Rampamuhveja ja kangasnuukailua

Meille ilmestyi uusi pihapöytä. Juuri silloin, kun kelit elokuun puolessa välissä kääntyivät sateisiksi. Siellä se kauan odotettu ja pitkin kesää suunniteltu pöytä nökötti yksikseen sateessa ja huolella tehdyt liitokset pääsivät heti tulikokeeseen sään armoille.

Tosin, ei tuo pöytä ihan vaan ilmestynyt, vaan kulki pitkän ajatustien ennen päätymistään meidän pihaan. Jo viime kesänä reilun kymmenen vuoden ikäinen ruskea -  tiedätte sen tavallistakin yleisemmän pihakalustemateriaalin - pöytä alkoi näyttää siltä, että se kaipaisi uusimista. Tai vähintäänkin kunnon hiomista ja öljyämistä ja pientä lisäosaa. Pöytään kuuluvat tuolit olivat myös tulleet tiensä päähän, joten päätimme luopua opiskeluaikana ostetusta halpahalliversiosta ja katsella tilalle jotain kokonsa ja tyylinsä puolesta paremmin nykyisiin tarpeisiin ja maisemiin sopivaa.

Sepä ei kuitenkaan käynytkään ihan helposti. Sopivia ehdokkaita ei oikein ollut, koska kaikki olivat joko liian suuria, liian metallisia, liian kalliita tai muuten vaan rumia. Uudet tuolit löytyivät Prismasta, mutta pöydän osalta kalusteliikkeiden kesäpihat jätettiin rauhaan ja suunnattiin sen sijaan puutavara- ja työkalukauppaan ja aloitettiin naapureiden häiritseminen iltaisin milloin sirkkelin, yläjyrsimen tai hiomakoneen äänillä. Pöytäprojektin aikana ostoskoriin eksyi myös tutumpien ruuvien ja pulttien lisäksi rampamuhveja! Arvaatteko missä niitä tuolla lymyilee?

Nyt lopputulos on täydellinen! Ja näin se meillä yleensä tehdään: yhdessä suunnitellaan ja ideoidaan, minä piirrän ensimmäisen luonnoksen ja  mies sitten sen piirustuksen, jossa mitat ovat kohdallaan ja jonka mukaan oikeasti voi alkaa pätkiä puuta sopiviksi paloiksi. Ja joka on tehty millimetripaperille. Kun matikka ei edelleenkään ole mun vahvimpia puolia:) Mies meillä huolehtii sahaamisesta ja kasaamisesta, minä taas maalauksesta ja viimeistelystä. Ja siitä, että tuossa on istuntyynyt.

Istuintyynyjen sisällä on kaksi ohutta superlonlevyä jostakin ikivanhasta, jotakin tuntematonta  projektia varten säästetystä patjasta. Ne vanhempien varastot, tiedättehän:) Mies keksi vielä, että laitetaan superlonien väliin yhdeksi kerrokseksi pala retkipatjaa, jolloin tyynystä tulee sekä jämäkkä että kosteutta hylkivä. Päälikangas on auringon, sateen ja homeen kestävää Sunbrella-kangasta Eurokankaan valikoimista. Aikaisemmin olen mm. tehnyt tuosta kankaasta uimakassin*klik* ja todennut kankaan erittäin näppäräksi. Piha on aurinkoinen, joten edellisen pöydän punavalkoraidalliset tyynyt haalistuivat alta aikayksikön sen näköisiksi, kuin olisivat olleet pihalla 20 vuotta. Ja eikös nuo käytettäviksi kumminkin ole tarkoitettu, eli näissä päätettiin nyt panostaa oikeasti toimivaan kankaaseen.

Pöydässä toistuu sama muotokieli kuin pihaan johtavassa portissa. Valokuvaaja on jalanjäjestä päätellen hyppinyt myös aamukasteisella nurmikolla:)

Olin laskenut, että raidallista kangata tarvitaan 150 cm, jos kankaan leveys on samainen 150 cm. Tuo raidallinen värivaihtoehto oli tilauskangas, joten tarvittava määrä piti päättää etukäteen. Kankaan todellinen leveys oli kuitenkin vain 135 cm, mutta jossain mielenhäiriössä (se matikka..) kumminkin tilasin kangasta vain alkuperäisen ajatuksen mukaan 150 cm. Niinpä tyynyistä muodostui melkoinen palapeli, kun ylimääräisiä saumoja piti tehdä vähän sinne ja tänne ja samalla saada raidat täsmäämään. Kyllä muutaman kerran tuli siinä ommellessa mieleen, että kannattikkohan tässä kohtaa nyt 15 euron (puolen metrin verran kangasta) säästö, kun ompeluun mennyt aika oli moninkertainen alkuperäiseen suunnitelmaan verrattuna. No, kaikki ei aina mene niinkuin Strömssössä, mutta lopputulos on kuitenkin vaivan arvoinen!

