Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste myymälä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste myymälä. Näytä kaikki tekstit

tiistai 13. elokuuta 2024

Uusi putiikki avattu!

 Anun Putiikit on muuttanut osoitteeseen Sammonkatu 8-10 lh1, Tampere. Vielä elokuussa putiikki on auki pääasiassa sopimuksen mukaan, koska tilassa tehdään vielä vähän remonttia. Ostoksille pääsee kuitenkin hyvin joustavasti myös iltaisin ja jopa viikonloppuisin. Varsinaiset avajaiset pidetään vähän myöhemmin, kunhan rempat saadaan päätökseen. Laita viestiä ja tervetuloa! 

Tässä muutama video uutuuksista, joita löytyy putiikilta ja verkkokaupasta.




 






perjantai 5. maaliskuuta 2021

Anun Putiikit muuttaa!

 Nyt se on julkista tietoa, Anun Putiikit muuttaa Tampereelle! Uusi osoite ja aukiolot avajaisineen julkaistaan hieman myöhemmin, mutta paljastetaan nyt sen verran, että keskustan tuntumaan, Kalevan kirkon lähelle ja huhtikuun aikana pitäisi kaiken olla avauskunnossa :-) 


Ja tästä syystä Muuttoale! Ale koskee ainoastaan verkkokaupassa tehtyjä uusia tilauksia ja on voimassa tästä hetkestä tiistai-iltaan saakka eli 9.3. klo 23.59 saakka! Koodi on MUUTTO ja sillä saa tuotteista -20%! Koodi kirjoitetaan sille varattuun laatikkoon maksamisen yhteydessä. Alennuksen saa myös jo alennetuista tuotteista, mutta ei palveluista (esim. käännöstyöt), koska ne eivät muuttokuormaa rasita. :-) 

Verkkokauppa


Jos muistat nähneesi varastolla jonkin kalusteen, telineen tai vastaavan, mikä sinua kiinnostaisi, niin laitahan viestiä, joistakin luovun sopuhintaan! Ja varmasti kaikistakin, jos hinnasta sovitaan :-D  joitain kalusteita tarvin toki uudessakin paikassa. 


Jos haluat ostaa isomman määrän (puhutaan nyt sadoista euroista), niin laitahan viestiä,  katsotaan mitä löytyy ja minkälaiseen sopimukseen päästäisiin. 


Ja nyt vain kipin kapin ostoksille Verkkokauppa



maanantai 17. elokuuta 2020

Varastolla Markkinapäivä 19.8. klo 12-18

 Hei taas!


Kässäfestarit jouduttiin perumaan, mutta alelaatikot ja paljon muuta oli jo pakattuna. Siitä syystä päätin, että pidän varjomarkkinat varastolla :-) Joten tervetuloa tekemään löytöjä! 19.8. olen paikalla klo 12-18, erillistä ilmoittautumista tai ajanvarausta ei tuolloin tarvitse, voi vain tulla! Myös verkkokauppatilausten toimitukset voi noutaa, ti 16 mennessä tehdyt tilaukset ehdin varmuudella kasaamaan noutovalmiiksi, mahdollisesti myöhemminkin tehdyt, mutta sovi tästä tarkemmin! 

Paljon tuotteita löytyy Alelaatikoista, joita on tasarahalla: 0,50€, 1€, 2€, 3€, 5€, 7€ ja 10€. Löytyy tarroja, kimalleliimoja, koristeita, lehtiä, kirjoja, stansseja, paperipakkauksia... osa tuotteista on alennettu hieman, osa enemmän, esim. kuvan kimalleliimat  norm. 3,20€ nyt 1€! Pääosin alelaatikoista löytyvät tuotteet ovat vähintään -50% normihinnoista. 



