öljyteollisuuden välisiä kärhämiä ja tällä kertaa, Dave on kotinurkillaan New Iberian sheriffin palveluksessa. Tarina pyörähtää käyntiin rutiininomaisesta öisestä vankikuljetuksesta jota hoitaa Dave ja hänen kumppaninsa. Kaikki ei kuitenkaan mene suunnitellusti ja lopputuloksena Dave viruu vesirajassa luoti rinnassaan. Toivuttuaan murhamies Jimmie Lee Boggsin luodista, Daven vanha ystävä Minos Dautrieve puhuu miehen ympäri työskentelemään DEA:n peitetehtäviin ja tehtävänä on saattaa huumekauppojen kautta telkien taakse yksi New Orleansin rikollispomoista Tony Cardo. Edellisien osien tapaan Dave painii edelleen sisäisten demonien kanssa, tällä kertaa viinapiru on pienemmällä volyymilla kun Vietnamin sodan traagiset tapahtumat pitävät Daven yöt hikisinä. Daven matka Big Easyn rikollismaailmassa juuri Vietnamin sodan tapahtumat rakentavat normaalia syvemmän ystävyyden peitetehtävän kohteen Tony Cardon kanssa, joka Davesta poiketen yrittää piikittämällä pitää sotamuistot kurissa. Unohtamatta Etelän todellista helmeä New Orleansia, jonka kirjailija onnistuu kuvamaan juuri sellaisena kun sen itsekin muistan; poikkeuksellisen kaunis ja mystinen kaupunki joka eroaa muista Yhdysvaltojen kaupungeista kuin yö ja päivä.

Daven matka alamaailmaan on pomppuinen ja odotetusti tapahtumarikas. Mukaan retkelle lähtee vanha tutkapari Clete Purcell, joka on vilahdellut edellisissä tarinoissa. Hän on pahamaineinen ex-poliisi jolla on baarin omistajana sormi kaupungin alamaailman pulssilla ja auttaa Davea kontaktoitumaan ns. tekijöiden kanssa. Luvassa on korruptoituneita poliiseja, Femme Fatale -kaunottaria, Syvän Etelän magiikkaa ja Daven ensirakkaus Bootsie joka mullistaa kirjan sankarin elämän. James Lee Burken teksti rullaa jälleen kerran niin sulavasti ja vaivattomasti että vajaa 400 sivuisen kirjan olisi varmaan pystynyt lukea yhdeltä istumalta. Daven hahmo syvenee entisestään kun kirjailija porautuu edellisten tarinoiden jatkeena syvemmälle Daven nuoruuteen ja Vietnamin sodan tapahtumiin jotka toimivat kiehtovana lisämausteena tarinalle.

Edessä olisi viikon lomamatka jonka aikana olisi kiihdyttää lukukonetta ja saattaa päätökseen aurinkovarjon alla ainakin Bernard Cornwellin Miekkojen laulu, Antonio Garcia Martinezin Chaos Monkeys, ja jos kone ei sakkaa, niin päälle vielä Jordan Belfortin Wolf of Wall Street.

The Sudden Arrival Of Violence

Malcolm MacKayn skottitrilogian päätösosa alkaa kirjasarjan tuttuissa synkissä maisemissa kun Calum, Glasgow:n alamaailman nuori palkkamurhaaja, päästää hengiltä kirjanpitäjän Skotlannin maaseudun yössä - tarkan rauhallisella laukauksella takaraivoon hiekkakuopan reunalla. Trilogian aikana Glasgow:n alamaailmassa on pikku hiljaa eskaloitunut taistelu kahden rikollispomon välillä. Peter Jamieson (Calumin pomo) on organisaationsa kanssa tasolla jota myös Shug Francis tavoittelee, ja sivussa omaa peliään pelaa myös joukko korruptuneita paikallispoliiseja. Tässä brutaalissa ytimessä Calum teki edellisessä osassa nousun Peter Jamiesonin "asemiehen" rooliin.

Calum ei kuitenkaan näe valoisaa tulevaisuutta tässä brutaalissa ja kylmässä bisneksessä. Hän on suoriutunut viikatemiehen urallaan enemmän kuin hyvin, mutta sen vaatima äärimmäisen kurinalainen ja varovainen elämäntapa nakertaa miestä.  Asemiehen ammatti vaatii tekijältä jo pelkästään raskaan henkisen panostamisen. Ei pelkästään täydellistä yksineloa ilman ihmissuhteita, vaan myös kurinalaista elämäntapaa joka pakottaa Calumin toistamaan arkipäivän varovaisia rutiineja ja elämistä tutkan alapuolella - olla yksinkertaisesti poissa silmistä.

