Ei mainoksia, ei sponsoreita

Jossain blogissa näin kuvallisen maininnan, että kyseinen blogi ei sisällä sponsoroituja tekstejä. Toisin sanoen, blogisti ei tee minkäänlaista yhteistyötä minkään kaupallisen toimijan kanssa, ainakaan niin, että siitä ei olisi jokaisessa mahdollisessa yksittäisessä tilanteessa selvää erillistä mainintaa.

Tämä blogi on myös sellainen. En tee yhteistyötä minkään tahon kanssa, joten teksteissä tai kuvissa ei ole mainontaa tai piilotettua mainontaa tai markkinointiyrityksiä tai jonkun tuotteen tai yrityksen mustamaalausyrityksiä. Kaikki mielipiteeni, vinkkini, ehdotukseni ja ärtymykseni ovat täsmälleen vain omiani eikä niissä ole tausta-ajatuksia tai hyötymistarkoituksia.

Blogini sivuilla ei myöskään ole näkyvää mainostilaa minkään yrityksen käytettäväksi. Se on valintani, mutta myös toisenlaiset valinnat ovat mielestäni varsin soveliaita – pääasia, että lukijalle selviää heti, onko blogilla yhteistyötoimintaa esimerkiksi jonkun yrityksen kanssa niin, että se saattaa näkyä vaikkapa joidenkin tiettyjen tuotteiden painottamisessa.

Reilu peli on paras peli.

Ja reilu kevät on kunnon kevät, tosin kevään luonteeseen kuuluu palaaminen takaisin talven valtaan, niin kuin nyt on päässyt käymään. Mutta ei tämä ikuinen tilanne ole, hetken päästä purot taas lorisevat ja krookukset pääsevät toden teolla säihkymään.

Siihen asti ihaillaan pinkitettyjä koivunrisuja. (Pakkanen on tappanut varhaiskevätkorista kaiken muun.)

Sponsoritta teidän,

Geranium

Kevätkorin tuoreutus

Taas on viikko takana ja uusi edessä. Kevätkorin pikkunarsissit ovat kestäneet moitteettomina jo kaksi viikkoa, leikkotulppaanit kokivat tuossa ajassa tulleensa kukoistuksensa päähän. Niinpä tilalle laitettiin tuoreet laitapelurit, tällä kertaa vihertävänvalkoiset.

Maalasin koivunoksat vaaleanpunaisella spray-maalilla, väri ei taida kuvasta erottua, mutta hirmu kivaa se spreijaaminen kyllä on. Sitä oikein yrittää keksiä tikusta (ja risusta) asiaa, että saisi vähän sumutella.

Tikusta tekee asiaa myös tupsukorva. Se ottaa tikusta tukea kurotellessaan syötävää lintujen siemenautomaatista. Katsokaa tuota telinevoimistelijan otetta.

Spraymaalauksen lisäksi olen innostunut taivaantarkkailusta, ja yritän opetella kuvaamaan ylhäisiä objekteja. Ensimmäinen otos armaasta kivipallero-kuusta ei ole ihan pöhkö, vai mitä olette mieltä?

Ja monta viikkoa kestänyt epäilys siitä, että tänä vuonna ei satoa chileistä (ainakaan omista) saada, alkaa hieman helpottaa. Jokin on nyt sykäissyt taimet jonkinlaiseen kasvuun, joten jos kesä ei ihan mahdottoman kylmä ja lyhyt ole, niin kyllä näistä voi vielä ehtiä puikuloita putkahtamaan.

Tänään laitoin lisää siemeniä multiin. Jäädään odottamaan niiden itämistä ja katsellaan kevään etenemistä kuin varis antennilla.

Rauhassa ja levollisesti. Horisontissa vihertää pian.

Kerrankos sitä

Voi mahoton, minkälainen helmikuu saatiin kokea! Eipä juuri lumi ja pakkanen kiusanneet, ei. Johtui tämä talvi mistä tahansa, niin oli hieno kokemus.

Ja koska se oli mahdollista, niin se piti tehdä. Laittaa < kevään ensimmäiset kukat > ulos.

Laitoin ainekset koriin sellaisinaan, omissa ruukuissaan. Tulppaanit ovat leikkoja, laitoin ne muutamaan pieneen lasipurkkiin sinne sekaan. Viikon on kori nyt ulkosalla viettänyt päivänsä ja tullut suosiolla yöksi viileään eteiseen. Hyvin ovat kukat pärjänneet, tulppaanit ovat auenneet kokonaan, samoin narsissin nuput.

