Alla on omat arvioni trilogiasta.
Vitsaus
Lankeemus
Yö ikuinen
Niin ja se linkki uutiseen.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Chuck Hogan. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Chuck Hogan. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 20. marraskuuta 2013
The Strain -trilogia televisioon
Alla on omat arvioni trilogiasta.
Vitsaus
Lankeemus
Yö ikuinen
Niin ja se linkki uutiseen.
perjantai 24. toukokuuta 2013
Yö Ikuinen
Guillermo del Toron ja Chuck Hoganin yhteisprojekti vampirismin parissa on tullut päätökseensä. Suomennetun Vitsaus-trilogia (The Strain trilogy) on ollut kokonaisuudessaan henkilökohtaisesti piristävä kirjakokemus kun on nähnyt viime vuosina toisaalla vampyyreiden muuttuneen ihkuiksi teineiksi siirappimaisineen ihmissuhdeongelmineen. Kirjailijakaksikon Strigoit ovat tunteettomia, sukupuolettomia pelottavia hirviöitä joille ihmislapset ovat vain ja ainoastaan ruokaa.
Trilogian viimeisessä osassa ravintoketjun huipulla on tapahtunut vallan vaihto. Ihminen on sysätty yhdellä isolla heilautuksella ruokalähteen rooliin ja huipulla on nyt muinainen Mestari ja alati kasvava ja totteleva vampyyriarmeija. Lankeemus-kirjan (arvostelu) lopussa toteutui "nollayö", jolloin ihmiskunnasta tuhottiin kolmasosa matemaattisen tarkassa puhdistuksessa. Planeettamme pinnalla tapahtui sarja ydiniskuja ja katastrofeja, ja jäljelle jäänyt ihmissuku kerättiin tuotteliaaksi, lypsettäväksi karjaksi uuden herrarodun tarpeisiin. Samalla Mestari onnistui tuhoamaan ryhmän vampyyrien "kantaisiä" jotka olivat pitäneet ihmiskunnan ja vampyyrien keskinäisen elämän tasapainossa.
Yö Ikuinen alkaa siis lohduttomista maisemista. Taivasta peittää ydintuhon poistumaton synkkä pilvikansi kaksi vuotta sitten tapahtuneiden valtavien muutosten jälkeen, ja ihmiskunnan rippeiden viimeistä toivoa kannattelee kirjan edellisistä osista tutut päähenkilöt epidemiologit Eph Goodweather ja Nora Martinez jotka jatkavat jo epätoivoista vastarintaansa. Mukana on myös edellisistä osista tutut tuholaistorjuja Vasily Fet ja rikosjengiläinen Augustin Elizalde.
Ryhmän yhteisen vastarintaistelun rinnalla Eph käy omaa ristiretkeään pelastaakseen Zack-poikaansa Mestarin helmoista. Ephin vaimo Kelly muutettiin jo edellisessä osassa vampyyriksi joka nyt jahtaa epätoivoista Ephiä. Toisella puolella muinaisen vanha Mestari valmistelee nuorta Zackia tulevaan rooliinsa uutena isäntäkehona, tavoitellen samalla käsiinsä vampyyrirodun syntyvaiheista kertovaa, täynnä arvoituksia olevaa muinaista kirjaa, joka on myös suurin uhka Mestarin hyvää vauhtia edistyvän globaalin valtakunnan tulevaisuudelle.
Kuin taistelun vaakakuppien tasaamiseksi, Ephin ja ystävien seuraan liittyy Quinlan-vampyyri jonka taustana on vuosituhansia jatkunut elämä ihmiskunnan parissa ja henkilökohtainen kostoretki Mestaria vastaan. Kirjan tapahtumien myötä selviää että Quinlan onkin Mestarin poika.
