Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste kukkarot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kukkarot. Näytä kaikki tekstit

torstai 29. joulukuuta 2011

jingle bell rock

Syksyn messuilla Tampereella ja Lahdessa bongasin ihanan, minulle uuden verkkokaupan, Sysimetsä designin. Kotona etsiskelin kaupan myös netistä ja löysinpä heidän blogiinkin. Blogin puolella oli juuri menossa tarvikepakettihaaste, johon ilokseni pääsin mukaan. Ai että olikin kivaa taas tehdä haastematskuista juttuja. Paketti oli tosi runsas, enkä käyttänyt läheskään kaikkia materiaaleja. Osasyynä ihan ajan puutekin. Mutta valitsin matskuista jouluisimman väriset ja lähdin kokoamaan eräänlaista joulusarjaa. Tässä valmiit tuotokseni.



Vihreästä huovasta syntyi pienenpieni joulukukkaro. Vuorikankaaksi valikoitui tuo paketissa mukana ollut sydänkangas ja koristeeksi tähtinappi sekä ruudullista nauhaa. Materiaaleista ainoastaan ompelulanka ja vetoketju olivat omista varastoista.



Oli muuten ihan pakko tikata käsin nuo punaiset vetoketjun väriset tikit pussukkaan. Punainen, vihreä ja valkoinen ovat vaan niin hyvä väriyhdistelmä.



Puisista helmistä syntyi sitten jouluinen kaulakoru. Tämä on aika lapsellinen, mutta menisi hyvin varmasti juuri jollain pikkutytöllä. Noista jouluaiheisista charmeista mietin hetken myös korvakoruja, mutta kaulakoru sitten voitti kuitenkin. Tähän kaikki materiaalit tarvikepaketista.



Mukana tuli myös pieniä akryylitimantteja. Niistä tein hauskat korvakorut laittamalla timantit tuollaisten pienten kruunukorkkien pohjalle. Pinnalle on levitetty glossyä, joten timantit näyttävätkin nyt sitten ihan cocktail-kirsikoilta. Ei ihan se efekti jota tavoittelin.



Ja lopuksi vielä esittelen kynnet, jotka oli ihan pakko tehdä, kun paketissa oli mukana myös noita fimo-kuvioita. Muffinseilla mennään siis eteenpäin. En ole mikään kynsienkoristelun taituri, mutta vähän olen jo koukuttunut konadeihin. Pitäisiköhän niistä tehdä joskus joku postaus myös, tai siis lähinnä niiden lopputuloksista?



Tämmöisiä haastetuotoksia tällä kertaa, mikähän haaste olisi seuraavana? Muiden haasteeseen osallistuneiden tuotoksia voipi kurkkia Sysimetsän syysmarkkinoitten puolelta.

perjantai 15. heinäkuuta 2011

kesäsade



Kesä on mennyt mukavasti kortteillen ja välissä ommellen. Minulle vihjattiin, että kauppakasseille olisi tarvetta ja mikäs siinä, ompelukone esiin ja kankaita leikkaamaan. Toiseksi kassiksi syntyi sama vanha malli, josta en nyt kuvia napsinut. Sen sijaan tämä toinen on vähän erilainen, joten esitelläänpä se.



Tämäkin kassi on tehty kaupan muovipussin kaavoilla (kuten tämä aiempi citykassikin) eli leikkasin muovipussin auki ja käytin sitä suoraan kaavana. Kassi on vuorittamaton ja meneekin tosi pieneen tilaan, eli mahtuu hyvin mukaan. Tämäkin lensi uuteen kotiin, koskahan saisin tehtyä itsellekin samanlaisen.