Kyllä olen tuota koria ihaillutkin koko rahan edestä. Helmikuun sipulikukat! Oi tulkoon tällaisia talvia lisää, vaikka joka vuosi...

Sisällä olen aurinkoa odotellessa tarttunut siveltimeen ja maalannut ikkunan edessä odottavan kasvihyllyn tasot. Keltainen läiskikäs mänty raikastui ja siistiytyi vihreänruskeanbeessillä. 

Olipa ihana heilutella sutia. Konkreettinen työ on niin mahtavaa; tulos on konkreettinen eikä ole argumentoitavissa.

Kaksi kuukautta sitten emostaan irrottamani perhosorkideavauvat eli keikit ovat ilmeisesti selvinneet operaatiosta, sillä ne ovat väkertäneet pieniä ilmajuurien alkuja. 

Kaikissa kolmessa keikissä oli yksi tai kaksi ilmajuurta ennen irroitusta, ne menivät hakkeen sekaan ruukkuun. Uusien ilmajuurien muodostuminen kertonee siitä, että alkuperäisetkin juuret ovat elossa ja kasvilla on kaikki jotakuinkin ok.

Seuraamme tilannetta jatkossakin. Kuten myös seuraamme viikko sitten raportoitua pikkutaimien kitkutustilannetta. Ne nitkuttavat edelleen, ehkä aavistuksen kasvaneina. Ehkä.

Sen sijaan ulkona on tämänpäiväisestä viileästä räntäsateesta huolimatta ollut silmäniloa. Ihana tärkeä kaunis lempityyppi kurjenpolvi on kasvatellut itselleen tuoreita uusia alkuja.

Ja siis helmikuussa. Että voi ihmistä ilahduttaa!

Varsinkin kun muistelee viime talvea. Tämä kuva on otettu 14.4.2013. Siis huhtikuun puolivälissä. (Katsokaa te, kun itse en ma voi, edelleen tekee pahaa.)

Siinä sitä on etelänsuuntaa juu. Mutta onneksi tänä vuonna ei millään voi enää tilanne toistua, joten lälläslieru, kökköhanki, kukaan ei sua kaipaa.

Leutoa ja leppoisaa uutta viikkoa!

Ulkoilu innosti orkideoja

Kesä 2013 oli säiden puolesta kerrassaan huikea, ainakin jos auringosta ja lämmöstä tykkää. Orkideat tykkäävät molemmista, tosin aurinkoa ei eivät halua lehdilleen suoraan vaan katveen kautta. 

Pidin kaikkia perhosorkideoja kesän ulkosalla. Ne tuntuvat saaneen siitä hyvää vauhtia kukintaan, varsinkin tämä valkoinen yksilö. Viisi kukkavanaa, 24 auennutta kukkaa ja 10+ nuppua vielä odottamassa.

Viime talven saldo kasvilla oli neljä kukkavartta ja 18 kukkaa, näyttää paranevan vanhetessaan tämä kolme vuotta hallussani ollut taho – vaikka joutuikin kesällä umpipurkkiin kasvamaan.

Pidän kasvia nyt eteläikkunalla, jossa se saa lempeää syysaurinkoa, jos se vaan paistaa. Illanratoksi sen voi siirtää ihailtavaksi takan viereen, sinne, missä itsekin istuskelee.

Muutkin perhosorkideat (Phalaenopsis) pukkaavat nyt kukkanuppua ja olen niistä jokaisesta kovin iloinen. Suurin riemu syntyi viime marraskuussa hankitun Oncidium/ Odontoglossum/niiden risteymä -orkidean vierellä. Olen odottanut ihan piukkana merkkejä siitä, että tämä itselleni uusi orkideamuoto osoittaisi mahdollisuutta alkaa kukkia uudestaan.

Pitikin oikein ääneen kiljahtaa, kun löysin lehtiruusukkeen tyveltä todellakin kukkavanan alulta näyttävän puikon.

Eikä mitään. Viikon päästä löysin toisen!

Nyt on jännät paikat, toivottavasti en tyri mitään... Vaikka puikuloista syntyisi vain yksi kukka, se tuntuisi mahtavalta. Tämä orkidealaji(ke) tykkää tasaisesta kosteudesta, ja jos kaikki menee putkeen, niin voi kiittää itseään ainakin jonkinlaisesta säntillisyydestä.