Kirjailijakaksikko on onnistunut trilogian osalta nostamaan painetta ja jännitystä osa osalta, ja tämä viimeinen grande finale ei myöskään jätä lukijaa kylmäksi. Vaikka kirjailijat pistivät sarjan toisen osan lopussa maailman aikalailla huonoon jamaan, kolmas osa saa tarinaan ison vaihteen päälle. Lukijalle avautuu Mestarin tarina aina ammoisista ajoista lähtien, ja vaikka taustalla on suht yllätyksetön viittaus Mestarin olleen yksi herran arkkienkeleistä, se kuitenkin sopii hyvin tarinaan. Quinlanin Rooman Valtakunnan ajoista alkanut henkilökohtainen kostoretki on myös onnistunut historiankuvaus. Teoria ihmiskunnan taustalla roikkuneesta vampyyrivaltakunnan kudelmasta taasen on kuitenkin vedetty suoraan kuin jostain huonosta Ancient Astronauts -dokumentista. Vampyyrit ovat siis kirjan mukaan olleet vuosituhansia hämärässä ja piilossa ihmiskunnan taustalla, ohjailemassa ihmislapsen tapahtumia kuin suurta tieteiskoetta tehden. *haukotus*. Kirjan loppupainit on sitten odotettavan raamatullinen konflikti joka mahtavine ilmestyksinen kuitenkin lässähtää pahasti kalkkiviivoilla kun muuten onnistuneelta korkeakierroksiselta tarinalta loppuu puhti. Vai loppuiko se kirjailijoilta.
Ei tule varmaan kenellekään yllätyksenä että trilogiasta on nyt tulossa TV-sarja. FX on tilannut pilotin ja tuotanto käynnistyy tulevana syksynä. Internetin tietojen mukaan ensimmäisen osan ohjaa itse Guillermo del Toro ja tarinaa muovailee töllötintä varten Lostista tuttu kirjoittaja Carlton Cuse. Itse pidän hyvänä merkkinä sitä että Carlton Cuse on jo ilmoittanut että katsojat voivat unohtaa The Strain-sarjan osalta True Bloodin ja muiden samankaltaisten tuotosten vampyyrisöpöilyn . Eli trilogian hengessä mennään!
Tässä on vielä linkit trilogian kahteen ensimmäiseen osaan:
Vitsaus
Lankeemus
Yöpöydällä odottaakin seuraavana täysin toista kirjallisuutta kun vuorossa onKariston toimittama Kolme Amerikkalaista Klassikkoa. Ei sittenkään, vaan kuin kesän myötä alenevan lukutahdin korjaamiseksi, KK-osaston hyllyltä tarttui k-a-u-a-n odottanut ed. mainitun kirjan tapaan amerikkalainen klassikko eli William Faulknerin Snopes-trilogian alkutahdit Kylä.
Yö Ikuinen alkaa siis lohduttomista maisemista. Taivasta peittää ydintuhon poistumaton synkkä pilvikansi kaksi vuotta sitten tapahtuneiden valtavien muutosten jälkeen, ja ihmiskunnan rippeiden viimeistä toivoa kannattelee kirjan edellisistä osista tutut päähenkilöt epidemiologit Eph Goodweather ja Nora Martinez jotka jatkavat jo epätoivoista vastarintaansa. Mukana on myös edellisistä osista tutut tuholaistorjuja Vasily Fet ja rikosjengiläinen Augustin Elizalde.
Ryhmän yhteisen vastarintaistelun rinnalla Eph käy omaa ristiretkeään pelastaakseen Zack-poikaansa Mestarin helmoista. Ephin vaimo Kelly muutettiin jo edellisessä osassa vampyyriksi joka nyt jahtaa epätoivoista Ephiä. Toisella puolella muinaisen vanha Mestari valmistelee nuorta Zackia tulevaan rooliinsa uutena isäntäkehona, tavoitellen samalla käsiinsä vampyyrirodun syntyvaiheista kertovaa, täynnä arvoituksia olevaa muinaista kirjaa, joka on myös suurin uhka Mestarin hyvää vauhtia edistyvän globaalin valtakunnan tulevaisuudelle.
Kuin taistelun vaakakuppien tasaamiseksi, Ephin ja ystävien seuraan liittyy Quinlan-vampyyri jonka taustana on vuosituhansia jatkunut elämä ihmiskunnan parissa ja henkilökohtainen kostoretki Mestaria vastaan. Kirjan tapahtumien myötä selviää että Quinlan onkin Mestarin poika.
