Mökinihmekukka huonekasvina

Kyllä silloin onnistuu, kun ei yhtään yritä. Ottaa vaan pari nokaretta multaa syksyn edeltä tyhjennetystä ulkoruukusta ja parin kuukauden päästä olohuoneessa kasvaa uusi, kukkiva huonekasvi. Että voilá vaan.

Keltainen mökinihmekukka (Mirabilis jalapa) oli ampunut siemeniä ruukkuun, josta otin hippusen multaa liaanin tyvelle ruukunvaihdon yhteydessä. Siemenet lähtivät heti itämään, ja noin 10 viikon päästä avautuivat ensimmäiset kukat.

Kukat tuoksuvat vienosti, niin kuin kesälläkin, kun ihan viereen menee nuuhkimaan. Aika vänkä kokemus, että sisällä viihtyy tämä vahvasti kesään yhdistyvä kasvi. Ikkunalla on kyllä kasvivalo, ilman sitä se tuskin jaksaisi kukkia.

Nyt nuppuja syntyy ja avautuu ihan tasaiseen tahtiin, tiedä vaikka tyyppi pärjäisi siementenkypsyttelyvaiheeseen.

Tiedä vaikka lattianraosta alkaisi sitten kukkaa pukata. Sen verran sieltä varmasti löytyy multaakin.

Perhosten toinen tuleminen

Perhosorkidea (Phalaenopsis) on kyllä jokaisen maksetun euronsa arvoinen kasvi. Vaikka sen hankkisi vain kerta-iloksi, niin pitkään saa rahalleen vastinetta. Mutta jos kasvin säästää kukintansa jälkeen, antaa valoisan kasvupaikan ja kastelee hillitynhallitusti, niin eipä aikaakaan, kun voi alkaa odottaa uutta kukintaa. Ja se uusi kukinta, se se vasta hyvältä tuntuukin. Ihmeiden ihme, taas kerran.

Tämä parivaljakko on hankittu viime syksynä.

Tämä toinen kasvi teki varsin pitkän ja lonkeroivan kukkavarren, olen tainnut siirrellä sitä sinne sun tänne niin, että kasvipolo on hikipäässä yrittänyt pysyä valon perässä. Leikkasin kukkavarren poikki ja pistin maljakkoon. Avautuneet kukat ovat pysyneet kuosissaan pitkään, nuput eivät odotetusti jaksaneet avautua.

Kannoin kasvit äsken ulos valokuvattavaksi, parempaan luonnonvaloon. Ilmahan oli ihan mahtava, +11 astetta ja puolipilveä. Kun sain kuvat koneelle, niin ulkoa alkoi kuulua tiukka sateen kohina. Melkoiset carpe diemit siis tahoni kohdalle koitui.

Tällä vihertävänkeltaisella perhosella on kiva tuo kannuksellinen huuli (labellum).

Tummanliila yksilö on toinen niistä koekaniineista, jotka joutuivat umpinaiseen lasipurkkiin asumaan. Kastelussa on oltava tarkka, mutta silmämääräisesti ei oikein pysty sanomaan, että onko kasvualusta siltikin mahdollisesti liian kostea. Mutta kukkaa hän on ystävällisesti siitä huolimatta pukannut.

Varsinainen kukkijoiden kukkija on kuitenkin valkoinen perhonen, joka on avannut viiteen kukkavanaansa 31 kukkaa. Peilin edessä määrä multiploituu 62:ksi.

Olen onnistunut olemaan tyrimättä pahasti, koska saan ihmetellä tällaista näkymää. Katsoin juuri orkideayhdistyksen ohjeita perhosorkidean hoidosta, ja totesin, että monta asiaa olen tehnyt eri tavalla ja monia riskejä ottanut esim. kesäulkoilutuksessa, mutta nämä yksilöt ovat sietäneet moista kohtelua. Otin ne sisään vasta syyskuun puolivälissä, joten viileitä öitä on taatusti kohdalle osunut.