Malcolm MacKayn tarinankerronta on hyvin rakennettua ja tarinan jaottelevat narratiiviset luvut ovat hyvin hyvin tiiviitä. Tarinassa on hyvin vähän ns. turhia rönsyileviä sivupolkuja sekä suvantokohtia ja kuten trilogian edellisten osien tapaan, jokaisen luvun kertojaääni muuttuu. Naishahmotkin ovat enemmänkin hetken huilaushetkiä tarinan ottaessa kierros kierrokselta enemmän vauhtia kohti vääjäämätöntä lopullista trilogian maalia. Calumin ystävistä ja liittolaisista tulee lopulta vihollisia ja edessä on haastava ja monimutkainen pakomatka kohti uutta elämää. MacKay on kirjoittanut turboahdetun HC-rikollistrilogian josta ei mielenkiinto lopu. Vaikka trilogia tuli tiensä päätökseen, niin onneksi kirjailija on ollut sen jälkeen tuottelias ja vielä olisi edessä yhtä vetävillä nimillä olevia niteitä, kuten The Night Rich Men Burned, Every Night I Dreamed Of Hell ja For Those Who Know The Ending.

Seuraavaksi annan vuoron historialle.

Europe in Autumn

David Hutchinson on kirjailijana uusi tuttavuus ja kirjailijan Europe Sequence -trilogian ensimmäinen osa tarttui Kindleen hetken mielijohteesta. Eikä valinta ollut mikään huono ja kirjakin maksoi naurettavat alle 10 euroa.

Europe in Autumn kuvaa Eurooppaa sen lähitulevaisuudessa, missä nykyinen rakas Eurooppalainen yhteisömme on lakannut olemasta, kohdannut muutaman superflunssan ja sirpaloitunut lopulta lukuisiin hallinta-alueisiin.  Mikrovaltiot värittävät niin suurkaupunkien karttaa kuin isompaa kuvaa Euroopasta. Mielenkiintoisen mausteen Euroopan kartalle antaa myös itsenäinen Independent Trans-European Republic junarata, joka halkoo läpi Euroopan myös itsenäisenä valtiona. Eurooppalainen Schengen-konsepti on siis historiaa jonka johdosta rajojen ylittäminen niin matkustajana kuin tavaroiden liikuttamisen osalta on vähintääkin hankalaa.

Tarinan keskiössä räpistelee virolainen nuori ravintolakokki Rudi, joka tarinan alkutahdeilla yrittää sinnitellä elämän polulla pienessä puolaisessa ravintolassa. Rudi on ajautunut lyhyen elämänsä aikana pitkin Eurooppaa eri keittiöihin, taustalla on niin tulehtuneet välit Toomas-isän kanssa kuin nuoren miehen juurettomuus. Ei aikaakaan kun Rudin työnantaja tarjoaa hämärää sivutyötä, joka vaatii Rudia matkustamaan Puolan naapurissa olevaan mikrovaltioon tapaamaan Rudin työnantajan veljeä. Hämärät tapahtumat seuraavat toistaan, kunnes Rudi tapaa Les Coureurs du Bois -järjestön edustajan joka tarjoaa poikkeuksellista mutta hyvin maksettua työtä. Coureurs, tai suomalaisittain Kuriirit, on eurooppalainen maanalainen organisaatio joka on erikoistunut erilaisen arkaluontoisen informaation ja pakettien kuljettamiseen äärimmäisen sulkeutuneen Euroopan halki. Eri kuriirisolujen apuna on mm. värikäs joukko Pianisteja (hakkereita), Räätäleitä (tekninen tuki) ja Suutareita (väärentäjiä). Rudi sulautuu uuteen rooliinsa tai rooleihinsa luonnollisesti, ja itse tarina polkaiseen vinhaan vauhtiin kun Rudi aloittaa ensimmäiset tehtävänsä.

Rudin kuriiritehtävät vie halki vaarallisen Euroopan ja tehtävät muistuttavat paljon John Le Carrén agenttitarinoita: valehenkilöllisyyksiä,  tietomurtoja, yhteenottoja eri tiedusteluorganisaatioiden kanssa,  ja tietysti meikäläisen ammatillista ydintä kutkuttavia lähitulevaisuuden teknologisia ratkaisuja kuten kangaskuituihin sulautettuja tietokoneita ja naamiointiratkaisuja - ai että! Rudi kiiruhtaa kuin piru kintereillään eri tehtävien parissa ympäri Eurooopan ja hän piipahtaa jopa Helsingissä Englannin tiedustelupalvelun turvatalon vieraana. Kuitenkin Kuriirin kiivas ja kuluttava stressi vie Rudin lähelle loppuunpalamista, kunnes hän löytää mystisen vihjeen berliiniläisen jalkapallojengin hallitsemasta kerrostalokompleksista, tai pikemmin mikrovaltiosta. Vihje aloittaa tarinan viimeisen osuuden missä vastaan tulee termejä kuten rinnakkaistulevaisuus ja taistelu Euroopan hallinnasta. Rudin tapahtumarikas agenttitarina nytkähtää kiehtovalle radalle ja loppu jättää odottamaan sarjan toista osaa eli Europe at Midnight. Dave Hutchinson käsistä on lähtenyt todella vetävästi ja hyvin kirjoitettu tarina, jonka jatko-osat pääsivät meikäläisen lukujonoon. Suosittelen.

