Metsämuisto

Kävin metsämaisemissa, asettelin maisemasta muiston.

Kuivaa ja aurinkoista ja ihanaa oli. Metsä taitaakin olla parhaimmillaan juuri näin syksyisin, luulen.

Kotipihalla odottaa ruukkujen tyhjennykset ja talvisäilytettävien kasvien kiikuttaminen kellariin. Ei sitä innostavinta tekemistä, ei. Mutta ehkä tämä harrastus ei irrota otteestaan ensi vuonnakaan, joten on vaan tartuttava painavaa astiaa märistä reunoista.

Värikästä viikkoa, ihmiset!

Ps. Kuvan jäkälät pääsivät takaisin maahan, olivat hetken lapiota paossa. 

Minipuutarhassa chilipuun alla

Kesä alkaa olla mennyttä aikaa ainakin lämpötilojen puolesta, kovin tuntuu kalsalta pitkän kuuman kauden jälkeen tällainen +10 astetta koillistuulella höystettynä. Hurr.

Kesää voi kuitenkin yrittää jatkaa sisätiloissa miniatyyriversiona. Kerätään puutarhasta monenlaista pientä ja kootaan niistä uusi todellisuus. Tässä chili (Capsucum annuum) 'Malawi', joka on varsin matala- ja kompaktikasvuinen lajike.

Kasvista tulee asetelmaan hedelmäpuu. Otin sen ulos saviruukusta, typistin hiukan juuristoa ja istutin pienempään muoviruukkuun.

Minipuutarhan ruukuksi valikoitui nurkissa pyörinyt laakeahko ja matalahko muovipurkki. Täytin sen yli puoleenvälin hiekoitushiekalla, laitoin suodatinkangasta eristeeksi ja lisäsin hienoa hiekkaa päälle.

Aloin väkerrellä asioita hiekkaan sen suuremmin suunnittelematta. Halusin savimosaiikkisen oleskelualueen, sen tein ruukunpaloista, joita nasauttelin vasaralla vielä pienemmiksi palasiksi. 

Halusin myös uima-allasalueen. Sen laatoitus on vastikään rikkoutuneesta murokulhosta, allas on yleensä dippikastikekäytössä.

Chilipuun upotin hiekkoihin siten, että ruukun yläpinta jäi hiukan ison ruukun reunoja alemmaksi. Suodatinkankaaseen leikkasin reiän siihen kohtaan ja käytin palasen suojaamaan chilin multia kateainekselta.

Katteeksi murskasin lekalla (no okei, mies auttoi vähän, kun kylmä ilma meinasi kangistaa) Kekkilän koristehiekka-pikkukiviä pienemmäksi muruksi. Miniatyyripuutarha voisi olla hienoimmillaan pienoismaailma, jossa mittasuhteet on tarkkaan harkittu. Nyt meni ihan näppituntumalla, mutta pienempi hiekka näyttää siis paremmalta kuin "isot lohkareet" tässä kohtaa.

Oleskelualueiden ulkopuolinen hiekka peittyi sammaleeseen. Sen funktio on muistuttaa nurmikkoa...

Uima-allas olisi voinut olla sinisävyistä posliinia tai lasia, mutta kun mentiin valkoisella, niin tein vedestä turkoosia. Veden värjäämiseen on oiva konsti: kuivuneet tussit. Kun väri ei enää suostu tulemaan kynän kärjestä ulos, niin kynän voi hyvin katkaista tai avata toisesta päästä ja liottaa värin säiliöstä veteen. (Säiliön väri ei hevillä kuivu, kertoo lasten askarteluista kertynyt kokemus.)

Ulkona, isossa maailmassa, hiekkapolun reunamilla kasvaa sinnikkäästi jotain mehikasvia. Napsaisin sieltä yhden tupsun pensaaksi oleskelualueen kupeeseen.

Oleskelualueelle voisi tehdä pöydän ja tuoleja, niistä on jo pieniä ideoita mielessä. Samoin alueelta voisi olla kulku allasalueelle, jolloin nurmikon yli täytyisi olla joku kulkureitti. Koska ruoho on noin korkeaa, niin kyseeseen taitaa tulla vain silta ;)

Allasalueen kukat ovat mörkösammareita (kasvi, johon olen jo itseasiassa ihan ihastunut). Kukat ovat pienissä muoviputkiloissa (niissä, joissa esim. leikkoruusut kukkakaupassa laitetaan), putkilot on upotettu hiekkaan.

Tällainen on siis jättisamettikukan yksi kahtiataitettu taimi, mutta ihmeesti siitä saa materiaalia myös minisysteemiin...

Tässä siis perusta minimaailmalle, johon voisi halutessaan lisätä elementtejä. Toivottavasti sammal suostuu elämään sisälämpötilassa hiekkaan istutettuna, joka päivä täytyy kyllä muistaa suihkutella.