Samoin Oncidium/Odontoglossum/niidentaimuidenristeymä on sopeutunut otteisiini. Marraskuussa yhdellä kukkavanalla ostettu kasvi pusertaa parhaillaan kolmea uutta kukkavanaa. Niiden valmistumista odotan nyt ihan tulisilla hiilillä. Tuleeko kukkaa ja jos tulee, niin millaisessa kokoonpanossa? Mitä eroa kukinnassa on taimistolla viritettyyn kukintaan, jonka taustalla on kasvuhormonia ja tarkkaa valonsäätelyä?

Into-Lianan ruukussa vahingossa ja salaa itänyt mökinihmekukka (Mirabilis jalapa) on kasvanut kovasti. Antaa hänen ihmetellä siinä, seurataan, josko pärjäisi pimeän kauden yli kevääseen.

Salakasvin myötä perhosenkeveät viikonlopun toivotukset! 

P = purppuraheisiangervo

Jotkut kasvit herättävät kysymyksen "miksi". Että miksi tuo kasvaa tuossa, mikä on sen funktio ja arvo. Tällainen kasvi tontilla on purppuraheisiangervo, jota pari vuotta sitten ostin kolmen taimen verran aukkopaikkaan, jonka jätti poistuessaan karhunvadelma.

Purppuraheisiangervo (Physocarpus opulifolius 'Diabolo') kukki tänä alkukesänä ensimmäisen kerran, ihan nätit kukinnot hänellä on.

Olen näköjään postannut pha:sta vain yhden kerran, heti ostotapahtuman jälkeen. Kun nyt luin perusteluni, niin sen suuremmat pohdiskelut tulivatkin jotakuinkin tarpeettomiksi. Eihän tuossa kohtaa moni tuon kokoinen kasvi olisi menestynyt, savessa, puolipäivävalossa, aidanvarjossa.

Että siksi ne kasvavat siinä. Niiden funktio on tuoda kevyttä näkösuojaa ja elähdyttää tummilla lehdillään. Niiden arvo on taudittomuus, talvenkestävyys ja leikattavuus. Reipas ja mitäänpyytelemätön olemassaolo.

Sitä vaan ei aina muista, millä perusteilla kasvinsa on valinnut. Onneksi tämän kohdalla on käytetty reipasta järkeä eikä jonkun ihanan magnolian edessä yltiöpositiivisesti muunnettu mielessä niukkavaloisaa savikkoa kuohkeaksi paraatipaikaksi. Siinä kituisivat nyt neidit herkkiöt, ja pahasti.

Mutta purppuraheisiangervo kasvaa ja voi hyvin. Ainoa huolen aihe ovat vihreälehtiset versot, joita näköjään pukkaa kasvin tyvestä. 

Taidan leikata ne surutta poikki, jotteivät ihan ala innostua. Ja tiedättekö mitä. Niin on ihmisen mieli muuttuvainen, kuten aikaisemmin jo pähkin. Nimittäin huumaavan tuoksuinen pihajasmike  (Philadelphus coronarius), jonka valkohuntuista, itämaista ja kesää rakastavaa olemusta olen monta kertaa ihaillut ja ylistänyt... se onkin alkanut ottaa mua P niin kuin pattiin.

Puska on valtavan iso ja lehdettömänä tikkuinen ja ruma. Kukinta kestää vain noin viikon, joten 51 viikkoa vuodesta pihajasmike on vain iso ja ruma.

Tässä se on ihan nätti kukassaan, mutta viehän se tilaa kuin ve... vi... vesipuhvelilauma. Ja oksat ovat erinäisten supisteluyritysten jäljiltä versoneet ihan tasan joka suuntaan siksakisti.