Altered Carbon

Richard Morganin Altered Carbon tuli, yllätti ja kiilasi yksinkertaisesti lukujonon kärkeen. Olen huomannut että aina saatuani kirjan luettuani, tuijotan minuuttikaupalla kirjahyllyäni ja yritän päättää minkä kirjan aloitan seuraavaksi. Vanhemmiten siitä on tullut yhä vaikeampaa. Välillä katson läpi interwebs-selaimen "Ostettavat kirjat" -suosikkikansion ja pähkäilen. Ja pähkäilen lisää. 

Kuitenkin, joskus viime vuoden loppupuolella näin Netflixin uutisen missä mainostettiin uuden scifi-sarjan tuloa ja työkaverin ylistettyä Takeshi Kovacs -kirjasarjaa, ja nähtyäni sitten helmikuun alkumetreillä sarjan ensimmäisen osan, päätin lisätä sarjan "omalle listalle" ja ei muuta kuin kirjan tilaamiseen. Kirja ensin sitten vasta TV-versio.

Richard Morganin scifi/dekkaritarina sijoittuu pitkälle tulevaisuuteen 2300-luvulle ja pitkälti perinteisiin scifi-maisemiin missä ihmiskunta on levittäytynyt avaruuteen. Mitä kiehtovia elementtejä Richard Morgan on sitten tuonut aika tyypilliseen Science Fiction -tarinaansa? Listalta löytyy käheitä tekoälyjä, mystisiä teknisiä lyhenteitä ja  äärimmäisyyteen viedyn plutokraattisen yhteiskunnan missä se kuuluisa 1% väestöstä voi rallatella menemään vuosisatoja, kiitos teknologian joka mahdollistaa tietoisuuden siirtämisen kehosta toiseen. Hyvin kalliilla hinnalla tottakai. Maapallo on luonnollisesti ylikansoitettu ja rikoksista lyödään rangaistuksina tietoisuuden tekninen siirto pilvivarastoon, totaaliseen tyhjyyteen vuosiksi, vuosikymmeniksi tai vuosisadoiksi. Ei tarvita fyysistä vankilaa vain (varmasti) tolkuttomasti levytilaa.

Tähän dystopiaan herätettään muutaman sadan vuoden bittiavaruudessa oleskelun jälkeen Takeshi Kovacs, Envoys-joukkojen supersotilas Harlan's World -planeetalta. Jonka tietoisuus istutetaan varastossa olleeseen kehoon. Pienen härätyskohmelon jälkeen, Takeshille selvitetään että hänet on tuotu takaisin Laurens Bancraftin toimesta joka on ultrarikas "meth" joka kuuluu ed. mainittuun rallattelukastiin. Laurens on joutunut mahdollisen murhan kohteeksi ja haluaa nyt palkata Takeshin tutkimaan omaa murhaansa. Vaihtoehtona Takeshilla on paluu pilvivarastoon.

Morganin scifi/cyberpunk tarinassa riittää vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Puhumattakaan juonen käänteistä joista ei sen enempää (nimim. hieman pettynyt).

Altered Carbon oli odotetusten arvoinen mutta kuitenkin aivan liian pitkä. Kindlen antoi sivumääräksi yli 520 sivua jotka alkoivat loppua kohden puuduttamaan todella paljon. Välillä tuntui että tarinasta alkoi loppumaan puhti kesken pelin mutta jotenkin kirjailija sai aikaan säädyllisen lopun. Tarinasta olisi voinut hyvin lohkoa pois ainakin 100 sivua ja en tiedä, kirjan pituudella voi olla tietysti merkitystä trilogian muiden osien kanssa. Mene ja tiedä. Ehkä joskus loput osat.

