PARKKINEN, LEENA: Neiti Steinin keittäjätär

Kustantaja: Otava 2022

Ollaan Gröndahlin vanhassa kartanossa Paraisilla. Vuonna 1919 kartanoon saapuu töihin kaksi nuorta sisarusta, joista isosisko Astrid on nokkela ja määrätietoinen kun taas pikkusisko Margit vaikuttaa hieman avuttomalta, vaikka osoittautuukin todelliseksi neroksi keittiössä. Elämä kartanossa näyttää idylliltä, mutta pinnan alla piilee salaisuuksia, jotka ilmi tullessaan voisivat johtaa vakaviin seuraamuksiin.

Gröndahlin tapahtumista kertoo parikymmentä vuotta myöhemmin kartanon puutarhuri ja monitoiminainen Ulriikka. Hän oli sivustakatsoja, joka näki ja ymmärsi lähes kaiken, mitä kartanossa tapahtui ja joka nyt paljastaa tietonsa kirjeissä nuorelle naistohtorille. Ulriikka viittaa toistuvasti johonkin hirveään tragediaan ja rikokseen, mutta lukijan täytyy odottaa kirjan loppuun asti saadakseen tietää, mitä kartanossa oikein tapahtui.

Paraisten mysteeriin lomittuu elämää Pariisissa ennen toista maailmansotaa. Ollaan amerikkalaisen menestyskirjailijan Gertrude Steinin hulppeassa kodissa, jossa hän asuu pitkäaikaisen rakastettunsa ja kumppaninsa Alice B. Toklasin kanssa. Minäkertojana toimii Alice, joka nykyhetken ohella paljastaa myös millaista oli elää lapsuudenkodissa, jossa hänen ei sukupuolensa vuoksi oletettu pystyvän muuhun kuin taloustöihin. Ei ainakaan muodostamaan mielipiteitä.

Toteutin kaikkien muiden toiveita paitsi omiani. Lopulta minä päätin, että haluaisin muuttaa elämäni, lakata olemasta etupäässä kenenkään tytär, sisar, taloudenhoitaja, ja jos suinkin mahdollista – rakastua.

Jossain määrin alistettu Alice on kyllä Gertrudenkin rinnalla, sillä Gertrude on se, joka ansaitsee rahat talouden ylläpitoon ja päättää siitä, mitä milloinkin tehdään. Alice palvelee kumppaniaan rakastajana, puhtaaksikirjoittajana, toimittajana ja taloudenhoitajana eikä välttämättä saa ansaitsemaansa tunnustusta työstään ja tekemistään uhrauksista. Tosin hänellä on kyllä keinonsa saada läpi tärkeinä pitämiään asioita.

Kun me tapasimme, Gertruden tavoitteista tuli minun tavoitteitani, en edes muista mistä haaveilin ennen Gertrudea. Minä minussa on liudentunut kuin vesivärinappi, joka on unohtunut sateeseen. Mutta kun haikeus iskee, minä ravistelen itseäni, muistutan että minulla on ihana asunto Pariisissa, ihmeellisiä tauluja seinillä, satumainen kesähuvila ja mielenkiintoisia ystäviä. Kaiken sen Gertrude on minulle antanut, siitä hyvästä että minä annoin oman elämäni hänelle ja hänen palvelukseensa.

Gertruden ja Alicen välillä vallitsee vahva ja leikkisä rakkaus. Gertrude on Little King ja Alice puolestaan Happy Queen ja kahdenkeskisinä hetkinä nämä keski-ikäiset naiset intoutuvat ”lehmästelemään” kuin teini-ikäiset konsanaan. Yleisesti tiedossa oleva suhde ei häiritse Pariisin boheemeja taiteilijapiirejä, vaan talossa vierailevat säännöllisesti monet kuuluisuudet Pablo Picassosta lähtien.

Vuonna 1935 taloon saapuu uusi keittäjätär, jolta onnistuvat niin tryffelisimpukkaperunasalaatti kuin illanistujaisissa välttämättömät kohokkaatkin. Muuten tämä suomalaissyntyinen nainen on aika epätavallinen palvelijaksi: tyylikäs, sivistynyt ja ajan poliittista ilmapiiriä tarkkaileva. Hän kannustaa juutalaistaustaisia emäntiään lähtemään mahdollisimman pian pois Ranskasta, mutta nämä vain hymähtävät – hehän ovat amerikkalaisia!

Politiikka ei ole kauhean kiinnostavaa. Eikä tärkeää. Vain kirjallisuudella ja taiteella on merkitystä. Ei Hitler koskaan aloita sotaa. Ei hän ole vaarallinen. Katso, hän on saksalainen romantikko.

