maanantai 31. elokuuta 2009

Ruokalappuja

Uusin ompeluprojekti on liittynyt siihen, että soseiden maistelut on nyt aloitettu meidän huushollissa. Tein siis joustofroteisia ruokalappuja, jotka toimivat samalla talouspaperin kestoversioina. Syömisen jälkeen lapulla on helppo pyyhkiä kasvot ja kädet ja heittää se pyykkiin. Kaikissa on nepparikiinnitys toisella sivulla, koska sitterissä on hirmuisen hankala solmia mitään nauhoja niskaan. Joten kaikki sellaiset meiltä löytyvät ruokalaput saavat odottaa syöttötuolin ilmestymistä keittiöön. Muutamaan lappuun testasin myös pienimuotoisesti uusia Donnon kangasvärejä.

keskiviikko 26. elokuuta 2009

Kvaak kvaak kvaak

Tassupotilaan tuhoama hahtuvakiekko (=>) riitti just ja just näihin villiksiin. Harmi vaan, luulin, että olisin samasta kiekosta saanut vielä toiset, keltaraidalliset housut. Näissä mallina oli taas pöpät, mutta reiluilla muokkauksilla ja reilulla koolla. Eteen uiskenteli vielä ankka piristämään muuten synkkiä housuja.
  • Malli: Villapöpät muokkauksin
  • Koko: > 10 kg
  • Lanka: Pelson hahtuva (tummanruskea)
  • Puikot: 5,5
Ja vielä lopuksi; eilen oli ihana postipäivä! Nämä kolahtivat postiluukusta.. :)

maanantai 24. elokuuta 2009

Tyynyjä ja taskuja

Löysin joku aika sitten Kontti-kirppikseltä ihanan päiväpeiton tosi halvalla ja silloin heti päätin tehdä siitä koirien tyynyihin uudet päälliset. Vanhat olivat valkoiset ja viitisen vuotta vanhat, joten ne eivät siis olleet enää kovin valkoiset.. Näistä tuli tosi kivat ja koiratkin hyväksyivät ne heti. Yhdelle sivulle laitoin nepparit, jotta ne on helppo irroittaa ja pestä.


Ja sitten niihin taskuihin. Tämä vihreä PUL-vaippa valmistui tummanruskealla coolmax-sisuksella melkein heti öttömönkiäisvaipan jälkeen, mutta ainakaan vielä se ei ole toiminut halutulla tavalla. Pitänee ottaa se keittopesu- ja/tai föönikäsittelyyn. Ja koska minun ompelukoneeni ei tällä kertaa tykännyt ommella pul-coolmax -yhdistelmää, niin norsut-vaippa sai sisällensä vihreän mikrofleecen. Tämä vaippa on taas ollut käytössä parempi. Seuraavakin taskuvaippa oli jo leikattuna, mutta taidan kuitenkin jättää tämän vaippaompelun nyt tähän. Kun ei huvita, niin ei huvita.. :)

lauantai 22. elokuuta 2009

Springing up flowers

Tämän tiskirätin piti olla välipalatyö, mutta sen valmistuminen venyikin ja vanuikin viikkotolkulla. Nyt se on kuitenkin valmis, mutta tämän päivityksen kirjoittaminen on vuorostaan venynyt ja vanunut.. Viime päivinä on ollut vähän tyhjän päällä -olo näiden käsitöiden suhteen. Mielessä on liian paljon kaikkea, mitä voisi tehdä, ettei loppujen lopuksi ole saanut tehtyä oikein mitään. Tai, uudet hahtuvavillikset ovat puikoilla hyvällä mallilla ja Ukkelin ryijy on myös edennyt kivasti. En siis ihan täysin toimettomana ole ollut. :)

Niin, tiskirätistä vielä sen verran, että tein yhden rätin bambulangasta jo aikaisemmin (=>), mutta en ollut tyytyväinen siihen, kun sitä ei saanut puristettua tarpeeksi kuivaksi. Joten se päätyikin loppujen lopuksi vaippojen lisäimuksi. Nyt halusin yrittää vielä uudelleen, kun näin tämän ihanan mallin. Tällä kertaa lanka oli yksinkertaisena, mutta silti tuntuu, että käytössä rätti jää liian märäksi. Joten voi olla, että meidän taloudessa jatketaan edelleen Wettex-linjalla, vaikka ajatuksena bambuinen tiskirätti miellyttääkin enemmän.
  • Malli: KrisKnits
  • Lanka: Novita Bambu
  • Puikot: 3,5 mm

torstai 13. elokuuta 2009

Ruskavillikset ja öttömönkiäiskokeilu

Nyt saa syksy tulla, kun uudet ruskavillikset ovat valmiit! Vanhat kun eivät enää mahdu isompien vaippojen päälle. Tosin, eipä ole pitkälahkeisia villahousuja tullut käytettyä varmaan kertaakaan juhannuksen jälkeen. Sisällä ja vaunuissa ollaan lyhytlahkeisilla ja sitten kauppareissulle tai vastaavalle lähdettäessä päällä on taskuvaippa ja normihousut. No, nyt näissä villiksissä pitäisi olla kasvunvaraa pitkäksi aikaa!
  • Malli: Villapöpät muokkauksin
  • Koko: >10 kg (aloitus 56 s.)
  • Lanka: Novita Puro (ruska)
  • Puikot: 5,5 mm
  • Menekki: 2½ kerää, eli n. 125 g
Ja eilen valmistui myös yksi taskuvaippa testiversiona. En ole tuosta öttömönkiäskuosista ollut kovin innoissani, vaikka yhden kangaspalan sitä jossain vaiheessa tilasinkin. Mutta valmiista vaipasta tulikin aika söpö.. :) Sisäkankaaksi laitoin mikrofleecen, kun kangaslaatikossa odottavat coolmaxit riittävät vain neljään vaippaan.