Mutta eihän tämä(kään) niin vakava projekti ole, uusitaan materiaaleja sitä mukaa, kun tarvetta ilmenee.

Pääasia, että kesä sai hiukan jatkoaikaa.

Hyvää uutta viikkoa – ja alkavaa lokakuuta! Pysytään lujina.

Metsäisiä terveisiä

Karkasin viikonlopun viettoon mökille ja säntäsin heti metsään. Siellä sitä ihminen energisoituu, väkisinkin.

Metsästä voisi löytää inspiraatiota myös graafinen suunnittelija, jonka pitäisi kehittää pankille logo. Tässähän se muoto olisi valmiina, eikun puhtaaksi piirtämään.

Muistatteko vielä Merita-pankin logon, jonka kehittelystä englantilainen suunnittelija laskutti 600 000 markkaa eli reilut 100 000 euroa? 

No ei siinä mitään. 

Metsässä on paljon inspiroivaa ihmeteltävää, kuten tällaisia Funghinius-monumentteja.

Ja sienihaitareita.

Joillakin onnekkailla on pehmoinen sammalpesä.

Jäkäläkin näyttää superpehmeältä. Hyvä on puolukan sieltä ponnistaa.

Entäpä naava, tuo ilmanpuhtauspuntari, eikö sekin ole pehmeyden perikuva.

Pieni murmeli tai maahinen tai menninkäinen voisi viihtyä tällaisessa piilopaikassa.

Ja tämä piilopaikka sopii hätää kärsivälle metsän samoajalle. Pikkula "Paanumaja".

Pienen pysähdyksen jälkeen matka voi jatkua vaikka joen äärelle.

Tai kukkulan laelle.

Kun kyykistyy oikein alas, voi tavata neiti vanamon (Linnaea borealis).

Tahi tieverkon.

Tahi timanttiverkon.

Havunneulasen päässä voi hyvinkin kimmeltää, kun tarkkaan katsoo.

Metsäretkelle kannattaa varustautua purkein ja purnukoin, ja kerätä punaisia supermarjoja vaikka piirakka-aineksiksi.

Jos mukana on kaikkiruokainen lemmikki, kannattaa kerätä vikkelästi tai jää ilman.

 Silmäniloa ja hengenravintoa metsästä saa joka tapauksessa, siellä kannattaa kyllä piipahtaa.

Näillä mietteillä, hyvää syyskuista sunnuntaita ja alkavaa uutta viikkoa!

Yllätyksiä metsässä

Suppilovahveroon tie vei, kun koko päiväksi luvattiin kuivaa ja aurinkoista säätä. Lähdimme Lounais-Hämeeseen, entisiin mökkimaisemiin. Möksä on vaihtanut omistajaa jo monta vuotta sitten, mutta jokamiehenoikeudet pidimme itsellämme ;)

Tämä oli kyllä eka kerta, kun seudulle palasimme mökistä luovuttuamme, oli kiva nähdä entisiä naapureita ja tuttuja maisemia. Metsässä oli meidän "oma" suppilovahveropaikka, jossa kävimme tilannetta tarkastelemassa... noh, ei se paikka ole salaisuudeksi jäänyt, vain pienen saaliin saimme muiden kerääjien jäljiltä.

Mutta ei se haitannut, metsässä oli muutenkin tosi mukavaa. Oli sammalta, mustikoita, puolukoita...

jotain vaarasta kiljuvaa valkoista...

pieni yhdyskunta vaaleanvihreitä hattivatteja...

ja silmälasipäinen kärpässieni.

Metsästä löytyi myös jotain yllättävää. Jos sinua heikottaa helposti, niin ÄLÄ KATSO seuraavaa kuvaa.

Keskellä parasta sienimaastoa oli nimittäin hirvenvasan tai metsäkauriin jalka.

Jalka ei ole ollut maassa kauaa. Luulen, eläin on päässyt hengestään joko metsästäjien tai susien takia. Hirvenmetsästyskausi ei ole vielä alkanut, se alkaa syyskuun lopussa, mutta metsäkauriille saa metsästyslupia syyskuun alusta, kunhan puuhassa ei käytetä ajokoiria vielä silloin. (Mua kyllä hiukan ällöttää koko metsästyspuuha, anteeksi vaan lajin harrastajat. Ei ole mun juttu, mutta tämä on tosiaan vain tunnepohjainen mielipide.)

Myös sudet olisivat voineet raahata hirvenvasan/ kauriin ruhon kauemmaksi, ruhoa ei tuosta ihan läheltä löytynyt. Tantereessa oli kyllä myllerryksen merkkejä, niin että jotain actionia siellä on tapahtunut.

Nooooooh.

