Pioniunikko ja salaattipelargoni

Joskus voi saada kaksi kasvia yhdessä, niin kuin pioniunikon kohdalla tapahtuu. Sain siemeniä ihanalta Intianmintulta blogiarvonnassa syksyllä 2012. Mielessä niiden kylvö oli jo viime keväänä, mutta tänä vuonna ajatus aktivoitui toiminnaksi asti. Mutta kannatti odottaa, katsokaa, mitä röyhelöitä:

Kukan taustakin on ihailemisen arvoinen.

Kukinta alkoi selvästi esimerkiksi tuliunikkoja myöhemmin, toki tällaisia kerroksia täytyykin hitaammin kypsytellä. Tykkään kovasti kukista (Papaver somniferum paeoniflorum 'Candy Floss'), kiitos vielä Intianmintulle Mielenlumoon, että sain mahdollisuuden tutustua tähän kaunottareen. Ensi keväänä kylvän taatusti lisää.

Kaksi kasvia yhdessä on myös salaattipelargonissa. Tosin ne eivät ole yhtä ja samaa kasvia, vaan ystävykset samassa amppelissa. Talvehtineen pelargonin sain keväällä työkaverilta, mullassa salamatkustajana mukana oli salaatinsiemen, joka iti omassa tahdissaan ja on nyt kasvattanut hienot vaaleanvihreät lehdet, jotka napsaisen huomenna aamiaisleiville.

Siilirouva puolestaan on kasvattanut kolme poikasta, jotka vaappuvat pihalla pelottomina ja hirmu suloisina. Ne puuhastelevat omiaan, vaikka seisoisi melko lähellä. 

Luin, että siilinpoikasia voi ruokkia heinäkuussa, jos siltä tuntuu. Laitoin heille ohjeiden mukaan hyvin turvotettuja koirannappuloita muussattuna lautaselle ja viereen raikasta vettä. Katsotaan, maittaako murkina. Ainakin muurahaiset maittavat, sen todistimme. Muurahaisesta ei jäänyt kuin lihaisa muisto vaaleanpunaiselle kielelle.

Herkullisen helteisiä päiviä teillekin!

Suuren ilon paikka

Jos joskus epäilette, että maailmassa ei enää ole paljoakaan hyvää ja kaunista, niin antakaa epäilyksen mennä. Sitä nimittäin on, ja vieläpä niin, että se on kääritty pakettiin ja että sen sinulle postissa lähettää käytännössä sinulle entuudestaan tuntematon ihminen.

Näin kävi minulle tänään. Kun tulin rankan syysviikon piiskaamana töistä kotiin, postilaatikossa odotti pullea kirjekuori. Sen oli lähettänyt Intianminttu, Mielenlumoa-blogin emo. Hän halusi kiittää minua ahkerasta bloginsa kommentoinnista – vaikka me blogin lukijathan tässä saamapuolella olemme eli kiitos kuuluu Intianmintulle päin. Paketti oli oikeasti ihan liikaa... mutta millainen paketti se olikaan! Katsokaas, oi ystävät.

Paketissa oli upea nippu siemenpusseja ja kauniilla käsialalla kirjoitettu kortti.

Näettekö tämän himmeän läiskän tässä sulkujen välissä: ( ) Siinä on liikutuksen kyynel. Intianminttu oli ajatellut aivan ihanasti vastaanottajaa siemeniä valitessaan.

Aivan huikean ihania unikoita...

ja nimenomaan ruukkukasvatukseen sopivia kasviksia! Napakan näköistä sidesalaattia...

rapsakoita pikkuporkkanoita...

pikkuisia punajuuria (apua, meinaan pakahtua!)

ja kauneimman oranssin värisiä paprikoita ikinä.

Minusta tuntuu, että tämän täsmällisempiä ja osuvampia lahjoja en ole saanut koskaan. Aivan super-upeita!