Alicea keittäjättären salaperäisyytensä kutkuttaa, mutta tämä vaikenee visusti elämästään ja päinvastoin houkuttelee Alicea puhumaan. Hienoisesta luokkaerosta huolimatta näiden kahden naisen välille muodostuu lähes ystävyyttä muistuttava suhde. Tietenkin neiti Steinin keittäjätär on jompikumpi Gröndahlin kartanossa työskennelleistä sisaruksista, mutta kumpi? Ja miksi salailu?

Parkkinen on saanut innoitusta kirjaansa siitä, että Gertrude Steinilla on ihan oikeastikin ollut suomalainen keittäjätär. Pariisiin sijoittuva osuus on värikäs ja yksityiskohdissaan kiehtova kuvaus boheemista elämäntyylistä, kun taas Paraisten kartanomiljöö ja suomenruotsalaisen seurapiirin elämä luokkarajoineen pohjustavat tulevia tapahtumia ja toimivat niille vertailukohtina. Kyse on ihmisten eriarvoisuudesta ja erilaisuuteen suhtautumisesta eri aikoina ja eri kulttuuripiireissä.

Parkkinen puhuu teoksessaan myös kirjailijan työstä ja siihen liittyvistä eettisistä kysymyksistä. Onko oikein omia toisen ihmisen elämä ja hyödyntää sitä teoksissa kuten Gertrude Stein teki kirjoittaessaan Alice B. Toklasin elämäkerran ikään kuin Alice itse olisi sen kirjoittanut? Onko myöskään hyvän maun mukaista luonnehtia kirjoissa läheisiä ihmisiä niin nolaavasti ja piikikkäästi kuin Gertrude Stein teki? Oikeuttaako luovuus itsekkyyden?

Yksikään kirjailija ei ikinä, ei koskaan ajattele että jokin on vain kirja. Kirjat ovat heille elämän ja kuoleman aineksia. Jos kirjoittaminen ei suju, se on täysin relevantti syy hylätä perheensä, polttaa koko maallinen omaisuutensa takassa tai juoda itsensä umpihumalaan viikon ajan.

Neiti Steinin keittäjätär -romaanin maailmaan on helppo sukeltaa, sillä perusteellinen taustatyö takaa yksityiskohtien oikeellisuuden ja jouhevasti juokseva teksti puolestaan sulattaa nämä faktat kokonaisuudeksi, joka maistuu elämältä.

PS. Jussi Karjalaisen kirjaan suunnittelema kansi on ihastuttava!

LIFLÄNDER, TIINA / PARKKINEN, LEENA

LIFLÄNDER, TIINA: Kolme syytä elää

Kustantaja: Atena 2016

Helsinkiläinen Tiina Lifländer (s. 1976) on tullut tunnetuksi blogeistaan, ensin Rooibos kirjoittaa -blogista ja nyttemmin omalla nimellä julkaistusta. Kolme syytä elää on hänen esikoisromaaninsa, parin vuoden kiihkeän kirjoittamisen ja uudelleenkirjoittamisen tulos. 

Kirjan varsinaiset tapahtumat alkavat vuodesta 1958. Helmi näkee rautatieasemalla miehensä Laurin suutelemassa Kerttua, sihteeriään. Helmin murhe on suunnaton – hän on palvonut komeaa ja menestyvää miestään ehkä liikaakin ja näkee nyt mielikuvituksessaan toisen naisen ottamassa paikkansa tämän rinnalla. Helmihän on turha, lapseton ja ammattitaidoton kotirouva. Hänen ainoa lohtunsa on ajella kyyhkynharmaaalla Volvollaan pitkin maaseutua. Pyöreäposkinen Volvo ei sentään koskaan petä!

Päivät olivat pitkiä ja tahmeita kuin saunaneteisen ikkunalautaan takertunut pöly, mutta silti aseman pihasta tuntui olevan kauan, vaikka siitä oli kulunut vain kaksi viikkoa tai kolme, ja kuitenkin Laurin ja Kertun suudelma oli ollut olemassa aina.

Tilanne kuitenkin rauhoittuu. Kerttu menee naimisiin ja muuttaa Ruotsiin, saa lapsia. Missään vaiheessa Helmi ei paljasta Laurille tietävänsä tämän seikkailusta. 

Siirrytään vuoteen 2003. Kerttu on jäänyt leskeksi ja palannut takaisin Suomeen. Olo on yksinäinen, lapset asuvat kaukana eivätkä juuri pidä yhteyttä. Sitten Kerttu tapaa sattumalta Helmin ja varovainen ystävystyminen alkaa. Olisiko aika purkaa vuosia kannettu painolasti ja keskustella asiat selviksi niin Helmin ja Laurin kuin Helmin ja Kertun kesken? Vai seuraako puhumisesta vain uutta surua? 