Kirjailijakaksikko on onnistunut trilogian osalta nostamaan painetta ja jännitystä osa osalta, ja tämä viimeinen grande finale ei myöskään jätä lukijaa kylmäksi. Vaikka kirjailijat pistivät sarjan toisen osan lopussa maailman aikalailla huonoon jamaan, kolmas osa saa tarinaan ison vaihteen päälle. Lukijalle avautuu Mestarin tarina aina ammoisista ajoista lähtien, ja vaikka taustalla on suht yllätyksetön viittaus Mestarin olleen yksi herran arkkienkeleistä, se kuitenkin sopii hyvin tarinaan. Quinlanin Rooman Valtakunnan ajoista alkanut henkilökohtainen kostoretki on myös onnistunut historiankuvaus. Teoria ihmiskunnan taustalla roikkuneesta vampyyrivaltakunnan kudelmasta taasen on kuitenkin vedetty suoraan kuin jostain huonosta Ancient Astronauts -dokumentista. Vampyyrit ovat siis kirjan mukaan olleet vuosituhansia hämärässä ja piilossa ihmiskunnan taustalla, ohjailemassa ihmislapsen tapahtumia kuin suurta tieteiskoetta tehden. *haukotus*. Kirjan loppupainit on sitten odotettavan raamatullinen konflikti joka mahtavine ilmestyksinen kuitenkin lässähtää pahasti kalkkiviivoilla kun muuten onnistuneelta korkeakierroksiselta tarinalta loppuu puhti. Vai loppuiko se kirjailijoilta.
Ei tule varmaan kenellekään yllätyksenä että trilogiasta on nyt tulossa TV-sarja. FX on tilannut pilotin ja tuotanto käynnistyy tulevana syksynä. Internetin tietojen mukaan ensimmäisen osan ohjaa itse Guillermo del Toro ja tarinaa muovailee töllötintä varten Lostista tuttu kirjoittaja Carlton Cuse. Itse pidän hyvänä merkkinä sitä että Carlton Cuse on jo ilmoittanut että katsojat voivat unohtaa The Strain-sarjan osalta True Bloodin ja muiden samankaltaisten tuotosten vampyyrisöpöilyn . Eli trilogian hengessä mennään!
Tässä on vielä linkit trilogian kahteen ensimmäiseen osaan:
Vitsaus
Lankeemus
Yöpöydällä odottaakin seuraavana täysin toista kirjallisuutta kun vuorossa on
sunnuntai 11. maaliskuuta 2012
Lankeemus
Guillermo del Toron ja Chuck Hoganin vampyyritrilogia on edennyt allekirjoittaneella toiseen osaan (ensimmäisen osan arvostelu). Jälleen kerran törmäsin tuoreeseen pokkaripainokseen kuin sattumalta ja hetihän se lähti matkaan mukaan. Täytyy myöntää että odotukset olivat kovat tunnelmaltaan turboahdetun Vitsaus -pilotin jälkeen. GdT & CH ovat tehneet sen mitä olen tässä kärsivällisesti jo vuosia odottanut, eli kirjoittivat niistä vampyyreista mihin olen itse aikoinaan elokuvien kautta tutustunut. Tässä trilogiassa vampyyrit eivät ole trendikkäitä angstisia teinejä, tai ihmisuhteiden kanssa painivia ja lämmitettyä verta pullosta juovia aikuisia. Vampyyrit ovat pelottavia ihmismäisiä tappokoneita joiden ainoa tehtävä on levittää väkivaltaisesti virustaan ihmisiin piste
Tarina jatkuu tasan siitä mihin Vitsaus jäi. New Yorkin kaupunki on selkeästi jäänyt vampyrismin jalkoihin. Kortteli korttelilta kaupungin asukkaat kuolevat väkivaltaisesti ja muuttuvat viruksen myötä näiksi verta imeviksi pedoiksi. Iso Omenan mädäntyessä pikku hiljaa, hengissä singittelevät yrittävät järjestäytyä epätoivoisesti vastarintaan. Ensimmäisestä osasta tutut hahmot kuten Eph Goodweather, professori Setrakian ja tuholaistorjunnan asiantuntija Vasiliy Fet taistelevat epätoivoisesti synkkenevää maailmaa vastaan.
