Näytetään tekstit, joissa on tunniste Joulumaa 2014. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Joulumaa 2014. Näytä kaikki tekstit

maanantai 29. joulukuuta 2014

Joululle hyvästit !


Nyt sain inspiksen ja siivosin joulun pois.
Tuuletukset, luutuamiset ja imurointi teki kyllä
hyvää tälle huushollille.
Tekstiilit pesuun ja uudet tilalle.
Viimeiset kuvat räpsin ennen siivousta kyökistä.
Joulua on kiva aina laitella, mutta sen siivoaminen on 
todella työlästä.
Uusi vuosi otetaan vastaan ihan vaan kotosalla.
Itse olen töissä ja saan nauttia vaan yhden vapaan.
Ei jakseta lähteä minnekään uutta vuotta
vastaanottamaan.
Kotiin vähän herkkuja ja ajoissa nukkumaan.
Toivottavasti päästään taas ulkojäille
luistelemaan koko porukan voimin.
Leostakin on tulossa oikein hyvä luistelija.
1 -vuotis lahjaksi saadut luistimet on kovassa
käytössä.




sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Joulu Mummulassa


Heippa !

Jouluhan me vietettiin 
Mummulassa maaseudun rauhassa.
Omalla sakilla hyvää ruokaa nauttien.
Ei kiirettä, ei aikatauluja !
Oltiin vaan ja ulkoiltiin kirpeässä
pakkassäässä.
Maisemat olivat ihanan näköisiä 
kun lunta satoi joulun kunniaksi.
Punaiset posket ja kylmät varpaat 
sulateltiin takkatulen lämmössä.
Joulupukki ja tontut olivat tuoneet 
kuusen alle muutaman paketin saunomisen aikana.
Oli siinä pikku miehellä puuhaa kun lahjat 
aukaisi ja ihmetteli mitä niissä on.
Nopsaa se joulu taas meni ohi ja 
seuraavaksi odotellaan uutta vuotta.

Huominen arki jo kutsuu ...
Heippa !
















lauantai 27. joulukuuta 2014

Namuja


HeippaRallaa !
 
Jouluruokia ja herkkuja massut täynnä.
Tällä hetkellä ei tee makeaa edes mieli.
Sen verran hyvin ollaan suklaata maisteltu.
 
Tehtiin Leon kanssa ennen joulua
Rocky Roadeja pellillinen.
Pakattiin osa niistä lasipurkkiin odottamaan
uuden vuoden vastaanottoa.
Liitutaulutarrasta tehtiin
etiketti purkkiin.
 Prisman joulualesta
 joka alkoi sopivasti ennen
joulua ostettiin erilaisia nauhoja jemmaan.
Näistä namupurkeista saisi tehtyä kivoja
lahjoja ystäville.
Nyt halliin katsomaan  jääkiekkoa
koko perheen voimin.

Kivaa Lauantaita !

 


keskiviikko 24. joulukuuta 2014

24/12


Vihdoinkin jouluaatto !
Me ollaan jo eilen tultu Mummulaan.
Nautitaan ja vietetään yhdessä 
ihana joulu.

 
Tulin vielä toivottamaan
kaikille rakkaille 
lukijoille

HYVÄÄ JOULUA !

 



maanantai 22. joulukuuta 2014

Kuusi juhla-asussaan



HipHei !

Me ollaan saatu kuusi koristeltua. 
Pikku Tonttu tomerana auttoi koristelussa.
Lauantaina oli ratkiriemukasta kun me
avattiin kuusenkoristeloota ja
pienet kädet pääsivät valitsemaan
hauskimmat koristeet kuuseen.
 Kuusi pistettiin tönöttämään vanhaan
puiseen puolukkahillo saaviin.
Pari pientä pakettiakin olen 
paketoinut pienelle miehelle
yllätykseksi aattoiltaan.
Huomenna töiden jälkeen 
pääsemme ajelemaan Mummolaan
joulun viettoon.

 






perjantai 19. joulukuuta 2014

Perjantain tunnelmaa


Taas on työviikko takana.
Hurjaa kyytiä nämä viikot menee,
ensi viikolla on jo jouluaatto !
Tiistaina me kurvataan maalle Mummulaan
joulun viettoon.
Nautitaan pitkästä vapaasta
oman perheen kesken.
Pikku miehellä alkoi tänään kahden viikon loma.
Meidän miehet saavat lomailla yhdessä.
Harmi kun itsellä ei ole lomia mitä voisi pitää.
 
Viime viikonlopun reissusta tuli napsittua
niin paljon kuvia että niiden 
selaamiseen menee jokunen minuutti.
Sen takia laitankin tähän väliin 
joulukodin tunnelmaa.
Ehtoolla virittelin meidän muovikuusen
paikalleen. 
Huomenna päästään Leon kanssa
tositoimiin ja koristelemaan sitä.
Jännittävää katsoa kuinka monta 
koristetta saadaan kuuseen roikkumaan, hih.

Reipasta viikonloppua !