Kun leikkasin kankaita, niin kassin kahvojen välistä jäi pienet neliön muotoiset kangaskappaleet. Päätin ommella niistä vakosametin kanssa vielä tuollaisen pienen rahakukkaron, joten tässä onkin nyt sitten hauska kauppasetti iloisille kauppareissuille. Pakko vielä sanoa, että tykkään tuosta kankaasta ihan mahdottoman paljon. Tämä ei ole mikään synkkä rankkasade vaan hilpeä ja piristävä kesäsade. Ihan selvästi.

lauantai 18. kesäkuuta 2011

ompele omasi



Tutun näköisiä pussukoita? Koska muutamaan kertaan olen kuullut toiveita pussukka-ohjeesta, ajattelin vihdoin ja viimein näitä pussukoita ommellessani napsia myös vaihekuvat, jotta saisin ohjeen kirjattua kaikkien iloksi. Tämän pussukanompelutavan luin ensimmäistä kertaa jostain tilda-kirjasta. Kirjan ohjeesta olen kuitenkin itse muokannut tämän pussukan muodon. Toki saman tyylisiä on nähty useammassakin blogissa. Mielestäni tällä tavoin saa pussukan (ja varsinkin vetoketjun) ommeltua todella helposti, joten siksikin on kiva pistää ohje jakoon.



Pussukkaa varten tarvitset yhteensä neljä saman kokoista palaa. Kaksi palaa päällikankaasta sekä kaksi vuoriin tulevaa palaa. Yritin hahmottaa tuohon kuvaan vähän mittoja, joilla olen nämä pussukat tehnyt, mutta samalla mallillahan voi tehdä ihan minkä kokoisen pussukan tahansa. Tässä kuitenkin yläreunan pituus on ollut 14cm, alareunan 13+ molemmilla puolilla nuo 2,5cm leveät "siivekkeet" ja korkeutta alareunasta yläreunaan on 12,5cm. Lisäksi joka reunaan vielä 1cm saumavarat (joita näissä mitoissa ei vielä ole). Lisäksi tarvitset vielä yhden vetoketjun. Itse käytin 18cm pituisen ketjun.



Ensimmäiseksi ommellaan vetoketjuun kiinni yksi päällikappale ja yksi vuorikappale. Nämä molemmat kiinnitetään helposti samanaikaisesti. Kappaleet asetellaan niin, että alimmaiseksi tulee vuorikangas oikeinpäin, siihen päälle vetoketju nurja puoli vuorikankaaseen päin ja päällimmäiseksi sitten päällikangas oikea puoli vetoketjua päin. Yllä olevassa kuvassa tuossa oikeanpuoleisessa on kankaat vielä nuppineuloilla kiinni, mutta päällikangas taitettu syrjään, jotta kuvasta näkee miten vetoketju asettuu kankaiden väliin.



Kun ensimmäinen puoli on ommeltu, käännetään ommellut kappaleet syrjään ja tehdään toiselle puolelle sama juttu. Eli kankaat vetoketjun ympärille niin, että nurjaa puolta vasten tulee vuorikankaan oikea puoli ja vetoketjun oikeaa puolta vasten päällikankaan oikea puoli. Kun tähänkin päälle on tikattu suora ommel, näyttää kappale samalle kuin yllä olevassa kuvassa oikeanpuoleinen pussukka.



Kun kaikki kappaleet on ommeltu vetoketjuun kiinni, käännetään päällikankaan kappaleet ja vuorikankaan kappaleet oikeat puolet vastakkain. Tämän jälkeen reunat tikataan yhteen. Ainoastaan kulmat jätetään auki, samoin vuorikankaan puolelle jätetään alareunaan keskelle aukko. Tätä kautta pussukka käännetään myöhemmin oikein päin. Ennen ompelua kannattaa muuten avata vetoketjua jonkin verran. Tämä helpottaa pussukan kääntämistä huomattavasti.



Kun reunat on ommeltu yhteen pitää vielä pussukan kulmatkin saada suljetuksi. Kulmat käännetään vastakkain niin, että sivusauma ja pussukan pohjan sauma jäävät vastatusten keskelle kulman ompelusaumaa. Näin yhdistetään jokainen kulma.



Kun kulmat on ommeltu yhteen käännetään koko pussukka oikein päin pohjaan jätetystä aukosta. Kun pussukka on käännetty, tikataan aukon kohta kiinni vielä vuorikankaan päältä. Yllä olevassa kuvassa olen yhdistänyt aukon kiinni nuppineuloilla ja tikkaan noiden kolmen neulan pituudelta aukon kiinni. Lopuksi vuorikangas asetellaan vielä pussukan sisään ja näin helposti pussukka onkin sitten valmis.