Ensimmäisessä osassa jo hiukan raoteltiin apokalypisten tapahtumien taustoja, ja nyt koko juoni paljastuu lukijalle. Maailmanhistorian kuliseissa on vuosituhansia vaaninut ja hallinnut strigoin eli vampyyrien yhteisö. Yhteisön vanhimmat eli Muinaiset ovat tähän asti eläneet hiljaa ja tasapainoista elämäänsä ihmisrodun kanssa kunnes nyt nuorin heistä eli Mestari, on päättänyt nopeuttaa asioita ja päättänyt käynnistää oman lopullisen suunnitelmansa ihmisrodun orjuuttamiseksi ja tuhoamiseksi. Vastapuolella Mestarin helmoissa häärii ensimmäisestä osasta tutut goottistara ja vampyyrien ensimmäisen sulupolven edustaja Gabriel Bolivar, joka nyt toimii Mestarin yhtenä lähimmistä apulaisista. Toisena apurina toimii Treblinka keskistysleirin vanha perverssi kommendantti Eichhorst, Setrakianin vanha tuttu, ja rahoittaja tälle ihmiskunnan viimeiselle näytökselle toimii sairaanloinen miljardööri Eldritch Palmer jolla on omat motiivit ajaa maailma kohti loppuaan.
Ensimmäisessä osassa jo hiukan raoteltiin apokalypisten tapahtumien taustoja, ja nyt koko juoni paljastuu lukijalle. Maailmanhistorian kuliseissa on vuosituhansia vaaninut ja hallinnut strigoin eli vampyyrien yhteisö. Yhteisön vanhimmat eli Muinaiset ovat tähän asti eläneet hiljaa ja tasapainoista elämäänsä ihmisrodun kanssa kunnes nyt nuorin heistä eli Mestari, on päättänyt nopeuttaa asioita ja päättänyt käynnistää oman lopullisen suunnitelmansa ihmisrodun orjuuttamiseksi ja tuhoamiseksi. Vastapuolella Mestarin helmoissa häärii ensimmäisestä osasta tutut goottistara ja vampyyrien ensimmäisen sulupolven edustaja Gabriel Bolivar, joka nyt toimii Mestarin yhtenä lähimmistä apulaisista. Toisena apurina toimii Treblinka keskistysleirin vanha perverssi kommendantti Eichhorst, Setrakianin vanha tuttu, ja rahoittaja tälle ihmiskunnan viimeiselle näytökselle toimii sairaanloinen miljardööri Eldritch Palmer jolla on omat motiivit ajaa maailma kohti loppuaan.
Lankeemus lyö siis vettä lisää kiukaalle ja pistää isompaa vaihdetta silmään kun ihmisrotu katselee ihmeissään ympärillä tapahtuvaa kuohuntaa. Kirjailijat maalaavat kirjassa NYC:n todella tummilla väreillä kun kaupungin valot alkavat pimetä lopullisesti verenimijöiden valloittaessa kaupunkia. Vitsauksen tapaan tapahtumat etenevät hollywoodimaisen kiihtyvään tahtiin, ja onneksi kirjailijat ovat laittaneet ensimmäisen osan tapaan sekaan myös välinäytöksiä jota valoittavat eri hahmojen ja tapahtumien historiaa. Ephin perheasiatkin siirtyvät toiselle raiteelle kun vaimo Kelly trilogian ensimmäisessä osassa vaihtaa puolta, ja vaanii nyt perhettään. Lopussa kirjan tapahtumat olivat sitten puhdasta maailmanlopun alkua ydinvoimalaräjähdyksineen.
Vaikka kirja vetääkin hienosti ja sivutkin tuntuivat loppuvan kesken niin itse ainakin aloin jo tuntemaan tarinassa pientä toistoa ja puutumista. Tämä taitaa olla suht yleistä trilogia-sarjojen keskimmäisillä kirjoilla. Grande finaali on sitten jo muutaman kuukauden päässä kun Tammi julkaisee viimeisen osan Yö ikuinen. Pokkariversio on varmaan ulkona loppuvuodesta (toivottavasti).
Entäs trilogian jälkeen? Ihmettelen suuresti jos kirjailijoilla ei ole käynyt mielessä jotain prequel-tyyppistä kirjaa esimerkiksi Setrakianin vampyyrimetsästyksistä toisen maailmansodan jälkeen, tai kolme kautta kestävää TV-produktiota. Sarjakuva ainakin on tullut ulos, siitä traileri lopussa.
Nämä kirja-arvosteluni eivät lähiaikoina pahemmin elämäniloa pursu, eikä jatkokaa lupaa kukkia ja auringonpaistetta, sillä seuraavaksi matka jatkuu kohti Moskovan ydinsodanjälkeisiin metrotunneleihin Dmitri Gluhovskin matkassa. Ja sen jälkeen painutaan syvemmälle ihmiskunnan yöhön Max Brooksin World War Z:n kyydissä.
