Coloradon Columbine

Amerikasta pyytämättä ja yllätyksenä saadut akileijan siemenet ovat nyt suorittaneet niihin koodatun tehtävän loppuun saakka. Viime vuonna kylvetty Aquilegia saximontana 'Rocky Mountain Blue' kukkii nyt.

Siltä se näyttää, niin kuin kuva lupaili. Osa siemenistä sai kylmäkäsittelyn, osa ei, ja tuntumani oli, että ilman sitä siemenet itivät hiukan paremmin. Melko hentoisia rihmoja nuo pikkutaimet olivat, mutta tukevat ja tanakat heistä lopulta tuli. 

Kukat ovat muuten aika isoja tällä Coloradon osavaltion nimikkokukalla. Akileija (Columbine) on kotoperäinen vuoristossa, Kalliovuorilla siis, tykkää kasvaa siellä noin 3 – 4 000 metrin korkeudessa. Sopeutuu näköjään myös matalampiin maisemiin. 

Kuva: Wikipedia

Noin 8 000 kilometrin päässä kotoa.

Vapaapäivän pieneksi harmiksi ulkona sataa taukoamatta. Ei sinne nyt huvita mennä kuokkimaan, täytyy vaan katsella koneelta kuivina päivinä otettuja kuvia. Niitä samoja kuin edellisessä postauksessa, yhteen liitettynä.

Nooh, eiköhän se aurinko kohta taas palaa. Ainahan se on. Antoisaa viikonloppua, ihmiset!

A = akileija

Onpas hiki! Kerrankin alkoi kesä kesäisesti, tätähän sitä aina talvisin toivotaan ;)

Onkos tää jo viides hellepäivä putkeen, monta niitä ainakin on jo ollut. 

Koska päätä kuuma pehmittää ajattelin vähentää aivoponnistelun tarvetta ja aloittaa aakkospostaukset. Tiedättehän, A-kirjaimen kohdalla kerrotaan A:lla alkavia asioita, B:n kohdalla B:n ja sitä rataa. Ruotsalaisen o:n (Å) kohdalla voi olla haasteellista, mutta bring it on! Aloitan siis A:sta.

(Pahoittelut etukäteen, että osa kuvista on varsinaisia realismidokumentteja, otin ne iTablet-vehkeellä, kun mies on reissussa kameran kanssa. Osa kuvista on vanhaa varastoa.)

A niin kuin akileija.

Lehtoakijeijoja kasvaa tontti 559:llä vanhastaan kahta eri väriä, tummansinistä ja tummanpunaista.

Akileijoista tulee mieleen alkukesän viileähköt päivät, jolloin kukinta kestää aika pitkään, ehkä parisen viikkoa. Nyt hellesäissä se – kuten muutkin kasvit – kukkii nopeasti pyrähtäin. Kuivuus on saattanut nipistää kukkien kokoa, luulen.

Naapuri, joka on ystävällinen ihminen, antoi mulle kunnon paakun tummakukkaista lehtoakileijaa.

Pari vuotta sitten siemenestä kasvattamani jaloakileija 'MacKana' on aloittelemassa kukintaa. Tällaisia heistä sitten tulee, jos historia toistaa itseään.

Tänä keväänä multiin työnnetyt Amerikan-akileijat, Aquilegia saximontana 'Rocky Mountain Blue' eivät vielä kuki. 

Ovat kuitenkin jo ihan oikeiden kasvien näköisiä, vaikka itivät ihan hentoisina lankoina.

Tämä Columbine (akileijan tutumpi nimitys USA:ssa) on Coloradon osavaltion nimikkokukka, ollut jo vuodesta 1899. Ei siis mikään eilisen teeren poika tai muu vastaava untuvikko.

Jos kukkia saadaan, niin ne näyttävät tältä. Kukat kuulemma myös tuoksuvat.

Akileijoja voisi ehdottomasti olla tontilla enemmänkin, täytyisi vain rakentaa niille oma kasvupaikka oikeaan kohtaan.

Aakkosprojekti on näin korkattu alkaneeksi. Vielä loppuun A niin kuin armoton alivuokralainen. Tuomenkehrääjäkoi (Yponomeuta evonymellus) on kuorruttanut lähipuiston tuomet ja ilmeisesti pihlajatkin kauttaaltaan vaaleanharmaaseen harsoon.

Silmien onneksi puut voivat tehdä uudet lehdet loppukesästä. A niin kuin alusta.

