Näytetään tekstit, joissa on tunniste Yhteistyö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Yhteistyö. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 16. helmikuuta 2020

Kevättä kohti kera ALEKOODIN




Heippa. Lumet sulaa kovaa vauhtia ja toivonkin ettei takatalvi yllätä.
Kotikin kaipaa talven jälkeen päivitystä.
Itse tykkään todella paljon valkoisesta ja pellavansävyistä.
Sainkin loistavaan saumaan kivan yhteistyön


kanssa.
Poster Storessa olikin hurjat valikoimat kauniita julisteita.
Muutamat julisteet pomppasivat heti ylitse muiden ja sen pohjalta aloin suunnitella
kotiin uutta kevätlookia.
Meidän kodista löytyy ennestään jo vanhoja huonekaluja ja vaaleita pintoja.
Joten julistetauluilla saadaan nopeasti uusi ilme aikaiseksi.
Poster Storen nettikaupasta löytyy retrohenkisiä, vintage ja teksti -julisteita, ruoka-aiheisia jne.
Kannattaa tutustua koko valikoimaan.
Valitsemissani julistessa on upeat luontokuvat.
Mikä sopiikin hyvin, koska Poster Storella on otettu ympäristöasiat huomioon.
Julisteet painetaan  painettu paperille, jolla on vastuullisen metsäalan
FSC-ympäristömerkki. FSC-ympäristömerkki. Kaikkien julisteiden
valmistus kantaa Pohjoismaista Joutsenmerkkiä, joka on yksi
Euroopan tiukimmista ympäristömerkeistä.
Hieno asia että ympäristö huomioidaan.


Tämä julisteet minä valitisn :

Grass   juliste 

Beige luonto   juliste


Koti sai hetkessä uuden pehmeät tunnelman. Olenkin todella tyytyväinen 
valintoihini ja julisteiden kauniisiin sävyihin.

Nyt on ilo antaa myös seuraajilleni alennuskoodi 
nettikauppaan.

 allidaalia30

30% alennus julisteistamme (poislukien Selection julisteet)
Alennuskoodi on voimassa 14 päivää.

Poster storen inspiraatio kuvat ovat aivan loistavat
niistä saa kivat vinkit taulujen sijoitteluun ja erilaisten aiheiden
yhdistämiseen.
 
Nettikaupasta voi ostaa myös kehykset julisteisiin.
Kun kaikki tulee samasta paikasta niin pääsee nopeampaa
sisustamaan kotia.



Mukavia sisustushetkiä

terkuin

allidaalia







”Poster Storen liiketoiminnan liikkeellepaneva voima oli halu
luoda paikka täynnä inspiraatiota. Kotisi pitäisi olla keidas,
joka antaa sinulle inspiraatiota ja energiaa - haluamme olla
auttamassa ihmisiä luomaan juuri tämän.”

– Oskar Renlund, Perustaja 




tiistai 11. helmikuuta 2020

Tyylikäs Gaston Luga + ALEkoodi



Heippa

Hurjalla vauhdilla päivät sujahtaa ettei kerkiä kun arkea pyörittämään.
Viime lauantaina pakkasin uuden cityreppuni ja piipahdin kaupunkiin tapaamaan 
ystävää kahvikupposen ääressä. Glässy reppuun mahtui jopa pienet ostokset joita tein
kahvittelun jälkeen. Itse olen todella ahkera repun käyttäjä, joten vaadin
reppujen ominaisuuksilta paljon.
Repussa pitää olla ehdottomasti tilaa, mukava selälle/olkapäille, ulkonäkö,
paljon taskuja repun sisällä ja tietenkin tilava.
Työmatkani kuljen aina pyörällä joten reppu on käytetyin laukku jota omistan.
Nyt onkin kiva omistaa tyylikäs reppu myös vapaa-ajalle.
on hurja määrä upeita reppuja jotka sopivat jokaiseen menoon.
Mallistosta löytyy lomapkoita, pasiikoteloita, toilettilaukkuja jne.
Itse valitsin mallistosta Börs lompakon.