Ja kun tuo terälehtimassa valuu maahan, se tahmautuu keltaisena kiinni terassiin ja kalusteisiin ja pihakiviin ja kengänpohjiin. Se kulkeutuu sänkyyni. Se liimautuu ihooni. Se syö elintilaani.

Tekisi mieleni P niin kuin päästää päiviltä koko puska. Olisikohan se hurja veto? Kaipaisikohan sen risuista ja rosoista olemusta? Onhan se jo vanha pensas, ihan heti yhtä kookasta ei samaan kohtaan saa näkö- ja tuulensuojaksi. Mutta silti. Olisi ehkä jo aika jollekin muulle.

Tämä "katson pihaa uusin silmin" -vaihe johtuu varmasti aidanmaalausurakasta. Tänään maalasin päivän nro 3, tosin vain viitisen tuntia, kun alkaa reidet ja ranteet olla kaputt. On-siinä-valkoisessa-lauta-aidassa-kunnossapitoa-juu. Ihan joka vuosi siihen ei siveltimellä kajota, painepesu riittää, mutta nyt piti tehdä muutama uusi elementti ja maalata koko kierros kauttaaltaan. Ja vaikka tontti on pieni, niin lauta on kolmiulotteinen ja aita kaksipuolinen.

Tarvittiin apureitakin, kuten Suloa.

Koko pitkää päivää ei viitsi sutia heilutella, vaan täytyy muistaa chillata ja grillata ja katsella (kastella) kukkia. Ihanat ilmat ovat olleet, ei voi kyllä yhtään valittaa. Outoa.

Mirabilis jalapan punasävyiset versiot ovat alkaneet kukkia. Tässä kaksiväristä yksilöä.

Tuollaisen sävyn ja tyylin kun saisi aitaansakin... Heiii... onko joukossa koristemaalareita?

M = mirabilis

M-kirjain on varattu pienille ihmeille eli mirabiliksille. Useamman vuoden takaa tuttu on keltainen Mirabilis jalapa (mökinihmekukka), joka on kukkinut nyt parin viikon ajan.

Kasvatin taimet aikoinaan siemenestä. Ekana kesänä kukat olivat kirjavaiset kuten siemenpussin kuvassa (lajike 'Broken Colours'). Toisena vuonna taimet ovat ilmeisesti kasvaneet kukista ruukkuun tipahtaneista siemenistä, koska sen jälkeen väri on ollut ainoastaan ja vain keltainen. Jalostuksen lähtökohtaväri, niin ainakin uumoilen.

Muutama vuosi sitten toin Kreikasta saman kasvin pinkin version siemeniä. Niistä kasvaneet kasvit talvehtivat myös kellarissa. Ne alkavat juuri kukkia, täällä näet niiden sävyjä. Myös keltaisen puskan koko näkyy tuossa postauksessa. Kaikkien värien kasvustot ovat ihan samankokoisia, kasvavat myös samankokoisissa (halkaisijaltaan 38 cm) saviruukuissa.

Mirabilis jalapa avaa kukkansa illansuussa ja sulkee ne jälleen aamun sarastaessa. Kukissa on vieno tuoksu, kuin ulkona kuivatettu lakana, joka on pesty saippualla. Tykkään kovasti tästä lajista, on helppo ja vaatimaton ruukkukukka.

Mirabilis jalapalla on veikeä serkku, jollaista kokeilin tänä vuonna siemenestä kasvattaa, nimittäin Mirabilis longiflora. Se on 1-2 metriä korkeaksi kasvava köynnöstelijä, jolla on nimensä mukaisesti pitkät kukat.

Mökinihmekukan tapaan M. longiflora avaa kukkansa illansuussa. Kukka kuihtuu yhden yön kukinnan jälkeen, mutta uusia kukkia pukkaa tasaiseen tahtiin.

Kukan pituus on noin 10 senttiä, vähintään.