Ja sitten se Netflixin TV-sarja. Njaaa..Kolmen ensimmäisen osan perusteella sarjan tekijät ovat luonnollisesti joutuneet aika ankarallakin kädellä karsimaan itse kirjan tapahtumia ja paikkoja pois. Heti ensimmäisessä osassa pisti silmään jo Takeshin majapaikan vaihtuneen Hendrixistä Raven-hotelliin. Tiedetään että Jimi Hendrixin perikunta on äärimmäisen tarkka miten edesmenneen kitaristin brändiä käytetään joten ei ole ihme että sarjan tekijät vaihtoivat turvallisempaan Edgar Allan Poe -teemaan. Kirja versus TV-sarja -aiheesta löytyy jokunen kirjoitus netistä joten siitä kiinnostuneet voivat googletella. Visuaalisesti TV-sarja painii hyvin Bladerunnerin kanssa samassa sarjassa, mutta päähenkilö on jätetty aika heppoiseksi hahmoksi.

Viimeisempien tietojen mukaan toinen tuotantokausi ei ole vielä kirkossa kuulutettu, mutta tekijöiden mukaan Broken Angels on jo suunnittelupöydällä.

Ja seuraavaksi työn alla on mikäs muukaan kuin Harry Hole. Muutaman vieraskielisen kirjan jälkeen on virkistävä kokemus.

How a Gunman Says Goodbye

Lämpimästä Pohjois-Amerikan ilmanalasta siirrytään aivan toisenlaiseen tunnelmaan kun Kindleen kilahti Malcolm McKayn Glasgow-trilogian toinen osa. Ensimmäisessä osassa (The Necessary Death of Lewis Winter) seurattiin tiiviisti nuoren palkkatappajan Calum MacLeanin urakehitystä Glasgow:n alamaailman palveluksessa. Tarinassa Calumilla oli yksinkertainen tehtävä; tapa nuori huumemarkkinoille tunkeva diileri Lewis Winter. Yksinkertainen tehtävä muuttui hetkessä kun eteen tuli ns. monta muuttujaa. 

Tämän toisen tarinan pääosassa on vanhan palkkatappajakaartin edustaja Frank MacLeod. Pitkä uran alalla tahkonnut Frank on kaupungin jokaisen alalle pyrkivän esikuva. Hän toimi myös aikoinaan Calumin mentorina ja suosittelija joten Frank on elänyt ja hengittänyt työtään.

Glasgow:n alamaailma jatkaa kaupungin varjoissa kiivasta elämäänsä. Peter Jamiesonin organisaatio on kohtaamassa uuden uhan Shug Francisin kasvavan jengin suunnalta. Tarinan alussa Frank on ollut harvinaisella lepolomalla työnantajansa Frank Jamiesonin huvilalla Espanjassa lonkkaleikkauksen jälkeen ja paluunsa jälkeen, Frank saa helpolta perustehtävältä kuulostavan työtilauksen; tapa Shug Francisin diileripyrkyri Tommy Scott ja hänen siipimiehensä Andy "Clueless" McClure jotka ovat liian innokaina siirtäneet bisneksiään Jamiesonin alueelle. Lukija jo tässä vaiheessa arvaa miten tehtävä päättyy. Se päättyy synkkään epäonnistumiseen ja sotku jolla on laaja vaikutus on valmis.

Koko trilogian päähahmo, alle kolmikymppinen Calum ja eläkeikää lähestyvä Frank, ovat tarinan keskiöissä. "Gunman" tai ammatti/palkkatappajan elämä molempien osalta on raadollisen yksinkertaista. Yksinäisyys ja sosiaalinen eristäytyminen on ammatin huipputekijöiksi nousevien vaatimus numero yksi. Ei sitoutumista muihin ihmisiin, pidä yksinkertaiset rutiinit ja sulaudu väkijoukkoon. Calum on vasta tässä alkutaipaleella ja kohtaakin kipeitä valintoja ihmissuhteiden osalta, kaikki kuitenkin onnistuu paremmin kun on yksin. Frank on taasen jo elänyt vuosikymmeniä ammatin vaatimaa spartalaisen kurinalaista elämää, poistanut käskystä bisneksen tieltä tusinoittain ei-toivottuja henkilöitä mutta mitä on lopulta jäänyt käteen. Tilillä on rahaa, siinä kaikki. Kaikki mitä hän on nähnyt, tehnyt tai kuullut viimeisen 40 vuoden aikana alalla, varmistaa että uusi elämä alan ulkopuolella ei tule kysymykseen. Tarinan loppu on suorastaan runollinen kun vanha palkkatappaja sanoo hyvästit.