Katkelma sieltä jostakin:
Bolivar oli hyvän matkaa vampyyrievoluution toisella tasolla. Muodonmuutoksen tuska oli melkein kokonaan laantunut, päivittäiset ruokailut helpottivat oloa, kun punaveriset ateriat ruokkivat hänen ruumistaan samaan tapaan kuin valkuiaisaineet ja vesi kasvattivat ihmislihaksia.
Hänen uusi verenkiertojärjestelmänsä oli valmis, suonet kuljettivat nyt ravintoa keskivartalon onteloihin. Ruoansulatusjärjestelmäkin oli yksinkertaisempi, jätteet poistuivat ruumista yhden ainoa aukon kautta. Hänen ihostaan oli tullut täysin karvatonn ja lasinsileä. Pidentyneet keskisormet olivat kasvaneet paksuutta raatelukynnen kaltaisiksi kivikovaksi sarveiseksi, kun taas muista sormista kynnet olivat irronneet kokonaan., yhtä turhina hänen nykytilassaan kuin karvat ja sukuelimetkin.
[...]Hänen ruumiinlämpönsä oli noin 323 kelviniä, eli 50 celsiusastetta - tai 120 fahrenheitia. Maan pinnan alapuolella hän ei tuntenut klaustrofobiaa vaan hengenheimolaisuutta pimeyden ja kosteuden kanssa, jä hän piti ahtaista, suljetuista tiloista.
Vaikka kirja vetääkin hienosti ja sivutkin tuntuivat loppuvan kesken niin itse ainakin aloin jo tuntemaan tarinassa pientä toistoa ja puutumista. Tämä taitaa olla suht yleistä trilogia-sarjojen keskimmäisillä kirjoilla. Grande finaali on sitten jo muutaman kuukauden päässä kun Tammi julkaisee viimeisen osan Yö ikuinen. Pokkariversio on varmaan ulkona loppuvuodesta (toivottavasti).
Entäs trilogian jälkeen? Ihmettelen suuresti jos kirjailijoilla ei ole käynyt mielessä jotain prequel-tyyppistä kirjaa esimerkiksi Setrakianin vampyyrimetsästyksistä toisen maailmansodan jälkeen, tai kolme kautta kestävää TV-produktiota. Sarjakuva ainakin on tullut ulos, siitä traileri lopussa.
Nämä kirja-arvosteluni eivät lähiaikoina pahemmin elämäniloa pursu, eikä jatkokaa lupaa kukkia ja auringonpaistetta, sillä seuraavaksi matka jatkuu kohti Moskovan ydinsodanjälkeisiin metrotunneleihin Dmitri Gluhovskin matkassa. Ja sen jälkeen painutaan syvemmälle ihmiskunnan yöhön Max Brooksin World War Z:n kyydissä.
Katkelma sieltä jostakin:
Bolivar oli hyvän matkaa vampyyrievoluution toisella tasolla. Muodonmuutoksen tuska oli melkein kokonaan laantunut, päivittäiset ruokailut helpottivat oloa, kun punaveriset ateriat ruokkivat hänen ruumistaan samaan tapaan kuin valkuiaisaineet ja vesi kasvattivat ihmislihaksia.
Hänen uusi verenkiertojärjestelmänsä oli valmis, suonet kuljettivat nyt ravintoa keskivartalon onteloihin. Ruoansulatusjärjestelmäkin oli yksinkertaisempi, jätteet poistuivat ruumista yhden ainoa aukon kautta. Hänen ihostaan oli tullut täysin karvatonn ja lasinsileä. Pidentyneet keskisormet olivat kasvaneet paksuutta raatelukynnen kaltaisiksi kivikovaksi sarveiseksi, kun taas muista sormista kynnet olivat irronneet kokonaan., yhtä turhina hänen nykytilassaan kuin karvat ja sukuelimetkin.