Gaston Lugalla
on nyt Ystävänpäivätarjous johon kannattaa tarttua 14.2. asti: 

- Kaikista tuotteista automaattisesti -10% alennus, ja alekoodilla saa tästä vielä -15% lisäalennuksen päälle (eli tämän tarjouksen voi käyttää samanaikaisesti tuon alekoodin kanssa)
- Lisäksi jokaisen reppuostoksen yhteydessä tulee ilmainen osoitelappu ja lahjapakkaus
  
Isona etuna saat hyödynnettyä myös
koodilla 

ALLIDAALIA

-15% alen
( koodi on voimassa 3kk, 4.5.2020 saakka )




Gaston Lugan tarina :

"Gaston Luga -brändi sai inspiraationsa ranskalaiselta matkailijalta, joka oli teettänyt itselleen uniikin repun, joka yhdisteli käytännöllisyyttä tyylikkääseen ulkoasuun. Tähän kuului lisäksi selkeästi erottuva värikäs osoitelappu, joka oli hänen luotettu matkakumppaninsa, minne hän ikinä menikin. Me pyrimme samaan tapaan suunnittelemaan selkäreppuja, joissa tyylikkyys ja käytännöllisyys kohtaavat. Tämän varmistaaksemme keskitymme huoliteltuihin muotoihin ja malleihin, jotka sopivat täydellisesti seikkailunhaluiseen elämäntyyliin. Malleihimme kuuluu ainutlaatuisia yksityiskohtia, kuten piilotettu passitasku, osoitelappuja, hienostuneita värejä ja metallisia varusteita ja yksityiskohtia. Kaikissa reppumalleissamme on elementtejä skandinaavisesta minimalismista, ja ne on valmistettu kestävistä materiaaleista. Lisäksi niissä on runsaasti pakkaustilaa. Olemme näin luoneet reppumalliston, joka sopii mainiosti moniin erilaisiin tilanteisiin."
- Gaston Luga -






Reipasta viikkoa

terkuin
allidaalia


keskiviikko 6. marraskuuta 2019

Kaasutakan lämmössä




Heippa

Ilmat kylmenevät hurjaa vauhtia. Tänään oli jo -10 astetta pakkasta.
Vielä sinnikkäästi pyöräilen töihin.
Tietenkin liikkuminen ulkona on pukeutumiskysymys.
 Työpäivä alkaa reippaasti ja hyvin mielin kun on harrastanut heti aamusta 
liikuntaa.
Sain ilmojen kylmetessä HeatNordicilta sopivaan saumaan yhteistyönä Provense kaasulämmittimen.
Kaasutakka on tarkoitettu sisätiloja lämmittämään.
Nyt olemme testanneet takan vasta ulkona. Takkaa pitää käyttää ulkona 
muutama tunti ennen sisälle tuomista. 
Laitoimme takan päälle ja ulkoilimme sen aikaa. 
Välillä testailimme takan lämpöä ja lämmitimme kohmettuneita 
sormia takan lämmössä.
Takassa viehätää vanhanaikainen mutta selkeä tyyli.
Ja mikä parasta takassa on pienet pyörät alla joten liikuttaminen sisällä
onnistuu vaivatta. Voi vaikka vaihtaa takan paikkaa aina välillä.
Muuratuissa hormitakoissa tämä ei onnistuisi.
Seuraavaksi laitan kuvia kun saan takan siirrettyä sisätiloihin.



Aurinkoisia pakkaspäiviä 

terkuin

allidaalia






tiistai 18. syyskuuta 2018

uudet valaisimet



Heips.