Paljon löytyy myös muita alennettuja tuotteita ja esim. skräppipapereita alkaen 0,30€/kpl, yllätyspaketteina vieläkin edullisemmin! Nauhat telineestä -50%, viime joulun alla tulleita joulujuttuja myydään nyt poistohinnoilla uusien alta, eli jos haluat saada joulukorttituotannon käyntiin edullisesti, niin nyt kannattaa poiketa varastolle, 19.8. klo 12-18. Jos aika ei sovi, niin ota rohkeasti yhteyttä, niin sovitaan aika! Facebookissa Markkinapäivällä on oma tapahtuma, sinne laitan joitakin juttuja myös tarjolle, näitä voit tilata viestillä tai kommentilla, asuitpa missä tahansa!

 
















Anun Putiikit löytyy Mesi-autojen halleilta, osoite on Veturitie 4, Kangasala. Pihanperimmäinen halli, hallin toisessa päässä on autokauppa. Ovessa on Anun Putiikkien kyltti, ja sitten vasemmalta huoneen perältä portaat ylös. Maksutapoina käy mobile pay ja kortit, käteinenkin periaatteessa, pohjakassaa ei ole :-)
Tulethan ostoksille vain terveenä!

maanantai 18. toukokuuta 2020

Historian lehtien havinaa valikoima laajenee

Anun Putiikkien alkutaival oli pieni, mutta pippurinen :-) Kiinan kulttuuriin liittyvien tuotteiden rinnalla askartelutarvikkeiden valikoima alkoi kasvamaan. https://www.anunputiikit.fi/epages/anunputiikit.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2017092601/Categories/Category2/SubCategory4

Ymmärrettävästi Kiina-aiheisia askartelutuotteita ei ole ollut maailman helpointa löytää, mutta näitä
ääriviivatarroja löytyy varastosta tälläkin hetkellä. Ne nyt 18.-24.5. tarjoushinnoin verkkokaupasta


Sitten muut askartelutarvikkeet alkoivat valtaamaan alaa. Näiden kuvien tuotteita ei juurikaan enää varastosta löydy (onneksi!!), December nauhaa on tullut useita kertoja lisää, sitä löytyy kyllä. Kartonkejakin on monia, mutta ei näitä yksilöitä enää. Mutta pikkuhiljaa valikoima kasvoi, kuvioon tuli mukaan kursseja, lasten askartelusynttäreitä ja tapahtumia. Ensimmäinen Askartelupirtti järjestettiin vuonna 2011!



Ja tässä kohtaa ensimmäinen varastomyymälä/kurssitila/kivijalkakauppa avattiin Kangasalan keskustassa. Entisellä Linja-autoasemalla, talossa, jota ei enää ole. Hauskoja muistoja sinnekin liittyy. :-) 

maanantai 12. syyskuuta 2016

HUOM HUOM HUOM! Aukiolomme laajenevat

Huisin hyvä uutinen meille kaikille!

Tästä päivästä alkaen, ostoksille pääsee maanantaisin 10-19 (!!!) tiistaista perjantaihin 10-17 ja lauantaisin totutusti 10-15. Tämän lisäksi toki voi sopia muutakin aikaa, jos se tuntuu paremmalle. :-)

Ihan aina en putiikilla itse hääri, Fine Factoryn ja Cafe Pikkolon tytöt hoitavat myyntityön, kun itse olen kotitoimistossa tai vaikkapa messuilla.

Tervetuloa ostoksille!


perjantai 19. elokuuta 2016

Kuvia myymälästä

Muutama kuva myymälästä ja tuotteista, elokuussa - ja tarkkaan ottaen 10.9. saakka palvelemme ma-la 10-15

12.9. alkaen aukiolomme laajentuvat, mutta siitä tarkemmin lähempänä! TERVETULOA!















tiistai 19. huhtikuuta 2016

Mikä ihmeen Planner-askartelu -osa 1

Viime aikoina on käynyt kova kuhina Planner-askartelun tiimoilta. Anun Putiikeista löytyy alan tuotteita, verkkokaupassa on oma osio Ennakkotilaus Planner (osa tuotteista löytyy hetikin hyllystä) Kysyin muutamalta alan harrastajalta, mistä oikein on kyse. He ovat kirjoittaneet siitä, mitä he asialla ymmrätävät, mitä itse tekevät ja ajattelevat. Ensimmäisenä äänensä saa kuuluviin Sannamaria:

PLANNER-ASKARTELU
- mitä se oikein on?

