Nämä työt ovat lojuneet kameran muistikortilla jo ihan liian kauan, joten aika on niidenkin päästä blogin puolelle. Olin viimekuun lopulla kehystyskurssilla ja tällaista jälkeä siellä syntyi.

Ensimmäisenä harjoiteltiin ihan perusasiat, eli kehyslistan leikkausta sekä kehysten kasausta. Tästä harjoitelmasta tuli pikkuinen peili.

Harjoittelun jälkeen pääsin kehystämään omia töitä. Tai siis sellaisia juttuja, joita itselle haluaa kehystää. Itse aloitin näistä söpöistä kettukorteista, jotka olin hankkinut jo pari vuotta sitten käydessäni Levillä. Kyseiset kortit ovat
Satu-Maarit Natusen piirtämiä. Yllä olevan kortin nimi on Yöjalassa. Kehystin pienimmän kortin massiivisimmilla kehyksillä valkoiselle taustalle.

Seuraava kortti on nimeltään Villit ja vapaat. Tämä oli korteista isoin, joten se sai kapeimmat kehykset. Kortin ympärille leikkasin aukkopahvin eli paspiksen. Valitsin väriksi harmaan, sillä sitä oli myös kortissa paljon.

Kaksi pystyssä olevaa korttia kehystin melko samanlaisiksi. Ensisilmäyksellä katsottuna tekniikka näyttää samalle, mutta kun teoksiin syventyy tarkemmin, huomaa eroja. Ylempi kortti näkyy aukkopahvista, kun taas alemmassa kortti on asetettu aukkopahvista leikatun "ylijäämäpalan" päälle, koholleen taustastaan.

Näillä kahdella kortilla ei ollut muuta nimeä kuin Rieban, kettu. Lisäksi korttien kääntöpuolella kerrottiin ketusta ihanasti, siksi liitän tekstin myös tähän.
Kettu on läpi aikojen säilyttänyt erikoisasemansa ja kykynsä kommunikoida ihmisten kanssa. Kaukana on ne ajat, jolloin ihmiset ja eläimet pystyivät keskustelemaan keskenään, mutta yhä viestii kettu ihmiselle, henkisesti. Ketun kohtaamienen, ei pelkkä tien ylijuoksu, on aina viesti ihmiselle itselleeen. Kohtaamassaan ketussa ihminen näkee itsensä, vaikkakin se voi myös varoittaa, kertoa kyläilijöistä, ilostuttaaa jne.
Koska kortit ovat samaa sarjaa, halusin tehdä tauluista samanlaiset, mutta silti erilaiset. Jokaisessa taulussa on hieman erilainen kultainen kehys, taustat ovat eriväriset ja tekniikatkin poikkeavat hieman toisistaan. Taulut ovat silti samankokoisia ja käyvät seinälle näin neliöön, allekkain tai rinnakkain.

Seuraavaksi työstöön pääsi enoni tekemä taulu. Pidän taulun kuvasta ihan valtavasti. Teos on tehty sekatekniikalla vuonna 1995 ja sen nimi on Feeniks IV. Järjestysluku taitaa viitata siihen, että tauluja on tehty samaan aikaan useamman sarja, ainakin muistan nähneeni samantyylisen teoksen hieman eri väreissä. Valitettavasti kehykset olivat kuitenkin ajan saatossa jo tummuneet. Kun oli mahdollisuus päästä korjaamaan tilanne, käytin sen tottakai hyväkseni.

Ja tällaista jälkeä sitten tuli. Kuva on hieman huono, kun luokan valot kiiltelevät lasista, mutta eiköhän tästä selvää saa. Valitsin teokseen paremmin sopivat, vähän leveämmät kehykset. Kehykset ovat väriltään mustat, mutta niiden kulmakohdissa on vähän hopeaa. Se sopii mielestäni kuvaan hyvin, sillä siinä on myös vähän metallivärejä ja kimalletta, vaikkei se kuvassa niin hyvin näykään.

Tätä projektia tein koko kurssin ajan pikkuhiljaa. Kyseessä on mielestäni hauska idea, ovisilmäkehykset. Nämä tein ihan puunvärisestä kehyslistasta ensin maalaamalla akryyliväreillä ja sitten kultaamalla lyöntimetallilla mixtiontekniikalla. Tavoittelin tähän hieman varissutta kultausta. Luonnossa kehykset ovat kirkkaamman kultaiset.

Kurssin viimeisenä päivänä otin vielä loppuspurtin ja tein neljä peiliä. Ensimmäinen pikkupeili syntyi metallinrusehtavasta kehyslistasta. Alla olevat kolme peiliä taas ovat mustalla listalla tehtyjä. Kaikki ovat keskenään saman kokoisia, joten ne voi ripustaa seinälle sarjaksi. Hauskasti kaikista peileistä muuten näkyy luokkahuoneen katto ja valaisimet. Nopeasti katsomalla näitä voisi kuvista luulla tauluiksi hieman erikoisemmilla kuvilla.

Kehystettyjä juttuja tulee varmasti vielä lisää, sillä ensiviikoksi on luvassa uusi kurssi kyseisestä aiheesta. Aika kivaa.