Kasvihuoneesta hain ennen pakkasia viimeiset samettikukat ja muutaman chilinoksan sisälle. Sammarit kestivät yllättävän hyvin, noin viikon ne näyttivät oikein raikkailta.

En ajatellut istuttaa tänä syksynä yhtään kukkasipulia, mutta jälkikasvu toi naapurista tuliaisiksi ihanat narsissit 'Salomen', 'Spring Priden' ja öhöm, 'Geraniumin' :)

Geranium on tasettinarsissi, joka näyttäisi varmaan upealta myös leikkokukkana, jos vaan suinkin raaskisi maljakkoon napsaista...

Kellarissa talvehtivat pelargonit ovat vielä ponnistaneet ilmoille kukkia. Keräsin niistä pienen kesämuiston.

Muistellaan vielä hetki mennyttä kesää, mutta kohta aletaan valmistella seuraavaa. Talveen ei jäädä vellomaan. (Muistuttakaa sitten heikossa hetkessä kiemurrellessani, että olen näin sanonut, hah.)

Meni melkein rehkimiseksi

Pitääkö kaikki asiat saada tehdyksi ns. samalla sekunnilla? Juu, pitää, kun on kevättöistä kyse. Jokainen vapaahetki on nyt vietetty pihalla, muttei suinkaan kasvun ihmettä seuraten. Ei, vaan on putsattu puutarhakalusteita, liimattu kasaan risoja ruukkuja, levitetty hevonkakkaa, viritelty köynnöstukia, vaihdettu ruukkudaalioille mullat, kylvetty lisää siemeniä, istutettu liljansipuleita, painepesuroitu likaisia ruukkuja, putsattu havut kuolleista oksista, vahdittu Taimelan asukkeja sekä ynnä ja muuta.

Puh.

Nyt huutaa selkä hoosiannaa, mutta mieli on tyytyväinen. Maltoin lopulta myös kävellä pihalla kameran kanssa, ja nyt laitan kuvia tähän muistutukseksi siitä, että tätä kauneutta on odotettu koko pitkä talvi. Ei niinkään sitä hevonkakan levittelyä.

Nuo kevättähdet (Chionodoxa luciale 'Viole Beauty') istutin viime syksynä, mutta ilokseni en muistanut    asiaa vasta kuin nyt nähdessäni nuo pikkuiset ihanuudet (ylhäällä vasemmalla ja alhaalla oikealla).

Sinivuokot (Hepatica nobilis) ovat levittäytyneet itsekseen pitkin nurmialuetta kuten idänsinililjatkin (Scilla siberica), joten pihalla sinertää mukavasti. Näitä raidallisia idänsinililjoja on vähemmän kuin yksivärisiä.

Alennusmyynnistä syksyllä ostamani jouluruusu (Helleborus niger) on aivan ihana, se kukkii runsaasti ja näyttävästi. Niitä pitää ehdottomasti hankkia lisää.

Uusia kasveja ovat myös nuo yläoikean narsissit ('Rip van Winkle'), joiden kukissa on komean rimpsuinen keskus. Ja pääsiäisrääppiäisistä hankkimani perunanarsissi pursuaa ulos häkistään, mahtavan tuoksun kera.

Orvokit ovat pärjänneet ulkona oikein hyvin, tuulessa, varjossa ja paahteessakin. Äkkikatselulta luulin, ettei niissä ole yhtä paljon värivaihtelua kuin viime vuotisissa yksilöissä, mutta olin väärässä. Värivaihteluita saattaa olla enemmänkin. Ja tänä vuonna mukana on myös läiskikkäitä kukkia, kuten tässä toisena alavasemmalla:

Eli värejä on liki valkoisesta violetinsiniseen, yleisin väri on tuo vaaleanliila eri suuruisella oranssilla läiskällä. 

Ja tänä vuonna mukana on myös tummaa 'Bowles Blackia', josta aion myös kerätä siemeniä ja katsoa, mihin väriin se alkaa vuosien myötä muuntua... mustahan tuo ei ole nytkään, vaan tummanvioletti vaaleammalla liilalla keskustalla, mutta hienon dramaattinen kuitenkin.

Noin, nyt on tallennettu kevätväriä ja voidaan palata pihalle rehkimään, hah. Mutta ihan ensiksi grilli lämpenemään – onneksi joku kaukaa viisas on senkin jo puunannut käyttökuntoon :)

Ps. Sain Elämää ja elämyksiä -blogin Pirkolta "Inspiroiva puutarhablogi" -tunnustuksen. Kiitän siitä suuresti! Vastasin sen mukana tulleisiin kysymyksiin jo aiemmin, vielä pitäisi lähettää tunnustus eteenpäin... onko tylsää sanoa, että haluaisin lähettää sen kaikille puutarhabloggareille? En ole vieläkään löytänyt blogia, joka ei mua jollain tavalla inspiroisi!