Longifloran lehdet ovat jännän tahmeapintaiset, niiden avulla kasvi ilmeisesti tarttuu tukiin, joita pitkin se luonnossa (Pohjois-Amerikassa Teksasin ja Arizonan sekä Pohjois-Meksikon suunnalla) kiipeilee.

Kukat tuoksuvat, vielä enemmän kuin M. jalapan kukat. Tuoksu on makeampi, muttei öklömakea. Ihanainen, sanoisin, kutsuu iltaisin luokseen.

Mirabilikset kasvavat ruukuissa pihan aurinkoisimmalla alueella. Ne kestävät kuivuutta, en kastele niitä yhtä herkästi kuin monia muita ruukkukasveja, jotteivät ala hermostua. Viime kesän sateisissa keleissä M. jalapat eivät oikein suostuneet kukkimaan. Luulivat varmasti olevansa tuhoon tuomittuja.

Kannan ruukut sisälle kellariin, kun pakkaset alkavat lähestyä. Mullan yläpuoliset osat kuivuvat pois, mutta juurakko säilyy ruukussa ilmeisesti sopivassa kosteudessa, kun eivät ole talven aikana vielä kupsahtaneet. Alan kastella ruukkuja huhtikuun puolivälin tienoilla, melko nopeasti kasvit alkavat taas kasvaa. Kannan ruukkuja pikkutaimivaiheessa päiväksi ulos ja yöksi takaisin sisään, jotta taimista kasvaa tanakoita. Versot kasvavat kuitenkin noin metrisiksi, joten ihan laihat luikerot eivät sitten aikuisina oikein pärjää.

Laitoin kolme M. longifloraa yhteen isohkoon ruukkuun köynnöspyramidin juurelle. Pyramidi jäi pieneksi jo aika pian, tässä kuva ennen kukinnan alkamista. Nyt puska on monilonkeroinen, kurottelee sinne tänne.

M. longiflora on ollut kiva tuttavuus, tätä aion kasvattaa jatkossakin. Taidan yrittää talvettaa tämän ruukullisen, ehkä se tekee vastaavan juurakon kuin sukulaisensa M. jalapa (jota en suostu mökinihmekukaksi kutsumaan, koska se on niin pökkelö nimi).

Pienimuotoisia ihmeitä ovat myös chilipalot, joita on ruukkuihin putkahdellut sadonkorjuuksi asti. Tulipunaisia vasemmalta: 'Malawi', 'Hot Super Chilli F1' ja 'Omnicolor'.

Laitoin heidät kuivuriin, jotta saan säilyvyyttä syksyyn asti. Sitten kokkailen heistä ainakin chilihilloa.

Ehkä kokonaissadosta riittää lopulta aineksia kranssikoristeiksikin, jos kelit pysyvät chileille suotuisina: lämpöä ja siivilöityvää aurinkoa saa olla, muttei suoraa paahdetta ja hellettä. Loputon sade on tietysti kaikkein epäsuotavin vaihtoehto. Kasvattelen suurinta osaa chileistä ulkosalla, taivasalla. Lannoittelen niitä Kekkilän vaaleanpunaisella kastelulannoitteella aina kun jaksan. Ihan riittävästi on podia pukannut näillä metodeilla.

Postauksesta C = chili löytyy seikkaperäisempää tietoa näistä kasvateista.

Lopuksi vielä kuva mirabiliksesta, joka on minulle se kaikkein rakkain. Nimittäin Mirabilis familiens eli perhe :)

Kuvasta tosin puuttuvat Lapsi nro 2 sekä koiralapset, kun niin harvoin sattuvat kameran eteen yhtä aikaa... Tässä erilliskuva koiravauvoista, kun kerrankin istuvat ihan nätisti sijoillaan. Kysyvät, että hei haloo-o, voisko täällä millään saada jotain grillisyötävää.

"No joo. Ne kananpalat käy oikein hyvin."

