Kesän pari kirjaa

Niin se kesä tuli ja meni, suorastaan ohikiitävän tehokkaasti. Taas oli kova pyrkimys lukea paljon, mutta kesän lukusaldo jäi kahteen pokkariin, joista seuraavaksi.

Jan Guilloun pokkari seurasi Ancilliary Justice -kirjaa, joka oli piristävä sf-lukukokemus. Suuri vuosisata -sarja on edennyt kolmanteen osaan Punaisen ja mustan välissä, missä Ensimmäisen Maailmansota on käyty, ja eletään sodan jälkeisen Euroopan jälleenrakentamisen aikaa. Edellisessä osassa Lauritzenin veljekset palasivat yhteen sodan päätyttyä, keskinäiset erimielisyydet sovittiin, ja veljekset päättivät alkaa rakentamaan yhteistä tulevaisuutta.

Eletään siis maailmansotien välistä aikaa. Veljesten yritysrypäs on laajentunut ja toiveena on tietysti omaisuuksien ansaitseminen. Tarina kuitenkin keskittyy pitkälti kronikan tulevien kirjojen päähenkilöihin, eli Lauritzin ja Oscarin nyt täyskasvusiin lapsiin ja heidän edesottamuksiin. Toinen veljeksistä on asettunut Ruotsiin ja toinen Berliiniin. Tarinan loppupuolella käännytään jo kolmekymmentäluvun Euroopan myrskyihin. Kirjana kirjailija jatkaa hyvin maltillisella ja rauhallisella linjalla. Maailmansotien välinen rauhan aika etenee tyynessä maisemassa. Veljesten jälkikasvu kasvaa ja aloittavat oman matkansa ja tietysti on mielenkiintoista seurata mikä on heidän kohtalonsa tulevien vuosikymmenten tyrskyissä. Tarinassa nousee esille Oscarin poika Harald, joka valitsee saksassa oman tien, Hermann Göringin siipien suojassa. Tämä oli mielestäni rönsyilevän tarinan parasta antia.

Bernard Cornwellin Soihdunkantaja käänsi minut vahvasti The Last Kingdom-saagan loppusuoralle, kun edessä on sarjan kolme viimeistä kirjaa. Nyt täytyy sanoa että kirjasta ei jäänyt mieleen mitään tähdellistä. Uhtred alkaa olemaan ikäihminen, ja tarinan tapahtumat antavat mahdollisuuden, jälleen kerran, yrittää saada takaisin perheen vanha kotilinnoitus Bebbanburg. Edellisten osien tapaan, nyt alkaa näkymään kirjailijan turnausväsymys ja ei varmaan mikään ihme. Lukijallekin 10 kirjaa viikinkitaisteluita alkaa olemaan paljon. Mutta kyllä tämä sarja kahlataan läpi.

Keikari

Ruotsalaisen Jan Guilloun Keikari jatkaa kirjailijan pitkähköä Suuri Vuosisata -kirjasarjaa. Ensimmäisessä osassa lukija tutustui norjalaisiin Lauritzenin veljeksiin jotka menettivät kalastajaisänsä merelle, ja pääsivät yhteisön tuella Dresdenin insinöörikouluun joka oli 1900-luvun alun huippuoppilaitos. Veljesten sponsorit toivoivat että koulun päätyttyä he palaisivat Norjaan, ja auttaisivat kotimaataan valtavassa rakennusprojektissa missä rakennettaisiin rautatie aina pääkaupungista Oslosta Atlantin rannalle Bergeniin. Tätä kunniavelkaa palasi maksamaan Lauritz vanhin veljeksistä, joka lopulta onnistui vuosia kestäneessä rakennusprojektissa ja perusti menestyksekkään insinööritoimiston. Oscar veljeksistä toinen, taipui rakkausmurheissaan ja pakeni Afrikkaan, loi uran suurriistan metsästäjänä sekä rautatiesuunnittelijana ja lopulta sotilaana Ensimmäisen Maailmansodan loppumainingeissa.  Keikari kertoo kolmannesta veljeksestä Svärrestä, joka myös päätti jättää väliin kotimaansa pyynnön ja rakastuttuaan opiskelukaveriinsa englantilaiseen jaarliin, päätti muuttaa rakkaansa perässä Englantiin. 

Svärre Lauritzen joka on kolmesta veljeksistä taiteellisin, muuttaa perienglantilaiseen herraskartanoon Wiltshiren maaseudulle ja tarina keskittyykin pitkälti hänen ja rakastajansa Jaarli Albien parisuhteeseen. Kaksikko elää boheemia elämää yltäkylläisyyden ympäröimänä, ystävinä joukko 1900-luvun ensimmäisen vuosikymmenen taiteen tekijöitä ja tunnettuja pasifisteja (mm. Bertrand Russell). Pariskunta suunnittelee aluksi uusia ratkaisuja maanviljelyn modernisoinnin osalta kunnes Svärre löytää uuden kipinänä maalaamiseen ja nousee tunnetuksi taiteilijaksi. 