Terveiset Floriadesta!

Voi hyvä luoja. Pöhköksihän siellä meinasi tulla, Floriadessa. Jo pelkkä näyttelyalueelle saapuminen teki niin hyvää, ihan ensin sieraimissa. Ilmassa (viileässä) leijui nimittäin mahtava hyasintin tuoksu, niitä oli istutettu isoihin ruukkuihin pal-jon.

Ja kun portista pääsi sisään, alkoi silmille vyörytä sellainen sipulikukkien väri-iloittelu, että valkoisen, harmaan ja ruskean eri sävyihin tottuneet näkimet eivät olleet uskoa itseään. Hyasintteja, tulppaaneita, narsisseja, helmililjoja, keisarinpikarililjoja... kaikkea kaikissa sävyissä ja monenlaisissa yhdistelmissä.

Ilma oli aamupäivisin vielä kovin viileä (+5° C), mutta iltapäivästä alkoi jo tarjeta paremmin (+15° C). Viileyttä ei tosin huomannut, kun oli niin kiire ahmia värejä ja tuoksuja ja muotoja. Hikihän siinä paremminkin meinasi tulla.

Floriade siis järjestetään Hollannissa joka 10. vuosi. Pää on vieläkin aika pyörällä kaikesta nähdystä, mutta aloitan näillä sipulikukilla – joita ajankohdasta johtuen oli luonnollisesti nyt runsaasti.

Tässä pieni kooste siitä, millaisia kombinaatioita maassa ja ruukkuistutuksissa näkyi:

Hyasintteja oli istutettu myös orvokkien sekaan, kuten sinisävyisessä yhdistelmässä näkyy, sekä puun juurelle ruukkuun, kuten alaoikealla.

Mikään värikombo ei ole väärä, kuten yläoikean kuva todistaa. Ja ruukuissa kasvoivat myös kaksi alinta settiä, aivan mahtava tuo luumun sävyinen hyasinttiruukku mielestäni.

Tumma ja oranssi orvokkikin menevät näin nätisti kimpassa. Vierellä oleva penkki on kirkkaan pinkki, ja silti näyttää vallan hyvältä. Ei taida olla vääriä väriyhdistelmiä tässä lajissa lainkaan, luontoäiti pitää siitä huolen...

Kävelin tällä 66 hehtaarin näyttelyalueella kahtena päivänä yli viisi tuntia molempina päivinä, ja jaloissa sen kyllä tuntee. Aika paljon olisi ollut ostettavaakin, otin mukaan vain käsimatkapakaasin, että en sitten sorru mihinkään... onneksi Venlon kaupungissa (pienessä sellaisessa) oli laukkukauppa, josta sitten ostin uuden matkalaukun, hah. Daalioita innostuin ostamaan, ja liljoja. En tosin ihan mahdottoman paljon, mutta sen verran, ettei käsipakaasiin mahduttamisesta ollut toivoakaan :)

Kerron toisessa postauksessa vielä sisätiloissa järjestettävästä kukkanäyttelystä, jossa taju meinasi lopullisesti lähteä... kokonaispinta-alaa tässä lasisessa Villa Florassa on 7 500 neliötä, joten sinne (myös) mahtuu paljon kaunista. 

Jos nyt mietitte Euroopan-matkaa tälle keväälle tai kesälle tai alkusyksylle, niin pohtikaa vakavasti Floriaden-reissua. Aivan mahtava paikka ja kokemus! Annan mieluusti reittivinkkejä tuonne Venloon matkustamisesta.

Toivottavasti näillä kuvilla pahin talven jälkeinen värinälkä helpotti hiukan?

Lumitimjamia ja tunnustuksia

Jännä tuo timjami. Kun se tulee esiin talven jälkeen lumen alta, se näyttää aivan tuoreelta ja raikkaalta. Aivan kuin kasvi olisi tehnyt lehtiä siellä hangen kätköissä jo valmiiksi.

Näin ei tietenkään voi olla, vaan kasvi on pitänyt kiinni viime vuotisista lehdistään koko talven ajan. Kun tuohon sitten alkaa kasvaa uusia lehtiä, huomaa, että nämä lehdet ovat vanhanvihreän värisiä ja uudet ovat kevättuoreenvihreitä. Maku on näissäkin kyllä tunnistettavissa timjamiksi, mutta maltan odottaa uutta kasvua ruoan maustamiseen.

