maanantai 28. syyskuuta 2009

Kantelepussukka

No niin, nyt pääsen bloggaamaan tämänkin ompeluksen, josta näkyi pieni kurkistus jo toissa viikolla. Kummityttö aloitti kanteleen soiton tänä syksynä ja tarvitsi kantokassin sitä varten. Joten surautin kanteleelle pussukan, joka pujotetaan soittimen mukana tullen pahvilaatikon ylle. Kangas on ostettu pari vuotta sitten Kodin ykkösestä kangastaulua varten.

Mittojen kanssa oli vähän hankaluuksia, sillä halusin pussin menevän laatikon päälle just eikä melkein. Hankaluus oli vain se, että ompeluhetkellä sekä kantele että sen laatikko olivat kolmensadan kilometrin päässä.. No, loppu hyvin, kaikki hyvin. :) Pussi oli täysin oikean kokoinen, vaikka ensin epäilinkin, että siitä tuli aavistuksen verran liian pieni.


Muuten täällä puhaltaa taas käsityörintamalla uudet tuulet. Ompelukone on pysynyt hiljaa, mutta puikot ovat viuhuneet senkin edestä.. :)

tiistai 22. syyskuuta 2009

Sammakko seinälle

Nyt on tämäkin projekti valmis! Ja ihana siitä tuli. :) Ryijy on tarkoitus laittaa Ukkelin huoneen seinälle ja muu sisustaminen onkin odottanut tämän valmistumista. Nyt vaan sitten tuumasta toimeen! Aloittaa voisi vaikka verhojen silittämisellä..

Sammakon kuva on jostain netin syövereistä. Käytin sitä vuosia sitten ristipistotauluun ja nyt muokkasin kuvan päälle Excelillä tarvittavan kokoisen ruudukon. Langat ovat kaikki eri laatua ja paksuutta, mutta se antaa kivasti elävyyttä. Aikaisemmin valmistuneisiin ryijyihin verrattuna (=>) tästä tuli ihanan muhkea, kun lanka oli neulassa aina nelinkertaisena kaksinkertaisen sijaan. Tätä voisin silitellä koko illan, niin ihanan pehmeä se on.. :)


  • Langat: Novita Wool, Sandnes Alpakka ja Sandnes Smart (silmissä hieman Pirkanmaan ryijylankaa)
  • Pohjakangas: Somikista
  • Koko: 55 X 55 cm
  • Apuna ompelussa oli 2 cm levyinen viivoitin

maanantai 21. syyskuuta 2009

Viime viikon satoa


Reissu tuli heitettyä ja 2- & 4-vuotisssynttärit vietettyä. Lahjapaitojen lisäksi ompelin kaikille kolmelle tytöille syksypipot, joista yhteen painoin itse kankaan. Kuvio on bongattu Arabian Sanna-astiastosta ja tykkäsin lopputuloksesta niin paljon, että Ukkeli tulee varmasti saamaan jotain omaa samalla kuosilla. Lisäksi kummityttö sai vielä kolme hiuspantaa. Näistä taas keskimmäisen kangas on omaa käsialaa.

Ja tein kerrankin jotain myös itsellenikin. Myllymuksuilta tilatusta Marianne-kankaasta valmistui syksyinen perus-t-paita kaksinkertaisella etukappaleella. Kangas olikin hieman liian ohutta sellaisenaan, joten laitoin alle luonnonvalkoisen trikoon. Kaava osoittautui hyväksi, vaikka kokoa vähän arvoinkin. Tällaisia käyttöpaitoja voisi tehdä muutaman lisääkin.
  • Kaava: SK 8/08
  • Kangas: Trikoo ja resori Myllymuksuilta
Viime postauksen viimeisen kurkistuksen joudun edelleen esittelemään myöhemmin, sillä en ole vielä saanut kuvaa siitä oikeassa käyttötarkoituksessaan. :)

keskiviikko 16. syyskuuta 2009

Kolme pientä elefanttia..

Nanson trikoista valmistui synttärilahjaksi siskontytöille paidat. Olipa kiva ommella taas tyttövärisiä juttuja! Pienempi on ihan peruspaita norsukankaasta ja isompaan on vähän tylsähkön kukkakankaan piristykseksi aplikoitu sama norsu. Ja Ukkelin pitää tietty kuulua joukkoon, joten ruskeista norsuista valmistui vielä body.