Miksi sitten pitää yrittää tehdä istuintyynyjä itse, kun niitä ovat kaikenmaailman maskut pullollaan ja puoli-ilmaiseksi varsinkin näin syksyllä, kun varastot myydään tyhjiksi? No siksi, että en halunnut tummansinisiä tai ruudullisia tyynyjä, joita mlkein pelkästään noissa tuntuu olevan tarjolla. Ja siksi, että halusin juuri oikeankokoiset ja -väriset, noihin tuoleihin sopivat yksilöt. Ja siksi, että osasin tehdä sellaiset. Minä itte, eihän se nyt ole vain parivuotiaiden lasten etuoikeus ajatella noin:) Lisäksi kuvittelin itselläni olevan myös aikaa (ja laskupäätä) tuohon.

Nyt kun kesäkelit ovat taas täällä, pöydän ympäriltä puuttuvat ainoastaan istuskelijat! Mies on reissussa, joten aurinkoinen aamukahvihetki Hesarin seurassa odottaa pehmeillä tyynyillä istuskellen:)

Eiffel-tornista Espooseen - erään portin tarina

Eiffel-tornin rauta-aidasta napattu romanttinen kuvio.

Olipa kerran Pariisissa eräs Eiffel-torni, jonka näköalatasanteen kaidetta koristi kaunis rautakuvio. Sen näkivät rautaportista haaveilevat pihanrakentajat ja nappasivat mukaansa - kameran välityksellä.

Aidanrakennustyömaa kesällä 2013.

Näiden pihanrakentajien savotta oli espoolaisen taloyhtiön tontilla. Piha, jonka ympäriltä puuttui osa aitaa sekä kaunis portti. Aita valmistui viime kesänä ja porttia varten jätettiin sopivankokoinen aukko. Portinpylväiden lujuuslaskelmia siivittivät haaveet Eiffelin tyylisen rautaportin olemassaolosta. Portin pitäisi sopia harmaaseen vaakarimaiseen puuaitaan, mutta olla samalla jotain muuta kuin harmaasta vaakarimasta tehty portti. Yksityiskohdat olivat tärkeitä, joten niihin panostettiin. Alkoi vimmattu suunnittelu. Millimetripaperia ja hermoja kului. Kesäloma loppui ja samalla hiipui innostus portin hankkimiseen.

Kuka sanoo, että tässä pitäisi muka olla joku portti?

Niinpä kesä meni menojaan ja porttiaukosta kuljettiin tyytyväisenä edestakaisin pihalle ja suureen maailmaan. Ilman, että varsinaisen portin puuttuminen sen kummemmin huolestutti. Oltiinhan sitä tekemässä lähinnä esteettisistä syistä eikä siksi, että jotain pitäisi saada pysymään joko pihassa tai poissa sieltä.

Porttisuunnitelmia, ja totuus siitä, kuinka talvi, järki ja fysiikan lait niitä muuttivat.

Tuli talvi ja sen jälkeen uusi kesä. Porttihaaveet nostivat taas päätään ja edelliskesäiset suunnitelmat kaivettiin esiin. Ajan kuluessa oli käynyt ilmeiseksi, että niin hieno kuin sellainen takorautaportti Eiffel-kuvioineen olisikin, olisi siitä saattanut tulla sekä liian painava että kallis.

Uudenuutukainen portti pohjamaalattuna.

Eiffelistä on pitkä matka Espooseen, mutta eiköhän lopputulos ole kaiken ajan ja vaivan arvoinen:)

Joten tarvittiin hiukan lisää millimetripaperia, aika monta suunnitelman muutosta ja viilausta, mielikuvitusta ja sopeutumista, että alkuperäinen suunnitelma muuttui yksinkertaisemmaksi ja puusta toteutettavaksi.

Ja sitten koitti päivä, jolloin pihaan ilmestyi jälleen kasa puutavaraa ja moninaisia työkaluja. Alkoi sahaaminen ja hiominen, mittaaminen ja maalaaminen. Yksityiskohdat olivat edelleen tärkeitä ja niitä viilattiin. Viikon verran mies lähes asui illat pihalla sirkkelin ja suorakulman seurassa. Olisin voinut kuskata iltapalan pihalle työmaan keskelle, vähän niin kuin emännät ovat aiemmin vieneet ruokaa miehillensä pellolle.

Tuulihaka pitää portin auki ja kulmien ikkunaraudat tuovat tuulahduksen menneestä.