Täydellisimmillään planner-askartelu on keino yhdistää oma luovuus niihin elämän kaikkein
arkipäiväisimpiin asioihin tavalla, joka tekee arjen pyörittämisestä ihan hiukan enemmän
luksusta.

Keinoja ja tapoja toteuttaa luovuuttaan on lukematon määrä. Jollekin kyse on jostain pienestä extrasta kalenterimerkintöjen seassa ja jonkun toisen kalenteri muistuttaa enemmäntaideteosta kuin käyttöesinettä. Useimmat meistä luultavasti asettuvat tällä skaalalla jonnekin siltä väliltä.
Kalenteri-askartelun kanssa alkuun päästäkseen tarvitsee ehdottomasti vain kaksi asiaa:
mieleisensä paperisen kalenterin ja kynän. Kalenterin muodolle ole mitään rajoitteita,
vaan se voi olla jokin valmiina tarjolla olevista malleista tai itse vihkoon/muistikirjaan tehty.
Myöskään kynän osalta ei ole sääntöjä, kunhan se on mieluinen ja se soveltuun valitun kalenterin kaveriksi. On ehkä mieleistä käyttää useampaa eri kynää tai väriä, jolloin on helpompi esim. merkitä supertärkeät asiat huomiotaherättävämmin, mutta pakollista se ei ole. Jo yhdellä kynällä voi piirtää erilaisia koristeita kalenterinsa sivuille niiden varsinaisten kalenterimerkintöjen joukkoon.

Pääsääntöisesti planner-askartelusta puhuttaessa kuitenkin tarkoitetaan sitä, että sivuilla
on kynämerkintöjen ja -piirrosten lisäksi muutakin koristelua. Askaltelun ja siinä käytettyjen
tarvikkeiden määrän suhteen ei oikeastaan olekaan minkäälaista kattoa. Oma luovuus ja mieltymykset muodostavat sopivat raamit planner-askartelulle – ja on ihan okei antaa
asioiden kehittyä ja oman tyylin muovaantua matkan varrella.

Tyypillisesti planner-askartelussa käytetään erilaisten kynien lisäksi tarroja, leimoja ja washi-teippiä.

Kynien suhteen hyviä vaihtoehtoja on monia. Kyse on pitkälti omista mieltymyksistä. Kalenterin
koko saattaa hiukan sanella sitä, millaiset kynät ovat toimivimpia, sillä toisinaan voi olla tarpeen kirjoittaa hyvinkin pienellä. Jotkut kynät soveltuvat myös tarrojen ja/tai washi-teipin päälle kirjoittamiseen. Lisäksi kitkan aiheuttaman lämmön avulla pyyhittävät Frixion-kynät ovat suosittuja, koska ne ovat kuin geelikyniä, mutta aina on mahdollisuus korjata kirjoitusvirhe tai tapaamisen
muuttunut aika.

Tarrat voivat olla vain koristeena tai niillä voi olla muitakin funktioita. Esimerkiksi ostoskärryn
kuvalla varustetulla tarralla voidaan merkitä kauppareissut ja vaikkapa eri värisiä tarroja käyttämällä pystyy värikoodaamaan perheenjäsenet, jolloin kampaamoajan yhteyteen ei tarvitse erikseen kirjoittaa kenen on määrä istahtaa parturin penkille.

Leimojen osalta on pitkälti sama homma kuin tarrojen. Funktionaalisilla ns. planner-
leimasimilla voi helposti leimata vaikkapa pohjan päivän to do -listalle tai lisätä kirjoitetun tekstin päälle kuvion ilman, että teksti peittyy. Leimasinmusteiden suhteen on eroja sen suhteen, mitkä soveltuvat parhaiten nimenomaan planner-askarteluun. Joidenkin kalenterien sivut ovat hyvin ohuita ja leimasinmuste kuultaa näin ollen herkemmin sivun kääntöpuolelle tai menee jopa läpi. Tarjolla
on kuitenkin myös värejä, joiden kanssa ei ole huolta paperin yhteensopivuuden kanssa.