Nyt vaippa on Ukkelin päällä testikäytössä ja mielenkiinnolla odotankin, kuinka paljon se falskaa ja mistä. Minullahan on vähän huonoja kokemuksia näistä itseommelluista taskuvaipoista, kun vaikka kuinka ompelee huolella ja kaikkien taiteen ja tieteen sääntöjen mukaisesti, niin kosteus hiipii neulanrei'istä ja vielä kaiken lisäksi kulkeutuu pul-kankaan ulkopuolella! Mikä on tosi ihmeellistä, kun muut kuitenkin näitä tehtailevat hyvällä menestyksellä. Toki meilläkin itsetehdyt taskuvaipat ovat olleet kovassa käytössä, mutta vain kotiympyröissä. Reissussa olen turvautunut mieluummin Bum Geniukseen.

Aikaisemmista ompelemistani taskuvaipoista poiketen tikkasin reisikumpparit kujiin, jottei fleece pääse yhtään tursottamaan pullin ulkopuolelle. Kiinnityssysteemit laitoin neppareilla samoin kuin vastavalmistuneissa sisävaipossa. Kavensin mummut M-kaavaa pari senttiä ja laitoin etuläpän sisäpuolelle pul-reunuksen, jotta kosteus pysyisi myös siellä paremmin sisäpuolella.

Ensimmäisen päälle pukemisen perusteella malli oli tosi hyvä, mutta reisineppien sijoittelua pitää vielä vähän muuttaa. Pul-kangas ei tietty venykään samalla tavalla kuin sisävaippojen kankaat. Eli reidet olivat nyt hyvät kakkossäädöillä, joten seuraavassa vaipassa laitan pienimmän säädön vähän väljemmäksi. Etuläpän pul-reunus saisi myös ulottua vähän pidemmälle, jotta se imujen kanssa ei pyrkisi nousemaan ylös. Nyt Ukkeli kuuluu heränneen, joten menenpä katsastamaan vaipan pitävyyden.. :)

Vaippa oli Ukkelin päällä kaksi tuntia, eikä kosteutta ollut ulkopuolella yhtään! :) Tosin edelleen olen aika skeptinen, koska ennenkin pissojen pitävyys on ollut usein aika henkimaailman hommaa. Välillä falskaa ja välillä ei.. Nyt vaippa menee pesuun ja huomenna uudestaan kokeiluun.

maanantai 10. elokuuta 2009

Missiona isommat vaipat

Viimeinen puolitoistaviikkoinen on mennyt tiiviisti vaippojen ompelun merkeissä. Niin se vaan Ukkeli kasvoi M-kokoisten vaippojen käyttäjäksi ja ässät ovat jääneet auttamatta liian pieniksi. Tämä tapahtui niin yhtäkkiä, että tuli vähän kiirus uusien vaippojen tekemisessä. Onneksi kuitenkin näpsyvaippoja tuli tehtyä paljon jo raskausaikana, joten nyt ne ovat tarpeen. Olen siis kaikki liikenevät vapaahetket istunut työhuoneen lattialla ompelurojujen keskellä.

Tällä erää valmistui kymmenen sisävaippaa, joista jokainen on tehty vähän eri tyylillä. Kaikki ovat mummut-kaavan pohjalta, mutta soveltaen. Eli kaavan leveyttä on muuteltu ompelutavasta riippuen ja kaikissa reisikuminauha-alueen pituutta on jatkettu etupuolelta. Siivekkeiden muoto vaihtelee myös. Päällys- ja tukimateriaalit ovat pääosin kierrätyskankaista, sisämateriaalit sen sijaan Eurokankaan mikrofleeceä tai joustofroteeta.

Itse asiassa M-vaipat ovat olleet vielä hieman löysät reisistä, josta syystä viivyttelinkin ässien hyllyttämistä. Pitkään mietin, että mikä olisi hyvä ratkaisu tähän ja lopulta päädyin lisäämään jo aikaisemmin valmistuneisiin vaippoihin lisänepparit jalanteihin alla olevan kuvan mukaisesti. Tosin, taidan vielä lisätä niihin yhdet lisäsäätönepparit, koska pianhan reisiaukot ovat näillä säädöillä jo taas liian kireät.