Pojat lähtivät käymään Pappan luona joten sain omaa aikaa
tietokoneen kanssa. Pientä päivitystä tänne blogin puolelle.
Sain kivan yhteistyön Porvoolaisen perheyrityksen Sessakin kanssa.
Heidän valikoimistaan löytyy todella kivoja valaisimia jokaiseen kotiin.
 Nopea toimitus on iso plussa.
Meidän makuuhuoneessa ei ole ollut kunnon lukuvaloa.
Iltaisin olemme kovia lukemaan iltasatuja ja huonossa valossa
se ei ole onnistunut. 
Nämä ihanat Bazar valaisimet tulivat todella tarpeeseen ja
antavat samalla modernimman ilmeen. 
Samaa valaisinta löytyy myös mini versiona.
Valaisimissa on kivat säätömahdollisuudet.
Väriksi valitsin valkoisen. Valikoimassa oli myös musta malli, mutta
valkoinen oli enemmän minun juttu.
Makuuhuone sai muutenkin pientä päivitystä kun maalasin seinät
Kalklitis kalkkimaalilla vaalean harmaaksi.
Kalklitirillä on aivan mahtava sävy San Saccaria. Tätä samaa sävyä on myös
meidän olkkarin seinässä. Harmaan sävyiset  tekstiilit, valkoista pellavaa lakanoissa ja
uudet valaisimet syksyn pimeneviin iltoihin.
Nyt käperrymme pojan kanssa iltaisin peittoihin lukemaan satuja.

Iloisia syyspäiviä sinulle.


halauksin
allidaalia








* kaupallinen yhteistyö *

sunnuntai 26. elokuuta 2018

Kesäkutrit kuosiin



HeippaRallaa.

Kuinka monella on ollut ongelmia hiusten kanssa loman jälkeen.
Minun hiukset näyttävät kuuman kesän jälkeen harakanpesältä.
Harja takertuu takkuihin kiinni.
Koko kesän olen kuljenut hiukset helpolla nutturalla kiinnitettynä.
Ja tässä on lopputulos.
MayBeauty tarjosikin sopivaan kohtaan yhteistyötä.
Hiukseni saivat tarvitsemansa hoidon hetkessä
The Moroccan Miracle shampoolla ja hoitoaineella.
Keratiini ja argan-öljy korjasivat muutaman pesukerran jälkeen hiukseni.
Hiuksista tuli eloisat, terveemmän näköiset ja ihanan pehmeät.
Takuista ei ole enään tietoakaan.
Hiuksiin hieroin vielä lopuksi 
Moroccan Miracle hair seerumia.
Hius-seerumi on rasvaton hiusöljy, joka on ainutlaatuinen sekoitus 
arganöljyä, makeaa manteliöljyä, oliiviöljyä ja pellavasiemenöljyä.
Kaikki nämä sisältävät tärkeitä rasvahappoja.
Rasvahapot imeytyvät hiuksiin ja antavat niille silkkisen ja kiiltävän ilmeen.
Viimeinen silaus herätti kuivat ja elottomat hiukset.
Luonnollinen kiilto palautui hetkessä.
Nyt olen testannut tuotetta muutaman viikon ja 
voin suositella tätä kaikille.
Hiukseni eivät ole koskaan olleet näin kiiltävät 
ja näyttävän näköiset.

Näin helpolla en ole ikinä päässyt hiusten hoidossa.


MayBeauty 
haluaa tarjota lukijoilleni
- 30 % alennuksen.
Alennuksen saa koodilla

katiserum

Koodi on voimassa 23.9 asti.
Ole nopea ja käytä koodi heti.

Lisää tuotteita löydät 
 kotisivuilta.


halauksin
allidaalia








- kaupallinen yhteistyö MayBeauty -

sunnuntai 22. heinäkuuta 2018

Mukana tarinassa



Heips.

Lomat ovat nyt loppu suoralla ja huomenna otetaan arki vastaan.
Tänään olen saanut laitella rauhassa kotia.
Siivoilla ja puuhailla pikku juttuja.
Pitkällä pyörälenkillä poimin pietaryrttiä ison  kimpun.'
Sanokaa vaan jos kukan nimi ei mennyt oikein.

