Suruviesti joulua odotellessa

Jos alkaa ahrista, ota vinkist vaari: Ripottel kardemummaa uunipellil ja lait pelli vartiks uunii 75 astesse.

Ja sit viäl!

Kastel vanha villasukka Toluhu

ja heit sukka soffa al.

Istu ja nauti elämäst ilma joulustressii:

Talo tuaksu tuarelt pullalt ja juur siivotult.

Pimiä o kuiteski.

(tekijä tuntematon)

Tuon loitsun sain 17v sitten blogiystävältäni C:ltä. Kun en ollut pitkään aikaan kuullut hänestä mitään, lähetin toissailtana sähköpostiviestin ja kyselin kuulumisia. Eilen sain hänen tyttäreltään viestin, äiti oli kuollut juuri sinä iltana kun viestini tuli. Mikä yhteensattuma! Täällä palaa nyt ensimmäinen adventtikynttilä hyvän blogiystävän muistolle ja joulukuuseen ripustan hänen tekemänsä keramiikkakoristeet❤️

Viime viikolla

 sain vieraakseni yhden vanhimmista lapsuuden ystävistä ja meillä riittikin puhumista

Kiertelimme kaupunkia, oli ihan kiva sää vaikka onkin jo marraskuu ja askelmittariin tuli usein 12km.

tuomiokirkossa

Trianglen tornista on hieno maisema kaupungille

Kävimme tietenkin myös vanhassa roomalaishaudassa, joka on aivan lähellä meidän kotia.

Suomalaistytölle tuli muutenkin ihmeellistä nähtävää, kun satuimme oluttupaan, jossa istuimme drag queenin viereisessä pöydässä ja vanhat paikalliset keikkuivat ja lauloivat karnevaalilauluja.

Eilen lähdimme taidemessuille ja siellä riitti taas katsottavaa ja mielestämme tällä kertaa paljon kivaa nähtävää, mm. Otto Dix‘n työmies ja morsian, hinta 95000€

 

tai Botero, siinä ei tainnut lukea hintaa eli se pitää kysyä myyjältä

Tämä taulu on Anselm Kieferin „Herbsttag“ eli syyspäivä, omistettu Rainer Maria Rilken samannimiselle runolle

Kaikista eniten pidimme japanilaisen taiteilijan VÄRIKYNILLÄ tekemästä isosta taulusta

ja Andy Warholin Kölnin tuomiokirkko on melkein yhtä hyvä kuin tuolla edellä oleva valokuvani (:-

Marraskuussa alkaa jouluruusuni aina kukkia❤️

Gdanskin kautta Kyprokselle

 Oikeastaan oli puhuttu Gdanskissa käymisestä, mutta kun lennot oli kalliita ja huonoon päivänaikaan, muutettiinkin suuntaa ja lähdettiin ystäväparin kanssa Kyprokselle. Lensimme Larnacaan ja sieltä jatkoimme vuoka-autolla Paphlokseen, jossa asuimme viisi päivää ja toiset viisi päivää olimme Nikosiassa. Mehän emme ole mitään rantalomailijoita eli emme tarvitse hiekkarantaa. Sää oli täydellinen, aina 25-30C ja sininen taivas. Asunnot kummassakin paikassa oli täydelliset ja pidimme ihmisistä ja nautimme kaupunkien siisteydestä, Saksa voisi ottaa mallia. Ihmiset oli todella ystävällisiä ja kaikki puhuvat tietenkin englantia. Huomasin tässä juuri, että en ole kovin paljon kuvia ottanut, mutta tässä muutamia

Paphos

Menimme myös demarkaatiolinjan läpi turkkilaiselle puolelle. Tuli vähän mieleen Berliini. Turkkilainen puoli tuntui rajalle hyvin rähjäiseltä, mutta sitten menimme bussilla Girnen rantakaupunkiin ja siellä oli siistimpää ja saimme herkullisen kala-aterian.

                                  Kakopetria

Poikkesimme Omodoksen kylään ja kappas vaan, maailma on pieni, törmäsimme siellä pariskuntaan, johon tutustuimme kolme vuotta sitten Israelissa.

28.10 oli Kreikan kansallispäivä, ns. Ochi-päivä ja kaikkialla oli marssia ja musiikkia. 

Jännitysloma vieraille ja itsellekin

 Olimme suomivieraiden kanssa Moselin laaksossa ja alku oli erikoisen jännittävä. Päätimme kiivetä vastapäiselle kukkulalle katsomaan linnan rauniota.

Kulkijoille oli laitettu hauska infotaulu, jossa kerrotaan miten kauan menee minkin luontoon heitetyn roskan maatumiseen. Esineille on annettu hauskat nimet, esim. Covidmaski oikealla on Maultäschle, joka on sananmukaisesti turpalaukku, nimi on tunnettu svaabilaisten raviolista. 450v kestää sen lopullinen häviäminen luonnossa.