Vauhti on kiihkeä

Kylläpä mennään lujaa, kun viimein vauhtiin päästiin. Kevät on kohta muisto vain, kun kesä jyrää ylle. Olo on kuin intiaanilla, joka pakon edessä pikajunaan jouduttuaan tietää, että sielu kuitenkin kulkee kävelyvauhtia.

Kaksi viikkoa sitten ihailin syyskimikin ensimmäistä vantteraa versoa ja tiukkaan pakattua lehteä.

Äsken kurkkasin samaan paikkaan. Kuulin korvissani PUFF.

Täytyy tarkkailla esimerkiksi särkynyttäsydäntä nyt tunnin välein, ettei missaa hienoja kehityksen vaiheita.

Tulppaanivärejäkin pukkaa ilmoille hirmuista tahtia. Ja tässä kohtaa katoaa Geraniumin tiedontallennus- ja tiedonhakutaidot. Olenkohan kirjannut mihinkään ylös, että mihin istutin viime syksynä mitäkin? Kovasti olen listannut sen, mitä tuli ostettua, mutta ainakaan ei helposti löydy tietoa, että minne päin tonttia heidät on upotettu. 

Tämä yksilö saattaa olla 'Flaming Purissima':

Voisikohan tämä olla esimerkiksi 'Ollioules', kenpä ties.

Tämä saattaisi olla 'Christmas Marvel', mutta voisi se olla jotain muutakin.

Pahoittelen tätä ympäripyöreää arvuuttelua, mutta on kiire. Ulkona tapahtuu joka minuutti jotain ja viikonlopun minuutit kuluvat arkiminuutteja nopeammin. Tutkitaan viimeistään talvella, että kuka oli mikin, eiksjoo?

Sen tiedän, että pelargoni 'Mårbacka' on oma itsensä, kun olen sen pistokkaiden nimilappuihin tikkukirjaimilla raapustanut. He kaipaisivat lopullisia kasvupaikkoja eli suomeksi ruukkuja, mutta kun ne ovat loppuneet kesken. Olkoot muovipoteissaan vielä hetken.

Myös pelargoni 'Divas Strawberry Ripple F1' on varmasti juuri se, koska kylvöksiin niin merkkasin. He  ovat alkaneet varovasti kukkia, tosin ilman niitä luonteenomaisia täpliä. Ehkä ekat kukat ovat kuin ekat letut, testikappaleita.

Lettuvertausta puoltaa myös vaaleanpunainen orvokki, jonka ekat kukat olivat pinkkisiä, mutta seuraavista on tullut hyvinkin lähelle luvatun _vaalean_punaisia. Kukkien väri tulee varmasti vaihtelemaan koko kasvun ajan, mutta välillä osuu kohdalle.

Kasvihuoneen kuumuudessa chilit ovat alkaneet jo punertua. Sadonkorjuuseen ennen suvivirttä?!

Ja koska naapurini pihalla kasvaa paljon kasveja, hän on parempi kasvien hankintalähde kuin esimerkiksi Bauhaus, josta ostin pussin tumman akileijan juurakoita. Kaksi juurakkoa, molemmat erittäin vainajia. Tästä selonteko aidan yli, johon naapuri toteamaan, että hänellä on ylimääräistä tummanliilaa akileijaa. 

Eikä tullut pistokasta tai yhtä versoa, tuli kunnon kokoinen pehko!

Tässä kohtaa sisäinen intiaanisieluni ei vaikertanut vauhtia. Pikakelaus on joskus hyvästä, varsinkin mielipahan kohdalla.

Pihajasmikkeen oksalla kävelyvauhti-ilmiö kyllä näkyy. Talipalloteline odottaa tietoa, että tarvitaanko mua vielä vai joko pääsee kesälomalle. 

Menen päästämään hänet huilimaan. Tavataan sitten taas, kun muu vihreä on kadonnut maisemasta. Toivottavasti se tapahtuu ma-te-lu-vauh-ti-a.

Minkä värinen on vaaleanpunainen?

Nyt tulee raivokasta orvokkiasiaa, erityisesti kuvallisessa muodossa. Niitä meinaan on purkit pullollaan ja tekin saatte nyt siitä osanne. (Älkää karatko, lopussa paljastan vaaleanpunaisen orvokin värin.)

OL-linjan kolmannen vuoden siemenjälkeläisten kukkien väri alkaa vaaleta. Väriyhdistelmät ovat edelleen moninaiset, mutta näppituntumalla vaaleammat kuin viime vuonna.