Olen tututstunut tässä kevään aikana ihastuttaviin sisustustuotteisiin nimittäin
Tammer-Tukun lanseeraamaan
Mallisto on todella monipuolinen pitäen sisällään
kodinsisustus-, keittiö- ja lifestyle-tuotteita.
Pehmoiset värit, laadukkaat materiaalit ja klassilliset ornamentit
ovat minun mieleen. 
Itse haluan luoda kotiini kerroksellisuutta ja 
luoda mielenkiintoisa yhdistelmiä.
Koko mallisto sopii mielestäni jokaiseen kotiin.
FanniK tuotteissa on yhdistyy rentous, raikkaus
ja ripaus boheemisuutta.
Tämän tyylistä mallistoa olen todella kaivannut.
Kotoisuutta huokuvasta FanniK:sta löytyy
muhkeita vilttejä, lyhtyjä, puuvillasia mattoja ja
paljon muuta sisustustavaraa.
Mattoihin täytyy itsekin tutustua paremmin. 
Malliston pitkä metallinen penkki sopii täydellisesti vanhan pirtinpöydän kanssa.
Kiva saada vähän särmää muuten valkoiseen kotiin.
Syksyn tullen on ihana sytytellä kynttilät ja käpertyä 
viltin mutkaan. Vilja torkkupeitossa  yhdistyy 
omat suosikit harmaa väri ja rennot yksityiskohdat. 
FanniK tuotteita voi myös tilata
Mallisto on kohtuuhintainen ja laadukas joten sille iso peukku. 
Lisää kuvia FanniK Homestoriesta voit käydä
kurkistelemassa Instagramista.
 FanniK Homestories tarina sopii täydellisesti 
Suomalaisten koteihin.
Jos haluat päästä katselemaan ja inspiroitumaan tuotteista livenä suosittelen ajelemaan
Tammer-Tukkuun Tampereelle.

Tutustumisen arvoinen tarina sisustamisesta 
kiinnostuneille.



halauksin
allidaalia









" Sillä tämä maailma on meidän.
Pysähdytään yhdessä kokemaan kaikki sen pienet 
ihmeet. 
Nyt ja tässä.
Ei kiirehditä ohi, vaan kuunnellaan.
Koska maailma on meitä varten.
Sinua ja minua.
En malta odottaa, että kohdataan. "

Sinun, Fanni K





* kaupallinen yhteistyö *

tiistai 8. toukokuuta 2018

Makkarin uusi ilme julisteilla + ALEKOODI LUKIJOILLE



Heippa.

Kevään sisustuskärpänen on iskenyt oikein kunnolla.
Nyt pääsin sisustelemaan meidän makkari uuteen uskoon.
Yllättävän pienillä jutuilla onkin iso vaikutus.
Yöpöytänä toiminut vanha renginkaappi sai 
siirron muihin tehtäviin pienet tikapuut tulivat paikalle.
Deseniolta tilasin muutaman uuden julisteen sänkynpäätyyn.
Julistetaulut antavat raikkaan ilmeen makkariin.
Tilasin samalla  kertaa eri tyylisiä julisteita, jotta voin vaihdella 
niitä kehyksiin tuomaan vähän vaihtelua.
Kesää vasten halusin laittaa romanttisempi julisteita.
rakkauden soturit pitävät huolen rakkastaan ja parisuhteestaan.
Kauniin kaunokirjoituksen Marilyn Monroen sitaatilla ja 
suloisen resuset kukat.
Whereever life plants you kukat jotka ovat todella kauniin väriset.
Sopivat kauniisti harmaan sisustuksen kanssa.
Näistä kolmesta tuli todella kiva setti yhdessä.
Julisteita  Deseniolta löytyy joka lähtöön ja varmasti tulee valinnan vaikeus.
Isäni vanhasta pajasta tuotu roikkalamppu saa nyt toimia
yövalona. Tykkään rosoisesta ja teollisesta tyylistä todella paljon.
Ryppyiset pellavat ja  kepeät viltit ovat nyt minun mieleen.
Paksut ja kömpelöt päiväpeitot  odottavat talven kylmiä iltoja.
Tällä kertaa yritin vähentää makkarista tavaran määrää, jotta 
kauniit taulut tulevat paremmin esille.

Nyt Desenio antaa kaikille ihanille lukijoilleni
- 25 % alen verkkokauppaan.
Tarjous voimassa 
8. -10.5.2018.

Tarjoukseen eivät kuulu 
kehykset, yhteistyöjulisteet, handpicked-julisteet.


Käytä koodia

allidaalia



Toivottavasti sinäkin innostut tekemään julistella
uutta ilmettä kotiin.


halauksin 
allidaalia


 








maanantai 20. marraskuuta 2017

Kun aika on




Heips.