Mielelläni otan vastaan kommentteja tästä ohjeesta. Varsinkin jos olet kokeillut sitä niin mukava olisi nähdä myös lopputuloksiakin. Ja jos tuntuu, että ompelu ei itseltä suju, niin pussukoita on kaksin kappalein arpajaispalkintona. Vielä huomisen ajan yksi annan aarteiden facebook-ryhmän puolella ja toinen sitten viikon päivät täällä blogin puolella arvonnassa.

sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

valitse omasi

Viikonlopun aikana täyttyi blogin puolella 100 000 kävijän raja. Se on aika huima määrä ja vaikka varmaan puolet klikkauksista on omia käyntejäni, niin pakkohan täällä on jonkun muunkin käydä kurkkimassa, eikö vain. Tätä juhlistaakseni ajattelin pistää pystyyn arvonnan.

Koska te tiedätte jo niin paljon minun askarteluharrastuksestani, niin mielelläni kuulisin lisää teistä. Eli kerro kommenttikenttään vähän itsestäsi, käsityöharrastuksistasi ja miten löysit tännä blogiin. Jokainen kommentoija osallistuu jokaisen palkinnon arvontaan. Lisäksi jos linkität arvonnan omille sivuillesi saat valita neljä ylimääräistä arpaa johonkin näistä neljästä kohteesta (joko jokaiseen yhden tai vaikka kaikki neljä samalle kohteelle).

Onnea matkaan jokaiselle. Arvonta päättyy juhannussunnuntaina 26.6. klo 24. Anonyymit ja blogittomat, muistakaa laittaa mukaan sähköpostiosoitteenne, niin saan sitten kiinni jos voitto napsahtaa.



Ensimmäinen arpajaisvoitto on pieni norsutaulu. Kokoa taululla on noin 20x20 cm. Tein tämän taulun myös kehystyskurssilla ja varmaan arvaatte miten vaikea minun on ollut piilotella tätä teiltä. Pääsin viimeisellä kurssilla vasta ideoideni kanssa vauhtiin ja tässä yhdistinkin paperiaskartelua sekä kehystystaidetta.



Toisena palkintona korvakorut pienillä vaaleansinisillä makeanvedenhelmillä. Lisäksi korvakoruissa on materiaalina käytetty balin hopeaa.



Kolmas palkinto on tummanruskeasta vakosametista tehty pieni pussukka tai kukkaro. Vaaleanruskeassa vuorissa on söpöjä pikkunalleja.

Neljännestä palkinnosta tässä ei ole valokuvaa, vaan se sovitaan yhdessä voittajan kanssa. Ajattelin että tämän palkinnon voittaja saa valita itselleen 5 korttia vapaana olevista korteistani. Tällä hetkellä vailla vastaanottajaa -tunnisteen alla on 25 korttia ja vielä julkaisemattomia minulla on ehkä toinen mokoma, joten eiköhän niistä löydy tämän neljännen palkinnon voittajalle mieluisat kortit. Mahdollisuuksien mukaan voin kyllä jonkun korteista tehdä vielä ihan toiveiden mukaan, jos tarvetta on esimerkiksi erityisesti vaikkapa 60-vuotisjuhliin.

Nyt vaan kaikki joukolla osallistumaan. Jos tuntuu että onnetar on myötä, kannattaa osallistua myös facebookin puolella olevaan arvontaan. Siellä on pika-arpajaiset ensiviikon sunnuntaihin asti.

lauantai 26. helmikuuta 2011

pinkit pussukat



Olipa kerran pieni pala kangasta. Jossa oli pienenpieni kohta tummanpunaista kaiken valkoisen ja vaaleanpunaisen seassa. Ja tämän takia kangas oli talletettu, pidetty hyvänä ja siitä oli toivottu syntyvän jotain ihanaa. Sain tällaisen kankaanpalan, josta toivottiin pussukkaa. Mutta eipä syntynyt pussukkaa, syntyikin kaksi. Kun oikein tarkkaan käänteli kangasta ja mittasi, se toden totta riitti kahteen pieneen pussukkaan. Ja punainen kohtakin saatiin talteen, niin että se vielä näkyikin oikein upeasti. Pienestä palasta kangasta syntyi siis tuplasti iloa kun se pääsi käyttöön näinkin söpöksi lopputulokseksi muutettuna. Vuorikankaana sävysävyyn sopivaa tilda-kangasta.

sunnuntai 26. joulukuuta 2010

maisemat

Tein tänäkin vuonna muutaman joululahjan ihan itse. Olen aika huono keksimään lahjoja, mutta joka vuosi yritetään. Toivottavasti edes osa osuu nappiin. Ensimmäisenä esittelyssä nämä pienet pussukat.