Mitään muuta nyt ei oikein malttaisikaan. Pihalla tulee päivittäin käytyä useammin kuin olisi mitään järjellä selitettävää tarvetta, ihan vaan katsomassa, että mitä uutta siellä on tapahtunut. Takaisin sisään palaa aina likaisin käsin ja kuraisin vaattein. Kas, eihän sitä pienellä tarkastuskierroksella mukamas tarvita hanskoja tai puuhavaatteita, vaikka aina ne piipahdukset päätyy johonkin rapsutus-, kupsutus- ja jäänhakkausprojektiin :) 

Eilen röhnötin pihalla polvillani (parhaissa eli kiristämättömissä sohvaverkkareissa), koska tämä lumen alta paljastunut kivipolku oli vaan niin ihana näky.

Maata todellakin näkyvissä! Näissä kivimateriaaleissa on se ilahduttava puoli, että ne ovat heti lumien sulettua "käyttövalmiita"eli mitään kuivumista ei tarvitse odotella, ennen kuin niillä voi tallustella - toisin kuin nurmikon kohdalla.

Liuskekivien välissä kasvava sammal on ilahduttanut pikkulintuja, jotka ovat kuopsuttaneet sammalen alta jotain tuoretta syötävää.

Onhan joku hyönteismaailman edustajan makustelu varmasti mahtavaa vaihtelua monta kuukautta kestäneeseen siemenruokavalioon.

Omenapuun etelänpuoleisella juurella kevättä tervehtivät narsissin alut.

Ja minä tervehdin heitä monta kertaa päivässä ;) Kuten myös näitä sinivuokkojen kukkanuppuja. 

Kamala värinälkä talven aikana onkin yllättänyt, näissä tilanteissa sen huomaa varsinkin. Että pieni siniliila häivähdys toimii katseenkiinnittävän magneetin tavoin.

Ja sitten toiseen asiaan. Olen nimittäin saanut kaksi hienoa blogitunnustusta, joista haluan kiittää ja joiden kivaa ajatusta haluan jakaa eteenpäin.

Monimuotoisen ja runsaan Elämäni matkat -blogin Pirkko antoi Kaunis blogi -tunnustuksen, iso kiitos siitä! Kauneus on katsojan silmässä, kuten sanonta kuuluu, mutta uskon, että luontoa ja kasveja kuvaamalla ei voi mitenkään mennä pieleen. 

Ja sitten tunnustuksen eteenpäin jakamisesta. Se onkin vaikeampi asia, sillä en ole törmännyt yhteenkään "rumaan" blogiin, vaan kaikki ovat tekijänsä näköisiä ja oloisia, mutta yhtä kaikki kauniita ja kiinnostavia. Meitä kaikkia yhdistää rakkaus ja hurahdus tähän harrastukseen, eikä siitä raportoiminen samanhenkisille ihmisille voi tuottaa huonoa lopputulosta. 

Mutta koska täällä Blogistanissa eletään Blogistanin säännöillä, niin jaan tunnustukset eteenpäin, ohjeiden mukaan sellaisille blogeille, joissa on oletettavasti alle 200 lukijaa, jotta näihin blogeihin löytyisi taas uusia lukijoita.

Pitkä johdanto, mutta tässä viisi mielestäni kaunista blogia, joissa kannattaa vierailla, jos ei vielä ole ehtinyt.

* Mäntylä. Kaunista katseltavaa ja hyviä vinkkejä puutarhailuun ja muuhun kotoiluun. Kaunis talo!

* Pieni ryytimaa. Lähiruoan kasvattaminen läheisille on kaunista. Myös kauniita käsitöitä. 

* Hannala Rauhaisia tunnelmakuvia, Hannalla on esteettistä silmää muun muassa jännille kirpputorilöydöille. 

* Puutarhaunia Puutarhaopintojen ja oman pihan laittamisen tuloksia omilla runoilla höystettynä. Hienoa!

* Anoppilan pihalla Pohjoisen Suomen kauneutta, talo ja puutarha Torniossa. Uusi tuttavuus, jota aion seurata. Quulla on myös muita puutarhablogeja, kuten nyt ajankohtainen Narsissimerellä lainehtii.

