Pihlajanmarjoja pakastimeen

Keräsin lähistön pihlajista muutamia marjaterttuja talteen tulevaa talvea ajatellen.

 

Kahlasin nimittäin vanhat puutarhalehdet läpi, ja löysin kivan kokeiltavan jääkranssin reseptin.

 

Omapiha 6/2008

Ideana on laittaa kaikenlaista materiaalia kakkuvuoan pohjalle, kaataa päälle kylmää vettä ja jäädyttää ulkona pakkasten aikaan. Valmiin kranssin voi ripustaa esim. puun oksalle tai ulko-oveen, jossa se ilahduttaa plussakeleihin asti. Tai siihen asti, että linnut ovat nokkineet marjat esille ja syöneet kranssin reikäjuuston muotoon...?

Samalla keruureissulla nappailin mukaan toisia oransseja marjoja, ruusunkiulukoita. Liittelin niitä wanhaan pajukranssiin, jossa oli jo pieniä lasihelmiä. Pyörittelin sydämen ympärille hiukan sinistä narua korostamaan kiulukoiden oranssia väriä.

 

Siinä se nyt tervehtii kotiintulijoita ainakin hetken aikaa. Saa nähdä, syökö joku ruusunmarjat vai tippuvatko ne kuivuuttaan. Oli kyllä kivaa pikku näpertelyä, vaikkei tuotoksella kovin merkittäviä designpokaaleja kannattaisi lähteä tavoittelemaan :)

Collected some rowanberries and put them into freezer. When the hard frosts come I'm going to put berries into cake tin, pour some cold water in and let freeze outside. When ice wreath is ready it will be put hanging in the branch of an apple tree.

Also picked some rosehips and attached them on a willow wreath with steel wire. It's not exactly a piece of art but it was a fun thing to do :)

Purppuraheisiangervoihastus

Eipä tarvinnut käyttää talvi-iltoja tyhjän istutuspaikan kasvivalikoiman miettimiseen. Piipahdin eilen Plantageniin katsomaan, että olisiko mitään kivoja perennoja huippuhalvalla. No niitä en löytänyt, mutta silmiin osui reippaan kokoisia purppuraheisiangervon taimia.

Sen lehdet ovat tummanpunaiset koko kasvukauden.

Pensaasta kasvaa 1-2 metriä korkea ja yhtä leveä. Ihastuin heti ajatukseen punaisesta pensaikosta ja ostin kolme taimea.

Kuva: Ahosen taimisto

Ihastuin vielä pikkuisen lisää, kun luin, että tällä kasvilla ei ole tauteja eikä tuhoeläimiä ja se viihtyy myös savimaassa ja sitä voi tarvittaessa leikata reippaasti. Sehän sopii siis kaikilta osin tuohon aidan viereen marjapuskilta vapautuneeseen tilaan. Istutusleveyttä siinä oli reilut kolme metriä, joten melko tiheään taimet sai istuttaa, mutta siitä saa tulla tiheä aidanteen pätkä, jos on tullakseen. Pensaiden eteen ja alle voisi istuttaa raikkaan vaaleanpunaisia ja valkoisia sipulikukkia.

 

Alkuperäinen ajatus muutama vuosi sitten oli istuttaa tälle aidansivulle vain valkokukkaisia kasveja. Siihen lukeutuivat myös paikalta äskettäin poistetut karhunvadelma, valkoherukka ja karviainen, jotka kukkivat valkoisin kukin. Mutta nähtyäni purppuraheisiangervon (Physocarpus opulifolius 'Diabolo')  tajusin, että tuo punalehtisyys olisi kiva yksityiskohta muuten niin vihreässä kasvustossa.

Ja kukkiihan sekin valkoisin kukin, tosin kukinta ovat melko vaatimaton, kertovat taimistot. Siementuppilot muuttuvat loppukesää kohti punaisiksi, se varmasti korostaa mukavasti punaista lehdistöä.

