VIIKILÄ, JUKKA: Taivaallinen vastaanotto

Kustantaja: Otava 2021

Jukka Viikilä (s. 1973) voitti vuonna 2016 kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon runollisen tyylikkäällä ja muodoltaan hallitulla teoksellaan Akvarelleja Engelin kaupungista. Vuoden 2021 Finlandia-ehdokkaaksi valittu Taivaallinen vastaanotto puolestaan koostuu lukemattomista lyhyistä fragmenteista, joista lukijan ryhtyy rakentelemaan kokonaisuutta.

Paksua taideproosaa ihailevat kaikki, mutta ei lue kukaan. Sen takia se saa varmuuden vuoksi taivaallisen vastaanoton. Lukemattoman kirjan uskoo paremmaksi kuin se onkaan. Järkevät taideprosaistit jättävät viimeiset kaksisataa sivua viimeistelemättä. Kukaan ei tulisi selviämään sinne asti.

Tarinan taustana on yllätyskäänne kirjailija Jan Holmin elämässä, kun hän hakeutuu rasitusuupumuksen vuoksi terveysasemalle ja joutuukin avosydänleikkaukseen: veri on kiertänyt Holmin sydämessä läppävian takia jo pitkään väärään suuntaan. Leikkausta puolestaan seuraa kivulias ja pitkällinen toipuminen. Tästä elämänsä vaiheesta Jan Holm kirjoittaa teoksen Taivaallinen vastaanotto, josta kirjailija Jukka Viikilä sitten poimii sitaatteja omaan teokseensa.

Kirjailijan erottaa ammattikirjoittajasta se, että hän kirjoittaa vasta kun on aivan pakko.

Monet kirjan fragmenteista liittyvät Holmin Taivaallinen vastaanotto -teokseen. Lukijat kommentoivat sitä tavalla, joka on tuttua todellisuudessakin: osa asiallisesti ja innostuneesti, osa moittien mitä erilaisimpia asioita ja osa ihan asian vierestä. Tämä kertonee siitä, miten eri tavoin lukijat voivat tulkita lukemaansa ja millaisia mielikuvia teksti heissä herättää. Ja siitä, että nykyään tärkeintä on ylipäätään kommentoida.

Joiltakin henkilöiltä löytyy useampikin kommentti ja vähitellen alkaa saada jonkinlaisen käsityksen heistä itsestäänkin. Tutuksi tulee etenkin Rauno-niminen Uber-kuski, joka ajelee rauhallisesti ympäri Helsinkiä kyydissään henkilö, joka saa nukutuksi vain liikkeellä olevassa autossa. Ajellessaan Rauno mietiskelee Taivaallinen vastaanotto -teosta, johon pystyy hyvin samaistumaan – sureehan hän hiljattain kuollutta vaimoaan.

Eikö hyväosaisuus ole sitä, että saa kokea kevytversiona samat tunteet mistä huono-osainen menettää toimintakyynsä?

Osa teksteistä liittyy Jan Holmiin itseensä, jonka muutamat kommentoijat tuntevat hyvinkin läheisesti. Puhutaan aviokriisistä ja salasuhteista, väkivallasta ja alkoholismista, syyllisyydestä ja anteeksiannosta. Yksi kommentoijista on Lennu-koiraa taluttava Sauli, joka havaitsee kauempana omaa koiraansa ulkoiluttavan kirjailijan.

Kirjassa on kuitenkin paljon fragmentteja, jotka eivät liity suoranaisesti Holmiin tai hänen teokseensa. Keskustelunaiheita on lukuisia, vaikkei sentään ihan kirjan liepeessä mainostettua tuhatta. Ymmärrettävästi puhutaan paljon sairauksista ja kuolemasta, mutta myös elämän monimuotoisuudesta. Mainitaan luonto ja eläimet. Mainitaan yllättävän usein muoti ja etenkin kellot, mihin saattaa sisältyä jonkinlaista symboliikkaakin. Sitten on tekstejä, jotka menevät täysin absurdin puolelle.

Eniten teoksessa puhutaan tietenkin kirjallisuudesta ja sen eri muodoista. Puhutaan tunnetuista kirjailijoista ja niistä, jotka aivan ansiotta ovat jääneet tuntemattomiksi. Kriitikot ja heidän jakamansa kritiikki kirvoittavat tunteikkaita lauseita, sillä moni kommentoijista on itsekin kirjailija tai ainakin toivoo saavansa jotain julkaistuksi. Yksi tällainen wannabe-kirjailija on Minttu, joka joutuu todistamaan ystävänsä yllättävää läpimurtoa ja kuuluisuutta eikä voi välttyä sekalaisilta tunteilta: kateudelta, masennukselta ja alemmuudentunteelta.

Kirjailijaksi tuleminen on lopulta vain suostumista tyhmyyteen.

Taivaallinen vastaanotto sisältää myös valtava määrä sirpaleita tietoa musiikista ja muusikoista, äänilevyistä ja musiikkikappaleista, elokuvista. On erilaisia listoja. On kysymyksiä. On määritelmiä. Miltei joka sivulta löytyy lause, joka kävisi sellaisenaan aforismiksi. Kyseessä on teos, josta ei saa todellakaan rakennettua totutunlaista kokonaisuutta, mutta ehkä himmelin?