 


sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Joulukortti DIY



Ihana Viikonloppu takana !
Taas jaksaa parertaa töissä ja hikoilla
harrastuksissa. Oli mahtava nähdä ystäviä 
pitkästä aikaa.
Vierailtiin kauniissa kodissa 
VillaHovissa.
Kuvia laitan näytille myöhemmin.
Saatte nähdä myös reissukuvia ja
fiiliksiä jouluisesta Porvoosta.
Kotiin tultiin
lumisissa maisemissa ajellen ja
mieli täynnä joulua.

Tässä olisi nyt kuvapläjäys meidän 
tämän vuoden joulukorteista.
Teen kortteja paljon ja
mallin täytyy olla todella
yksinkertainen.
Yritän aina käyttää jotain kierrätettyä
tehdessäni kortit.
Tällä kertaa käytin ruskeaa
paperia jonka sain pesulasta.
Pieni valkoinen lintu
on leikattu vanhasta 
jämä kartongista.
Ostin ainoastaa kuoret ja
korttipohjat.
Kortit pistin jo postiin ja
toivottavasti ne ilahduttavat saajiaan.

Nyt puretaan laukut ja pestään pyykit.
Huomenna alkaa arjen tohinat, mutta
se ei haittaa kun on viettänyt
mahtavan viikonlopun
kera ystävien.

Halauksin
Allidaalia



torstai 11. joulukuuta 2014

Tähtisadetta keittiössä





Heippa !

Viime viikonloppuna leivotut tähtipiparit
pääsivät roikkumaan leipälapioon.
Joulun tuoksua leijailee
ympäri huushollia.
Keittiökin on saanut vähän 
vähän jouluisempaa ilmettä.
Nisset keikkuvat täälläkin ja
muutaman havunoksan laitoin 
ruukkuihin.
Pieni pyykkinaru ei ole saanut vielä yhtään
joulukorttia.
Toivottavasti saisin siihen muutaman
kortin roikkumaan.
Itsekin laitoin vasta tänään
kortit postiin.
Nyt aloitan viikonlopun ja
lähden ystävien kanssa
etsimimään kadonnutta
joulumieltä.
Täällä Tampereella se on vähän 
kadoksissa vesisateen takia.
Luulen että 
viikonlopun aikana
löydän joulumielen ja 
Tampere saa lumipeitteen.


Leppoisaa Viikonloppua !

 


maanantai 8. joulukuuta 2014

Reki


Uusi viikko on taas 
aloitettu ja tämäkin viikko tuntuu olevan vauhtia täynnä.
Viikonloppuna rauhoitun ja tapaan 
joukon ystäviä.
Tätä tapaamista ollaan odotettu pitkään.

Huhtikuussa kävin treffeillä sisustussiskojen kanssa
Seinäjoella. Kolusimme monta kirppua ja
yhdestä löysin tämän hauskan
pienen reen.
Mielessä kävi heti Mailegin Nisset
ja joulu.
Päätös oli selvä ja tein reki kaupat.
Väriltään reki oli vaaleanvihreä.
Sutasin pintaan valkoista koska se sopii 
meille paremmin.
Nyt reen kyytissä matkaa
Greengate latet ja Nisse- Likka.

Hyllynkannattimiin viritin 
juuttinauhaa pieneksi pyykkinaruksi.
Pyykkinaruun ripustelen 
sitten saapuneet joulukortit.

Reipasta mieltä ja 
kivaa viikkoa !
 
 

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Cookie Team




Itsenäisyypäivän kunniaksi
leivottiin
isot kasat pipareita.
Onneksi oli innokas pikku leipuri auttamassa
tässä urakassa.
Siitä kasasta saadaan Mummulan
piparipurkkiin täytettä.
Jouluinen fiilis on sisällä
mutta pihalta se puuttuu täysin.
 Eilen satoi koko päivän.
Tylsää !
Toivotaan seuraavaksi pikku pakkasta ja 
lunta.
Illalla sytytetään
toinen adventti kynttilä.

Rauhaisaa Sunnuntai !

Halauksin
Allidaalia

perjantai 5. joulukuuta 2014

Stars


Leppoisa viikonloppu voi alkaa.
Eilen kuurattiin koko kämppä ja
vaihdettiin huushollin joulutekstiilejä 
mattoja myöten.
Makkarit jäivät vielä ilman punaista väriä.
Joululakanat laitetaan sitten myöhemmin.
Olen joskus muutama vuosi sitten ostanut hennesiltä
valkoiset pellavalakanat.
Hyvä ostos,
suosittelen !
Olen todella laiska silittäjä ja pellavat sopii meille
kaikkineen ryppyineen tosi hyvin.
Ripustin makkariin valkoisia
paperitähtiä. Tähtiin voisi laittaa valon, mutta
halusin nämä vaan koristeeksi.
Lipaston paikka muuttui patterirempan jälkeen ja
naulakko sai mennä vähäksi aikaa
jäähylle.

Huomenna pöllähtää jauhot ja
me leivotaan pipareita.
Pikku mieskin odottaa innolla
leipomista.

Nautinnollista viikonloppua 
kaikille !