Olen tosi tyytyväinen, että bongasin tämän kasvin, sillä pelkillä perennoilla tuon tilan täyttäminen olisi vaatinut ankaraa puntarointia, että mikähän menestyy savimaassa, puolivarjossa, aidanvarjossa, kukkii valkoisin kukin, ei leviä liikaa, ei ole altis härmälle, ei ole kurjenpolvi eikä perhoangervo tms. joita vieressä jo kasvaa :) 

Tykkään kovasti purppuraheisiangervoistani, toivottavasti nekin tykkäävät ja viihtyvät. 

Puiseen viinilaatikkoon alkukesällä istutettu nukenkaulus piti taukoa kukkien pukkailusta, mutta on innostunut taas.

 

Aika herttainen sinisen sävy tuo! Näillä herttaisilla ja ihastuneilla fiiliksillä on mukava lähteä kohti uutta viikkoa. Syyskuukin alkaa pian, se ei musta ole yhtään herttaista, mutta yritän sopeutua pakon edessä...

Digged the blackberries out and put some ninebarks in. This is a maroon-leaved form of ninebark, Physocarpus opulifolius 'Diabolo', which is said to be happy in almost every kind of soil and light conditions. It tolerates hard pruning which can be done if it's going to outgrow its place.

I love this shrub already. Not all the colour has to come from the flowers, showy leaves will do as well. And ninebark doesn't have any enemies or diseases here in Finland so gardener can take a break. That's a precious thing, I'd say.

Valkoista valoa / White at night

Ihan lähiaikoina kannattaisi valvoa yksi yö, ihan vaan nähdäkseen keskikesän valoisan hämärän. Niin, ja kuullakseen, kuinka linnut aloittavat laulunsa lyhyen lepotauon jälkeen. Ehkä havaitsisi ketun tai muita isompia nisäkkäitä, niitä liikkuu täällä pk-seudullakin varsin mukavasti.

Noh, eilen jaksoin valvoa puoleenyöhön. Onhan sekin jo jotain... Kävin kurkkaamassa, miltä pihalla näyttää alkuhämärässä.

Pihajasmike (Philadelphus coronarius) on avannut nuppunsa. Kermanvaaleat kukat erottuivat hyvin illan hämyssä. Viime kesäisessä postauksessa sama pensas päivänvalossa.

The white nights of Finland are quite spectacular. Sun sets only for couple of hours and then a light dusk takes over. White flowers look wonderful at those hours. Here's Mock Orange (Philadelphus coronarius).

Olipa kerrankin niin tyyntä, että sain kuvattua perhoangervon kukan ihan skarppina... tuo kukka on noin kolme senttiä läpimitaltaan ja kun niitä on muutamassa taimessa satoja, valkoinen efekti tummanvihreässä kasvustossa on tehokas.

Perhoangervo kuuluu Rosaceae-heimoon eli tämä kaunotar on ruusun serkku. 

Bowman's root (Gillenia trifoliata) is one of my favourite perennials. So delicate and easy to take care of (doesn't need any care). This plant belongs to Rosaceae family. Wikipedia says that "several economically important products come from the Rosaceae family, these include many edible fruits such as apples, apricots, plums, cherries, peaches, pears, raspberries, strawberries and almonds plus ornamental trees and shrubs such as roses, meadowsweets, photinias, firethorns, rowans, and hawthorns". So this beauty is roses' cousin. Among many others'.

Särkynytsydänkin (Lamprocapnos spectabilis 'Alba') jaksaa vielä hiukan väläytellä kukkiaan. Ihana perenna on sekin.

Still some flowers of white Bleeding Heart (Lamprocapnos spectabilis 'Alba') to be enjoyed... as well as peony's (Paeonia lactiflora).

Jalopioni raottelee toisia kukkanuppujaan, osa niistä jaksaa aueta, osa ei. Nuuhkin näitä mennen tullen, aivan vastustamaton odööri.

Pensashanhikki (Potentilla fruticosa 'Abbotswood') tuikuttaa keskiyöllä raikkaan kirkasta valoa, jälleen yksi lisäsyy yrittää pysytellä joku yö hereillä aamupuolelle asti.

Ja mikä ettei muun värisistäkin kukista ja kasveista voisi siinä samalla nauttia. Kuten tästä sähäkän punaisesta palavastarakkaudesta (Lychnis chalcedonica).