Pussukoissa on käytetty ihan samaa kaavaa kuin aiemminkin esittelemissäni versioissa. Tämän ihanan kankaan (joka muuten kuvastaa San Franciskoa) löysin Eurokankaasta. Ihan pakkohan sitä oli ostaa. Samaisesta kankaasta muuten on tulossa toinenkin projekti. Sen esittelen varmasti myös ihan lähiaikoina. Vuorikangas pussukoissa on mustavalkopilkullista tildaa, sopii näihin aivan mainiosti.



Toisena lasikurssilla valmistunut kynttilän alunen. Tai meneehän tämä vaikka teepussin alusenakin. Aiemmin tekemäni ovat tällä hetkellä kynttilöiden alla, mutta ovat toimineet myös korvakorulautasina sekä avainten säilytyksessä.



Kokoa lautasella on 12x12cm. Käytin tähän neljää eri väristä lasia, kirkasta, vaaleanruskeaa, vaaleanlilaa sekä tumman lilaa. Tummimmat näkyvät kuvissa lähinnä mustilta, mutta luonnossa ovat sellaisia luumun värisiä.



Loppuun vielä pari korttia. Tähän ylempään inspiraatio syntyi ihan tuosta taustaksi liimailemastani teipistä. Teippi löytyi postista. Ihan heräteostona se tuli hankittua, oli melkein pakko kun oli puoleen hintaan tarjouksessa. Lumihiutaleet ovat haaraniittejä Kärkkäiseltä.



Tämä kortti taas lähti viemään nimipäiväonnitteluja ennen joulua. Pistän senkin kuvan tähän samaan pötköön kun tässä käytetty lumiukkoleimasin on samaa sarjaa tuon ylemmän kortin joulupukin kanssa. Nimpparikortti meni miehelle, siksi siinä on aika vähän koristeita (näitä miesten kortteja pitää kyllä treenata enemmän).

torstai 30. syyskuuta 2010

kaks vee

Huijui, aika menee ihan hurjan nopeasti. Vastahan aloittelin tämän blogin pitoa ja nyt siitä on jo kaksi vuotta. En olisi ikinä uskonut kuinka antoisaa tämä voi olla, blogin kautta olen saanut uusia tuttuja ja kannustusta jatkaa käsityöharrastuksiani. Kävijöitä on ollut jo yli 60 000, blogilistan kautta blogia seuraa yli sata, kuin myös bloggerin avulla. Synttäreiden (ja kaikkien näiden muiden) kunniaksi siis on arvonnan aika. Palkintona tällä kertaa jotain sellaista, mistä tykättiin jo aiemmin tänä vuonna.



Eli palkintona siis kauppakassi ja kukkaro, molemmat tehty herkullisesta Vallilan The Wall -kankaasta. Kassi on juuri sopiva pikkuostosten tekoon, ja ainakin itselle osoittautunut korvaamattomaksi kauppareissuilla. Arvontaan voit osallistua vastaamalla vain kommenttikenttään seuraavaan kysymykseen:

Millaisia käsitöitä haluaisit nähdä Annan Aarteissa tulevaisuudessa?

Vastaamalla kysymykseen saat yhden arvan. Toisen voit saada mainitsemalla arvonnasta omassa blogissasi, kolmannen liittymällä lukijakseni ja neljäs arpa on mahdollista saada "tykkäämällä" Annan Aarteista Facebookissa. Kerrothan kommentissasi kuinka monella lipukkeella olet mukana. Anonyymit laittakaa mukaan myös sähköpostiosoitteenne, niin tavoitan jos onni on myötä.