Mutta palataan niihin uusiin vaippoihin. Tämä taaempi valmistui ensin ja neppien sijoittelu oli vähän hakusessa. En löytänyt oikein mistään hyvää kuvaa siitä, että miten kaksirivinen nepitys olisi parasta sijoitella. Noh, laitoin ne siihen ihan summanmutikassa ja vasta sovittaessa valmista vaippaa Ukkelin päälle selvisi, mitkä nepit olivat turhat. Toinen vaippa onnistuikin jo hyvin. Molemmat ovat siis sisätäyttövaippoja, joissa on neppien kohdilla joustofroteeta tukikankaana / kiinteänä imuna. Löysin meinaan Kontti-kirpparilta kolme ihanan hiutunutta eli pehmeää joustofroteelakanaa tosi halvalla, joten sitä on nyt voinut käyttää täysin säästelemättä!

Näissä sisätäyttövaipoissa kokeilin kuminauhojen ompelua irrallaan kujaan ja onnistuihan se niinkin, mutta taidan kuitenkin tykätä enemmän kuminauhan tikkaamisesta paikalleen, vaikka kujan sitten tekisikin jälkeenpäin. Oranssista tuli perinteinen tarravaippa, johon kuitenkin lisäsin reisinepparit. Maastokuvioinen on nepparivaippa, jossa on koko vaipan alueella pari kerrosta joustofroteeta kiinteänä imuna.

Tässä vaiheessa nepitys näytti siis tältä, kunnes tajusin, että tuo yksi neppari on ihan turha. Ja että mieluummin laittaa vielä yhden lisänepparin reisien säätöä varten. Alemmassa kuvassa on tämän tuotekehittelyn lopputulos.

Eli nämä vaipat valmistuivat seuraavaksi, molemmat sisätäyttiksiä. Koko vaipan alueella on taas pari kerrosta joustofroteeta ja oranssissa etuneppien kohdalla vielä yksi ekstrakerros. Vihreästä tuli taas tarravaippa yksillä reisineppareilla.

Sitten olikin vuorossa parin valmiin sisävaipan ompelu. Imuna on koko vaipan alueella kaksi kerrosta joustofroteeta, etuneppien takana yksi ekstrakerros ja vielä viisi kerrosta pötkönä keskellä. Katsotaan, monenko tunnin vaippoja nämä ovat.


Viimeiseksi halusin tehdä kaksi vaippaa täysin joustofroteesta käänteisillä väreillä. Malli on vielä hieman kapeampi kuin muissa ja reisikumpparit on toisessa ommeltu kiinteästi kujaan ja toisessa ne ovat irrallaan. Joustofroteeta on tukikankaana kaikkien neppareiden takana kaksi kerrosta ekstraa. Edessä on lisäsäätönepparit, koska joustofrotee venyy niin paljon.

Kontin joustofroteelakanoista on lisäksi valmistunut kasa uusia lisäimuja. Kuvassa on niistä vain jokunen, koska osa on jo käytössä. Teemana on nyt päästä eroon kaikista käytössä huonoksi havaituista imuista. Sekä vohvelikangas että suurin osa tavallisesta froteesta on pesun jäljiltä niin koppuraista, että inhottaa täyttää niillä vaippoja. Yritänkin nyt jättää käyttöön lähes ainoastaan flanelli-, joustofrotee- ja bambuimut. Olen nyt myös huomannut, että suurin osa aikaisemmin valmistuneista imuista on liian lyhyitä näihin isompiin vaippoihin, joten nämä uudet taittoimut ovat kooltaan n. 33 x 40 cm. Ne sopivat myös pieniin vaippoihin enemmän taiteltuina, jos sellaisia vielä joskus tarvitsee.

Nyt meillä on siis käytössä 16 M-kokoista vaippaa ja 8 näpsyä. Katsotaan, millaiseksi pesuväli muodostuu tällä kokoonpanolla. Vielä on kyllä tarkoituksena tehtailla jokunen taskuvaippa, kun ne alkoivat pelittämään reisien kohdalta juuri hetkeä ennen kun ne jäivät taas vyötäröltä liian pieniksi.. Tietty! ;) Että sellaista vaippa-asiaa tällä kertaa.

sunnuntai 2. elokuuta 2009

Vilkaisu tulevaan

Vaikka olenkin nyt harhautunut vähän oudoille vesille näiden käsitöiden suhteen, niin en ole silti unohtanut kutomista ompelemisen ohella. Nyt vaan kesällä tulee niin vähän katsottua telkkaria, että myös neuleet valmistuvat tosi hitaasti. (Eihän sitä voi kutoa ilman telkkaria, eikä katsoa telkkaria ilman kutomista..). Olen kyllä yleensäkin aloitellut monia töitä yhtäaikaa, mutta nyt tilanne on vähän päässyt levähtämään käsiin. Puikoilla on kolmien villavaippahousujen lisäksi edelleen yhdet tavalliset villahousut, yksi tiskirätti bambulangasta, yksi mohairvillatakki itselle (ikuisuusprojekti) ja kasan alimmaisena ryijy Ukkelin huoneen seinälle. Nyt syksyn myötä (ja digiboksin täyttyessä) täytyy alkaa taas tekemään enemmän neuleita, joten näistä lisää sitten valmiina.