Washi-teippi on planner-askartelussa huippusuosittua. Runsaankin näköinen koristelu onnistuu vähällä vaivalla ja yksi washin parhaista ominaisuuksista on sen helppo irrotettavuus, jolloin vinoon menneen teippisuikaleen voi halutessaan korjata kulkemaan suoraan. Kuosien kirjo on hyvin moninainen ja washeja on tarjolla myös useampia eri leveyksiä.

Näiden kolmen tyypillisimmän koristelutarviketyypin lisäksi on muitakin tapoja askarrella
planneristaan viehättävä ja toiminnallinen. Erilaiset paperiklipsit ja -liittimet sopivat merkitsemään
oikeaa sivua tai koristamaan yleisilmettä. Tavallisesta klemmarista ja palasta washia saa tehtyä lippuklipsin ja kun soppaan heitetään erilaisia paperisia askartelukuvioita ja liimaa, ovat mahdollisuudet aina vain laajemmat.

Papereista voi monen tyyppiseen kalenteriin askarrella itse välilehtiä ja vaikkapa taskuja, joissa voi säilyttää esim. tarralappuja ja/tai pienen muovin palan ympärille kääräistyjäwashi-pätkiä. Paperista voi myös tehdä vaikkapa kauppalapulle alustan, jonka laminoi tai päällystää kontaktimuovilla, johon voi listan kirjoittaa pyyhittävällä taulutussilla. Näin samaa pohjaa voi käyttää uudelleen ja uudelleen.
Kaikein kaikkiaan planner-askartelu on erinomainen tapa sisällyttää luovuutta pieninäkin annoksina vaikka jokaiseen päiväänsä.

sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Minialbumikurssi lauantaina 12.3. klo 11-14

Kurssittelua myymälässä lauantaina. Teemme kurssilla kuvankaltaisen mini-albumin. Kaikki materiaalit ja tarvikkeet kuuluvat hintaan. Kurssilaisen tarvitsee tuoda vain valokuvat n.10kpl. Valokuvat voivat olla jostakin tietystä aiheesta, esim. loma, lapsen koulukuvat, viikon verran arkea. Kurssihinta 15€  sisältää myös kahvin/teen ja pikkupurtavaa. Kurssi sopii niin aloittelijoille kuin pidempään askarrelleillekin. Myös alakouluikäiset lapset voivat tulla kurssille aikuisen tai vanhemman sisaruksen kanssa. Kurssimaksu on per osallistuja. Ilmoittautua voi verkkokaupan kautta  tai sähköpostilla anun.putiikitÄTgmail.com Osallistujat saavat -15% kaikista kurssipäivänä tehdyistä ostoksista Anun Putiikeista.



Tulevat kurssit:
19.3. lampunvarjostin
2.4. Embossauspaja -kohojauheen taikaa

maanantai 18. tammikuuta 2016

Kurssi Anun Putiikeissa!

Tulossa on kevään mittaan useampikin kurssi, mutta nyt ensimmäiseen olisi ilmoittautuminen alkanut

Näyttäviä kortteja helposti

LA 30.1. klo 11-14
Kurssi pidetään Anun Putiikkien tiloissa Kangasalantie 960, Kangasala.
Tervetuloa korttien maailmaan! Käytämme eri tekniikoita, musteita, leimasimia, embossausta, stanssauslaitetta ym kauniiden ja näyttävien korttien tekemiseen. Kurssille voit tulla, vaikka et olisi ikinä tehnyt kortin korttia, tai kokeneena kortintekijänä hakemaan uutta inspiraatiota vähän eri näkökulmasta. Kurssihintaan kuuluu kaikki materiaalit 3-4 korttiin, opetus ja tauolla kahvi/tee/kaakao sekä suolainen tai makea herkku Kaffila Pikonpuodin valikoimista. Kurssilaiset saavat lisäksi -15% alennuksen koko Anun Putiikien valikoimasta kurssipäivänä tehdyistä ostoksista.
Opettajana Milla Lampinen
Hinta 20€

