VIP-huone

Viimeisin (ja ainoa) kirjani Jens Lapidukselta on Snabba Cash, jonka luin vuonna 2014. Kirjan ollessa Lapiduksen läpimurtoteos, VIP-huone aloitti vuonna 2014 Top Dog -trilogian joka on kirjailijan toinen kirjasarja ja varmasti myös menestynein. VIP-huone jatkaa samalla sävelellä kuin kirjailijan läpimurtokirja, joka ei ole ihme koska se näyttää hyvin toimivan. 

Tarinaan on leikattu mukaan Ruotsin yhteiskunnasta kaikki ne ääripään edustajat jota Lapidus käytti myös Snabba Cash -kirjassaan. Löytyy ne itseriittoiset Tukholman rikkaat Östermalmilaiset jotka halveksivat keskiluokkaa, tarinassa on myös mukana on myös superenergiset nuoret sliipatut liikemiehet ja liikejuristit, eli nousukkaat jotka polttavat kynttiläänsä molemmista päistä. Fokuksena vain ja ainoastaan menestyminen ja raha. Ja toisessa laidassa kansankodin häviäjät eli maahanmuuttajat, tässä tarinassa ne ovat entisiä Jugoslaaveja jotka vaikuttavat olevan automaattisesti joko vankilassa tai väkivaltaisia rikollisia.

Tarina alkaa kun Emelie Jansson, tukholmalaisen ökyjuristitoimiston juniorijuristi saa poikkeuksellinen tehtävän, kun hänen pomonsa pyytää Emelieta selvittämään hänen ystävänsä pojan Philip Schalen katoamista. Philip on yksi Tukholman liikemiespiirien nousukkaista, tunnettu railakkaasta elämästään ja nyt hän on kadonnut. Toisaalla Tukhomassa Teddy Maksumici on päässyt vankilasta. Teddy kuului ennen tuomiotaan paikalliseen rikollisorganisaatioon ja kahdeksan vankilavuoden jälkeen hän on päättänyt pysyä kaidalla tiellä. Työttömänä ja kouluttamattomana se on lähes mahdoton tehtävä. Tapahtumat etenevät kun kirjailija juoksuttaa tarinaa tuttuun tapaansa; välillä käydään muistoissa ja historiassa ja palataan seuraamaan useamman henkilön tapahtumia varsin tapahtumarikkaan Tukholman eri kerroksissa. Tarina nytkähtää kunnolla liikkeelle kun Emelie ja Teddy lopulta kohtaavat ja parivaljakko alkaa tosissaan tutkia kadonneen miehen tapausta. 

Sen enempää spoilaamatta, en tiedä korostaako kirjailija tarinoillaan tarkoituksellisesti Tukholman ja samalla Ruotsin yhteiskunnan selkeän räikeää eriarvoisuutta. Ei pelkästään varallisuuden osalta, vaan myös ihonvärin osalta. Jos sinulla ei ole sinisiä silmiä tai vaalea tukkaan niin sinulle on jaettu jo valmiiksi huonot kortit. Tähän samaan aiheeseen tarttuu tuoreen Snabba Cash Netflix-sarjan tekijätkin NYT -haastattelussaan. Pidin lopulta tarinasta ja tämä meni onneksi "laatuäänen" (Jukka Pitkänen) kanssa nopeasti.

Snabba Cash

Jens Lapidus, entinen Sollentunan lakimies/asianajaja aloitti vuonna 2006 Snabba Cash -kirjallaan (suom. Rahalla saa) ns. Stockholm Noir -trilogian joka edustaa James Ellroyn tyylistä kovempaa pohjoismaista rikoskirjallisuutta. Trilogian pilotti kuvaa Tukholman alamaailman kahinoita, tiukassa tarinassa on narkkareita, nenäkarkkidiilereitä, Sturaplanin sliipatua yläluokkaa ja peliä pyörittäviä jengejä, etunenässä jugoslaavimafia.

Kirjan päähenkilöinä on värikäs seurakunta; Johan "JW" Westlund, nuori keskiluokan wannabe-snobi/kauppakorkean opiskelija joka tekee opiskelun ohessa sivutyönään nousuaan yläluokkaan diilaamaalla kamaa Tukholman luksusbileissä. Toisaalla on Jorge Salinas "J-boy" Barrio, entinen ruotsin-chileläinen diileri joka pakenee vankilasta ja yrittää tehdä samanlaista nousuaa kamakaupan kautta takaisin vanhaan elämäänsä. Mielessään samalla ankara kosto häntä pettäneitä kohtaan. Tarinan keskiössä on myös Mrado Slovovic, kovanyrkkinen jääkaappipakastin-yhdistelmän kokoinen jugoslaavi, jonka elämä kuluu tukholmalaisen jugoslaavimafian riveissä tulosta tekevänä rivimiehenä. Kaikilla kolmella päähahmolla on raivokas vimma tehdä "se" diili joka auttaa heidät pääsemään joko bisneksen huipulle tai toteuttaakseen oma exitpläni uuteen elämään.

Kirjasta ei puutu länsinaapurin yläluokan bileglamouria eikä Jorgen kautta kuvattua mamut vs. perussvenssonien yhteiskunnan vastakkainasettelua. Niin yläluokka kuin maahanmuuttajalähiöt imuroivat kruununsa sieraimiinsa kun JW ja Jorge pääsevät vauhtiin kamabisneksissään.

Jugoslaavijärkäle Mrado yrittää myös päästä uraradalle kylmän tehokkaan jugoslaavimafian riveissä. Rahanpesua, narikkabisnestä, ilotyttökauppa nostaa miestä organisaation hierarkiassa kunnes seinä tulee vastaan. Tarinan kolmen hahmon henkilökohtainen matka kiertyy lopulta yhteen ja tapahtumat eskaloituvat yhteen suureen huumelähetykseen jonka lopputulos on yllättävä.

Jens Lapidus on onnistunut hyvin ennen kaikkea ruotsalaisen värikkään luokkayhteiskunnan kuvauksessa. Alamaailman raadollinen toiminta ja normikansalaisten ahdingon kuvaus yksinkertaisesti toimii. Unohtamatta Tukholman viimeisen päälle sliipattua yläluokkaa ja alati bilettävää yläluokkaa jota viedään nenäkarkkidiilerien toimesta kuin litran mittaa. Itsellä pääsi vähän väliä naurunhörähdyksiä kirjailijan snobikuvauksille, osuivat kuin nenä päähän. Mieleen tuli heti liuta omia länsinaapurin kollegoita sliipattuine blondikampauksieen ja Tiger Of Sweden -pikkutakkeineen!
Stockholm Noir -trilogia jatkuu pilotin jälkeen samoissa maisemissa kun vuorossa on Aldrig fucka up (Siisti kosto), mutta itselläni kirjallinen matkaa täysin toisissa maisemissa.