Ö = mappi Ö

Se on sitten tämä kesä paketissa, ainakin kalenterin mukaan. Ja hetihän se alkoikin sataa, kun syyskuun puolelle päästiin. Hienon hieno tämä kesä kyllä oli, hellepäiviä toukokuusta tähän asti huikeat 52 kappaletta. Ja aurinkoisia päiviä vielä hirmu monta sen päälle. Ihana, ihana kesä.

Kaikki ei kuitenkaan mennyt puutarhailussa ihan putkeen, asioita mahtui myös arkistoitavaksi mappi ööhön. Kuten tämä komea chili/paprika 'Pinokkio', joka sinänsä oli oikein komea, mutta jota pääsivät kuitenkin lopulta maistelemaan vain punkit.

Myös terveistä – ja etenkin terveistä – kasveista luopuminen tuottaa tuskaa. Karmeaa se on silloin, kun kasvit jatkavat kukkimistaan ja elämäänsä siellä, minne ne kipattiin. Katsovat sinua häkistä ristikoiden takaa syyttävällä silmällä. Että miksi heitit meidät tänne mappi ööhön, kitumaan hitaasti elomme päähän? (Ööh, eihän tuohon ole vastausta. Söri vaan, tyypit.)

Kitua voi myös näennäisesti hyvissä olosuhteissa, niin kuin pelargonit usein tekevät ruukuissaan, maatumattomien kuitupottien kuristaessa niiden juuristoa.

No mutta entäpä tämä juuristostaan vapaa daalia, eikö olekin komea ja paksu runko hänellä?

Mutta kukinnoista ei tule varsinaisia kultamitalisteja, kun niitä ei näe ilman suurennuslasia.

Eikä maissintähkästä tule millään kypsää, jos sitä kasvattaa väärässä paikassa, muiden kasvien varjossa. (Miksiköhän moista edes lähtee yrittämään, vaikka tietää jo lähtiessä, että ei varmaan onnistu?) 

Keväällä ei kannata ostaa perunoita pussissa, jos ei aio niitä heti syödä. Tai jos ostaa niitä idätysmielessä, niin sittenhän se sopii. Unohtaa vaan pussin jääkaappiin, niin johan alkaa versoa. Nättiä.

Ja jos unohtaa paavalinkukat aurinkoiselle kesäikkunalle kuukaudeksi ilman kastelua, niin voi olla melko varma, että öö-mappi kutsuu. Paitsi jos kasvit ovat erityisen sinnikästä laatua ja heräävät uuteen eloon saatuaan liottaa kivikovaa "multa"paakkuaan tuntikausia vedessä. Sitten olet velvollinen pitämään niistä hyvää huolta lopun ikääsi, vaikket niin paavalinkukkaihmisiä olisikaan.

Ja jos et millään halua uskoa, että pikkuiseen kasvihuoneeseen ei kannata laittaa isoksi halajavia kasveja, niin seuraa sitten vierestä, kun ne kasvavat huoneen täyteen itseään etkä mahdu sekaan. Se on kasvihuoneajatukselle muovitasku Ö.

Ihan varma ei voi olla, mutta on vahva tunne, että koira, maisteltuaan omatoimisesti vastakuivattua chiliä, luokittelisi kasviksen kuuluvaksi Ö-sarjaan. Ö niin kuin yÖk.

Mutta onneksi kesän saldo jäi kuitenkin vahvasti henkisen plussan puolelle. Syyskuun puolelle tultaessa ulkona on vielä rutkasti silmäniloa, kuten isokukkaiset daaliat 'Mick's Peppermint'...

ja kesäistäkin kesäisempi 'ACE Summer Emotions'.

Eikä anneta tietoisuuden syyskuun alkamisesta synkistää. Laitetaan työkalupakit valmiiksi ja jäädään odottamaan tammikuuta. Silloinhan sitä voi jo vähän hypistellä ja rapistella ja viritellä.

Tämä oli aakkospostausten viimeinen erä. Ö niin kuin öhi ön! Hauska kokemus, paikoin hiukan hankalakin, mutta tulihan katsottua puutarhaa tästäkin vinkkelistä. Seuraavaksi vapaata tajunnanvirtaa, siihen asti se on möidö, öhkiäiset!

Purin korin

Aikansa kutakin, ja sesonkikukkia varsinkin. Alelaarin kuningattaret saivat poistua muualle draamailemaan, he antoivat kaikkensa, joka oli ihan riittävästi. Pyykkikori-istutuksen hyasintit lähtivät kellariin odottamaan mahdollista ulosistutusta (jos elävät siihen asti) ja kolmikukkainen amaryllis napsahti leikkokukaksi maljakkoon.