Varaa paikkasi anun.putiikit@gmail.com tai www.anunputiikit.fi tai poikkea myymälässä (ma-la 10-15 tai sopimuksen mukaan) Paikkoja on rajoitetusti.




perjantai 15. tammikuuta 2016

Uutuustuotteita myymälässä ja verkkokaupassa

Iso paketti uutuustuotteita saapui viikolla, ja nyt ne on saatu päivitettyä verkkokauppaan ja pistettyä myymälän hyllyyn. Paljon tuli uutta, lähinnä paperi ja koristepuolelle tällä kertaa. Tässä muutama maistiainen "Boys rule" sarjasta: 2-puoleiset kartongit 1€/kpl, pakkaus 15,50€ ja tarra-arkki 3,80€. Kaikki löytyvät verkkokaupan uutuus-osastolta Tervetuloa ostoksille! Myymälä on avoinna ma-la 10-15 tai sopimuksen mukaan!













lauantai 2. tammikuuta 2016

Tammikuun tohinoita -sis alekoodin-

Heipä hei! 

Viime kerrasta onkin vierähtänyt hetki, myymälän puolella on koko syksy ollut uudistusten valmistelua, siellä on nyt "välipäivät" tehty remonttia ja juuri tänään päivällä sainkin viestiä, että seinät on nyt maalattu, huomenna pääsen asettelemaan uudet kalusteet paikoilleen ja laajentamaan reviiriäni. Tässä muutoksessa Anun Putiikkien tila lähes tuplaantuu ja nyt kurssien pitäminen on entistä helpompaa, ihan omissa tiloissa.  Aukioloaikoihin tämä vaikuttaa siten, että ma-la olemme auki 10-15, ja sitten iltoja sopimuksen mukaan. Usein iltaisin siellä tulee oltuakin, mutta 15 saakka on varma aukioloaika. Ota vain rohkeasti yhteyttä, kun haluat ostoksille taikka vaikka vain katselemaan! Avajaisia vietetään 9.1.2016 klo 10-16 koko Pikon bulevardin voimin, kaikenlaista kivaa tapahtumaa ja tarjousta eri yrityksissä luvassa! Tervetuloa!

Mutta tuota muutostyötä helpottaakseni päätin pistää pikkukarkelot käyntiin. Kaikista yli 25€ arvoisista tilauksista saa-25% alennuksen koodilla TZ56FG alkaen nyt heti ja päättyen 5.1.2016. Poislukien Askartelupirtin askartelupaikat (olethan muistanut jo ilmoittautua?!), muut kurssit ja tapahtumat ja käännöstyöt.  Tervetuloa ostoksille! www.anunputiikit.fi  Koodi laitetaan aivan tilauksen lopussa, juuri ennen maksamista sille varattuun lokeroon.

Uutuustuotteita on tilattu paljon (flunssaisena olen löhöillyt soffalla ja tilannut uusia tuotteita sekä täydentänyt vanhoja varastoja urakalla), ensimmäisten pitäisi saapua alkuviikosta. Tietysti ihan varma en näiden pyhien vaikutuksista voi olla, mutta ensi viikolla kumminkin.  Pysyhän kuulolla!

Loistavaa alkanutta vuotta Sinulle ja mukavia askarteluhetkiä
toivoo Anu /Anun Putiikit

tiistai 8. joulukuuta 2015

Uutta ja uudempaa - uusia tuulia uuteen vuoteen!

Heipä hei pitkästä aikaa!