  • Kankaat: Trikoot Eurokankaasta, vaaleanpunainen resori Löytö-Palasta, vihreä Myllymuksuilta
  • Kaavat: Paidat SK 3/05, body oma
  • Koot: Paidat 92 ja 104 cm, body n. 72 cm
Muutakin on valmistunut, mutta koska ollaan ihan just lähdössä reissuun, eikä enempää aikaa bloggaamiselle ole, niin nyt niistä vain esimakuna pieni kurkistus.. ;) Selkä on tästä liiasta deadlineen perustuvasta ompelusta ihan jumissa ja silmissä sumenee, joten nyt on sellainen fiilis, etten halua nähdä koko ompelukonetta ainakaan viikkoon!

lauantai 12. syyskuuta 2009

Retropupuja, sieniä ja siilejä

Retropupuja yksin...

...ja kaksin kappalein.

Viime päivät ompelukone ja saumuri ovat laulaneet toden teolla. Työn alla on ollut / on edelleen niin monta vaatekappaletta, joita yritän yhtä aikaa saada valmiiksi, että menee jo vähän stressin puolelle. No, nyt on sentään tämän verran valmista, seuraavassa postauksessa sitten lisää.

Retropupu piti tulla vain yhteen bodyyn, mutta turkoosi interlock-neulos ei ollutkaan ehkä paras valinta kankaanpainannalle. Tosin, valkoinen kerros onnistui oikein hyvin Tiimarin väreillä, mutta senpä päälle ei Donnon värit tarttuneetkaan kunnolla, joten lopputulos ei kestä lähempää tarkastelua. Mietin monta päivää, että leikkaanko bodyyn uuden etukappaleen ja heitän pupun roskiin, mutta päätin sitten kuitenkin ommella bodyn kasaan. Ihan kiva kokonaisuus siitä tuli loppujen lopuksi. Mutta koska sabluuna oli sen verran haasteellinen tehdä, niin pitihän sillä tehdä toinenkin vaate. Muokkasin kaavan raglanhihaiseksi ja painoin pupun kermanvalkoiselle trikoolle. Ja nyt onnistui! :)
  • Kankaat: Trikoot Eurokankaasta, resorit Myllymuksuilta
  • Kaava: Oma
  • Koko: n. 72 cm
  • Kangasvärit: Valkoinen Pebeo, muut Folk Art Fabric
Sitten oli vuorossa parit uudet housut eri kaavoilla ihanasta velourista. Oliivinvihreät ovat omalla samalla kaavalla kuin aiemmat limenvihreät. Ruskeiden kaavan sen sijaan löysin Suuresta käsityölehdestä ja laitoin resorit vyötärölle ja lahkeisiin. Molempiin piti vielä tehdä pieni aplikaatio piristykseksi.
  • Kankaat: Eurokankaan puuvillavelouria
  • Kaavat: Oliivinvihreissä oma, ruskeissa SK 1/08
  • Koko: 74 cm
Ja tämä gekkolakin (=>) tuunasin paremmaksi, nyt kun omistan resoria ja hallitsen hieman sen ompeluakin. Tämähän oli niitä heinäkuisia ensimmäisiä ompeluksia sitten yläasteen.. :)

maanantai 7. syyskuuta 2009

Nähdään unta piparikukista

Meillä on öisin alettu sen verran pyöriä sängyssä ympyrää, ettei peitto pysy millään päällä. Joten ompelin Ukkelille unipussin Myllymuksujen ihanasta piparikukka-joustofroteesta. Sisäpuolella on vielä fleeceä lämmikkeenä. Olkapäillä on nepparit ja sivutkin ovat auki puoleen väliin saakka, jotta pukeminen olisi mahdollisimman helppoa. Ensi yönä sitten kokeillaan, että miten se uni maistuukaan pussin sisällä..
  • Kaava: Mukailtu Ottobresta talvi/06
  • Kangas: Joustofrotee ja resori Myllymuksuilta, fleece vanhasta/käyttämättömästä viltistä
  • Koko: 74/86 cm

perjantai 4. syyskuuta 2009

Nallebody

Pitkästä aikaa täällä on taas bodyja vireillä. Ensimmäisenä painoin nallen oranssille trikoolle kolmella sabluunalla. Väri on enimmäkseen Folk Art Fabricia, reunoissa hitunen myös Pebeon mustaa ruskean seassa.
  • Kankaat: Trikoo Löytöpalasta, resori Myllymuksuilta
  • Kaava: Oma
  • Koko: n. 72 cm

torstai 3. syyskuuta 2009

Samalla teemalla jatketaan

Päätin vielä jatkaa edellisen postauksen linjaa ja tehdä jokusen kestotalouspaperin. Samalla pääsin myös kokeilemaan paria uutta sabluunaa. Aiemmin tarkoitus oli tehdä näitä joustofroteesta, mutta Hannan vinkistä leikkasin kaksi harsoa yhdeksään neliöön ja saumuroin ne yhteen painamisen jälkeen. Nyt voidaan sotkea ihan rauhassa lusikkaopettelun ohessa.. :)