TEIR, PHILIP: Elokuun varjot

Kustantaja: Otava 2024

Alkuteos: Eftermiddag i augusti (2024)

Suomennos käsikirjoituksesta: Jaana Nikula

Ehkä kirjailijalla ei kerta kaikkiaan ole valinnanvaraa, vaan hänen on kaiken aikaa oltava uskollinen totuudelle ja juuri se – pyrkimys kuvailla maailmaa sellaisena kuin miltä se hänestä näyttää – ajaa häntä eteenpäin.

Elokuun varjot -teoksen alkuluvussa ajatuksia omasta työstään selvittelee kirjailija, joka hyvinkin saattaisi olla Philip Teir itse. Hän on matkalla Suomeen ja hautajaisiin, mutta lukija tietää vasta koko kirjan luettuaan, mikä tilanteeseen on johtanut ja keitä tarinaan liittyy. Kirjailija pohtii, millaisen näkökulman monien mahdollisten joukosta kertomukseen valitsisi, ja pohdiskelun tulos selviää nyt.

Ollaan Pietarsaaressa 1990-luvun alkupuolella. Keski-ikää lähentelevät Mona ja Mick ovat asuneet omakotitalossaan muutaman vuoden ja järjestävät nyt grilli-illan naapureilleen, vaikka se ei alueella ole ollut tapana. Mick työskentelee laivalla ja on paljon poissa kotoa, mutta Mona hoitaa kodin ja lapset, tekee päivätyötä ala-asteen luokanopettajana ja toimii vapaa-aikanaan vielä kirjallisuuslehden päätoimittajanakin.

Mickin parannellessa krapulaansa Mona syventyy täysillä juhlien valmisteluun. Pikkutarkasti ja hitaasti valmistuu hänen elämänsä upein kermavaahdolla kuorrutettu mansikkatäytekakku, joka lumoaa yhdeksänvuotiaan Josefin-tyttären niin, ettei hän malta syödä mitään muuta herkkupalaa odotellessaan. Ja sitten koirat hotkivat koko komeuden ja vieraat joutuvat tyytymään kaupasta otettuihin kekseihin!

… hän oli nauttinut tietäessään, ettei ollut nalkuttava vaimo, joka purnaa heti kun mies pitää hauskaa kavereineen, hän ei ollut niitä, jotka kitisevät koko ajan, hän oli sitä vastoin moderni nainen joka luki moderneja feministikirjailijoita ja osasi keskittyä omaan päiväänsä antamatta muiden pilata sitä, hänellä oli ylpeytensä, oma sisäinen onnensa…Mutta nyt hän ei saanutkaan olla se nainen, joka on päättänyt nauttia ja myös osoittaa sen, sitä roolia hänelle ei oltu suotu.

Perheen kaksitoistavuotias poika Robert on ystävystynyt luokkatoverinsa Jacobin kanssa, jonka äiti on jättänyt perheensä ja muuttanut Kööpenhaminaan. Ehkäpä siksi Jacob on rakastunut kauniiseen Monaan ja käyttää eri tekosyitä voidakseen olla tämän lähellä. Jotain tuntee Monakin, mutta onko se pelkkää sääliä? Ainakin Robert alkaa miettiä, olisiko Jacob Monalle parempi poika kuin hän itse.

Minusta tuntuu, että sinä havaitsit perheessämme jotain mikä minulta jäi huomaamatta. Viihdyit meillä niin hyvin, että ajattelin joskus, pitäisikö meidän vaihtaa perhettä.

Jossain vaiheessa Jacob muuttaa fammunsa ja paapansa luokse. Robert ihailee Jacobin fammua, joka hänen mielestään on cool. Fammu esimerkiksi taistelee Kosovosta Suomeen paenneen albaaniperheen puolesta ja jopa piilottaa perheen lapset viranomaisilta. Yksi noista lapsista on Besim, Robertin ja Jacobin ikätoveri, joka osaa jo puhaltaa täydellisiä savurenkaita – iso meriitti! 

Josefin on kurinalainen opinnoissaan, mutta poikakolmikko keskittyy lähinnä rock-musiikkiin, päihteisiin ja runkkaamiseen. Heistä kenelläkään ei ole ihannekotia: Jacobin perhe on hajonnut, Robertin ja Josefinin vanhemmat ovat kykenemättömiä tukemaan lapsiaan, ja Besimin perheelle on jäänyt pakolaisen status. Silti jotkut heistä menestyvät jopa kansainvälisesti, kun taas joku luopuu leikistä kokonaan.

Elokuun varjot -romaani päättyy Jacobin ja Monan tapaamiseen hautajaisten jälkeen. Ilmassa on haikeutta. Jokin aikakausi on juuri päättynyt ja varhaisvuosista mieleen rakkaana jäänyt paikka jäämässä taakse.