Kiireinen syksy -kiitos siitä Sinulle Asiakkaani!- alkaa pian taittumaan joulunaikaan ja lomaan. 18.12. mennessä tehdyt tilaukset ehtivät vielä jouluksi. 21.12. mennessä tehdyt tilaukset postitan vielä ennen joulua, mutta sitten vetäydymme joulun viettoon. Postitukset jatkuvat varmuudella 2.1. alkaen, mahdollisesti tuossa välipäivinäkin jotain touhutaan, mutta varmuudella 2.1. postitetaan paketteja ja kirjeitä sitten urakalla ;-)

Jaa, että miksikö näin pitkä "loma"? Nooh, loma ei ole ihan lomaa, tälläkään kertaa. Myymälässä tapahtuu nimittäin muutoksia. Ei, en ole lopettamassa, enkä edes muuttamassa. Yhteistyökuviot hiukan muuttuvat. Kirppis muuttaa toisiin tiloihin, saman rakennuksen toiseen päähän. Kaffila Pikonpuoti pysyy ihan paikallaan luottoyhteistyökumppaninamme. Tulee pari väliseinää ja isomman seinän taa tulee Hannan Helmi -hyvinvointialan yritys. Anun Putiikit saa kaverikseen Inspiriina-naistenvaateliikkeen. Anun Putiikkien tila tuplaantuu ja mahdollistaa myös kurssien pitämisen. Joulunpyhien jälkeen on ensiksi seinänrakentajien vuoro ja sitten pääsen Putiikin sisustushommiin. Kivaa :-) Suunnitelmat ovat jo hyvällä mallilla -ainakin paperilla.

Viralliset avajaiset koko "Pikon Bulevardilla" on 9.1. Tervetuloa silloin tutustumaan kaikkeen uuteen! Tästä tulee sitten vähän lähempänä lisäinfoa.

6.1. on Loppiaisskräppi, johon paikat on tällä erää loppuunvarattuna. Jos et vielä ole ilmoittautunut, ja mukaan haluaisit, niin laita viestiä mahdollisimman pian. Tuolloin voi myös noutaa etukäteen tehtyjä tilauksia. Skräppäilemme klo10-16, välillä syömme suussasulavan sopan ja suolaista tai makeaa herkkua Kaffilasta. Kahvia ja teetä nautitaan "aina tarpeen vaatiessa". 10€ askartelupaikka sis. syömiset. Kysy mahdollisia peruutuspaikkoja!

 7.-8.1. olen varmasti paikanpäällä, ja ostoksillekin pääsee, mutta saatanpa vielä piipahtaa ostamassa jotain unohtunutta kalustetta, niin kannattaa laittaa viestiä, jos olet tulossa.

Aukiolot tulevat muuttumaan nykyisestä. Entistä tärkeämpään rooliin nousee sopimuksen mukaan. Alustavan sopimuksen mukaan olisimme avoinna ma-la 10-15 ja sopimuksen mukaan. Mutta tästäkin tiedotamme myöhemmin lisää. Kursseja yms tullaan pitämään pääasiassa lauantaisin, n. kerran kuussa. Kurssitoiveita voi laittaa sähköpostilla anun.putiikitÄTgmail.com

Mukavaa joulunalusaikaa ja nähdään pian!

Anu


maanantai 31. elokuuta 2015

Synttäriä synttäriä! Koko syyskuu yhtä juhlaa!

Heipä hei!
Pirtsakka syyskuu on jo ihan ovella ja silloinhan vietetään synttäreitä!
 
Myymälässä Anun Putiikkien synttäreitä juhlistetaan perjantaina 4.9. klo 10-21. Kyllä, melkein kellon ympäri! Tuolloin kaikki tuotteet ovat -20% alennuksessa, osa tuotteita -50%, 5€, 3€, 1€ 2 kpl =10€.... kaikista tuotteista kuitenkin vähintää -20%! Tarjoukset ovat voimassa vain myymälässä 4.9. Nyt kannattaa tulla täyttämään varastoja pidemmältäkin, koko talo on täynnä tapahtumaa! Kaffila Pikonpuodissa ja PIkon kirppiksellä omat kujeet. Partylite-esittely. TERVETULOA!

Verkkokaupassa juhlitaan sitten vähän pitkin syyskuuta eri tempauksin. Seuraa blogia ja facebooksivuamme, niin pysyt kärryillä!

