STUART, DOUGLAS: Nuori Mungo

Kustantaja: WSOY 2023

Alkuteos: Young Mungo

Suomennos: Laura Jänisniemi

Douglas Stuartin (s. 1976) esikoisromaani Shuggie Bain voitti Booker-palkinnon vuonna 2020. Nyt suomeksi on ilmestynyt Stuartin toinen romaani Nuori Mungo. Teoksissa on paljon yhtäläisyyksiä: tapahtumapaikkana lähiö Skotlannin Glasgow’ssa ja samankaltainen perheyhteisö eli poissaoleva isä, alkoholisoitunut äiti, kovapintainen isoveli, älykäs ja huolehtiva sisko ja herkkä pikkuveli, jonka kautta asioita katsotaan. Silti kyseessä on ihan omanlaisensa tarina.

1990-luvun Glasgow'ta jakavat kahtia niin varallisuuserot kuin uskontokin. Hamiltonin perhe on köyhä; käytettävissä ovat vain äidin työttömyyskorvaukset ja jotkin satunnaiset tulolähteet. Uskonnoltaan perheenjäsenet ovat protestantteja, mutta uskonsuunta on vain nimeke, jolla he voivat puolustella katolilaisia kohtaan tuntemiaan ennakkoluuloja ja joka oikeuttaa perheen esikoisen Ha-Han (Hamishin) johtamien joukkojen veriset tappelut katolilaisia nuoria vastaan.

Perheen äiti Mou-Mou (Maureen) sai ensimmäisen lapsensa viisitoistavuotiaana ja oli yhdeksäntoistavuotiaana jo kolmen lapsen äiti. Nyt hän on 34-vuotias ja katsoo ansainneensa sen, että voi omistautua vain itselleen. Se tarkoittaa reipasta ryyppäämistä ja halukkaan miehen etsimistä. Lapset joutuvat pitämään huolen itsestään ja kärsimään välillä nälkääkin.

Niinä päivinä kun Mou-Mou alkoi juoda, riivaaja ehkä vaikeni hetkeksi. Mutta joskus hän joi itsensä niin humalaan, että hänestä tuli ihan eri ihminen, ihan eri olento. Ensimmäinen merkki oli ihon veltostuminen, ikään kuin hänen oikeat kasvonsa olisivat liukuneet sivuun ja paljastaneet pinnan alla vaanivan vieraan naisen. Mungo ja hänen veljensä ja siskonsa kutsuivat tätä velttoa versiota Variksenpelätiksi, se oli kuin sydämetön, hitaasti laahustava linnunpelätin.

Mou-Mou käy kyllä AA-kokoontumisissa, vaikkei yritäkään tosimielessä raitistua, sillä elämä ilman alkoholia on hänen mielestään tylsää. Tärkeintä hänelle on tavata ihmisiä. Erotuksena muista Maureen-nimisistä osanottajista hänen kutsumanimensä on Maanantai-torstai-Maureen.

Kirjan nimihenkilö Mungo on viisitoistavuotiaana huomiota herättävän kaunis. Hänellä on kuitenkin joitakin ongelmia: Touretten oireyhtymä, vaikeus ymmärtää ihmisten puheiden todellista sisältöä ja ahdistuneisuus, joka saa pureskelemaan pyyhkeitä, ikkunankarmeja, kaukosäädintä… Kiusantekoon koulutoverien taholta riittäisi jo sekin, että poika on saanut nimensä Glasgow’n suojeluspyhimyksen mukaan!

Kirjassa liikutaan vuorotellen viiden kuukauden päässä toisistaan olevissa aikatasoissa. Ensimmäiseksi Mungo tavataan toukokuussa, kun hän on lähdössä kalastamaan Loch Lomondin rannoille kahden aikuisen miehen kanssa, jotka Mou-Mou on tavannut AA:n kokouksessa.  Mou-Mou ei tiedä miehistä yhtään mitään, mutta uskoo näiden pystyvän tarjoamaan Mungolle tosimiehen mallia ja opettamaan oikeanlaisia miehisiä taitoja. Jos hän olisi vaivautunut tutkimaan taustoja, Mungo olisi säästynyt paljosta!