Pidän hyvin paljon McKayn kirjoitustavasta. Se on tehokkaan yksinkertaista ja kirjailijalla on taito kuvata tapahtumia ja henkilöitä suoraviivaisesti. Jokaisen kappaleen myötä kertojaääni siirtyy kyseiseen hahmoon joka monologimaisesti kertoo hahmon näkökulmasta tarinan tapahtumat.  Kirjojen tarinatkin ovat yksinkertaisia mutta hyvin toimivia. Lämpimät ihmissuhteet viipyilevät tarinassa hyvin lyhyen aikaa kun tilalle puhaltaa hyvin kylmä tunnelma joka ajaa tarinaa eteenpäin kohti trilogian viimeistä osaa The Sudden Arrival of Violence.

37-vuotias skottikirjailija voitti tällä kirjallaan Deanston Scottish Crime Book of the Year -palkinnon eikä syyttä. Nuoren kirjailijan Glasgow:n alamaailman elämä on brutaalia ja anteeksiantamatonta ja hänen tuotantonsa pysyy ehdottomasti meikäläisen lukulistalla vielä pitkään.

Dekkarit ja palkkatappajatarinat jäävät nyt hetkeksi sivuun kun Netflixin tuoreen scifi-sarjan ansiosta Kindleen laskeutui jo Richard Morganin Altered Carbon.  Tarkkaavaiset Netflix-tilaajat varmaan jo huomasivat että tämä Takeshi Kovacs -kirjasarjan pilotti on nyt Netflixin tarjoamassa, joka perustuu juuri Richard Morganin palkittuun Altered Carbon -kirjaan. Eli matkataan hetki ns. hardcore scifi:n parissa.

Dominion

C.J. Sansomin Dominion tuli yllättäen takavasemmalta kun sain John Scalzin lopeteteltua ja ikuinen pohdinta alkoi seuraavasta kirjasta. Onnistuin törmäämään C.J. Sansomiin Kindlen omalla toimii-eitoimi -shoppailuselaimella, ja kun kyseessä on tarina joka osuu vaihtoehtohistorian genreen niin mielenkiintoni heräsi. C.J. Sansom (historian tohtori) on skotlantilainen kirjailija ja allekirjoittaneelle tuiki tuntematon, Wikipedian mukaan kirjailija on ansainnut kirjalliset kannuksensa Shardlake -dekkarisarjallaan joka sijoittuu 1500-luvun Englantiin. Itse asiassa kirjan valintaan vaikutti myös Ken Burns:n laatuTV-sarja The War, jonka sain kahlattua läpi samaan aikaan Netflixin kirjastosta.  Dominion on myös kirjailijan tuotannossa itsenäinen kirja ja se tuntui hyvältä välipalalta, ja vaikka aikalailla kiertelen ja kaartelen historia -osastoani niin kohta sinne osun väkisinkin.

Dominion piirtää kiehtovan vaihtoehtotodellisuuden missä Englanti antautui Hitlerille vuonna 1940 ja sen vaikutus heijastuu ympäri maapallon. Winston Churchill on hävinnyt vaalit ja johtaa nyt 1950-luvulla maanalaista vastarintaliikettä kun Englanti toimii Kolmannen Valtakunnan vasallivaltiona. Neuvostoliitto on jäänyt Saksan sotakoneiston kanssa pattitilanteeseen kun taistelut yli 1200 kilometriä pitkällä rintamalla ovat jatkuneet yli 11 vuotta. Idässä Japani käy jatkuvaa sotaa Kiinan kanssa ja maailma näyttää ja tuntuu siis hyvin erilaiselta.

Mutta Kolmannen Valtakunnan ytimessä käydään rajua valtakamppailua. Adolf Hitleriä ei ole nähty julkisuudessa vuosiin ja sitkeiden huhujen mukaan Aatu on kuolemaisillaan. Vanhan vihtahousun valtikasta kisailee Joseph Goebbelsin johtama SS, käsi jo valmiina vallankahvassa, ja vastassa on toinen valtaklikki valtava Saksan armeija, Erwin Rommelin johdolla.

Samaan aikaan Englannissa kytee sitkeä maanalainen vastarintaliike, joka ei ole kansan syvien rivien suosiossa. Englannin valtiojohto luovuttaa laivakaupalla juutalaisia isäntävaltion käsittelyyn ja koko rotukysymys saa kansan täyden tuen.

Tarinan keskiössä on David Fitzgerald, joka työskentelee rivivirkamiehenä Whitehallin toimistokompleksissa, ja Davidin päivät täyttyvät Englannin ja Kolmannen Valtakunnan välisen tasaisen tylsän paperibyrokratian pyörittämisessä. David asuu vaimonsa kanssa Lontoon lähiössä ja pariskunnan lapsen kuolema varjostaa yhä enemmän elämää ja parisuhdetta.