 

lauantai 27. kesäkuuta 2015

ALE ALE AAALEEE

NYT! Tarjouskorissa paljon tuotteita, sekä KAIKKI stanssit ja nauhat -20%, samoin kuvioleikkurit, paperileikkurit ja sabluunat. Alennuksen saat kirjoittamalla koodin FX2JDK sille varattuun kohtaan aivan tilauksen loppuvaiheessa. Koodi on voimassa kuun loppuun asti!

Tervetuloa ostoksille! WWW.ANUNPUTIIKIT.FI

P.S. Verkkokauppa palvelee normaalisti läpi kesän, myymälä on heinäkuussa auki ainoastaan sopimuksen mukaan, otathan yhteyttä, jos mielit ostoksille!

keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Ostospassi myymälässä

Tiesitkö, että myyntipisteessämme Kangasalla on käytössä ostospassi?

Kun teet ostoksia Anun Putiikeissa, saat yli 10€ ostoksista leiman. Jos ostat kerralla enemmän, niin 50€ ostoksista niin saat 2 leimaa. Yli 100€ ostoksista saat 4 leimaa.
Kun olet kerännyt kaikki leimat (10) on keräilykortista tullut sinulle 10€ arvoinen lahjakortti. Lahjakortti voidaan muuttaa myös "oikeaksi" lahjakortiksi, jolloin voit antaa sen vaikka lahjaksi.
Kun lahjakortti on käytetty, palauta se myymälään, liitä korttiin nimesi ja yhteystietosi. Arvomme kortin palauttaneiden kesken vielä palkintoja.

NYT kun kesäkuun alun kelit suorastaan pakottavat askartelemaan, pistämme leimatyynyn koville, ja tarjoamme tuplaleimat  loppuviikon ajan. Alkaen 3.6. klo 10 ja päättyen la 6.6. klo 14.
Leimat seuraavasti: ostosten loppusumma 10-50€ 2leimaa, 50-100€ 4leimaa ja yli 100€ 8 leimaa! Yhdistä voimasi vaikka kaverin kanssa ja poikkea ostoksille!

Valitettavasti etu on toistaiseksi voimassa ainoastaan myymälässä, verkkokauppaan tulee omansa, kunhan saamme mobiiliystävällisemmän verkkokaupan muutostyöt loppuun.


Kesäkuun aukiolot:
Ma-pe 10-17, la 10-14 poikkeuksena Juhannus, jolloin to 18.6. avoinna 10-15, 19.-21. 6. suljettu.

Heinäkuussa sopimuksen mukaan, laita rohkeasti viestiä etukäteen!

lauantai 9. toukokuuta 2015

Skräppäystä myymälän tiloissa helatorstaina

Kaffilan/Anun Putiikkien tiloissa helatorstaina 10-15 skräpätään, tehdään kortteja ym. mukavaa. Tiina on luvannut laittaa meille salaattia,sekä jotain suolaista ja makeaa. Päivän hinta 8€. Ilmoittautuneita on nyt riittävästi, jotta päivä toteutuu, mutta edelleen toivomme Kaffilan Tiinan kanssa ilmoittautumista. Omat askartelutarvikkeet mukaan -tai osta paikanpäältä Anun Putiikeista!
Ilmoittaudu tähän tapahtumaan tai sähköpostilla anun.putiikit@gmail.com

Tervetuloa!

 

perjantai 3. huhtikuuta 2015

Uutta, uutta, uutta verkkokauppaan ja myymälään

Nyt ensimmäinen erä uutuuksia on putkahtanut perille, verkkokaupassa  nämä jo ovat  ja myymälästäkin löytyvät.

Yksivärisiä kartonkeja, tässä "jokunen" värimalli, yhteensä 74 eri väriä/sävyä!



































Näistä maskeista/sabluunoista osa ehti jo loppuakin, mutta lisätilaus on tulossa. Jos verkkokauppa ilmoittaa, että tuotetta ei pysty tilaamaan verkkokaupasta, niin laita minulle viestiä, tarkistan varastotilanteen myymälässä, jos sieltäkään ei löydy, niin varaan haluamasi uutuuskuormasta.