”Minulla oli varmaan niin kiire kasvaa aikuiseksi, että kaikki sai silloin valtavan merkityksen. Aikuisena olen sitten muistellut tätä puutarhaa jonkinlaisena alkupisteenä.”

Mona oli hetken hiljaa ja sanoi sitten: ”Usko minua, sellaisia paikkoja tulee lisää.”

Teir kuvaa asialliseen sävyyn pienen kaupungin ilmapiiriä ja ihmisiä: mitä kaikkea näennäisesti tasaisen arjen keskellä tapahtuukaan! Pienistä yksityiskohdista paljastuu koko elämään liittyvää symboliikkaa kuten esimerkiksi Monan huolella hoitamaa puutarhaa varjostavasta kuivuneesta puusta, jota Mick ei saa kaadettua.

Elokuun varjot ei sovi vauhdikkaista tapahtumista ja ilotulitusmaisesta tekstistä pitäville, mutta sen hillityssä tyylissä on oma viehätyksensä. Sitä voi myös verrata toisen pietarsaarelaisen kirjailijan eli Lars Sundin romaaniin Vaasan prinsessa.

TEIR, PHILIP: Neitsytpolku

Kustantaja: Otava 2020

Alkuteos: Jungfrustigen

Suomennos: Jaana Nikula

Philip Teirin Neitsytpolku-romaanin kertoja ja päähenkilö on Richard, joka muistuttaa monessa suhteessa kirjailijaa itseään. Richard on kolmevitonen suomenruotsalainen kirjailija, joka on toiminut viisi vuotta ruotsinkielisen sanomalehden kulttuuritoimituksen päällikkönä. Hän on naimisissa ja kahden lapsen isä, kun rakastuu toiseen naiseen, ottaa avioeron ja menee uudestaan naimisiin. Ja kirjoittaa kirjaa avioerosta ja toiseen naiseen rakastumisesta.

Richard tapaa Paulan kustantamonsa joulujuhlissa ja viehättyy naisen tyylikkäästä kauneudesta ja epäsovinnaisesta käytöksestä. Muodostuvat tapaamiset aamuisin Paulan tyylikkäässä asunnossa Neitsytpolulla, juttelua ja kodikasta lojuilua kaikki vaatteet päällä sängyllä lueskelemassa sanomalehtiä, kunnes Paulan on aika lähetä töihin. Paula on Richardia kaksitoista vuotta vanhempi, mutta se ei ole mitenkään oleellista.

Kukaan ei uskoisi tätä, vaikka kertoisimme, Paula sanoi. Tämä on maailman tylsin pettämisjuttu. Omituista, että me vain juttelemme tuntikausia, kun ajattelee miten huono omatunto meillä on.

Richardin avioliitto Sonja-vaimon kanssa on kestänyt jo viisitoista vuotta ja lapset lähentelevät teini-ikää. Mitään kriisiä ei ole, mutta jonkinlaista etääntymistä on havaittavissa. Ehkä siitä puhuu jotain nukkumajärjestyskin: Richard nukkuu kymmenvuotiaan poikansa Williamin huoneessa ja William äitinsä vieressä. Sonja harkitsee kolmannen lapsen hankkimista avioliiton tilaa korjaamaan.

Ajatukset olivat jossain muualla, niin kävi nykyään yhä useammin, aivan kuin hän ei millään enää kykenisi olemaan läsnä nykyhetkessä vaan haluaisi paeta sitä, päästä jonnekin muualle. Päätös oli vaikea: jos he hankkisivat vielä lapsen, heidän olisi satsattava suhteeseensa. Halusiko hän sitä?

Ehkäpä dominoivan äitinsä vuoksi Richardista on kehittynyt epävarma ja päättämätön. Vaikka hän lopulta ymmärtääkin, ettei voi elää ilman Paulaa, ja päätyy pyytämään avioeroa, tuntuu hänestä silti kuin olisi tullut jotenkin viekoitelluksi tai pakotetuksi. Ymmärrystä Richard ei saa keneltäkään, vähiten äidiltään Suvilta, joka tuntuu olevan kiintyneempi miniäänsä kuin poikaansa.

Sitten uusi avioliittokaan ei suju Richardin odotusten mukaan! Uusi suhde vaatii uudenlaisia käytäntöjä ja totuttautumista arkeen samalla kun pitäisi pitää entiset välit kunnossa. Miten selvitä ristiriitatilanteissa, kun mieluummin sovittelisi ja jopa lahjoisi kuin olisi jämäkkä? Toisaalta Richard saattaa vainuta ongelmia siellä, missä niitä ei oikeasti olekaan.