Lämpöisesti suosittelen myös Karolinan puutarhaa, jossa on mukavan katseltavan ja luettavan lisäksi hieno listaus suomalaisista puutarhablogeista kasvuvyöhykkeittäin. Ihailtavaa vapaaehtoistyötä!

Ja koska hyvät (niin kuin huonotkin asiat) tapahtuvat usein pareittain tai isommassa joukossa, niin Tontti 559m2 sai tunnustuksen myös Pieni ryytimaa -blogilta. Huomionosoitus on nimeltään Inspiroiva puutarhablogi, ja kivaltahan semmoisen vastaanottaminen tuntuu. Kiitos!

Kuten sannane totesi, taisimme aloitella päiväkirjan pidon samoihin aikoihin, ja hauskaa tämä puuha on ollut. Ruutuvihko-kirjanpito ei ole yhtään näin mukavaa, se on todettu...

Tuo tunnustus piti mukanaan myös kolme kysymystä, joihin yritän vastata lyhyesti.

1. Miten puutarhainnostus ja puutarhablogin pitäminen syntyivät?

Innostus lähti sattumasta. Kun muutimme kerrostalosta maan tasalle 1990-luvun alussa, niin uuden kodin etupihan sisäänkäynnin "tiilimuureissa" oli kaksi kiinteää, kapeaa kukka-allasta. Niissä edellinen asukas kasvatti kesäisin ahkeraliisaa, koska se jaksoi kukkia siinä varjoisassa tilassa. 

Ensimmäisenä kesänä laitoin ahkeraliisaa minäkin, mutta sitten lähti kiinnostus selvittää, että mitä muuta niissä altaissa voisi kasvattaa. Ja sukulaiskasvi uudenguineanliisaa laitoin terassin viereen ruukkuun, ja siitä lähti se ruukkuinnostus... takapihalla yritin selvittää olemassaolevien perennojen nimiä ja sisällä aloittelin ensimmäisiä siemenkylvökokeiluja. Ah niitä yhteenkietoutuneita elämänlankoja siinä olohuoneen ikkunalla ;D

2. Mikä on erikoisin, ihmeellisin, harvinaisin, tunnearvoltaan suurin tai kaunein lempikasvisi?

Pitkänkään pähkimisen jälkeen en millään osaa nimetä vain yhtä. Erikoisia kasveja ovat joka vuosi kaikki uudet lajikkeet, joita en ole aikaisemmin kasvattanut. Harvinaisia kasveja mulla ei taida ollakaan, mutta ulkomailta lomamatkalta rahdatut siemenet ja niistä kasvatetut kasvit ovat itselleni "harvinaisia", vaikka ne lajeiltaan olisivatkin yleisiä. Tunnearvoltaan tärkeitä kasveja ovat esimerkiksi kevään ensimmäiset kukkimaan ryhtyneet orvokit tai ihan vaan ensimmäiset itäneet taimet, tai kasvit, joiden kanssa tulee elettyä pitkä matka siemenkylvöstä monivuotiseen yhteiseloon. Kaunein kasvi, se on ilman muuta nimeltään "jokakasvi".

3. Mikä on puutarhafilosofiasi?

Onkohan mulla sellaista? No, haluan ajatella, että yritän löytää jokaiselle kasville pihalta oikean kasvupaikan, niin ne pärjäävät hyvin ilman ylenpalttista hoitoa, niin kuin fanittamani Pentti Alanko opettaa. En halua viettää kaikkea aikaani työn äärellä, vaan haluan nauttia kasvien katselusta ja kaiken ihmettelystä. Kaikkea haluamaani en voi myöskään pihalleni saada, on elettävä pohjoisen ulottuvuuden realiteeteissa.

Pihaa tarvitsevat eläimet täytyy ottaa myös huomioon, ne ovat osa tätä mahtavaa luontoläheistä harrastusta.

Luonnonmukaisuus on kaunista, mutta joskus täytyy saada revitellä. Ei tämä niin vakavaa ole, hauskaa täytyy pitää.

Noin. Sitten jaan tunnustuksen eteenpäin viidelle inspiroivalle puutarhablogille, ja haastan kirjoittajat vastaamaan samoihin kysymyksiin. Pakkoa ei ole, pidetään Blogistan mukavana ja kevyenä.

* Kujeita ryytimaalla Kujeen iloista ja innostunutta ensimmäisen puutarhan suunnittelua.

* Puutarhastelua Viannalla on paljon ideoita ja paaaaljon tilaa toteuttaa inspiraatioita.

* Makasiininmäellä Terhin uuden talon ja puutarhan rakentamisen intoa on kiva seurata.