Puutarha-pumpin ohjeet

Eilen aloitettu projekti venähtää päivällä parilla, mutta eihän se tahtia haittaa. Aina löytyy jotain _pientä_ puuhaa. Kuten isojen ruukkujen kanniskelua, joka näyttää osuvan osakseni joka toukokuu. Eilen puljasin daalian juurakoiden kanssa niin, että niistä muodostui 12 isoa (ja painavaa) saviruukkua. Tänään päälle tuli muutama samankokoinen chili- ja mökinihmekukkaruukku.

Onpa muuten jotenkin mahtava tajuta, että pienestä siemenestä todellakin kasvaa sellainen iso juurakko, jollaisia puutarhamessuilla laarit houkuttelevasti pursuavat.

Keltaisen mökinihmekukan (Mirabilis jalapa) ruukku halkesi viime syksynä, mutta hyvin se talvehti siitä huolimatta, alkoi kasvamaan uutta versoa ihan moitteetta.

Vaihdoin tänään hälle uuden ruukun, muhkea porkkanajuurakko siellä olikin vastassa. 

Juurakosta irtosi pari tällaista pienempää porkkanaa, joista maanpäällinen kasvu lähtee näköjään ihan saumattomasti.

Ruukku- ja multajumppa aiheutti kyllä taas sen, että selkä on jumissa, kylkiin sattuu ja käsivarret on kireinä. Nooh, tilasta tuli mieleen työpaikan kahvihuoneessa oleva juliste, jossa esitellään villasukkajumppa. Kyllä, villasukat jalassa kun liukuilee pitkin lattioita, niin johan on keskivartalolla tekemistä, että pysyy torso ja raajat samassa tahossa.

Ja tästä tuli mieleen jumppa, jollaista jokainen tarhuri voi harjoittaa siinä pihapuuhiensa yhteydessä, jos tuntuu, että on liian kevyttä.

Ruukkuja voi käyttää kahvakuulan asemasta vatsalihasten treenajana. Täysi ruukku vaan mahdollisimman suorille käsille siihen kropan eteen ja napa tiukasti kiinni selkärankaan. Pidä haluamasi aika. Liike haastaa kivasti myös käsivarsia ja sormia.

Voit heilutella punttia sivusuuntaan ja lepuuttaa sitä välillä reiden päällä, jos uhkaa livetä hyppysistä. Lopuksi ota ruukku syliin ja purista keskivartalosta loput mehut irti. Kyllä tuollainen parinkymmenen kilon paino alkaa jossain vaiheessa tuntua.

Olkavarsia ja hauista kehittää kivasti kastelukannuliike. Pidä täysiä kannuja suorilla käsillä haluamasi aika, muista tiukka keskivartalo. Rentouta kasvojen lihakset.

Ota välissä aerobista hyppyliikettä kasteluletkun kanssa. Lisää haastetta saat, kun pidät veden virtaamassa ja yrität väistellä suihkua.

Jalkoja treenaat helposti astumalla portaita tai kivetyksen reunaa ylös alas. Stepperiksi käy luonnollisesti mikä tahansa x-kiloa painoa kestävä koroke.

Siitä käännös toiseen suuntaan ja ojentajille töitä. Pumppaa, pumppaa.

Käsiä voi harjoittaa puutarhailun lomassa tyylikästä käsilaukun kantoa varten. Kas ainahan sitä ei kahista maalintuhrimat mainosverkkarit jalassa ja väsynein neule yläosana, vaan joskus kaivetaan mullat kynsien alta ja havunneulaset hiuksista ja lähdetään kylille ihmisen näköisenä. Silloin tämä taito on hyvästä.

Jos käsissä ja selässä vielä pihisee, niin lataa iso palju täyteen ruukuista tyhjentämääsi muhjua, jota aiot sekoittaa hevonkakkaan ja hölvätä pensaiden alle lannoitteeksi. Pitele paljua yläkropan varassa niin monta sekuntia, kuin suinkin pystyt. Varo tiputtamasta systeemiä varpaille.