Tämä oli Mungon omaksi parhaaksi, ja silti hän kehtasi tuijottaa äitiään murheellisen näköisenä. Oli niin kuuma ettei Mou-Mou jaksanut moista hölynpölyä. Mungo kävi hänen hermoilleen. Ala mennä! äiti toisti äänettömästi ja otti kulauksen kylmää teetä.

Syy siihen, miksi Mungoa halutaan niin epätoivoisesti miehistää, selittyy saman vuoden tammikuussa alkaneista tapahtumista. Mungo oli silloin hyvin turhautunut toisaalta isoveljen johtamien jengiläisten tuhoamisvimmaan ja toisaalta jengiläisten poliisien taholta saamaan kohteluun, toisaalta äidin selittämättömiin poissaoloihin ja toisaalta Jodie-siskon äitiin kohdistamiin parjauksiin, toisaalta isoveljen jakelemiin selkäsaunoihin ja toisaalta omaan pelkuruuteensa. Kyyhkysiä hoitelevan Jamesin tapaaminen oli jotain, mitä hän tarvitsi jaksaakseen.

Nuorukaiset olivat kuin löytöretkellä; täynnä kokeilunhalua, hellyyttä ja toiveikkuutta. Muutaman kuukauden Mungoa vanhempi James oli jo valmistautunut etsimään maailmalta jotakin suvaitsevaisempaa paikkaa, mutta odottaisiko hän, kunnes Mungokin täyttäisi kuusitoista vuotta? Pystyisikö Mungo jättämään äitinsä, jota rakasti täydestä sydämestään ja josta tunsi olevansa vastuussa?

Mungon rakkaus ei ollut epäitsekkyyttä; hän ei vain mahtanut sille mitään. Mou-Mou tarvitsi niin vähän, ja Mungo rakasti niin paljon, että se tuntui hirveältä haaskaukselta. Se oli satoa, jota kukaan ei ollut kylvänyt, ja se kukoisti köynnöksessä, jota kukaan ei hoitanut.

Mungoa ei häirinnyt se, että James on katolilainen, mutta perheessä syntyi paniikki, kun nuorukaisten ystävystyminen paljastui ja syntyi myös epäilyksiä suhteen laadusta. Mungon lähettäminen kalastusreissulle pohjoiseen oli hätäratkaisu, mutta loppujen lopuksi se johti aivan yllättäviin ja toivoa herättäviin käänteisiin.

Douglas Stuartilla on taito yhdistää yhteiskunnallista näkemystä henkilöidensä yksityiselämään. On järkyttävää ja yllättävää, miten köyhää ja näköalatonta on joidenkin ihmisten elämä ollut 1990-luvun Skotlannissa. Eikä uskontojen välistä ennakkoluuloisuuttakaan yhdistäisi Skotlantiin vaan Pohjois-Irlantiin.

STUART, DOUGLAS: Shuggie Bain

Kustantaja: WSOY 2022

Alkuteos: Shuggie Bain

Suomennos: Laura Jänisniemi

Ollaan 1980-luvun Glasgow’ssa Skotlannissa. Satamatoiminta on hiipunut, kaivoksia ja tehtaita suljettu ja työttömien määrä suunnaton, mutta Wullie ja Lizzie Campbell elävät vaatimattomasti ja pärjäävät. Wullien hemmottelema Agnes-tytär sen sijaan kuvittelee olevansa jotenkin erityinen ja tyylikkäänä kaunottarena oikeutettu vaatimaan elämältä tavallista enemmän.

Agnesin ensimmäinen mies on vanhempien iloksi katolinen. Hän on tunnollinen ja siivo ja pitää hyvää huolta vaimostaan ja kahdesta lapsestaan, mutta on Agnesin mielestä todella tylsä. Itsevarma taksikuski Shug (oikeasti Hugh) Bain sen sijaan lupaa seksiä, vauhtia ja yllätyksellisyyttä. Ehkä yksi kutkuttava tekijä Agnesille on miehen protestanttisuuskin. Oli miten oli, Agnes jättää turvallisen elämän taakseen ja majoittuu Shugin ja kahden lapsensa kanssa vanhempiensa asuntoon, mikä ei näitä yhtään ilahduta.