* Suvipiha Mariettan harrastuksen kohde on enemmänkin luonnonläheinen piha kuin puutarha. Kaunis ajatus!

* Piha maalla Multasormi kirjoittaa laaja-alaisesti puutarhasta, mukavalla otteella. (Uskallan tämän kunniamaininnan antaa, vaikka hän nimenomaan blogissaan toivoo päinvastaista, sillä tämän tarkoitus on vain ohjata uusia lukijoita blogiin, ei pakottaa kirjoittamaan kiitosviestiä.)

En tiedä, saako jonkun blogin lukijamäärän jostain selville, eli saattaa olla, että näissä mainituissa blogeissa on jo paljon lukijoita. Mutta hei, ajatus on tärkein. Ja vielä haluan mainita muutaman mielenkiintoisen vierailukohteen.

Nettimartan pihapiirillä ja Sarin puutarhoilla uskon olevan jo hirmusti paljon lukijoita, mutta annan kuitenkin lämpimät suositukset käydä lukemassa heidän postauksiaan, jos olette jotenkin onnistuneet välttymään törmäämästä niihin, heh. Nettimartta maailailee tunnelmakuvia isolla siveltimellä ja Sarin blogi on varsinainen tietopankki jokaiselle kasviharrastajalle.

Myös Intianmintun pitämä Mielen lumoa on kaunis ja inspiroiva blogi, sisältää myös ihailtavaa käsityöosaamista. Ja usein piipahdan kurkkaamassa Pirttilän puutarhan ja Puutarhaprojekti2:n kuulumisia sekä Norpan rintamamiestaloprojektin etenemistä blogissa Harrastelijat Harjulla.

Ihan tuorein tuttavuus on Maalaispuutarha, jossa Marketta kertoo puutarhailusta itärajan, omien sanojensa mukaan susirajan tuntumassa. Pääseepä blogista nettikauppaankin ostamaan aitoja karjalanpiirakoita. Melko ihmeellinen häkkyrä tämä internet!

Ja taatusti tulen vierailemaan myös Vedenjakaja-blogissa, jossa Tapio kertoo lappilaisen metsätilan kuulumisia. Miesharrastaja ja Lappi samassa paketissa, harvinainen yhdistelmä.

Unohdin varmaan tästä listasta monta osoitetta, mutta kuten sanoin, mielestäni kaikki puutarhablogit ovat visiitin arvoisia: samaa hurahdusta tässä jaamme. Jotkut aiheet tuntuvat sitten läheisemmiltä kuin toiset, joten omat TOP 5 -bloginsa löytää nopeasti. Mutta on mahdollista päästä iloisesti yllättymään, kun piipahtaa uusiin päiväkirjoihin. Yhdestä on kiva seurata jonkun eri kasvuvyöhykkeen tunnelmia, toisesta saa uusia käytännön vinkkejä, jollain blogistilla on silmää asetelmille ja joku vaan kirjoittaa erityisen mukavalla tavalla. Ja toiset kirjoittavat tiukasti puutarhailusta ja toiset laajemmin vähän muustakin, toiset joka päivä ja toiset kerran kuukaudessa.

Tulipas tästä pitkä postaus, ja teille lukijoille, jotka tänne asti olette sinnitelleet, annan tunnustuksen Superkärsivällinen lukija. Sitä kuvaamaan laitan tähän otoksen toukokuisesta luumupuusta.

Vielä pieni kärsivällinen odotusloikka ja tämä hetki on taas käsillä. Oi elon auvoa!

Hometta Kung Po

Juu, ei nämä kaikelaiset kokeilut aina mene ns. putkeen. Kylvin siemeniä entisiin noutoruokarasioihin, joihin tein pohjaan reiät kuumennetulla grillivartaalla. Se osio meni ihan hyvin, mutta sitten intouduin ajattelemaan, että voisin hyödyntää rasioiden kannet kylvösten peittäjänä.

Noh, vaikka kuinka rei'itin, niin lopputulos on se, että tiukka muovikansi tekee kylvöastiasta ihan liian tiiviin. Ja vaikka kuinka joka päivä tuulettelin, niin siemenet alkoivat homehtua.

Siinä sitä sitten on valkohörhelöistä verbenaa, hmm. Ei auta, kuin mennä siemenkauppaan etsimään uusia samanlaisia siemeniä, ja toivoa, että niitä löytyy. Tyhmää, tyhmää, tyhmää. Miksi en vain tehnyt, niin kuin aina ennenkin? Että siemenet multiin eikä mitään kansisysteemejä päälle? Hyvin ovat itäneet, mutteivät ole lainkaan homehtuneet. 