Davidin elämän harmaa todellisuus järkähtää ympäri ja pois paikaltaan, kun vastarintaliike ottaa yhteyttä. Syynä on mielisairaalapotilas Frank Muncaster joka sattuu olemaan Davidin vanha yliopistokaveri, ja vastarintaliike haluaa että David auttaa heitä pelastamaan Frank vapauteen. Vastarintaliike uskoo että Frank on saanut veljeltään tietoonsa äärimmäisen salaista tietoa joka saattaa muuttaa maailman valta-asetelman.

Tästä alkaa kissa-hiiri -jahti pitkin Englannin nummia ja saarivaltion hernerokkasumuja, kun David vastarintaliikkeen ryhmän kanssa aloittavat pitkän pelastusoperaation, perässään Saksan SS joka yhteistyössä paikallisen Special Branchin kanssa jahtaavat joukkiota. Suuntana on Englannin kanaali ja amerikkalainen sukellusvene.

Dominionin kehystarina on äärimmäisen perusteellisesti rakennettu, ja täytyy nostaa hattua kirjailijan taustatyölle ja varsinkin kuinka kiehtovasti hän on nyrjäyttänyt oikean historian paikoiltaan. 1950-luvun vaihtoehtotodellisuus on todella karun synkkä ja vastenmielinen. Kirjailija valoittaakin tarinan lopuksi useamman kappaleen verran taustatyötään ja omia ratkaisujaan miten maailma olisi, jos esimerkiksi Roosevelt olisi hävinnyt jatkokauden vaalinsa ja sama kohtalo olisi ollut Churchillillä. Lopulta Natsi-Saksa kokisi Rooman kaltaisen kohtalon; valtakunta on yksinkertaisesti liian iso hallittavaksi ja vallankahvassa pysymistä ei edesauta sisäinen korruptio.

Laskujeni mukaan olen nyt viimeisimmällä kymmenellä kirjalla kahlannut niin Koillismaata kuin barbaarisia maisemia, joten aika on kääntää lukukoneen nokka kohti historia vähemmän tunnettuja sivupolkuja. Työn alla on jo Pulizer-voittaja Timothy Eganin Big Burn, joka kuvaa vuoden 1910 Montanan osavaltiossa riehuneen valtavan metsäpalon sammutustöitä, sekä presidentti Teddy Rooseveltin  kamppailua luoda koko Yhdysvaltoja kattava luonnonpuistojärjestelmä. Perään menee todennäköisesti John F. Rossin War on the Run, joka kertoo legendaarisen Robert Rodgersin, Yhdysvaltojen erikoisjoukkojen isäksi kutsutun ja 1700-luvulla eläneen sissimiehen tarinan.  Toinen vaihtoehto on myös Vincent J. Cannaton American Passage: The History of Ellis Island, joka muuten alkaa suomalais-immigranttien tarinalla!

The Last Colony

Niin se mieli kääntyy kuin tuuliviiri kun olin lukenut Robert Penn:n All the Kings Men -klassikoa 50 sivua. Science fiction-genren houkutus oli aivan liian kova. Edellisestä scifi-kirjasta on jo vierähtänyt vuoden verran ja nyt John Scalzin Old Man's War -sarjan kolmas osa tuli ladattua Kindleen ja Robert Penn siirtyi syrjään.

Joe Scalzi on niittänyt mainetta juuri Old Man's War -sarjallaan joka tasapainoilee jossain Hard/Military ja huumoripitoisemman science fictionin rajamailla. Wanhain Immeisten Sota -sarja on nimensä mukaan wanhojen miesten sotimista missä työelämästä eläköityville tarjotaan mahdollisuus palvella CDF:n (Colonial Defence Forces) riveissä. CDF on ihmiskunnan keihäänkärki avaruuden valloituksen osalta ja organisaatio tarjoaa vanhuuseläkkeen kynnyksellä oleville aktiivipalveluksen siirtämällä heidän mielensä uusiin parikymppisten vartaloihin, jotka ovat huippuunsa viritettyjä sotakoneita. Sarjan kaksi ensimmäistä osaa kertoi John Perryn 75-vuotiaan entisen mainosalan ammattilaisen uraa CDF:n joukoissa ja heidän vuosia kestänyttä turneetaan suojellen CDF:n uudisasukkaiden kolonisaatioita eri aurinkokunnissa.