[...]Hänen ruumiinlämpönsä oli noin 323 kelviniä, eli 50 celsiusastetta - tai 120 fahrenheitia. Maan pinnan alapuolella hän ei tuntenut klaustrofobiaa vaan hengenheimolaisuutta pimeyden ja kosteuden kanssa, jä hän piti ahtaista, suljetuista tiloista.
lauantai 14. toukokuuta 2011
Guillermo del Toro, Chuck Hogan: Vitsaus
Englanninkielinen alkuteos: The Strain (2009)
Olen viime vuosina seurannut lähes huolissani perinteisen vampyyri-genren alasajoa tai paremminkin kannibalisointia missä Hollywoodinville raiskaa genreä elokuvasta toiseen. Allekirjoittanut syntyi 1970-luvun alkupuolella ja kasvoi niiden K18 VHS-kopionkopionkopio kauhuelokuvien parissa joissa vampyyrit olivat vielä niitä pelottavia valkonaamaisia ihmissyöjiä eikä mitään angstisia siloposkisia teinikasvoja suoraan klerasiilin mainoksista. Olen varmaan sitten tullut vanhaksi kun en ymmärrä nykyistä menoa. No kuitenkin päätin tarttua maineikkaan elokuvaohjaajan kirjalliseen tuottokseen puolitoivekkaana josko del Toro näyttäisi kaapin paikan. Kyseessä on siis Guillermo del Toron ja Chuck Hoganin yhteisprojekti Vitsaus - vampyyri-trilogian ensimmäinen osa.
Niille lukijoille jotka eivät katso elokuvia ja joille eivät elokuvat Hellboy, Pan's Labyrinth tai Blade 2 sano yhtään mitään, niin tiedoksi että ed. mainittujen elokuvien ohjaaja Guillermo del Toro on yksi Hollywoodin lahjakkaimmista ja luovimmista ohjaajista. Guillermo meinasi myös kipparoida jo työn alla olevat Hobitti-elokuvat kunnes jättäytyi projektista pois.
Kirjan tapahtumat alkavat vyörymään eteenpäin kun New Yorkin JFK:n lentokentälle laskeutuva matkustajakone sammuu kesken laskeutumisen ja jää kiitoradalle pimeänä. Viranomaiset toteavat koneen täysin kuolleeksi matkustajia myöten ja vain neljä henkilöä löydetään elossa. Koneen kohtaloa alkaa tutkimaan CDC:n (Centers for Disease Control and Prevention) johtava tutkija tohtori Eph Goodweather tiimeineen ja alkutilanteen mystisyyden jälkeen EG:lle alkaa selviämään tapahtuman todellinen luonne. Mukaan tulee vanha herra Abraham Setrakian, panttilainaamon omistaja joka yrittää vakuuttaa EG:lle että kyseessä on verenimijöiden invaasio uudelle mantereelle. Sen enempää spoilaamatta tarina lähtee 100 lasissa eteenpäin ja sama hurja vauhti kestää tämän trilogian ensimmäisen osan loppumetreille saakka.
Kirjassa oli onneksi sitä mitä etsinkin: pientä toivonsädettä vampyyrigenren osalta. Vampyyrit eivät ole onneksi mitään hissukoita joille riittäisi välillä se pullollinen verta ja ihmissuhteita, vaan ovat todella pelottavia olentoja, joiden tarkoitus on vain tartuttaa ja tappaa ihmisiä ravinnoksi, ja juuri näin sen pitääkin ollakin. Itsellä lukukokemusta pilasi vanhassa muistissa ollut Blade 2, jota alitajuisesti koko ajan vertasi kirjan tapahtumiin. Vampyyreissä oli kieltämättä hiukan samaa elokuvan kanssa mutta onneksi ei liikaa. Kirja oli lopulta viihdyttävä kokemus ja se meni todella vauhdilla alusta loppuun ja se oli myös kirjan helmasynti. Olisin toivonut että kirjailijat olisivat pysäyttäneet tarinaan enemmän ja vaikka avanneet enemmän taustoja. Kirjan lopussa kuitenkin lukijalle raotettiin hiukan tapahtumien taustahenkilöitä ja mitä tuleman pitää. Oli kirjassa ihan tuoreita ideoitakin esim. Treblinkan keskitysleirillä ruokailevista vampyyreista. Itse asiassa toinen maailmansota vampyyrisodan näyttämönä olisi kirjoittamisen arvoinen aihe. Kirjailijat saisivat hyvän spin-off-sarjan jo pelkästään kirjan toisen maailmansodan vaiheista. Trilogin toinen osa Lankeamus on jo kauppojen hyllyillä mutta taidan odotella tämän ensimmäisen osan tapaan pokkariversiota.