Eikä tässä vielä kaikki. Paketissa oli myös Intianmintun bambulangasta virkkaama tyylikäs siivousliina.

Oikeasti, tämä on käsinkudottu, sen tekeminen on vienyt aikaa ja vaatinut kädentaitoja ja nyt se on minulla. Arvatkaa vaan, raaskinko sitä siivoukseen käyttää? No en todellakaan. Tämä liina symboloi suurempia asioita kuin pölyttömyyttä. Tämä symboloi kauniiden tekojen jakamista ja siitä syntyvää suurta hyvää.

Ja uskokaa tai älkää, paketista löytyi vielä yksi ihana juttu: Itse ommeltu supersöpö avaimenperä.

Tämä on niin mahtava avaimenperä, ettei tosikaan. Juuri sopivasti käteen mahtuva, kevyt ja hauska. Juuri eilen ajattelin, että mun pitää hankkia uusi avaimenperä, kun vanhasta kreikkalaisesta lasihelystä irtoili osia laukun pohjalle. Näin suloista en olisi löytänyt mistään.

Pehmomaatuskalla on iloisen pinkki selkämys, hahmo ilahduttaa minua suuresti kumminkin päin.

Kuule Intianminttu, minä kiitän sinua sydämestäni tästä hienosta eleestä ja upeista lahjoista. Tämä oli taatusti tämän syksyn pelastus ja muutenkin ikimuistoinen asia. Kylmältä ja kovalta tuntuva I love me -maailma kaipaa juuri tällaisia asioita muuttuakseen ystävällisemmäksi ja lempeämmäksi paikaksi.

Lupaan laittaa hyvän kiertämään. Kiitos!

Syötävää itse kullekin

On se kieltämättä helppoa tämä aika. Sen kun vain kävelehtii talon ympäri ja napsii syömäaineita päivällispöytään.

Kuten tomaatteja, chiliä, basilikaa, kevätsipulia ja karhunvadelmia.

Niin, ja salaatinlehtiä, viinisuolaheinää ja krassinkukkia.

Noita salaatinlehtiä on näyttänyt joku jo esimaistelleen, mutta ei se mitään, ovatpahan reikäisenä vieläkin kevyempää ruokaa.

Kimalaiset aterioivat kosmoskukissa.

Tämä ruukussa kasvava, noin 60-senttinen lajike (Cosmos Dwarf 'Sonata Mixed') on ollut tanakkakasvuinen ja varsin runsaasti kukkiva, eli oikein hyvä siemenostos ja helppo kasvatettava. On vain muistettava kastella ruukkua sateettomina aikoina joka päivä, ja kun sataa, niin pitää sitten sataa niin hyvin, että vesi menee tuon paksun lehtimassan läpi ruukun tyvelle asti.

Kimalaiset atrioivat eilen myös daalian ytimessä.

En muista tämän daalian tarinaa, mutta huomasin juuri, että sehän on aika nätin värinen. Josko yrittäisi lannoittaa hänet kukinnan jälkeen, niin kukkia voisi tulla ensi vuonnakin, toisin kuin monien muiden kohtalotoverien kohdalla näyttää käyneen: kukkanuput jäivät ihan pieniksi palleroiksi, vaikka lehdistö on tervettä. (Ehkä lehtiä on liikaa, vievät voimat kukilta? Pitäisi lannoittaa jotenkin, miten?)

Ruusupapu syö koivua, tai ainakin kuroo sitä vangikseen.

Kaksi kuukautta sitten ruukkuun kylvetyn ruusupavun latvus huitelee neljässä metrissä. Siellä missä koivu luuli olevansa turvassa. Mutta ei.

Toukokuun viimeinen päivä kylvetyt jaloakileijan siemenet ovat itäneet, ja taimet on koulittu omiin potteihinsa.

Saa nähdä, ehtivätkö vankentua talvikelpoisiksi tässä kuukauden sisällä. Tosin talvi ei toivottavasti silloin vielä tule, mutta avomaalle ajattelin ne ennen pakkasia istuttaa.