Lopputuloksena pihaan johtaa portti, joka ei muistuta tippaakaan alkuperäistä esikuvaansa Eiffelin kaiteessa, mutta joka voisi aivan hyvin johtaa vaikka kartanon pihalle:)

Hyvää puuta - ja puusta

Täällä on tuoksunut viime aikoina puu. Puun työstämisestä, sirkkelöinnistä, hiomisesta ja jyrsimisestä tuleva tuoksu. Sellainen, jonka saa vaikka vain kuvittelemalla nenäänsä saman tien, kun kuulee sahauksen ääniä jostakin. Erinäisiäkin projekteja on siis tuolla pihan puolella menossa ja jotain valmistakin toivottavasti tulossa pian.

Kotimaiset Lösung-kalusteet valmistetaan Kerimäellä. Kohde numero 18, Deko.

Puu on in sisustuksessa monessa muodossa, mikäli Asuntomessujen sisustuksiin on uskominen. Ihastuin erityisesti Lösung-kalusteisiin kohteessa 18. Ajattomia, kestäviä ja monikäyttöisiä. Näissä viehättää samaan aikaan puun rosoisuus ja hieno ja viimeistelty työn jälki. Kuormalavoista tehtyjä kalusteita on nähty sisustuslehdissä ja -messuilla jo yllin kyllin, joten uudet tuulet ovat tervetulleita. Tykkään! Oivallinen ratkaisu (=lösung) hyvää puuta ja kestävää kalustetta kaipaavalle!

Vanhasta ovesta tehty tilanjakaja-sängynpääty. Kohde numero 40, Brand new oldies.

Vanhaa puuta ja olemassaolevia rakenteita voi käyttää myös näin. Ovi toimittaa sängynpäädyn virkaa, mutta on samalla yksiön oivallinen tilanjakaja. Yleensähän sängynpäätyihin panostetaan juuri pääpuolella, mutta tämä pääty toimii nimenomaan tässä tarkoistuksessa sängyn jalkopäässä.

Vasemmalla koirienkestävä koivuntuohipintainen tilanjakaja. Kohde numero 36, Hauhaus.
Oikealla ehkä koko messujen kutkuttavin ja ehkä myös kuvatuin sisustuselementti, kolmiulotteinen puu.
Kohde numero 39, Viherperhe.

Hauska tilanjakaja on tehty tässä koivunrungoista. Koiraperheen Hauhaus-talon rungot lienevät leikattua ja pinnoitettua vaneria. Vallan mainio idea tee-se-itse-nikkarille! Maalia/sisustustarraa ja oikeita harmaantuneita oksia yhdistämällä sen sijaan on saatu aikaan todella näyttävä katseenvangitsija. Tuohonhan voisi ripustaa mitä vaan! Tämä upea puu löytyy kohteesta 39, Viherperhe.

Mutta osataan sitä täälläkin. Puuinnostuksissani hankin vanhempien kotimaisemista pari vanhaa ja harmaantunutta puupölkkyä. Nämä käyvät tarvittaessa pihalla varaistuimina, mutta nyt ensihätään ne toimivat kauniina kukkapylväinä. Moderniin tiilitaloon ja sen pihaan puu tuo mukavaa lämpöä ja pehmeyttä.

Hyvää puuta voi siis hyödyntää monella tavalla. Näihin tunnelmiin!

Viherkeitaita meillä ja muualla

Parvekkeen yrttilaatikko on saanut taustalleen hetekan jousista taiteillun niityllä olevan lampaan. Messuasunnon sisustuksen sekä lampaan ovat suunnitelleet Jyväskylän Aikuisopiston käsi- ja taideteollisuusalan opiskelijat.
Jyväskylän Asuntomessut, kohde 42, Kierto Koti.

Näin kesällä ja lomalla on kunnolla aikaa touhuta omalla postimerkkipihalla. Kun kuopsuttaa ja rapsuttelee omia nurkkia, tulee katseltua muidenkin pihoja sillä silmällä, että minkäslaisia ideoita sieltä voisi adoptoida omaan käyttöön. Jyväskylän Asuntomessujen pihoilta ja parvekkeilta bongasin yllättävän monesta kohteesta jonkinlaisen yrttilaatikon tai kesäkeittiön. Sellainen on rakentunut tämän kesän aikana myös meidän pihalle, joten tässähän tuntee olevansa ihan trendikehityksen kärjessä, kerrankin:)

 
Viime kesän yrttilaatikkokokeilulle kävi talven aikana vähän hassusti, joten kevään tullen piti ryhtyä uuden laatikon rakennuspuuhiin vähän paremmilla eväillä. Vanhan kirjahyllyn lastulevyseinät eivät todellakaan kestäneet talven kosteutta. Lootan seinät olivat kuin kastunutta paksua pahvia ja potkittavissa kumoon hyvin helposti. Pihasta oli talven aikana kadonnut viereistä rakennustyömaata rajaava työmaa-aita, joten istutusten paikkojen miettiminen oli huomattavasti helpompaa. Puuhaan ryhdyttiinkin uudella innolla ja kävi niin, että yhdestä yrttilaatikosta tulikin kaksi. Tällä kertaa laatikot tehtiin lehtikuusilankusta. Jotta varmasti kestävät ainakin seuraavat sata vuotta:) Pinta jätettiin maalaamatta, laatikot saavat ajan saatossa harmaantua kauniisti.