Mukana on mustan 'Bowles Blackin' jälkeläisiä, he näyttävät melkoisesti samoilta kuin vanhempansa.

Orvokkia on nyt siellä sun täällä, kun taimia syntyi vahingossa se 146.

Koiratkin ovat yleensä ihan just siellä, missä kamerakin. Nyt vain toinen ehti paikalle.

Ulkona ruukussa talvensa viettäneen säälivaahteran tyvellä on myös o-kasveja.

Sitä suurempi ihme on, että vaahtera näyttäisi olevan mitä voimakkaimmin elossa! Japaninvaahtera vietti erään talven täsmälleen samoissa oloissa ja kuoli mitä voimakkaimmin. 

Kaksivärisenä startanneen OL-linjan ja yksivärisen O-linjan lisäksi kasvatettavana on ollut muutama muu orvokkiprojekti. Coconut Swirl -lajiketta tilasin Amerikasta, sen kukan piti olla valkoinen vaaleanliiloilla reunoilla. Kuvassa mainoslupaus on ylävasen kuva, muut kaksi ovat reaalielämää.

Viime vuonna kylvetyn vihreän 'Envyn' jälkeläiset ovat sekä perus-sinikeltaisia että siemenpussissa luvatun värisiä. Mainoskuva alaoikea, muut kaksi oikeita olentoja.

Mutta sitten, omasta mielestäni kaikista kiinnostavin testi, nimittäin vaaleanpunainen orvokki. Tiedossa oleva faktahan on se, että vaaleanpunaista orvokkia on todella vaikea jalostaa. Kasvin väriominaisuudet eivät vaan yksinkertaisesti taivu siihen: tilanne on sama kuin naisilla, jotka hampaat irvessä pyrkivät valkaisemaan hiuksiaan päätyäkseen platinablondeiksi, mutta jotka päätyvät enemmän tai vähemmän kanarianlinnuiksi. (Been there done that.)

Tilasin siis Pansy 'Delta Pink Shades F1':n siemeniä rapakon takaa, laitoin ne multiin melko tarkalleen kolme kuukautta sitten. Ja kuinkas testissä kävi?

Mainoskuva ylävasen, lopputulos kahdessa muussa kuvassa.

Nooh, väri ei todellakaan ole ihan sama, mutta lupaus ei jäänyt aivan täysin täyttymättäkään. Väri on enemmän pinkki kuin yleensä orvokeissa näkee. Minä tervehdin ilolla tätä kaukaa tullutta ja kauniiksi osoittautunutta. Hauska projekti!

Puutarhassa kasvaa toki muutakin, ja nopeasti tuntuukin kasvavan. En muista, että olisin aiemmin nähnyt isot koivunlehdet ja krookukset samaan aikaan. Voi toki olla, että en vaan muista.

Parhaassa kukassaan ovat sinisävyinen valkovuokko ja hyasintti 'Jan Bos'. (Valkovuokosta ei-tietenkään-ole tarkempia tietoja, _mihinkäs_ sitä ihminen moisia voisi kirjata. Huoh.)

Punaisen värinokkosen taimet ovat kuin ovatkin pelmahtaneet kasvuun jurnuteltuaan aikansa. Ja Muscari latofoliumilla on hieno liukuvärjätty kukinto.

Akileija 'Rocky Mountain Blue':n taimet kasvavat jo ulkosalla ruukussa. Kaksi yötä takana, toinen jo ilman peittelyä, hyvin ovat näköjään pärjänneet. 

Verbenan taimet pääsivät tänään ensimmäistä kertaa ulkoilmaan. 

Tulppaani 'Pink Impression' on päivälleen samassa kasvuvaiheessa kuin viime keväänä tähän aikaan. 

Kasvihuoneessa kaikki asukit ja vierailijat ovat viettäneet pari yötä ilman hallaharson taustatukea. Ainakin päällisin puolin kaikki näyttävät pärjäävän.

Mikäs tässä on ihmisen ollessa, uusi viikonloppukin ihan nurkan takana. Sitä kohti, toverit!

Esirippu raollaan

Orvokit viettivät ensimmäisen yönsä ulkona, lämmittämättömässä kasvihuoneessa. Tai no, olihan siellä kaksi kynttilälyhtyä turvaa tuomassa. Aamulla oli olo kuin joulupäivänä, tuskin oli silmät auki kun muisti, mitä on meneillään.

Kaikki oli hyvin.