Syntyy Shugin ja Agnesin yhteinen lapsi Shuggie. Avioliitto alkaa kuitenkin rakoilla, sillä Shug on paljon poissa kotoa ja Agnes alkaa yksinäisyydessään ryypätä. Nalkuttava, vaativa ja humalainen vaimo ei itsekeskeistä ja kylmää Shugia kiehdo ja Shuggien ollessa seitsemänvuotias mies tekee ratkaisunsa: vie perheen kaupungin vuokra-asuntoon kauas keskustasta ja jättää sinne. Uusi vaimoehdokas on hänellä jo odottamassa.

Suljetun kaivoksen työväenasuntoon jumittunut Agnes elää sosiaalitukien varassa, mutta rahoista yhä suurempi osa alkaa mennä alkoholiin eikä ruokaan. Naapuruston muut naiset käyttävät tilannetta hyväkseen, sillä tapoihin kuuluu, että pullot ja tupakat jaetaan silloin kun jollakulla niitä on. Agnesin tytär muuttaa pois heti kun voi eikä enää koskaan puhu äidilleen. Vanhin poika kestää velvollisuudentunnosta hieman pidempään, mutta lopulta äidin kanssa on vain Shuggie.

Shuggie on viehättävä, mutta selvästi muista pojista poikkeava. Hän ei astele miehekkäästi jalat hieman harallaan, vaan keikuttaa lanteitaan ja elehtii käsillään. Puhekin on hienostelevaa ja ääni tyttömäinen. Raisujen pallopelien sijasta Shuggie rakastaa nukkeja ja hempeävärisiä leluja. Veljen huolestuneista neuvoista ei tunnu olevan apua.

Hän yritti pienentää isoja, näyttäviä liikkeitä, hillitä lantion keikutusta ja käsien laajoja kaaria, mutta ne kaikki olivat hänen sisällään, ja kun ne vyöryivät ulos, hän ei kyennyt pysäyttämään niitä.

Shuggie rakastaa ehdoitta äitiään, joka parhaimmillaan on lempeä ja ymmärtäväinen ja krapulaisenakin kauniisti kammattu, meikattu ja puettu. Poika uskoo pitkään, että voisi jotenkin auttaa äitiään parantumaan, mutta joutuu murheekseen toteamaan, ettei ole tälle riittävä syy luopua alkoholista. Lyhyiden toiveikkaiden hetkien jälkeen ajaudutaan vain entistä syvempiin syövereihin.

Agnesin ylävartalo roikkui sängyn ulkopuolella, ja sen oudosta kulmasta Shuggie tiesi, että viina oli pyörittänyt äitiä koko yön kuin teilipyörässä. Hän käänsi päätä sivulle, jotta äiti ei tukehtuisi omaan oksennukseensa. Sitten hän laittoi lattianpesuämpärin sängyn viereen ja veti Agnesin kermanvärisen mekon vetoketjun varovasti auki ja avasi rintaliivien hakasen… Shuggie laittoi riviin kolme mukia: yhdessä oki hanavettä, jolla Agnes voisi kostuttaa kirvelevää kurkkuaan, toisessa maitoa vatsahappojen taltuttamiseen ja kolmannessa väljähtynyt sekoitus oluenjäämistä, jotka Shuggie oli kerännyt eri puolilta taloa ja vatkannut haarukalla yhteen. Hän tiesi että Agnes tarttuisi ensimmäisenä tähän mukiin, joka vaientaisi kirkuvat luut.

Shuggie Bain kertoo raskaista asioista mitään kaunistelematta, mutta niin sujuvasti ja koskettavasti ettei lukeminen käy liian ahdistavaksi. Ranskalaisen Édouard Louis’n teokset tulevat vahvasti mieleen, kun Stuart kuvailee Shuggien erilaisuutta tai ihmisten köyhyyttä ja näköalattomuutta – että 1980- ja 1990-lukujen Euroopassa on ollut tällaista! Shuggien tulevaisuus ei näytä lupaavalta, mutta kirjan viimeisistä lauseista kuvastuu kuitenkin hämmästyttävää iloa ja luottamusta.

Kirjailija ja muotisuunnittelija Douglas Stuart syntyi Glasgow’ssa vuonna 1976 ja muutti 24-vuotiaana Yhdysvaltoihin. Booker-palkinnon vuonna 2020 voittanut esikoisromaani Shuggie Bain pohjautuu paljolti Stuartin omaan elämään. Hyvin kävi lopulta!