Leon huone on vihdoinkin valmis !
Hurraa huudot sille.
Maalaaminen sujui kuin valssi, mutta näis arkisin 
ei meinaa tunnit riittää sisustuspuuhailuihin.
Huone sai ison pojan lookin.
Hurmaava ruutuseinä maalattiin piiloon ja tilalle tuli kauniin harmaa
seinä. Yksivärinen seinä ei nyt kilpaile pelipaitojen värien kanssa ja
pelipaidat korostuu kivasti seinästä.
Maalit ovat Teknokselta ja harmaan sävyksi valittiin 
muut seinät maalattiin puhtaan valkoisella 
Maalit ovat hajuttomia ja vesiliukoisia.
Nämä kaksi asiaa ovat itselle tärkeitä maaleja valittaessa. 
Olen aikaisemminkin käyttänyt Teknoksen maaleja ja 
voi todella suositella näitä sävyjä/maaleja.
Maalilinjalta saa auttavaa palvelua jos jokin asia mietityttää.
Huone sai rauhallisemman ilmeen pienellä muutoksella.
Vanha työvalaisin on saatu ystävältä ja on odotellut varastossa
oikeaa paikkaa. Kun aloitin huoneen suunnittelun halusin ehdottomasti  
työvalaisimen poitsun huoneeseen.
Pojalle rakkaat pelipaidat laitettiin naulakkoon roikkumaan.
 Tässä huoneessa on nyt hyvä suunnitella uudet kuvio ja taktiikat peleihin.
Hurjan kivoja leikkejä huoneessa on jo leikittykin.
Kaikki huonekaluthan ovat huoneessa vanhoja.
Muutama sisustuksellinen pikku juttu puuttuu, mutta tehdään niitä vielä
ajan kanssa.  On todella kiva huomata että poika tykkää todella
paljon uudesta huoneestaa ja siitä että rakas
harrastus näkyy ympäri huonetta.
Mailegin julisteet siirrettiin syrjään ja niiden kehykset maalattiin uuteen uskoon.
Harmaat kehykset ja uudet 5vee kuvat pääsivät koristamaan 
uuden huoneen seiniä.

Aika vauhdikas jäbä meidän perheessä asuukin
ja
huone on nyt asujansa näköinen.

Näin saatiin maalaamalla uusi ja raikas huone.


Kivaa viikkoa 

terkuin
allidaalia

 







maanantai 25. syyskuuta 2017

Lastenhuone muutoksessa



Heippa.

Viime viikonloppuna aloitin poitsun huoneen muutosprojektin.
Pitkän aikaa olen jo miettinyt huoneen muutosta.
Ruudut ovat todella ihanat, mutta niiden aika tuntui olevan nyt ohi.
Mailegin taulut ja muut pikku söpöydet eivät oikein enään tuntuneet 
oikealta kohta 5 veen huoneessa.
Parisen vuotta olemme niitä ihastelleet ja voitimme tällä ruutuseinällä
joskus  lastenhuoneen muutoskilpailunkin.
Olen kysellyt Leolta mitä hän huoneeseen haluaa.
Vastaus on Jääkiekko.
Poika harrastaa innokkaasti jää/rullakiekkoa.
Ensin ajatus tuntui kamalalta, mutta hetken mietittyäni 
päässäni alkoi surrata sata ideaa.
Tehdään poitsulle semmoinen huone mistä hän tykkää.
Teknokselta löydän aina parhaat sävyt ja maalit.
Niin tälläkin kertaa.
Sävyt tulevat olemaan edelleenkin neutraalit.
Ensin piti suorittaa työläin osuus eli seinien maalaus.
Laitoinkin viikonloppuna instaan kuvia muutoksesta.
Tykkään maalaamisesta todella paljon siinä näkee hetkessä kättensä jäljen.
Saikin maalaamisen tehtyä todella reippaasti ja nyt voimme 
keskittyä pikku näpertelyyn ja sisustamiseen.
Haluan tehdä ne rauhassa joten nyt tähän hommaan tarvitaan aikaa.
 Sävyistä laittelen teille myöhemmin 
kuvia ja koodeja.

Ensi viikonloppuna meillä juhlitaan
Leon synttäreitä.
Joten nyt on aika kaivella kakkuohjeet esiin.


Aurinkoisin terkuin 

allidaalia