Kirjan ensitahdit:
"Olipa kerran jättiläinen", sanoi Abraham Setrakianin isoäiti. Nuoren Abrahamin katse kirkastui niin, että borssikeitto puisessa kulhossakin alkoi maistua paremmalta, tai ainakin vähemmän valkosipuliselta. Abraham oli kalpea pikkupoika, aliravittu ja sairaanloinen. Isoäiti oli päättänyt lihottaa pojan ja istua vastapäätä vahtimassa, kun hän söi keittoaa, samalla viihdyttäen häntä tarinoimalla.
Työn alla on jo Ian Tregillisin Bitter Seeds joka on kirjailijan The Milkweed Triptych-trilogian ensimmäinen osa. Harvinainen mutta virkistävä sivuaskel englanninkieliseen kirjallisuuteen.
Kirjan tapahtumat alkavat vyörymään eteenpäin kun New Yorkin JFK:n lentokentälle laskeutuva matkustajakone sammuu kesken laskeutumisen ja jää kiitoradalle pimeänä. Viranomaiset toteavat koneen täysin kuolleeksi matkustajia myöten ja vain neljä henkilöä löydetään elossa. Koneen kohtaloa alkaa tutkimaan CDC:n (Centers for Disease Control and Prevention) johtava tutkija tohtori Eph Goodweather tiimeineen ja alkutilanteen mystisyyden jälkeen EG:lle alkaa selviämään tapahtuman todellinen luonne. Mukaan tulee vanha herra Abraham Setrakian, panttilainaamon omistaja joka yrittää vakuuttaa EG:lle että kyseessä on verenimijöiden invaasio uudelle mantereelle. Sen enempää spoilaamatta tarina lähtee 100 lasissa eteenpäin ja sama hurja vauhti kestää tämän trilogian ensimmäisen osan loppumetreille saakka.
Kirjassa oli onneksi sitä mitä etsinkin: pientä toivonsädettä vampyyrigenren osalta. Vampyyrit eivät ole onneksi mitään hissukoita joille riittäisi välillä se pullollinen verta ja ihmissuhteita, vaan ovat todella pelottavia olentoja, joiden tarkoitus on vain tartuttaa ja tappaa ihmisiä ravinnoksi, ja juuri näin sen pitääkin ollakin. Itsellä lukukokemusta pilasi vanhassa muistissa ollut Blade 2, jota alitajuisesti koko ajan vertasi kirjan tapahtumiin. Vampyyreissä oli kieltämättä hiukan samaa elokuvan kanssa mutta onneksi ei liikaa. Kirja oli lopulta viihdyttävä kokemus ja se meni todella vauhdilla alusta loppuun ja se oli myös kirjan helmasynti. Olisin toivonut että kirjailijat olisivat pysäyttäneet tarinaan enemmän ja vaikka avanneet enemmän taustoja. Kirjan lopussa kuitenkin lukijalle raotettiin hiukan tapahtumien taustahenkilöitä ja mitä tuleman pitää. Oli kirjassa ihan tuoreita ideoitakin esim. Treblinkan keskitysleirillä ruokailevista vampyyreista. Itse asiassa toinen maailmansota vampyyrisodan näyttämönä olisi kirjoittamisen arvoinen aihe. Kirjailijat saisivat hyvän spin-off-sarjan jo pelkästään kirjan toisen maailmansodan vaiheista. Trilogin toinen osa Lankeamus on jo kauppojen hyllyillä mutta taidan odotella tämän ensimmäisen osan tapaan pokkariversiota.
Kirjan ensitahdit:
"Olipa kerran jättiläinen", sanoi Abraham Setrakianin isoäiti. Nuoren Abrahamin katse kirkastui niin, että borssikeitto puisessa kulhossakin alkoi maistua paremmalta, tai ainakin vähemmän valkosipuliselta. Abraham oli kalpea pikkupoika, aliravittu ja sairaanloinen. Isoäiti oli päättänyt lihottaa pojan ja istua vastapäätä vahtimassa, kun hän söi keittoaa, samalla viihdyttäen häntä tarinoimalla.
Työn alla on jo Ian Tregillisin Bitter Seeds joka on kirjailijan The Milkweed Triptych-trilogian ensimmäinen osa. Harvinainen mutta virkistävä sivuaskel englanninkieliseen kirjallisuuteen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)