Jos nyt olen ihan rehellinen niin Keikari oli pitkälti pettymys vahvasta alkaneelle kirjasaagalle. Kirjan alun jälkeen tarina muuttuu pitkälti dokumentaarikseksi ilman kunnollista juonta, vaikkakin Svärre ja Albie visiteeraavat ympäri maailmaa ja tapaavat mielenkiintoisia hahmoja matkoillaan. Sanoisin että kirja kevyt välisoitto Suuri Vuosisata -sarjassa joka olisi melkeimpä voinut olla vaikka osa ensimmäistä osaa.

Sillanrakentajat

Minulla on aina ollut heikko kohta sukukronikoille. Varsinkin sellaisille jotka juoksevat pitkin vuosikymmeniä, tarinan loikkiessa sukupolvesta toiseen. Jan Guilloun Suuri Vuosisata -sarja on tullut vastaan missä milloinkin eri kirjakauppojen valikoimassa, ja nyt sitä löytyy kätevästi myös pokkariversiona. Kirjailijan tuotannosta tuli aikoinaan, varmaan lähes 20 vuotta sitten luettua Arn Magnusson -sarjan joka oli vauhdikas temppeliritaritarina, josta tehtiin lopulta myös televisioproduktio.

Sillanrakentajat aloittaa köyhän norjalaisen kalastajaperheen orvoksi jääneiden kolmen veljeksen Lauritz, Oscar ja Sverren elämän seuraamisen. Veljesten elämä mullistuu kun isä ei palaa kalareissulta ja perheen elanto tiukassa. Veljekset osoittautuvat kuitenkin teknisesti lahjakkaiksi ja leskiäiti saa poikansa Bergenin insinöörikouluun josta tarina kunnolla alkaa.

Eletään vuosisadan vaihdetta ja maailma on kovaa vauhtia muuttumassa kun veljekset kulkevat katedraalikoulun kautta insinöörikouluun, ja lopulta valmistuvat hyvin arvosanoin. Lauritz veljessarjan priimus, lähtee takaisin kotiin maksamaan kunniavelkaa koska kotimaa tarvitsee sillanrakentajia. Oscar särkee sydämensä ja päättää lähteä Afrikkaan, ja Sverre karkaa rakastajansa kanssa Lontooseen.

Sillanrakentajat on pääosin mielekästä luettavaa. Kirjailija on myös löytänyt hyvän aikakauden sukukronikan aloituskohdaksi; maailma on suurten mullistusten edessä kun veljekset kävelevät ulos insinöörikoulusta. Tämä ensimmäinen kirja myös keskittyy Lauritzin ja Oscarin elämään. Veljessarjan Sverre liikkuu kokonaan pois tarinasta puolen välin jälkeen. Hänelle kirjailija on nähtävästi omistanut kokonaan oman kirjan Keikari. Lukija kuitenkin pääsee seuraamaan Lauritzin haasteellisia aikoja aloittavana sillanrakentajana Norjan vuonoilla, hän kuitenkin onnistuu rakentamaan ei pelkästään kestäviä siltoja vaan myös menestyvän insinööribisneksen joka nostaa hänet maan eliittiin.

Kuitenkin ehkä se mielenkiintoisempi osa tarinasta on Oscar, joka sydän murtuneena matkustaa insinöörikoulusta Afrikkaan ja aloittaa samanlaisen työn kuin veljensä Norjassa. Hän myös menestyy insinöörinä ja metsästäjänä, mutta lopulta Eurooppaa myllertävä Ensimmäinen Maailmansota saavuttaa myös Afrikan villit kolkat. Oscar kohtaa lopulta vielä pahemman tragedian ja hän hukuttaa surunsa sotaan, ja siirtyy tuhoamaan rakentamiaan siltoja kunnes monen mutkan kautta päätyy veljensä luokse Norjaan.

Täytyy sanoa että ruotsalainen Jan Guillou on rakentanut vetävän historiallisen romaanin äärimmäisen kiehtovaan ajanjaksoon. Suuren vuosisadan veljessarjan osalta, Like Kustannus on puskenut juuri ulos kahdeksannen kirjan Tapetut unelmat joka astelee jo 1970-luvun alkumetreillä, joten luettavaa riittää.

Seuraavaksi jatkan lukujonon purkamista ja vuorossa on omasta mielestäni itseltäni iso saavutus: 1Q84.