Tuosta sienifiilikset kyllä hiukan laskivat ja kun ammoinen "oma" suppispaikka näytti olevan kalju, niin lähdimme kävelemään metsätietä takaisin autolle. Valoisissa kohdin kukkivat vielä metsämansikat...

ja kissankellot. 

Tuota katsoessani tuli mieleen, että ymmärtävätköhän metsän eläimet kukkien kauneuden päälle? Sen kyvyn heille soisi, kaiken hengissäpysymistaistelun vastapainoksi.

Sängelle ajellut heinäpellot hehkuivat okran värisenä. 

Piipahdus maaseudulle ja metsään oli hirmu antoisa – vaikka Cantharellus tubaeformis -saalis olikin niukahkonlainen. Hmm. Pitäisiköhän perustaa kotitontille sammaleinen mustikkatyypin kuusimetsä?

Kontaten kivipolkua

Eilen oli pirun kylmä tuuli, mutta aurinko paistoi kirkkaasti. Ilma oli siis mitä parhain pieniin siivoilupuuhiin, joten otin kohteeksi kivipolun putsauksen. Siihen on levittäytynyt jotain mehikasvia, joka on kyllä ihan hauskan näköinen, mutta nyt valitettavasti väärässä paikkaa.

Kas, se on mulle kristallinkirkas juttu: siellä, missä ihmiskäsi rakentaa, siellä ei mehikasvi hillu. En tehnyt fyysisesti raskasta kiviremonttia vain saadakseni antaa kasvualustan jollekin opportunistille.

Siispä vahvat sajut uuteen mukiin ja kivipolulle kontilleen.

Tuon mehikasvin lisäksi pikkukivien alaiseen hiekkaan on juurtunut heinätupsuja ja muita pieniä vihreitä pioneereja.

Työkaluiksi riittivät vanha kuokka ja oikean käden pinsettiote. Vasenkin pinsettiote olisi käynyt hyvin.  

Polun vierellä on liuskekiviä, joiden väliin on kasvanut sammalta. Sammal saa olla paikallaan, mutta se ei saa vaivihkaa vallata alaa polun puolelta, kuten se joissain kohtaa yrittää tehdä.

Ei muuta kuin kuokkaa kiven kylkeen ja kevyt kuopaisu. Siitä sammalnippu pinsettiotteella pois...

... ja kivien pyyhkäisy takaisin paikalleen. Noin, nyt ovat asiat omilla paikoillaan – paitsi nuo muutamat pikkukivet, mutta niin tarkka en sentään ole ;)

Myös sammaleeseen meinaa kasvaa kaikkea ylimääräistä, nekin nypin pois maisemaa rumentamasta.

Noin kolme varttia siinä meni, ja valmista tuli. Vielä kevyt lakaisu katuharjalla ja polku oli siinä kunnossa, kun sen haluan olevan – ainakin edes joskus.

Pylvään ympärys suorastaan kutsuu niitä mehikasvitupsuja luokseen, luulen.

Toisella puolen taloa kaikki vihreä sitten rehottaakin varsin vapaalla tyylillä. On siellä jotain uutta vaaleanpunaistakin, jota syksyllä olen kauaskantoisesti tajunnut istuttaa. Sunnuntaina auenneen 'Pink Impression' -tulppaanin kaveriksi ovat auenneet 'Aafke'...

... ja tulossa on vielä 'Dynastya'. Täytyy muuten tässä välissä mainita, että olen intohimoinen Dallas-tv-sarjan fani, ja löysin googlettamalla tiedon, että Dallas-tulppaanikin on olemassa. Vaaleanpunaisena ja rimpsureunaisena! Sen tiesinkin jo aiemmin, että uutta Dallasia on tehty 10 osaa, joita aletaan USAssa esittää kesäkuun alussa. Mukana ovat alkuperäiset J.R., Sue Ellen ja Bobby Ewing. OH MY!

Olen katsonut kaikki tuotantokaudet kolme kertaa läpi, ensin ensiesityksenä 80-luvulla, sitten päiväuusintoina 90-luvulla ja nyt 2010-luvulla dvd:ltä. Joka vuosikymmenellä, eri ikäisenä ja eri elämänvaiheessa olen löytänyt sarjasta uusia viihdyttäviä elementtejä. Ihan superhauska sarja!

Tässä Aafken silkkistä kylkeä. 

Pinkki on nyt jostain syystä mun silmään aivan mahtava väri, kauan se veikin tuohon sävyyn ihastua... puolet ihmisiästä.

Ja kun kerran ihkuväri on löytynyt, niin otetaan siitä kaikki irti. Mulla ei ole koskaan ollut hortensiaa, ja koska mies ei sitä sanattomista signaaleista tajunnut äitienpäiväksi hankkia, niin haimme sen sitten kaupasta äitienpäivän jälkilämmössä maanantaina.

Kyllähän kivipolulla kontannut äitipolo on hortensiansa ansainnut, hehheh.