Gallen-Kallela

Tammikuun alussa kävimme vilkaisemassa Gallen-Kallelan museota, joka sijaitsee Espoon Tarvaspäässä. Vaellettiin sinne jäätävän tihkun läpi ja useiden siltojen yli ennen kuin päästiin perille. Kesällä lähistöllä pitäisi ilmeisesti olla kaunis ulkoilu- ja luontoalue. Taiteilija suunnitteli ja rakennutti rakennuksen ateljeeksi, mutta nykyään se toimii museona. Valkoinen huvila rakennutettiin myös taiteilijan kodiksi. Ateljee edustaa suomalaista kansallisromantiikkaa ja torni keskieurooppalaista linna-arkkitehtuuria. Arkkitehtuurisesti museo muistuttaa hyvin paljon kuvanveistäjä Emil Wikströmin taiteilijakotia Visavuorella.

Tajusin vasta liian myöhään että museossa sai valokuvata, joten materiaalia ei ole hirveästi. Käydessämme museossa siellä oli esillä erään hieman tuntemattoman venäläiskuvaajan, Sergei Prokudin-Gorskin värivalokuvia ennen värifilmiä. Kuvaaja oli kehittänyt tavan ottaa värikuvia jo 1800-1900 luvun maailmasta! Hän kuvasi Suomessa käydessään mm. arkkitehtuuria, keisarikunnan historiaa, maisemia sekä ihmisiä. Prokudin-Groskin sai töistään paljon kiitosta, ja jopa Nikolai II pyysi häntä kuvaamaan kotimaataan. Vaikkeivat hänen menetelmänsä koskaan yleistyneet, nykypäivänä niinkin hyvin säilyneet kehitystyöt antavat meille mahdollisuuden nähdä aitoja värejä 1900-luvun alusta.

Näyttely oli hieno, jo pelkästään itse ateljeen sisätilat ihastuttivat. Valokuvat toivat mieleen kansallisromanttiset upeat maisemat ja sen ajan elämän. Olen tietysti taas perinteisesti myöhässä liikenteessä, sillä tämä näyttely oli avoinna ainoastaan 2.2. asti. mutta kuten sanottu, jo pelkkä paikka oli näkemisen arvoinen, varsinkin varmasti kesällä ympäristön hehkuessa, joten suosittelen kyllä käymään. Yritin tutkia, mikä näyttely siellä on esillä seuraavaksi, mutten löytänyt. Liput ovat perushinnoiltaan 8€, mutta opiskelijat, työttömät, eläkeläiset ryhmät, sekä S-korttilaiset saavat alennusta lipuista

Gallen-Kallela Museo

Gallen-Kallelantie 27, 02600 Espoo

Museon kotisivut täällä.

Kööpenhamina, osa 3

Taidepuoli Kööpenhaminassa oli kattava ja hieno. Nämä paikat olivat jo pelkästään arkkitehtuurisesti upeita suurine huoneineen, koristeluineen ja laajine kokoelmineen. Olin valtion taidemuseosta niin vaikuttunut, että vieläkin kaiholla ajattelen kaikkia ihania taideteoksia. Siellä kun eurooppalainen kulttuuri ja -taidepuoli on selvästi paremmin edustettuna suomeen verrattuna.

National Museet. Alakerrassa oli laajasti historiallista puolta: kivikautta, rautakautta ja pronssikautta, jotka eivät itseäni niin kiinnostaneet, joskin tanskalaisten tapa ripustaa muinaiset kivi- ja ja metallinäytteensä oli erittäin taiteellinen. Sitten päästiin asiaan, sillä ylemmissä kerroksissa oli esillä upeita huonekaluja ja -esineitä sekä muotokuvia. Vähän samanlaista tunnelmaa, kuin mitä näissä ylemmissä näkee, on myöskin Sinebrychoffin taidemuseossa, ylemmän kerroksen perusnäyttelyssä.

Ny Carlsberg Glyptotek. Voisi sanoa, että matkamme kohokohta oli ehdottomasti tämä kuvapatsasmuseo, joka oli jo paikkana mahtava mutta myös käsitti kaksi itselleni mielenkiintoista historiallista kansakuntaa, antiikin Rooman ja Egyptin. Varsinkin Egypti on ihan peruskoulusta lähtien ollut suuri kiinnostuksenkohteeni, minkä vuoksi olinkin innoissani kun pääsimme katsomaan sarkofageja ja muumioita. Lisäksi Glyptotekissä oli maalaustaidetta eri aikakausilta.

Puisto keskellä museota, kuinka söpöä! Tämä kuvassa näkyvä osa oli tavallaan aula, jonka ympärillä sitten oli erilaisia aikakausia. Muistan kun istuttiin noilla penkeillä, katosta kuului sadepisaroiden ääni, ja meidän piti siskoni kanssa kirjoittaa kortit sukulaisille. Hyvin kotoisaa. Taisin kirjoittaa kortteihin suunnilleen näin: "Täällä on ihanaa, taidemuseot ovat upeita ja laajoja. Taidan muuttaa tänne."

Meillä tosiaan oli hyvin intensiivinen reissu, mikä alkoi tuntua loppumatkasta. Glyptotekissa jätettiin maalaustaide hieman vähemmälle ja keskityttiin enemmän patsaisiin. Huomasitteko lattioiden ihanat mosaiikit? Kun piti välillä levähtää ja päästä istumaan, pystyi samalla ihailemaan lattioiden koristelua. Meidän perheessämme on hieman erilaisia taiteen kuluttajia: minä en pysähdy jokaisen taulun eteen puoleksi tunniksi, vaikkakin jos joku taulu erityisesti kiinnostaa, jään sitä tutkailemaan. Siskoni saattaa usein jäädä pitkäksi aikaa pohtimaan jokaista taulua, puhumattakaan isästä, jolla menee kokonainen päivä yhden näyttelyn läpikäymiseen. Onkin hyvin vaikeaa käydä heidän kanssaan näyttelyssä, kun itse on kiertänyt jo kaiken läpi mutta muut perheenjäsenet ovat vasta puolessavälissä.

Viimeisessä osassa onkin sitten toinen suosikkinäyttelyni!