The Last Colony alkaa ajasta jolloin John ja hänen uusi perheensä ovat asettuneet pieneen uudisasukasyhteisöön syrjäiselle planeetalle. John toimii yhteisön asioiden hoitajana ja ratkoo intialaislähtöisen yhteisön arkipäivän ongelmia ja Johnin uusi vaimo Jane, entinen CDF:n erikoisyksikön sotilas, toimii yhden hengen poliisivoimana. Molempien ansiokas sotilasura on jo takana ja elämä tuntuu kulkevan raukean rauhallisesti eteenpäin. Mutta kuten niin monissa muissakin tarinoissa, tämä muuttuu kun John:n entinen esimies tekee yllätysvierailun ja onnistuu rekryämää pariskunnan johtamaan uutta uudisasukasyhteisöä joka on tarkoitus kuljettaa asuttamaan uutta planeettaa Roanokea.

Roanoken uudisasukkaiden asuttaminen ei kuitenkaan etene odotetusti kun selviää että ympäri galaksia levittäytyvä organisaatio Conclave jonka jäseninä on yli 400 rotua, haluaa torpata ihmisrodun virusmainen leviäminen pitkin tähtitarhoja. Pienen uudisasukasyhteisön tapahtumat saavat siten yhtäkkiä megalomaaniset mittasuhteet kun Roanoke asetetaan pelinappulaksi CDF:n ja Conclaven vuosikymmeniä jatkuneeseen mittelöön. John ja Jane joutuvat miettimään päänsä puhki miten saada estettyä eri osapuolien suunnitelmat Roanoken tuhoamiseksi..

Täytyy sanoa että Scalzi on jälleen onnistunut tarinallaan saavuttamaan samantasoista tarinankerrontaa kuin esimerkiksi Alastair Reynolds tai James S.A. Corey. Pelissä on isot asiat ja ihmisrodun kohtalo, tästä ei puuttuisi enää kuin kristuksen toinen tuleminen. Vaikka The Last Colony liikkuu enemmän vakavammassa kerronnassa kuin edelliset sarjan kirjat, Scalzin tarinassa on kaikki hyvän scifi-kirjan ainekset. Jos jotain negatiivista tästä pitää hakea niin kirjan pituus, joka on päälle 300 sivua. Tämän mittaluokan tarinat voisivat olla puolestani yli 600 sivua. Helposti.

Seuraavana lisää scifia kun oikein vauhtiin päästiin. 

The Force

Don Winslow:n eeppinen kirjasarja amerikkalaisten ikuisesta huumesodasta räjäytti tehokkaasti tiensä allekirjoittaneen lukulistoille kun kirjojen The Kings Of Cool, Power Of The Dog ja sen jatko The Cartel olivat kokonaisuudessaan hengästyttävää tykitystä nykypäivän huumesodan helvetistä ja sen yhteiskunnallisista vaikutuksista Pohjois-Amerikan ja Meksikon väestöön.

Don Winslow on nyt kesäkuussa julkaissut uusimman teoksensa The Force jota varten kirjailija teki vuosia tutkimustyötä niin arkistojen parissa ja samalla haastatellen itse poliiseja. Kirjan kansikin on synkän informaativinen ja se kertookin New Yorkin poliisilaitoksen nykypäivän toiminnasta. Pääosassa ei ole se kaikki hieno julkinen työ mitä yli 30 000 New Yorkin poliisia päivittäin tekee vaan kirja kulkee siellä NYPD:n synkemmällä puolella, josta nousee otsikoihin vähän väliä huolestuttavia uutisia. Don Winslow on kirjoittanut kirjan New Yorkin poliisilaitoksen korruptiosta josta on vuosikymmeniä tehty kirjoja ja elokuvia.

Kirjan kertojaänenä toimii New Yorkin huippuetsivä Denny Malone joka on NYPD:n huumeyksikön Manhattan North:n "Da Force:n" johtotähtiä. Tarina alkaa kun Denny vangitaan ja kertomus pidätykseen johtavista tapahtumista alkaa. Denny kertoo poliisityöstään joka on kaikkea muuta kuin normaalin poliisietsivän arkipäivää: päivät täyttyvät mafian, kaupungintalon ja muiden poliisiorganisaation päättävien tahojen voiteluista. Paksut rahakirjekuoret vaihtavat omistajia ja huumeet liikkuvat poliisien käsien kautta takaisin katukauppaan. Denny on idealisti ja kertoo kuinka poliisityö puhtaimmillaan on tehotonta ja lähes kaikki on sallittua kunhan ei jää kiinni. Lukija pääseekin seuraamaan kylmähermoisia teloituksia, huumeratsioiden yhteydessä tapahtuvia todistusaineistojen katoamisia ja ennenkaikkea poliisielämää "veitsen terällä" kirjaimellisesti. Kaikkein räikeimpiä esimerkkejä tapahtuu kirjan alkupuolella kun Denny tiimeineen tekee ison huumeratsian jonka lopussa Denny teloittaa aseettoman mafiapomon kylmän rauhallisesti; loppusaldona 100 kilosta heroiinia pääsee otsikoihin 50 kiloa. Puolet menee Denny tiimin eläkerahastoon.