Kilpailu päättyy 10.10. kello 24. Siihen asti siis kaikille onnea arvontaan.

perjantai 20. elokuuta 2010

syysvärejä



Syksyksi tarvitsee ehdottomasti syksyisen kukkaronkin. Tämä kolikkopussi onkin tehty ruskeasta vakosametista. Vuori taas on sävyyn sopivaa tilda-kangasta.



Kukkaro on pikkuinen, kehysten leveys on 8 cm. Näitä ei ole ikinä liikaa, isommillekin olisi ehkä tarvetta.

maanantai 2. elokuuta 2010

yksi pussukka



Ihanista kankaista ihanainen pussukka taas vaihteeksi. Näitä pieniä alkaa olla jo yli tarpeen, tiedättepä mitä tulee joululahjoiksi.



Tykkään itse tästä mallista enemmän kuin siitä missä on kukkaronkehykset. Ehkä suurimmalta osalta tekotavan takia (ei tarvitse tuhrata liiman kanssa), mutta myös siksi että pussukoihin mahtuu kivasti enemmän tavaraa. Tämänkokoiseen mahtuu juuri hyvin kännykkä, avaimet sekä rahat ja muutama tarvittava kortti.

lauantai 17. heinäkuuta 2010

seinä

Muistatte varmaan vielä tämän? Olihan minun pakko tehdä kassiin sopiva pussukka, vaikkapa kolikoiden ja etukorttien kuljetusta varten.



Pussukat on tehty samalla tilda-ohjeella kuin nämä aiemmatkin. Ohje on kiva ja simppeli, ja pussukoista tulee varsin tukevia. Taidanpa myöhemmin muokata ohjetta vähän isommaksi, sillä saisi tehtyä myös hyvän mallisen meikkipussukan viikonloppureissuille.



Pussukan sisällä on sama kangas kuin kassin sisäkankaana. Hauska sattuma tällaiselle koruintoilijalle, että tuohon pussukan kylkeen osui tuo kuviona oleva jättitimantti. Kankaana siis Vallila Interiorin The Wall.

sunnuntai 4. heinäkuuta 2010

syksyttääkö?



Pussukoita pussukoita, näitä ei voi koskaan olla liikaa. Ihania ovat katsella ja mukavia tehdä. Tällä kertaa vihreät pussukat syntyivät tilda-kirjassa (Tildan tapaan-romanttinen ilme kotiisi) olevan (s.95) meikkipussin ohjeen mukaan. Kaavat olen vaan muokannut tuollaisiksi suorakulmemmiksi, kun en siitä pyöreästä muodosta niin välittänyt.



Pussukoissa materiaalina vihertävä vakosametti ja sisäkankaana pilkullinen tilda-kangas. Värit nappasin noista pussukoihin kiinnitetyistä nauhoista. Tuo pilkullinen kangashan on ihan selkeästi suoraan noista kärpässienistä.



Päälle tuli vielä kruunukorkeista tehdyt rintaneulat, jotka voi sitten irrottaa ja laittaa myöhemmin vaikka takkiin tai kassiin.

keskiviikko 30. kesäkuuta 2010

haukotus



Tämä kukkaro syntyi samasta kankaasta kuin ihanat tyynyt aiemmin. Kukkaro onkin jämäkämpi ja tukevampi. Kun kukkaro haukottelee, näkyy sisältä ruutukangas, joka tyyliltään on ihan erilainen, mutta värien puolesta sopii päällikankaaseen hauskasti.



Tykkään ihan valtavasti erilaisten mutta samansävyisten kuosien yhdistämisestä. Vaikka kuviot olisivat ihan eri maailmoista, väri yhdistää ne kivasti.

keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

pikkukukkaroita

Tein pyynnöstä muutaman pikkukukkaron. Nämä kaksi on tehty ihanista tilda-kankaista. Tildoihin ei vaan ikinä kyllästy.





