Palava rakkaus. Sitähän tämä aika juuri nyt on, palavaa rakkautta kesää kohtaan. Jopa roihuavaa!

Actually all the other colors show their exciting side at night as well – like this bright red Maltese cross (Lychnis chalcedonica). It's even more powerful at night. Really have to try to stay up one night and hang around the garden... That would an experience to remember in next cold, dark winter.

Japaninvaahteran autopsia

No niinhän siinä kävi, että japaninvaahtera ei kestänyt ulkona ruukussa viime talvea. En siihen kovin suurta todennäköisyyttä ollutkaan, mutta ainahan sitä voi yrittää, heh. Jostain luin, että -10 astetta on japaninvaahteralle (Acer palmatum 'Dissectum Garnet') jo liikaa, eli viime talven pitkät -25°-jaksot olivat varmasti aivan liikaa.

Päällisin puolin runko oli ihan samannäköinen kuin viime syksynä ennen pakkasten tuloa. Halusin kurkata myös rungon sisään...

Hurjaltahan se tuntui laittaa poikki tämä varsi, kasvi on kuitenkin jo useamman vuoden ikäinen. 

Ei siellä paljoa vihertänyt eikä tapahtunut, eli kuivaa ja kuollutta on. Pidimme pienen hiljaisen hetken ja sitten aloin miettiä, että mitä ruukkuun seuraavaksi laittaisi. Ruukutin tänään kaikki loput taimet, joita en kiireiden takia ollut vielä istuttanut, ja sieltä napsaisin yhden kasvin astumaan varsin isoihin saappaisiin eli korvaamaan japaninvaahteran.

Ruukun pinnalla on Kekkilän koristekiveä. Mullan ja kivien välissä on pala suodatinkangasta, joten kivet oli helppo kauhoa talteen.

Kaivoin pikkupuun juuripaakun pois ja laitoin tuoretta multaa tilalle. Siihen istutin yhden risiinin.

Ruukku on talon etupihalla, pohjoisen suunnalla, joten risiini ei varmaan kasva maksimikokoonsa, mutta ei se tuohon kupsahdakaan. Kasvakoon siinä ja ilahduttakoon vihreydellään, ehkä ensi keväänä laitetaan siihen jotain punaista. Japaninvaahteran muistoksi.

Viiden valkoisen pensashanhikin rivistö typistyi neljään pensaaseen, kun jänis rouski talvella yhden oksat hengettömiksi. Se näyttää kuitenkin alkaneen versoa ihan tyvestä, joten toivoa on, että pensas kasvaisi uuteen kukoistukseen.

Jänis testasi hampaitaan myös isabellansyreeniin, mutta ei onneksi tarpeeksi lujaa. Noin kolmemetrinen pensas on nyt parhaassa kukassaan.

Isabellansyreeni (Syringa Preston -ryhmä) tuntuu ylhäisestä nimestä huolimatta yhtä helppohoitoiselta kuin tavallinen puistosyreeni. En ole sitä juuri lannoitellut tai muuten hoitanut, mutta se on muutamassa vuodessa kasvanut kolmen metrin korkeuteen ja noin kolmenkymmenen oksan tuuheuteen. Ottaisin näitä enemmänkin, jos tilaa olisi enemmän.

Onneksi täyteen pieneen tilaan mahtuu aina vielä jotain kivaa. Tänään kylvin ruukkuun ruusupavun siemeniä.

Komeita siemeniä ne ovatkin! Toivottavasti taimet kasvavat yhtä komeiksi, eli pussissa luvatun kahden metrin pituuteen. Saadaan sillä tavoin hyvää ilmatilaa hyötykäyttöön.