Tiedätkö, kun tapasin sinut, tuntui kuin olisin löytänyt sen jota olin etsinyt koko ikäni. Se oli narsistinen ja täysin itsekäs tunne. Ja ymmärrän että siinä on riskinsä, että projisoi toiseen ihmiseen jotakin ottamatta oikeastaan edes selvää kuka tuo toinen on.

Teirin tyyli on niin toteavaa ja arkista, että se saattaa tuntua miltei kylmältä. Tosiasiassa kirjailija kuvaa pinnan alla piileviä erilaisia tunteita varsin osuvasti, mutta pienin piirroin. Huumoriakin on, mutta se piileskelee yksittäisissä lauseissa ja luonnehdinnoissa, ja ehkä on myös symboliikkaa. Viittaako kirjan nimi Neitsytpolku pelkästään Paulan osoitteeseen? Mikä on sietämätön hurina uudessa asunnossa Töölössä?  Jotenkin vaisuksi tämä Teirin teos jää, mutta miesnäkökulma avioeroon ja uuteen suhteeseen on kiinnostava.

TEIR, PHILIP: Tällä tavalla maailma loppuu

Kustantaja: Otava 2017

Alkuteos: Så här upphör världen

Suomennos; Jaana Nikula

Erik ja Julia ovat päättäneet viettää lastensa Alicen ja Antonin kanssa koko kesän Julian suvun huvilalla Maitolahdessa, lähellä Pietarsaarta. Täällä Julian on tarkoitus keskittyä uuden kirjansa kirjoittamiseen ja Erikin irtaantua työstään suuren firman it-asiantuntijana. Heti loman alkajaisiksi Erik saa tietää, että organisaation uudelleenjärjestelyjen vuoksi irtisanottujen joukossa on myös hän itse. Erikin suhtautuminen asiaan on hämmästyttävän rauhallinen, mutta vaimolleen hän ei silti kerro asiasta. Haluaako hän kenties säilyttää vielä hetken kuvan itsestään perheen elättäjänä? Joka tapauksessa hän päättää keskittyä olemaan lastensa kanssa. 

Pieni ihastuttava Anton-poika viihtyy hyvin. Huvila ympäristöineen on täynnä kiinnostavia ja pelottavia luonnonilmiöitä: samea lampi, karu merenranta, sammakoita, hirvi, ehkä käärmeitä, ukkonen… Isosisko Alice ei ihan niin helposti innostu kesälomastaan, etenkin kun puhelimeen on hankala löytää tarpeeksi kenttää ystävien kanssa viestittelemiseen. Mutta sitten kuvioon tulee mukaan naapurinpoika Leo! Julia sen sijaan on epämääräisen tyytymätön ja yksinäinen. Aviomies Erik on toki hyvä isä ja kaikin puolin ihailtava mies, mutta Julialle kaikkien yhteisten vuosienkin jälkeen kaukainen.

Hän katseli usein muita pariskuntia ja ajatteli, etteivät he näyttäneet elävän samankaltaisessa yksinäisyydessä, muut parit näyttivät ikään kuin kuuluvan yhteen, vaikuttivat niin itsestään selvän rakastuneilta, että hänelle tuli huono omatunto, koska hänellä ei ollut sellaisia tunteita Erikiä kohtaan, mikä teki hänet entistä yksinäisemmäksi., koska hänellä ei ollut ketään kenen kanssa puhua ajatuksistaan, siitä että kaipaaminen pois oli suurin mahdollinen petos

Naapureissa riittää ihmeteltävää. Kuka esimerkiksi on yötä myöten tennispalloa paukuttava nainen? Yksi Julian lapsuudesta ja nuoruudesta tuttu on kuitenkin jäljellä: Marika. Tyttö, joka määräili ja roikkui kiinni eikä suonut Julialle tämän kaipaamaa yksinäisyyttä. Nyt Marikalla on kadehdittavan karismaattinen aviomies ja tämän perustama yhteisö sekä kadehdittavan selkeä vakaumus: maailma tulee nykymuodossaan loppumaan joka tapauksessa, joten viisainta alkaa jo suunnitella tuhon jälkeistä elämää.

”On jo liian myöhäistä tehdä jotakin pelkästään poliittista”, Marika sanoi. ”Ei auta ostaa luomuteetä, ei sillä mitään muuteta. Meidän täytyy siis alkaa miettiä, miltä haluamme yhteiskunnan näyttävän katastrofin jälkeen… Mutta ennen kaikkea on kyse suremisesta. On tajuttava, että loppu on jo tullut.”

Kirjassa vietetään kesää, mutta mitään heleää ja riemukasta tunnelmaa siinä ei koeta. Tunnelma on lähinnä harmaa ja tasainen. Silti maailmanlopun tunnelmaakaan ei ole, vaan tavallinen elämä jatkuu. Onhan huvilan kellariin kerääntyvä vesikin peräisin läheisestä lammesta eikä viemäritavaraa…