Olen yleensä kiinnittänyt kukkarot pelkästään liimaamalla, mutta tällä kertaa ajattelin liimaamisen jälkeen vielä puristaa kehykset kiinni. Puristaminen onnistuikin korupihdeillä hyvin, eikä kehyksiin jäänyt pihtien jälkiä, kun pidin välissä paksua kangasta. Eihän puristusta toki käsin saa tehtyä yhtä siististi kuin kaupoissa myydyissä (ilmeisesti koneellisesti puristetuissa) kukkaroissa, mutta eipä näistä minun mielestäni tullut mitenkään häiritsevän muhkuraisia.

lauantai 19. syyskuuta 2009

ruska-aika



Olen vihdoin ja viimein alkanut innostua ihan kunnolla tuosta ompelusta. Osasyynä tässä on Romuluksen inspiroiva ompelublogi ja osaltaan taas ihana Elnani, johon ihastun kokoajan vaan enemmän ja enemmän. Retki Eurokankaaseen tuotti tulosta, ja mukaan tarttui tämä syksyinen kangas (toki vähän muutakin, niistä tulee tuotoksia esille toivottavasti myöhemmin). Muistin nimittäin, että minulla pitäisi olla jossain laatikossa kaavat hauskaan pikkulaukkuun. Kaavat on jostain kolme vuotta vanhasta Suuri Käsityö -lehdestä (tarkkaa numeroa en valitettavasti muista). Tuunasin niitä sen verran, että lisäsin laukkuun vetoketjun. Alkuperäisessä ohjeessa taisi laukussa olla vain magneettikiinnitys.



Laukun kanssa piti toki saada myös samaan sarjaan kukkaro. Ylläolevan kuvan kulmassa näkyykin tuo kukkaron turkoosi vuori. Laukun sisällä on samanlainen, siitä en harmikseni tajunnut ottaa kuvaa.



Laukkuun tein jämäkankaista vielä korut. Kruunukorkit on maalattu hopealla ja sisälle on liimattu kangas. Päälle muutamia tekotimantteja Glossy Accentsia. Näitä pullonkorkkikorujakin tulee todennäköisesti tulevaisuudessa vielä lisää, kunhan saan ideaa kehiteltyä eteenpäin. Nämä ensimmäiset ovat kokeilukappaleita vasta.

sunnuntai 30. elokuuta 2009

lisää kukkaroita

Edellisistä syntymäpäivistä olikin vierähtänyt vasta viikko, niin oli jo seuraavan ystävän aika täyttää vuosia. Kivaa lahjaideaa muokkasin vain muuttamalla värityksen ja tyylin lahjansaajan mukaan. Näitä on aina jännä suunnitella, kun se oma mielikuva saajasta voi olla aivan toista kuin jollain muulla.



Näissä kukkaroissa kankaana on käytetty Tildan ihanan herkkää lilaa lintuornamenttikangasta. Sisäpinnalta kurkistaa lilavalkopilkullinen kangas.





Kamera ei tälläkertaa oikein suostunut tallentamaan noita värejä oikeissa sävyissä. Alemmassa kuvassa näkyvät ehkäpä todenmukaisempina.



Ja kortti näidenkin kukkaroiden kanssa sävysävyyn. Nuo metalliperhoset on vaan niin kauniita, että niitä esiintyy jokatoisessa kortissa, mutta minkäs sille voi kun vaan tykkään. Ja postimerkin alla enkelinkiharaa. Sitä on ollut purkillinen tuolla askartelutarvikkeissa ties kuinka monta vuotta, mutta nyt vasta sain sitä laitettua korttiin. Ehkä siitä voisi kehitellä jotain joulukortteihinkin.

lauantai 22. elokuuta 2009

onnenkyyhky lentää..

Lahjojen keksiminen on aina yhtä hankalaa. Tälläkertaa mietin lahjaa suunnitellessani ystäväni tyyliä, lempivärejä (?) ja satuinpa tietämään vähän myös hänen tilda-ihastuksestaan.



Pienet retrohenkiset kukkarot syntyivät hauskoista Tilda-kankaista. Niissä on kyllä parasta, että löytyy helposti toisiinsa sopivat värit ja kuosit. Kukkaroiden sisältä pilkottaa nimittäin tuo pienempipalloinen kangas.



Onnittelukortti piti tietysti tehdä samaan tyyliin. Kortin onnenkyyhkyn ei sentään tarvinut ihan kaukomaille kiiruhtaa, Helsinkiin asti vain. Tulikohan liian punainen?