Vanha sanonta, "älä korjaa sitä, mikä ei ole rikki", pätee siis puutarhailussakin. 

Nooh, kärsivällisyyshän tässä venyy, ja sitähän ei kasvitarhaajalla ole koskaan liikaa. Kärsivällisyys palkittiin juuri äsken, kun perhosorkidea avasi kukat siihen kukkavarteen, joka meni h-hetkellä poikki. 

Eli marraskuussa kasvissa oli kaksi nuppuista vartta, joista toinen katkesi kastelumatkalla olkkarista keittiöön. Kasvi alkoi kasvattaa uutta sivuversoa siitä katkenneesta varresta, ja nyt paria kuukautta myöhemmin avasi siihen kukat.

Tuo suoraan seinään osoittava tappi on se alkuperäinen kukkavarren suunta. Niin että luonto antaa paljon anteeksi hosumaijoille kastelijoillekin :)

Sitä en kyllä tiedä, antaako luonto anteeksi laiskanpulskealle jänisvahdille. Lunta on pihalla niin paljon, että jänikset kävelevät suorin vartaloin aitojen yli. Siellä on sitten yön hämyssä hyvä ratustella isabellansyreeniä, niin kuin viime talvenakin.

Olisi pitänyt tehdä vallihaudat, niin kuin Hannala-blogin Hanna, mutta kun on mukamas aina niin kiire... eikä tuonne hankeen pääse kuin lumikengillä tai puskutraktorilla:

Tuo koivun eteen kasattu mäki on kohta tuolla keltaisessa lintupöntössä asti, että kätevästihän sen sitten saa putsattua. Juu, positiivinen ajattelu on tässä kohtaa paikallaan, ja positiivista ajattelua tukivat kyllä eiliset lukemat ulkolämpömittarissa.

Iltapäivällä klo 14.30 tasan +7°C°! Eikä aurinko paistanut tuohon kohtaan, mittari on itään päin. Eli kyllä, näin mahtavia alkukevään päiviä on nyt lupa odottaa!

Ostin Plantagenista viisi nippua tulppaaneita kevään tuloa kirittämään. Huikea oli tarjous, seitsemän kappaleen nippu maksoi kanta-asiakkaalle 1,89 euroa. Ja kyllähän sitä kanta-asiakkaaksi ryhtyy, kun oikein hyvää tarjousta pukkaa...

Yhdistin kolmea pastellisävyä olohuoneen pöydälle maljakkoon.

Väriyhdistelmää riitti myös keittiöön Karhula-tölkkiin.

Nuo ovat kyllä suurenmoista silmäniloa. Katsokaa nyt tätäkin viiruisaa yksilöä, kuin alkukevät itse.

Toisaalle laitoin kimpun lämpimämmistä sävyistä, värit ovat kuin sitrushedelmäkartasta.

Pakko oli tarttua myös pikkunarsisseihin, vaikka hiukan vastustankin juhlapäivien juhlimista ennakkoon... mämmiäkin löytyi lähikaupasta 2, 5 kuukautta ennen pääsiäistä. Mutta koska pääsiäinen on "jo" ensi kuussa, niin sallin yhden väripilkun tätä lajia.

Tuo syreeneille ja kirsikkapuille vaaraton pupu asuu kyllä aina tuossa kaapin päällä, eli pääsiäiskoriste se ei ole. Vielä.

Viherkellarissa olisi taas uutta duunia, nimittäin lisää orvokkien harvennusta. Nämä 'Bowles Blackit' toivovat pääsevänsä omiin yksiöihinsä.

Viherhuoneessa on ennestään noin 30 yksiötä, joiden asukkaat kurottelevat valoa kohti.

Kevät on virallisesti ja käytännössä alkanut, ja kaikenlaiset kevätkiireet sen myötä. Kaikki blogistitkin ovat aktivoituneet eikä kaikkia postauksia ehdi heti lukemaankaan. Mutta jossain välissä luen kaiken, on ihanaa, kun tietää, että täällä Blogistanissa ja tuolla oikeassa elämässä on hieno joukko samaan asiaan hurahtaneita ihmisiä :)

Aktiivista tai rauhaisaa viikonloppua kaikille, nautitaan pienistä kevään merkeistä, kuten niistä kuuluisista tippuvista räystäistä... kunhan eivät päähän tipu.