Sadunkuusama, superpensas

Jos jotain savimaan pensasta pitäisi hehkuttaa, niin kauaa ei tarvitsisi miettiä. Sadunkuusama, wu-huu! Siinä on kasvi, joka

a) suoriutuu kasvusta täydessä varjossa ja täydessä auringossa tai niiden välillä
b) selviää Suomen talvista ilman ongelmia (ainakin I-II-vyöhykkeillä)
c) kukkii kauniisti loppukeväällä
d) täyttää hankalan tilan mukavasti ja nopeasti
e) ei leviä

Sadunkuusama (Lonicera involucrata 'Satu') kasvaa pihalla hankalimmassa mahdollisessa paikassa: autokatoksen ja aidan välissä. Pensaat (niitä on kaksi) saavat suoraa valoa melko vähän, pari tuntia päivässä, sillä niitä ympäröi rakennus kolmella suunnalla. Siitä huolimatta toukokuun puolivälissä tila on täynnä vihreää.

Annetaan ihanan Pentti Alangon kertoa:

"Kehtokuusamaa (L. involucrata) rentokasvuisempi, kohenevavartinen kanta on nimetty KESKAS-tutkimuksessa työskennelleen Satu Tegelin mukaan sadunkuusamaksi. Se on erinomainen, yleensä vain metrin korkuiseksi kasvava verhopensas." (Tammen suuri puutarhakirja)

Faktataulukon mukaan sadunkuusama kasvaa 1-2 -metriseksi, menestyy 1-? -vyöhykkeillä, kukkii kesäkuussa, tarvitsee tuoreen maan (kaksi pisaraa asteikolla 1-3(4)) sekä kasvualustaksi savimaan tai hiekka- tai moreenimaan. Kukkien väri on keltainen. Käyttö yksittäin, ryhmissä ja aidanteena.

Siis pensas, joka menestyy savimaassa ja pimeässä. Ei ihme, että Alankokin sadunkuusamaa erinomaiseksi nimitti.

Minä annan sadunkuusamalle arvosanan "satumaisen mahtava". En muista kovin usein sen olemassaoloa hankalan sijainnin takia, mutta kun pensaat näen, tulen iloiseksi. Siinäpä kasvi, joka ei tosiaankaan tarvitse tarhuria pärjätäkseen hyvin.

Sadunkuusamaa ei ihan joka kaupasta löydy, mutta esimerkiksi Järvenpään Pihapalvelu -nimiseltä taimistolta sitä kannattaa kysyä. Kävin siellä ostamassa nämä vuonna 2008, tarkoituksenani ostaa jotain muuta (muistaakseni lehtokuusamaa) tähän probleemapaikkaan. Ja kuten osaavassa kaupassa käy, myyjä neuvoo sinulle vielä paremman vaihtoehdon.

Se on palvelu, jota varten kannattaa ajaa vähän kauemmas kuin lähimpään ketjumyymälään. 

Nämä taimet ovat kotimaisen Saarioisten taimiston tuotantoa, iso lisäplussa tähän superostokseen. Pensaan hinta näkyy muuten vielä olevan sama, 10 euroa kappale. Se on hyvin sijoitettu kymppi se!

Ihastuin muihinkin kuusamiin niitä tutkailtuani. Harmi vain, että tontti on edelleen sen 559 neliötä.

Post scriptum 21.5.

Tässä vielä tuota ylintä kuvaa parempi otos sadunkuusaman kukista:

Post scriptum 29.5.

Pensas on kasvanut komeasti kokoa sekä ylös- että ulospäin, joten tuo hankala tila on nyt täynnä komeaa vihreää, mutta pensaat eivät ole levinneet alueeltaan muualle.

Korkeimmat oksat ovat noin 180-senttisiä. Sadunkuusamien juurella eivät rikkaruohot saa juurikaan jalansijaa, joten tarvittavaksi hoitotoimeksi jää pelkkä ihastelu.

Kolme kuukautta, viisi päivää

Aika kauan se kesti, kolme kuukautta siemenestä täysikasvuiseksi. Kukkimaan ehtineet orvokit pääsivät vihdoin ulos ruukkuihin, ja ilo oli varmasti molemminpuolinen.

Vähän pieniähän ne ovat, sano. Mutta eivätköhän ne siitä kasva ja täytä maansa.