Lifländer kuljettaa kolmiodraamaa harkitusti ja hienostuneesti. Tarinaa kerrotaan vuoroin Helmin ja vuoroin Kertun näkökulmasta. Kolmantena äänenä on Helmin naapuri, nuori Tomi. Avioeron jälkeen Tomi on viikonloppuisä, joka joutuu taistelemaan hieman arveluttavinkin keinoin tyttärensä ajasta ja suosiosta. Miksi Tomi on tarinassa tarpeellinen? Vastapainona vanhoille rouville? Antamassa erilaista näkemystä avioliitosta?  Antamassa toivoa tulevaisuudesta? Nuoruudenuskoa edustaa kirjassa myös Helmille tärkeä ja rakas Noora, Laurin sisaren tyttärentytär.

Ajankuvaus 1950-luvulta on herkullista. Kotirouvuus itsestäänselvyytenä.  Maton hapsujen oikomisen tärkeys. Iltakävelyt. Jatkuva kirjeiden kirjoittelu. Vuohennahkaiset ajohansikkaat, sievät mekot ja hatut. Kuumat voileivät, Coca-Cola. Pannumyssyn peittämä kahvikannu. Sanomalehden käyttäminen ikkunoiden pesussa. Vihreä Palmolive. Vitalis huulirasvana… Pienet yksityiskohdat elävöittävät tekstiä hauskasti pitkin matkaa.

PARKKINEN, LEENA: Säädyllinen ainesosa

Kustantaja: Teos 2016

Leena Parkkisen (s. 1979) romaani Sinun jälkeesi, Max voitti vuonna 2009 Helsingin Sanomain jakaman parhaan esikoisteoksen palkinnon ja oli Akateemisen kirjakaupan myydyin esikoisteos. Vuonna 2013 Parkkisen toinen romaani Galtbystä länteen sai Kalevi Jäntin palkinnon.

Säädyllinen ainesosa -romaanin ensimmäisessä luvussa ollaan Kustantamo Rosalundin kekkereillä Porvoon saaristossa vuonna 1941. Kunniavieraana on saksalainen Herr Junger, jonka kaksiosaisen teoksen julkaisuoikeudet kustantamo on onnistunut saamaan. Illallisten aikana tapahtuvien asioiden todellinen merkitys selviää vasta paljon myöhemmin.

Siirrytään vuoteen 1956. Saara on juuri muuttanut miehensä Juhanin ja poikansa Eliaksen kanssa Helsinkiin. Perheen varallisuus on äkillisesti romahtanut ja entisestä kodista on ollut pakko lähteä, mutta Saara ei tiedä tarkalleen syytä. Elämä Töölössä alkaa kuitenkin asettua uomiinsa. Juhani tekee pitkiä työpäiviä, Saara keskittyy tarmokkaasti uuden kodin kunnostamiseen ja hoitamiseen ja ennen kaikkea totiseen pikku Eliakseensa. Tasaiseen päivärytmiin tulee muutos, kun Saara tutustuu yläkerroksessa asuvaan Elisabethiin. Jostain syystä elegantti maailmannainen Elisabeth etsii Saaran ystävyyttä eikä hurmaantunut Saara paljon vastustele. Kaipaahan hän aikuista seuraa, vaikkei arkuutensa vuoksi osaakaan lähestyä ihmisiä eikä odottaa osakseen kenenkään huomiota. Suhde aviopuolisoonkin on oudon etäinen ja varovainen. On kuin Saara tuntisi pikemminkin nöyrää kiitollisuutta kuin rakkautta, mutta miksi?

Kyse oli siitä, että Juhanin rakkaus oli niin suurta, paljon enemmän kuin Saara koskaan ansaitsi. Sen kohdatessaan Saara tunsi niin suurta kykenemättömyyttä. Miten voi korvata kenellekään sen upottavan lämpimän peiton, johon tämä haluaa kietoa rakastettunsa.

Kuvaukseen Saaran ja Elisabethin ystävystymisestä limitetään väläyksiä heidän aikaisemmasta elämästään. Kumpikin on kokenut ikäviä ja tuon ajan yhteiskunnassa häpeällisinä pidettyjä asioita, jotka ovat muokanneet heidän persoonallisuuttaan. Lukija puolestaan pääsee näkemään sveitsiläisen sisäoppilaitoksen elämää, sodanaikaista Pariisia ja Tukholmaa sekä rauhaan totuttautuvaa Helsinkiä. Välillä mieli yhdistää kuvauksia nykyhetkeen: sodan jaloissa kärsineiden ihmisten näennäisen auttavainen vastaanottaminen, vaikka takana piilee täydellinen ymmärtämättömyys tai jopa oman hyödyn tavoittelu.