Ja jos jalkasi eivät kaikesta kyykkimisestä ja eestaas tallustamisesta ole vielä uuvahtaneet, niin ota terassilta lukuisia pitkiä pomppuja alas maastoon.

Jos tämän puutarha-pumpin jälkeen sinulla on edelleen virtaa ja voimia, niin tule meille. Mulla olisi muutama pieni juttu, johon tarvitsisin kaltaistasi supernaista ja -miestä. Kiitos!

Esirippu raollaan

Orvokit viettivät ensimmäisen yönsä ulkona, lämmittämättömässä kasvihuoneessa. Tai no, olihan siellä kaksi kynttilälyhtyä turvaa tuomassa. Aamulla oli olo kuin joulupäivänä, tuskin oli silmät auki kun muisti, mitä on meneillään.

Kaikki oli hyvin.

Ensi yöksi tuon ne sisään, koska lämpötilan on ennustettu laskevan pakkasen puolelle. Ei viitsi rääkätä hyviä kavereita.

Oman linjaston pikkukukkaiset orvokit ovat kaikki jo kukassa, Amerikasta tilatuista kahdesta lajikkeesta 'Coconut Swirl' on tehnyt ekat nuppunsa.

Kukan värinhän pitäisi olla valkoinen huurteisen liiloilla reunoilla, saa nähdä, millainen anarkisti tämä taimi mahdollisesti on.

Omassa linjastossa on testattavana myös vuoden 2010 oransseista orvokeista kerättyjä siemeniä. Ne näyttävät kukkivan ihan yhtä oransseina kuin emonsa.

Värinokkoset on mulle mysteeri. Ne tuntuvat kasvavan tosi hitaasti kitkutellen. Oi miksi? 

Tässä mustaa coleusta, mikä ei nyt äkkiseltään vilkaistuna ihan varsinaisen sysimustalta kyllä näytä.

Punaisena kaupattu on punainen minunkin silmäääni. Pieniä vaan ovat, vaikka useamman viikon ovat jo kasvivalon alla/ auringossa kasvaneet. Oliskohan noissa paikoissa liian viileää/ liian kuumaa?

Amerikasta yllätyssiemeninä tulleet akileijat Aquilegia saximontana 'Rocky Mountain Blue' alkavat näyttää akileijoilta. Siis ne, jotka ovat itäneet: kokeilin kylmäkäsittelyllä ja ilman, ja tuntumani on, että ilman kylmäkäsittelyä jätetyt itivät suhteessa paremmin.

Koska olen norsu posliinikaupassa, niin olen tiputellut potteja käsistäni ja töninyt niitä kyynärpäilläni alas. Tämäkin potti tuli kahdesta metristä nenälleen, mutta onneksi taimi pysyi ehjänä. Mullat vaan hupenivat puoleen ja koska olen joskus tosi laiska, en jaksanut sitä lisätä. Mañana, man.

Tomaatit alkavat olla sen näköisiä, että josko kohta ulos aurinkoon, kiitos. Tähän kohtaan kellarin oven viereen tulee pari ruukkua, piti vähän koeponnistaa sitä näkyä. 

Mutta mitä löysinkään ulkoa? No okei, tarhuri- ja eräkoira Sulo löysi. Nimittäin siilin, joka hibernoi pensashanhikin juurella. Se oli ihan jään ympäröimä ja kysyin hädissäni apuja feisbuukista. Pätevä ja ihana biologi sieltä vastasikin, että kannattaa laittaa siilin päälle vielä jotain peitettä esimerkiksi risuista ja lehdistä.

Kasasin ilmavasti hänen päälleen (siilin, en biologin) risuja ja viimevuotista sulkahirssiä. Sitä oli jäänyt ruukkuun talveksi, nyt kuivalle heinälle löytyi hyödyllinen kohde. Jatka vain siili uniasi, ruoka ei ole vielä valmista.