Jos eivät kasva ja menesty, niin eipä voi syyttää kuin itseään. Kärsimätön tarhuri, väärät ilmat tai väärä istutustapa tai jotain, syy löytyy omista tekemisistä. Plantagenista taimet saisi heti ja halvalla, ja niille kasvutakuun tai ainakin valituksen jälkeen uudet kasvit. Mutta ei, joku ihme vimma saa hoivaamaan näitä rimpuloita kolme pitkää kuukautta työtunteja laskematta...!

Pihalla perennat ovat lähteneet mukavaan kasvuun, tässä tuoksukurjenpolvi (Geranium macrorhizzum), jonka lehtitupsut kasvavat hauskojen pötkylävarsien päässä.

Siperiankurjenmiekka tekee hienot litteät lehtiruusukkeet. Tai paremminkin lehtilätykkeet.

Myös pensasmaailmassa vihertää. Lempipuska, pensashanhikki on lähtemässä uuteen kukoistukseen harmaanruskeasta risukosta.

Valkoinen syreeni on muodostanut pulleat lehtinuput. 

On ollut kiva nähdä, kuinka tämä pitkään koivun juurella kitunut syreeni on oman tilansa saatuaan kasvanut korkeutta ja leveyttä ja pukannut muhevia kukkaterttuja.

Muhevuutta on jo näkyvillä myös yrttipenkissä, jossa ruohosipuli on tukevassa kasvussa.

Viikonloppuna napsaisen näistä kolmesta tupsusta maustetta viherhöystöön, jolla yritän syödä pois maasta yhtä riemulla jo ylös puskevat vuohenputket, voikukat ja nokkoset.

Hanhikkisuosikit

Pensashanhikki (Potentilla fruticosa 'Abbotswood') alkaa selvästi rauhoitella uusien kukkien tekoa. Ahkerasti se on jaksanutkin taas koko pitkän ja kuuman kesän kukkia. Oli hyvä, että tuli valittua pensashanhikkia tontin paahteisimmalle paikalle, ei ole tarvinnut päätään sen pärjäämisellä vaivata. Vaihdoin savimaan normaalimultaan, se on näyttänyt hanhikille kelpaavan.

Pensaat ovat noin metrin korkuisia, eivätkä estä auringon paistetta keväällä tai syksyllä, jolloin aurinko ei nouse kovin korkealle. Istun usein illansuussa tässä kohtaa lukemassa ja kiittelemässä pettämätöntä hanhikkirivistöä silmänilosta.

Toinen tontilla kasvava hanhikki on grönlanninhanhikki (Potentilla tridentata 'Nuuk'). Se on hyvin matalakasvuinen, noin 15 cm korkea pikkukasvi, jolla myös on valkoiset kukat. Se ei ole perenna, vaan puuvartinen ainavihanta varpu, kertoo kirja.

Grönlanninhanhikki kasvaa perennapenkissä, jossa se on vaarassa jäädä isompiensa jalkoihin. Ensi keväänä täytyy rajata sille oma kasvualue, jota muut eivät valtaa.

Tällaisessa herkässä yksinkertaisuudessa on suurta kauneutta.

Jasmiini on jo melkein liikaa

Eipä ole Suomessa montaa vahvan eksoottisesti tuoksuvaa pensasta tai puuta. Lehdettömänä aikana jopa ruman risuinen pihajasmike (Philadelphus coronarius) yllättää heinäkuun alussa pyörryttävän huumaavalla odöörillä. Kukinta on myös kaunis, ja koko pensas kasvaa huimasti leveyttä kukintojensa painosta.

Kukista variseva keltainen siitepöly värjää tehokkaasti esimerkiksi valkoiset vaatteet, joten pensaan ympärillä on käyskenneltävä skarpisti.

Tämä pensas on ainakin 10 vuotta vanha, todennäköisesti n. 20-vuotias. Sen tuoksussa ja varjossa toivoo aina hartaasti, että Suomen kesä kestäisi edes pari kuukautta pidempään. Ja kyllähän tätä maisemaa keittiön ikkunasta mielellään katselisi kauemmin kuin pari viikkoa.

Pensaasta ohjeistetaan leikkaamaan vanhoja oksia vuosittain, mutta en ole sitä(kään) tehnyt ja silti kukinta on aivan mahtava. Joka vuosi. Onnekseni.