Tässä vaiheessa meitä vielä nauratti, mutta kun olimme kiivenneet puoliväliin, ei enää naurattanut, sillä ylhäältä alkoi kovalla jytinällä pudota isoja kiviä alas polulle. Kenkääni osui yksi, mutta onneksi oli paksu kenkä jalassa, muuten olisi käynyt huonosti. Kyllä meille tuli kiire paeta alas ja jouduimme ottamaan eri tien. Pian sen jälkeen kunta laittoikin polulle kulkukiellon.

Perjantaina oli vähän pilvinen päivä

mutta lauantaina kaikki näytti erilaiselta

Viiniä kasvaa kaikkialla, Moselilla aika jyrkissäkin rinteissä. Tämä on vielä loiva, tykästyttiin vain tuohon oranssiin taloon. 

Tarjosimme vieraille tyypillistä syksyruokaa = sipulipiirakkaa ja Federweisser, jota saa vain syksyllä, se on jonkinlainen viinin esiaste

Näitä maisemia jaksaa katsella

Strasbourgista Strasbourgiin pyörällä

Matka alkoi Strasbourgista, jossa yövyimme keskustassa kivassa hotellissa. 

Katselimme illalla vähän kaupunkia ja tutustuimme paremmin pariskuntaan, joka oli ensimmäistä kertaa mukana. Luin Jenni Haukion kirjoituksen sosiaalisten suhteiden tärkeydestä muistisairauksien ennaltaehkäisevänä tekijänä. No, meillä oli ainakin sosiaalista elämää, ensin viikko pyöräporukan kanssa ja sitten vielä viikonloppu Freiburgissa ystävien luona.

Strasbourg on kaunis kaupunki, siitä ei saa koskaan tarpeekseen

Seuraavana aamuna pyörän selkään

Muu porukka ajoi vain 20km, koska he halusivat mennä Comarin museoon katsomaan Isenheimer-alttaria, mutta me olemme nähneet sen useammankin kerran ja ajoimme pitkän reitin.

Vähän harmitti, kun matkan varrella ei ollut yhtään kauppaa tai baaria ja kioskia, mistä olisi voinut ostaa juotavaa. Yhden kanavan varrella oli asukas laittanut penkin ja auringonvarjon ja vesikanisterista sai ottaa juomavettä ja voi laittaa rahaa pieneen boksiin, todella huomaavaista. ❤️

Yövyimme Colmarissa, joka on myös yksi lempipaikoistani. 

Seuraava päivä olikin sitten vähemmän kiva, vettä satoi koko päivän ja etappi oli muutenkin tylsä. Kastuimme sadevaatteista huolimatta niin täydellisesti kuin kastua voi, jopa muovin sisällä olleet paperinenäliinat jouduin heittämään pois. Juuri sinä päivänä meillä oli matkan huonoin hotelli, pieni huone, jonne piti mahduttaa kaksi matkalaukkua, pyörälaukut, kypärät märät vaatteet ja muka vedenpitävät läpimärät kengät. Taulutelevision päällä oli märkiä sukkia ja alusvaatteita kuivumassa.

Yöllä oli aivan kamala ukkonen ja mietin mitä teemme, jos se jatkuu seuraavana päivänä, mutta onneksi aurinko tuli takaisin koko loppumatkaksi.

Matkalla tuli vastaan Alsacin komea kotiseutumuseo, joita muut eivät vielä tunteneet ja siellä menikin muutama tunti

Kiva kadunnimi, suomeksi koulupinnarinkuja

Poikkesimme myös Eguisheimiin, jossa tasan kolme vuotta aikaisemmin ystävämme G sai aivohalvauksen. Sytytimme kynttilän hänen muistolleen. Hänhän elää, mutta ei pysty puhumaan.

Ihmeellinen sattuma oli, että pyörämatkafirma oli varannut seuraavan yöpymiseen saman hotellin, jossa olimme kauan sitten G:n kanssa, joka oli juuri jäänyt leskeksi. Hotelli oli Kaysersbergissä, josta Alfred Schweizer oli kotoisin.

Tämä hotelli oli matkan paras ja sen hapankaali oli paras, me nimittäin testasimme matkan aikana Elsassin kansallisruokaa.

Viimeinen etappi oli parilta osalta todella mäkinen, Allumiehellähän on edelleen „biobike“ ja hän sai polkea kunnolla päästäkseen ylös.

Viimeinen yö Obernaissa

ja seuraavana päivänä söpöä maalaismaisemaa ja sitten oltiinkin pian taas Strasbourgissa. Kiva matka kivalla porukalla.