Huviretki nukkekodissa

huviretki, a photo by Anna Amnell on Flickr.

Hyvää juhannusta!

Nukketaloharrastus terapiana

In brighter light, originally uploaded by amnellanna.

Tämä on suosituin valokuvani Flickrissä. Sitä on katsottu tähän mennessä jo yli 1500 kertaa. Auroran talosta tuli kaunis, mutta miten edetä tästä. Haluaisin keittiön isommaksi, mutta minne laittaa sininen kalusto. Tein suuren työn sitä korjatessani sitä, ja siihen liittyy erikoisia muistoja..

Tein tätä nukketaloa viime vuonna, kun sisareni oli sairaalassa rankoissa syöpähoidoissa. Tämä harrastus auttoi minua kestämään. Puhuimme siitä, että näytän tämän nukketalon hänelle, kun hän tulee käymään seuraavan kerran Helsingissä.

Muistan sen, kuinka noiden pienten huonekalujen kunnostaminen auttoi minut unohtamaan edes hetkeksi sen kauhean tosiasian, että saattaisin menettää sisareni - tai vielä pahemmin, hän menettäisi monta vuosikymmentä ihmiselämää.

Sisareni paranikin syövästä, mutta sydän ja keuhkot pettivät kovan hoidon jälkeen. Olen laittanut pikkusisareni lapsuudenkuvan tämän nukketalon yläpuolelle seinälle. Sodanjälkeisinä köyhinä aikoina ei ollut lapsilla nukketaloja. Niiden tilalla olivat paperinuket, joille tehtiin huoneet räsymaton leveisiin raitoihin. Mielikuvitus oli paras leikkikalu.

Mielikuvitukseni on taas herännyt eloon, ja pystyn taas kirjoittamaan. Ihminen toipuu surusta. Äitini kuolema oli helppo hyväksyä luonnollisena menetyksenä, mutta sisareni kuolema on vaikeampi asia. Surusta on jäänyt jäljelle jotakin, jonka ilmaisi - ihme kyllä osuvimmin - erään historiallisen TV-sarjan päähenkilö hyvin osuvasti.

- Mikä siinä on, että iloisinakin hetkinä on kuin veitsi äkkiä lävistäisi sydämen? sanoi Punainen Neilikka suuren ja jännittävän saavutuksen jälkeen muistaessaan vaimonsa kuoleman.

Sisareni kuva nukketalossa

Olen laittanut nukketalon saliin valokuvan lapsesta. Tämä lapsi oli sisareni. Hänen kasvonsa olivat mielessäni, kun kirjoitin Aurora-kirjoja. Sisareni oli vaalea, hänellä oli suuret kauniit silmät ja hän oli hyvin pieni ja hento tyttö. Hän oli myös hyvin taiteellinen ja samalla tarmokas ja käytännöllinen ihminen, joka ei pelännyt kovaakaan työtä. Näitä ominaisuuksia on Auroralla.



Aurora opiskelee 1900-luvun alussa, sortovuosina taidetta Ateneumissa. Myös sisareni aikoi opiskella taidetta, mutta myös 1970-luku oli poikkeuksellista aikaa. Sisareni lähti kesken pois Ateneumin karsintakursseilta. Onneksi hän sai tehdä työtä suomalaisen designen kulta-ajan tuotteiden parissa.

Aloin tehdä tätä nukketaloa viime kesänä, kun sisareni syöpä uusiutui. Haaveilin siitä, että voisimme yhdessä katsella tätä nukketaloa. Nyt sisareni on tullut mukaan nukketaloon.

Toivon, että voin käsitellä vähitellen iloisempiakin aiheita tässä nukketalossa.

Sisareni on tuossa ylimmässä, mustavalkoisessa kuvassa noin 3-vuotias. Hänen kasvonsa näyttävät yllättävän vakavilta ja aikuisilta, mutta kuvassa, jossa hänen kätensä näkyvät, tulee esille, että hän on vasta pieni lapsi.

Sisareni kävi lukion Helsingissä ja asui meillä. Kotimme oli silloin tämä Kaivopuistosta Etelä-Haagaan tuotu venäläinen dacha. Meillä oli siitä kolme huonetta ja keittiö ylimmässä kerroksessa. Tästä talosta tuli Aurora-kirjoihini terijokelainen huvila. Oikealla sisareni, sydänystäväni.
(kuva poistettu)

Nukketalot terapiana 2

Nukketalot ja miniatyyrit ovat lähellä monen sydäntä. Niiden avulla annamme sisäisen lapsemme elää. Niiden avulla voi ilmaista monenlaisia tunteita, joita olisi vaikeaa tai raskasta käsitellä muuten. Ne ovat hyvää terapiaa.

Ajattelen sitä huippunerokasta amerikkalaista lääkäriä, joka rakensi vammaisen poikansa kanssa talon alakertaan laajoja maisemia, joissa pienoisihmiset elivät ja kävivät urheita taisteluja. (Terveet nuoret miehet; jatkuva sota sairautta vastaan isän työssä ja pojan elämässä.)

Samallahan tämä nukketaloharrrastus on viehättävää unelmaa. Pienessä mittakaavassa voi toteuttaa sekä hauskanhassuja että taloudellisesti ja muutenkin todellisessa elämässä mahdottomia asioita.

Leikki hoivaa sielua. Näissä kuvissa ovat mukana isosisko ja pikkusisko.

Näillä kuvilla käsittelin ensin alitajuisesti sitten tietoisesti raskasta elämäntilannetta: pikkusiskoni oli vakavasti sairaana. Häntä parannettiin nykyaikaisen lääketieteen kovilla ja tehokkailla hoidoilla.

Näissä kuvissa kaikki on hyvin: isosisko harjaa pikkusiskon kauniita vaaleita hiuksia, lukee hänelle ja vie hänet huviretkelle.




Lisäksi makuuhuonekuvassa ovat yhdistyneet edellinen ja se, että lepäsi vuoteessa sairastamassa keuhkoputkentulehdusta, jota Venäjältä metsäpalosta tullut savu pahensi.

Nukketaloista ei voi eikä pidä tehdä aina tällä tavalla analyysia. On monesti hyvin sattumanvaraista, mitä löytää nukketaloon kirpputoreilta ja kaupoista.

Tavallisesti monet tekijät vaikuttavat. Usein valinnat johtuvat enemmänkin intellektuaalisista kuin emotionaalista syistä (kiinnostus historiaan, sisusustukseen, värikokeiluihin, valokuvausasetelmiin jne.)

Tämä oli vähän eri muodossa kommenttina omassa blogissani sisareni sairauden aikana.