Tarinan edetessä lukija huomaa kuinka tapahtumat eskaloituvat pala palalta ja Dennyn mestarillisesti pyörittämä korruptiokuvio katupoliisitasolta aina kaupungintalolle asti alkaa lähtemään lapasesta ja lopussa odottaa se looginen lopputulema. Mikään ei jatku ikuisesti ja loppupelissä on vain kyse selviytymisestä.

Don Winslow on jälleen kerran kirjoittanut suorastaan hengästyttävän tarinan New Yorkille varmasti arasta aiheesta. Luin kirjan yhteydessä muutaman kirjailijan haastattelun ja hän kertoi kuinka hän oli tehnyt kirjaa varten useita vuosia tutkimustyötä. Hän oli troolannut oikeuspöytäkirjoja ja lopulta haastatellut myös paljon NYPD:n poliiseja. Kirja on itsessään saanut jo ylistäviä arvioita sen realistisuudesta ja en ole yllättynyt laisinkaan tiedosta että kirjan elokuvaoikeudet on jo myyty miljoonasummalla 20th Century Foxille. David Mamet kirjoittaa tällä hetkellä käsikirjoitusta ja Cop Landin ja Loganin ohjaaja James Mangold tulee ohjaamaan itse elokuvan. Ensi-iltakin jo päätetty - maaliskuun 1. päivä 2019.

Black Cherry Blues

Montanan komeissa vuoristomaisemissa asuva yli 80-vuotias James Lee Burke ei näytä kirjallisen tuotannon osalta hidastumisen merkkejä. Edellinen julkaisu The Jealous Kind julkaistiin viime elokuussa ja amerikkalaisen rikoskirjallisuuden Grand Old Man jaksaa puskea eteenpäin. 

Black Cherry Blues on kirjailijan Dave Robicheaux -sarjan kolmas teos ja se jatkaa pitkälti mihin edellinen Heaven's Prisoner's jäi. Dave on jäänyt yksin pienen ottotyttärensä kanssa New Iberian laitamille ja yrittää roikkua kiinni arkiaskareissaan ja pyörittää pientä kalastusyritystään New Orleansin maagisissa maisemissa. Takaraivossa nakuttaa tehokkaasti viinapiru ja vaimon raa'an murhan muistot. Tämä yllättävän lyhyt tarina (alle 300 sivua) saa alkusysäyksen kun Dave törmää baarissa vanhaan koulukaveriinsa joka avautuu hänelle huolistaan Montanassa, missä hän on sekaantunut arvelluttavaan bisnekseen johon on sekaantunut niin öljyteollisuus, mafia ja paikalliset intiaanit. Kirjan yllättävän vaatimattoman alun jälkeen, tarina nousee uudelle tasolleen kun Dave saa niskaansa tekaistun murhasyytteen. Alkaa helvetillinen taistelu aikaa vastaan kun Dave päättää pakata omaisuutensa ja lähtee tyttärensä kanssa kohti Montanan vuoristomaisemia. 

En ole yllättynyt laisinkaan että tämä kirja voitti vuonna 1990 arvostetun Edgar-palkinnon. Olin alkuun hiukan huolestunut kun Kindle näytti kirjan pituudeksi piirun alle 300 sivua, ja varsinkin kun kirjan alku oli suht kesy ja vaatimaton. Huolet oli kuitenkin turhia kun Burke pisti tarinaan ison vaihteen päälle ja alun jälkeen kirjassa ei ole suvantokohtia. Tarina noudattaa kahden edellisen tapaan Burken mestarillisia otteita: Lukijaa hellitään jälleen kerran New Orleansin kauniilla luontokuvauksilla joihin ei ikinä väsy, Daven henkinen kurimus on myös omaa luokkaansa. Väkivalta esiintyy jälleen kerran räjähdysmäisesti ketään säästämättä ja rikollinen elementti on kuin suoraan helvetin syövereistä. Kirjan summaa hyvin lukijan lausahdukseen "kele, jopas oli reissu!". Black Cherry Blues on James Lee Burken taattua laatua jota voi surutta suositella rikoskirjallisuuden ystäville.

Kirjallinen matkani jatkuu amerikkalaisen rikoskirjallisuuden parissa kun vuorossa on uunituore Don Winslow:n rakkauskirje New Yorkin poliisilaitokselle. The Force on rujo tarina NYPD:n läpeensä korruptoituneesta maailmasta, ja Stephen King onkin summannutkin tätä jo ylistetyn kirjan hyvin poliisien Kummisedäksi.