Kirja kuvaa hyvin 1950-luvun loppupuolta Helsingissä. Doris Day laulaa ”Que Sera Sera”. Kotiliesi-lehdessä jaetaan tiukkoja neuvoja. Naistenvaivoihin otetaan intiaanipulveria. Asunnossa on kylmäkaappi ruuille ja likasanko jätteille. Porvaristo juo Wirkkalan tai Franckin laseista ja pukee päälle Marimekkoa. Upo uuden asuintalon sisustuksen on suunnitellut itse maestro Aalto. Saaralla on korkeaksi tupeerattu ja lakalla kovitettu tukka, liehuvat helmat ja jalassa korkokengät. Boheemia elämäntapaa edustava Elisabeth puolestaan on kuin filmistä: lyhyt tukka, jalassa farmarit ja piippu suussa. Hänen torstaikerhonsa ovat villi sekoitus drinkkejä, juoruja ja meteliä. Sitten ovat arkipäivän nuoret äidit:

Päivikkejä, virpejä ja ainoja tarmokkaine, vahvoine käsivarsineen, huivi papiljottien päällä ja kori täynnä aurinkorasvaa, sinkkivoidetta, termospulloja, froteepyyhkeitä, vohvelikankaisia makuualustoja, uimarenkaita ja kaikkea mitä nuoret rouvat tuntuivat jatkuvasti tarvitsevan.

Parkkisen kirja on jännittävä, sillä todelliset syyt tapahtumiin pysyvät piilossa viime sivuille saakka eivätkä olekaan niin uskomattomia kuin välillä luulisi. Tyylissä on välillä purevaa satiiria ja välillä syvää ymmärtämystä. Henkilöiden tunteet paljastuvat heidän ajatuksistaan eivätkä aina vastaa sitä, mitä he tietoisesti yrittävät todistella. Ruuat ovat tässä tärkeässä asemassa. Jokaisen luvun otsikkonakin on jokin ruokalaji, kuten ”Hummeria kasvihuonemansikoiden kera”, ”Munaleivät” tai ”Blinit kaikilla lisukkeilla”. Kyseinen ruoka esiintyy tavalla tai toisella itse luvussa, mutta melkoinen herkkuateri on kirja kokonaisuudessaankin. Mikä lie se ”säädyllinen ainesosa”?

PARKKINEN, LEENA: Sinun jälkeesi, Max

Sinun jälkeesi, Max on Leena Parkkisen esikoisromaani. Siinä eletään maailmansotien välistä aikaa, jolloin vähäosaiset kärsivät puutetta ja hyväosaiset janoavat paheita. Kadotetun sukupolven näyttämöinä ovat Pietari ja Pariisi, mutta myös Helsinki. Liikutaan sirkuksessa, kabareessa ja bordellissa, mutta myös seurapiireissä.

Päähenkilöinä ovat Saksassa syntyneet siamilaiset kaksoset, joilla on yhteinen maksa, mutta kaksi mieltä. Heidät on jo lapsuusiässä myyty kiertävään sirkukseen. Fyysisesti ehjempi Max on keikarimainen ja itsekeskeinen, kun taas kertojana toimiva Isaac on henkisesti vireämpi ja oppivaisempi. Hän on kiinnostunut ihmisistä ja siksi monet naisista rakastuvat nimenomaan häneen. Isaac rakastaa kuitenkin vain Iristä, Venäjältä paennutta päiväperhosta. Iris on varakkaiden rakastajiensa vapaaehtoinen leikkikalu, mutta menettäessään tuntuman omaan itseensä hän menettää myös elämänhalunsa.

Kaksosten nimet eivät alun perin ole juutalaisuuteen viittaavat Max ja Isaac, vaan nämä nimet heille annetaan sirkuksessa. Nimien myötä katoaa viimeinenkin yhteys kotiin ja omaisiin. Muutos ei välttämättä ole pojille pahasta, sillä viihdemaailmassa he voivat elää tasa-arvoisina muiden kummajaisten joukossa. Tosin kirjaan on ahdettu hieman liikaa ”kääpiöitä, vedenneitoja ja tuntemattomaksi jääviä sivuhenkilöitä”, kuten kirjailija itsekin sanoo.

Parkkisen kieli on miellyttävällä tavalla karheaa ja vanhahtavaa. Sinun jälkeesi, Max koettaa selvittää, millaista on olla yksilö silloin kun joutuu omassa ruumiissaan kokemaan toisen tunteet ja kun joutuu mukautumaan toisen tekoihin. Tulos on onnistunut.

Sinun jälkeesi, Max voitti Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon vuoden 2009 parhaana esikoisromaanina.