Laatikoiden alta kaivettiin nurmiko pois ja reunojen alle tehtiin kiveys. Pohjalle ja kivien alle asennettiin juurieste mahdollisten juolavehnien, vuohenputkien ja muiden kutsumattomien vieraiden varalta. Laatikon ulkomittoja leveämmän kiveyksen ansiosta nurmikko ei kasva aivan laatikoiden kylkeen kiinni, jolloin ympäristö on näppärä pitää siistinä pelkällä ruohonleikkurilla ilman saksia.

Kaikki kunnia laatikoiden ja pohjatöiden suunnittelusta ja toteutuksesta kuuluu miehelle. Omat sormet olivat mullassa siitä lähtien, kun kärräsin kaupasta näihin täytteet multasäkeistä alkaen. Toisesta laatikosta saivat kodin viime kesäiset mansikan- ja lipstikan taimet, toiseen istutin niin ikään viime kesänä hankitun ruohosipulin ja kylvin tilliä, persiljaa ja salaatteja. Mukaan mahtui kokeilumielessä myös yksi tomaatintaimi. Uutuutena testasin mangoldia, joka on äitynytkin kasvamaan hurjasti. Mutta mitä noista lehdistä ja varsista voi ja kannattaa tehdä? Olen höyryttänyt lehtiä, pilkkonut ja pakastanut jääkuutiomuotissa, jotta niitä voi talvella napata pinaatin tapaan esimerkiksi keittoon tai sämpylätaikinaan. Varsikokeiluihin en ole vielä uskaltautunut.

Kuvat laatikoiden rakennus- ja taimien istutusvaiheesta on otettu toukokuun puolivälissä. Tänään laatikot näyttävät tältä:) Eli kylmästä alkukesästä huolimatta jotain on tässä välissä tapahtunut. Reunaan kylvetyt krassit ovat valloittaneet puolet kummastakin laatikosta, basilika paleltui juhannuksen kylmissä keleissä ja krassin lehtien alle jääneet muutamat kypsät mansikat homehtuivat. Tomaatti rehottaa valtoimenaan, samoin sitruunamelissa. Ja uusien perunoiden päälle on saatu tilliä omasta maasta monet kerrat:)

Sitten meiltä sinne muualle, eli palataanpa vielä hetkeksi asuntomessualueen yrttiviljelmiin. Oli kyllä mukavaa huomata, että menneiden vuosien lähes joka pihassa tönöttävien uima- ja porealtaiden tilalle olivat tulleet yrttipenkit. Jacuzzi-huumassa on siis ilmeisesti saavutettu jonkinlainen järkevyyden taso, jossa kohtuullisuus ja ekologisuus voittavat pröystäilevyyden. 

Upeissa yrttilaatikoissa oli nostettavat lasikannet. Näissä laatikoissa kylmät kelit eivät basilikaa vaivaa, vaan ne näyttivät viihtyvän mainiosti. Näihin mahtuu jo ihan kunnon kasvimaan verran taimia. Kohde 10, Kannustalon Lato.

Nyt ilmassa oli selvästi ympäristöystävällistä ja lähiruokaan keskittyvää ajattelua, koska kesäkeittiöihin ja yrttiviljelmiin oli panostettu niin pihoilla kuin kerrostalokohteiden parvekkeillakin. Olipa yhdessä talossa maakellarikin!

Tunnelmallinen kesäkeittiö arkkitehtipariskunnan suunnittelemassa ja Marimekon sisustamassa talossa.
Kohde 23, Skammin talo.

Vasemmalla keittiön seinään sisälle tehty yrttiviljelmä. Seinätelineessä yrtit kasvavat Green House Effectin HomeGrow SACK -kasvatuspusseissa. Oikealla parvekkeen lähipuutarha, sillä kohde sijaitsee kerrostalon 12. kerroksessa. Molemmat kuvat kohde 39, Viherperhe.

Kyllä näillä eväillä siis kelpaa nautiskella lähiruuasta niin täällä kotona kuin tulevissa messukodeissakin, kun laatikosta pöytään on matkaa vain muutama metri ja sisällä ei ihan sitäkään:)