Romaanini muoto on himmeli. Se on yhtäläinen joka suunnasta. Olen koonnut sen oljista. Pienimmätkin lämpötilavaihtelut saavat sen liikkeeseen. Jos sen ohi yrittää hiipiä, se alkaa pyöriä. Yhdestä tikunraapaisusta se roihahtaa liekkeihin.

VIIKILÄ, JUKKA: Akvarelleja Engelin kaupungista

Kustantaja: Gummerus 2016

Jukka Viikilä (s. 1973) on helsinkiläinen kirjailija ja dramaturgi. Hän on julkaissut kaksi runokokoelmaa, joista ensimmäinen oli ehdolla Helsingin Sanomien esikoiskirja- palkintoon vuonna 2008. Vuonna 2011 ilmestyi Viikilän yhdessä Janne Nummelan ja Tommi Nuopposen kanssa kirjoittama kaunokirjallinen tietosanakirja Ensyklopedia, joka sai Mahdollisen Kirjallisuuden Seuran palkinnon vuoden parhaana proosateoksena. Viikilän esikoisromaani Akvarelleja Engelin kaupungista on ehdolla vuoden 2016 Finlandia-kirjallisuuspalkintoon.

Maaliskuussa 1816 preussilaissyntyinen arkkitehti Johan Carl Ludvig Engel muuttaa perheineen Helsinkiin. Hän on ottanut vastuulleen tuon ulkosaariston kallioniemen kohottamisen Venäjän tsaarille sopivaan loistoon ja kenties jopa valtakunnan toiseksi pääkaupungiksi. Mieluiten hän olisi Berliinissä, mutta sieltä ei arkkitehdille töitä löydy eikä siis elantoakaan.

Vain kuusi vuotta, sanon Charlottelle. Onko arkkitehtia, joka kieltäytyisi kokonaisen kaupungin rakentamisesta, vaikka se nousisikin näin pimeään, kylmään ja syrjäiseen paikkaan?

Engel ei tosiaankaan näe Helsingissä paljon hyvää. Hän ei opi maan kieltä, vaan joutuu turvautumaan tulkkiin. Hän kärsii kaiken aikaa vilusta ja epämukavuudesta. Kodin lähellä saastunut kaivo levittää tautia ämpärinkantomatkan päähän, koleravaunut vierivät, perhe lukittautuu sisätiloihin. Vaimoa vaivaa suunnaton koti-ikävä. Pieni Emilie-tytär on alituiseen sairaana ja isän sydäntä kalvaa hätä. Osoittautuuko jäätävään Pohjolaan asettuminen kohtalokkaaksi virheeksi? Rakennustyötkään eivät etene toivotulla tavalla. Keisari muuttelee piirustuksia ja hylkää suunnitelmia, vaikka korostaa koko ajan, että rahaa olisi nyt käytettävä säästelemättä! Rakennusmiesten ja eläinten kuolemat työtapaturmissa koskettavat Engeliä tavattoman paljon. Lopulta arveluttavat itse rakennuksetkin: sopivatko ne ollenkaan Helsinkiin?

Ei tullut Helsinkiä, tuli keikkalainen kaupunki. Käytännössä Helsinkiä ei rakennettu, se kaivettiin maasta. Ajattelen rakastavaisia sadan vuoden kuluttua, tällä torilla, toisiaan kädestä pitäen. Mikä epävarmuuden ja lohduttomuuden monumentti.

Suunnitellut kuusi vuotta venyvät kahdeksikymmeneksineljäksi ja vasta sitten työ on valmis. Tänä aikana Engelin ainoat todelliset ilonaiheet tuntuvat olevan perhe ja puutarha, jonka kasvihuoneessa itse suunniteltujen uunien ansiosta kukoistavat talvellakin pelargoniat, oleanterit, alppiruusut, neilikat, hortensiat, sinisarjat, enkelinpasuunat ja kymmenet muut lajikkeet. Sitten kuolee Charlotte ja pari kuukautta ennen isäänsä myös Emilie.

Akvarelleja Engelin kaupungista koostuu Engelin öisin kirjaamista mietteistä, yöpäiväkirjasta. Osa teksteistä on lyhyitä arkisia huomioita, osa pitempiä periaatteellisia pohdintoja ja osa öisten painajaisten kuvauksia (mitähän symboloi Helsinkiin rantautuva valas?).  Näitä merkintöjä ei ole tarkoitettu nopeasti lukaistavaksi, sillä silloin saattaa tuntua jopa tylsältä – uuvuttaahan päiväkirjan toisteisuus Engeliä itseäänkin! Pitää lueskella hitaasti pieninä makupaloina ja syventyä runollisen kauniiseen kieleen. Näin tekstin läpi alkaa kuultaa kuin akvarellissa ikään yksinäisen ja surumielisen miehen hahmo.

Elämä on kiireinen harjoitus, kaikki asiat kohdataan vain kerran. Varsinaista kertaa ei tule.