Ja kun ruoasta ja syömisestä puhutaan, että tuon lajikkeen nimi on kätevästi 'Mac Kana'. Enkä tarkoita sen kanapolon syömistä, vaan kanasen itsensä ateriointia. Siemeniä sekin syö, eli ympäri mentiin ja yhteen tultiin (ja näppärästi saatiin tämä aasinsiltailu loppumaan).

Time to harvest some home grown spring onions, tomatoes, basil, chili, salads and blackberries. Wonderful time! 

It's funny how I feel like I've played a big part in this magnificent play but as a matter of fact I've only been a walker-on, ha. But anyway, I've enjoyed every part of this nature's show and I'm grateful for this lovely food. 

Oh my, that sounded very serious :)

Perhoangervo herkistelee

Selkeät linjat ja vahvat värit, ne tulevat ensimmäisenä mieleen, kun ajattelee täydellistä puutarhakasvia. Mutta kyllä herkillä ja eteerisillä kasveillakin on ehdottomasti paikkansa, muistuttaa kukkaan puhjennut perhoangervo (Gillenia trifoliata).

Kolmesta vuonna 2007 hankitusta taimesta on tullut iso perennapehko, jonka valkoiset delikaatit kukat huojuvat ohuiden varsien päässä noin metrin korkeudessa. Kuten viime kesänä aiheesta postasin, Pentti Alangon mukaan perhoangervoa soisi kasvatettavan enemmän: "Se on jalostamaton luonnonperenna, joka ei tarvitse mitään hoitoa". Olen kyllä ihan samaa mieltä puutarhagurun kanssa, minkäänlaista hoitoa kasvi ei ole kaivannut viihtyäkseen.

Perhoangervot kasvoivat tänä keväänä täyteen kokoonsa ja kukintaan jotenkin aivan vaivihkaa. Sitä suurempi ilo ja yllätys ne ovat olleet. Laitan koko kasvustosta kuvan seuraavaan bloggaukseen, ehkä siitä selviää kokoasiat hiukan paremmin, kuin tästä selityksestä.

Pari viikkoa sitten bambukeppisysteemiin tuetut kärhöt ovat venyneet silmissä, nyt ne ovat saavuttaneet kaksimetristen keppien kärjet.

Toivottavasti ne ymmärtävät nyt alkaa kasvaa sivusuunnassa, siellä olisi vielä juuttinarua, mihin takertua... ja jos eivät, niin roikkukoot vapaavalintaisessa muodostelmassa.

Ruukkuun kylvetyt kosmoskukat (Cosmos bipinnatus) ovat kasvaneet tillimäisen tuuheiksi.

Tuo suoraan ruukkuun kylväminen ei ole yleensä multa kovin hyvin onnistunut - tai tuottanut onnistuneita taimia, mutta nämä saattavat pärjätä kukintaan asti. Jos eivät nyt sitten kasva liian tiheässä.

Kylvin lauantaina nopeita salaatin lehtiä niin ikään suoraan ruukkuun. Siemenet itivät jo tiistaina, joten todella "speedy salads" ne olivat, kuten Johnsons lupaili.

Sen sijaan sulkahirssi (Pennisetum setaceum) kuuluu osastoon "saas nähdä". Istutin pitkään samassa koossa jurottaneet taimet isompiin ruukkuihin, ja samaltahan nuo edelleen näyttävät.

Jännittäviä tupsujahan ne kuitenkin ovat, tiedä vaikka niistä tulisi komeitakin... voihan siitä ainakin unelmoida.

Unelmoida voi myös vaikka kreikkalaisesta helteestä, kun katselee kellarissa talvehtineen mökinihmekukan (Mirabilis jalapa) ensimmäistä auennutta kukkaa.

Kukat myös tuoksuvat hyvältä. Se on iso plussa mille tahansa kasville ja iso ilo lähietäisyydelle kyykistyvälle.