Saintpauliat laitoin häkkilinnuiksi, katosta roikkumaan.

Muut härpäkkeet menivät sinne, mistä tulivatkin, eli sinnetännetuonne. Ketä se kiinnostaa. Eh.

No juu, mutta kuitenkin, nyt katsellaan näitä ja reippaana kukkivia perhosorkideoja, joista tässä valkoinen yksilö. Hänellä on neljä kukkavanaa, se on mukavan monta.

Leppoisaa loppuviikkoa, kohta on tämä tammikuu entinen. Ah!

Pyykkikori = kukkakori

Vihreää, vehreää ja runsasta uutta puutarhavuotta 2013 kaikille! Kohti kevättä on matka, vääjäämättä, ja tällainen +2 asteen sulamiskeli tuottaa tunteen, että kevät olisi jo ihan tuossa kulman takana. Ja niinhän se tietysti onkin, riippuu vaan siitä, että miten kauaksi sen kulman mielessään sijoittaa.

Se nenäviisasteluista, asiaan. Minun piti nimittäin tehdä iso hyasinttikori joulualennusmyyntituotteista, mutta jotenkin niitä hajusintteja (jotka kyllä ovat mielestäni ihanan tuoksuisia) pari kuukautta yhtäjaksoisesti nuuskuteltuani ei tehnyt enää mieli upota täysillä niiden aromiin. Niinpä tein sekakorin, jossa on kevättuntumaa, mutta myös muistumia talven juhliin liitetyistä asioista.

Tällainen oli siis lähtötilanne, iso punottu kori, joka on vuorattu jätesäkillä ja täytetty lekasoralla.

Siihen hain täytteeksi rautakaupan alelaarin yksinäisen valkoisen amarylliksen rumassa rondellassa, muutaman puolikuivan hyasintin (aina nyt sen verran) ja muutaman raikkaan saintpaulian. 

Kellarista hain pikkuruukullisen vihreää, jonka nimeä en tiedä. Se on pyörinyt mukana muutaman vuoden, ensin olohuoneen ikkunalla ja sitten kesäkukkaistutuksissa. Hiukan sen lehdet muistuttavat pelargonia, ehkä se on jokin siitä suvusta. Kasvi on seuraavassa kuvassa alaoikealla.

Kastelin kaikki kasvit hyvin upottamalla ne veteen toviksi. Sitten asettelin ne koriin ja työnsin sopivalle syvyydelle lekasoraan.

Mulla ei ole ollut saintpaulioita ainakaan yli kymmeneen vuoteen, mutta nyt ne näyttivät tosi ihastuttavilta. Niistä on näköjään jalostettu kirjaviakin lajeja.

Toinen vaihtoehto olisivat olleet kevätesikot, joita alkaa nyt kaupoista saamaan kaikissa sateenkaaren väreissä. Tykästyin nyt kuitenkin tähän vaaleanpunaiseen maailmaan, vastapainona joulun tummille sävyille.

Kuorrutin ruukut ja lekasoran näkymättömiin männynkävyillä. Se on lempi-askartelumateriaaliani, helppoa, luomua ja vuodesta toiseen käyttökelpoista.

En ole oikeasti mikään askartelija tai koristelija, ajattelen asiat yleensä käytännöllisyyden kautta, voisi varmaan sanoa, että "funktionalistisesti". Noh, käytännöllisyyttä on se, että säästää pikkukiviä, joita on remonttipuuhissa käteen jäänyt. Koristelua kuitenkin lienee se, että sitoo niihin juuttinarua ja laittaa kukkakoriin, pakko myöntää sen verran.

Ja koska tykkään kirjaimista, halusin mukaan myös muutaman sanapallon - näin post-jouluhenkisesti. Tai eivät nuo ihan palloja ole, mutta palleroita kuitenkin.

Koriin upposi myös yksi kukkimaan alkanut perhosorkidea, toivottavasti se ei järkyty juuriston täydellisestä pimenemisestä. Mutta tällainen korista siis tuli:

Kuva piti ottaa suht' kaukaa, että kaikki mahtui linssiin, mutta toivottavasti idea selviää tuosta. Valokin on tähän aikaan vuodesta niukkaa, ja tuo Into-Lianan liila kasvilamppu vääristää sen vähänkin, hmm.

Ajattelin jättää korin lattialle ja asettaa yksittäisen kasvilampun pöydän reunalle sitä valaisemaan. Pieni riski tuossa kyllä on, nimittäin tuoreempi tarhurikoira Sulo saattaa kokea tarvetta signeerata korin. Toisaalta, onhan siinä se jätesäkkivuoraus :)