Kellarissa ruukuissaan talvehtineet mökinihmekukat (Mirabilis jalapa) saivat vettä ja läksivät kasvuun. Joku näyttää jo ratustelleen lehtiä ohimennessään. 

Aika jännä, että ne jaksavat punnertaa kasvua tuon kovaksi tamppaantuneen mullan läpi. En muista, olenko koskaan vaihtanut multaa tuolle keltakukkaiselle versiolle. Kasvatin sen siemenestä vuonna äks, jolloin se teki monivärisiä kukkia, mutta heti ekan talven jälkeen ruukusta on putkahtanut vain keltaista kukkaa.

Tämän päivän Hesarissa oli juttu Helsingin puutarhamessuista ja jutussa puhuttiin Japanin ihmekukasta:

"Suo­si­tuin ko­ris­te­kas­vi vai­kut­taa ole­van Ja­pa­nin ih­me­ku­kan juu­ri­mu­ku­la: se ei näy­tä rus­keaa pork­kanaa kum­moi­sem­mil­ta. Ih­meel­tä kas­vi kui­ten­kin kuu­los­taa. Se ei le­viä puu­tar­has­sa ei­kä tar­vit­se eri­tyis­tä maa­pe­rää tai va­lo-olo­suh­tei­ta. Sil­ti sen pi­täi­si kuk­kia ah­ke­ras­ti ja näyt­tä­väs­ti pit­käl­le syk­syyn."

Onkohan kyseessä joku muu kasvi kuin tämä Mirabilis jalapa, joka on suomennettu mökinihmekukaksi, tietääkö joku? 

Hieman kyllä häiritsee tuo kasvin kirjoitusasu "Japanin ihmekukka", kas kun kaikki kasvit kirjoitetaan pienellä, kaikki sanat yhteen á la "japaninihmekukka", aivan kuten eläinlajien puolella "saksanpaimenkoira". Sen tietäminen ei ole oleellista esimerkiksi blogiteksteissä, mutta sanomalehdissä kyllä.

No niin mutta siis, olisi kiva tietää, onko ihmekukkia enemmänkin. Kivoja kasveja ne ovat, kukkivat esikasvatettuna nätisti noin juhannukselta syyskuulle. Tässä pintaan on noussut Kreetalta poimittujen kirsikanpunaisten Mirabiliksien jälkeläisiä, niiden varretkin ovat punaisia.

Jotenkin, pienellä orastavalla tavalla myös kevättoivo on heräämässä henkiin. Tämä on ollut Todella Kamala Kevät, kiduttavan kylmä ja pitkä. Maaliskuu ei ollut vähimmässäkään määrin kevätkuu, ihan hieno talvikuukausihan se kyllä oli. Jos marras-helmikuussa olisi tuollaista super-aurinkoista, niin ei talvessa kovasti vikaa olisikaan.

Mutta eilinen vesisade teki hyvää lumelle, joka on vajunnut aika hyvin. Mies lapioi hiki päässä kinokset rikki, tasaisemmaksi matoksi. Nyt näyttää tältä...

... kun vielä pari päivää sitten kinosta oli pieneksi pulkkamäeksi asti. (Sanokaa pliis, että näette eron.)

Jotain tulppaanin alkuakin tuolla näkyy, mutta ei huvita alkaa herkistelemään, ennen kuin viimeisetkin kikkareet ovat sulaneet.

Sisällä onneksi tapahtuu nopeammalla tahdilla. Katsokaa, minkä kokoinen Pinokkio-chili/paprika:

Kohta päästään sadonkorjuuseen. Se oli nopea kesä.

Optimistisesti esirippua raottaa myös pelargoni X, joka on toistaiseksi tuntematon pistokas. Mutta ei ole kauaa.

Pian selviää hänen luonteensa ja laatunsa. Sitä odotellessa etiäppäin. Hyvää alkavaa, folks!