Ensi yöksi tuon ne sisään, koska lämpötilan on ennustettu laskevan pakkasen puolelle. Ei viitsi rääkätä hyviä kavereita.

Oman linjaston pikkukukkaiset orvokit ovat kaikki jo kukassa, Amerikasta tilatuista kahdesta lajikkeesta 'Coconut Swirl' on tehnyt ekat nuppunsa.

Kukan värinhän pitäisi olla valkoinen huurteisen liiloilla reunoilla, saa nähdä, millainen anarkisti tämä taimi mahdollisesti on.

Omassa linjastossa on testattavana myös vuoden 2010 oransseista orvokeista kerättyjä siemeniä. Ne näyttävät kukkivan ihan yhtä oransseina kuin emonsa.

Värinokkoset on mulle mysteeri. Ne tuntuvat kasvavan tosi hitaasti kitkutellen. Oi miksi? 

Tässä mustaa coleusta, mikä ei nyt äkkiseltään vilkaistuna ihan varsinaisen sysimustalta kyllä näytä.

Punaisena kaupattu on punainen minunkin silmäääni. Pieniä vaan ovat, vaikka useamman viikon ovat jo kasvivalon alla/ auringossa kasvaneet. Oliskohan noissa paikoissa liian viileää/ liian kuumaa?

Amerikasta yllätyssiemeninä tulleet akileijat Aquilegia saximontana 'Rocky Mountain Blue' alkavat näyttää akileijoilta. Siis ne, jotka ovat itäneet: kokeilin kylmäkäsittelyllä ja ilman, ja tuntumani on, että ilman kylmäkäsittelyä jätetyt itivät suhteessa paremmin.

Koska olen norsu posliinikaupassa, niin olen tiputellut potteja käsistäni ja töninyt niitä kyynärpäilläni alas. Tämäkin potti tuli kahdesta metristä nenälleen, mutta onneksi taimi pysyi ehjänä. Mullat vaan hupenivat puoleen ja koska olen joskus tosi laiska, en jaksanut sitä lisätä. Mañana, man.

Tomaatit alkavat olla sen näköisiä, että josko kohta ulos aurinkoon, kiitos. Tähän kohtaan kellarin oven viereen tulee pari ruukkua, piti vähän koeponnistaa sitä näkyä. 

Mutta mitä löysinkään ulkoa? No okei, tarhuri- ja eräkoira Sulo löysi. Nimittäin siilin, joka hibernoi pensashanhikin juurella. Se oli ihan jään ympäröimä ja kysyin hädissäni apuja feisbuukista. Pätevä ja ihana biologi sieltä vastasikin, että kannattaa laittaa siilin päälle vielä jotain peitettä esimerkiksi risuista ja lehdistä.

Kasasin ilmavasti hänen päälleen (siilin, en biologin) risuja ja viimevuotista sulkahirssiä. Sitä oli jäänyt ruukkuun talveksi, nyt kuivalle heinälle löytyi hyödyllinen kohde. Jatka vain siili uniasi, ruoka ei ole vielä valmista.

Kellarissa ruukuissaan talvehtineet mökinihmekukat (Mirabilis jalapa) saivat vettä ja läksivät kasvuun. Joku näyttää jo ratustelleen lehtiä ohimennessään. 

Aika jännä, että ne jaksavat punnertaa kasvua tuon kovaksi tamppaantuneen mullan läpi. En muista, olenko koskaan vaihtanut multaa tuolle keltakukkaiselle versiolle. Kasvatin sen siemenestä vuonna äks, jolloin se teki monivärisiä kukkia, mutta heti ekan talven jälkeen ruukusta on putkahtanut vain keltaista kukkaa.

Tämän päivän Hesarissa oli juttu Helsingin puutarhamessuista ja jutussa puhuttiin Japanin ihmekukasta:

"Suo­si­tuin ko­ris­te­kas­vi vai­kut­taa ole­van Ja­pa­nin ih­me­ku­kan juu­ri­mu­ku­la: se ei näy­tä rus­keaa pork­kanaa kum­moi­sem­mil­ta. Ih­meel­tä kas­vi kui­ten­kin kuu­los­taa. Se ei le­viä puu­tar­has­sa ei­kä tar­vit­se eri­tyis­tä maa­pe­rää tai va­lo-olo­suh­tei­ta. Sil­ti sen pi­täi­si kuk­kia ah­ke­ras­ti ja näyt­tä­väs­ti pit­käl­le syk­syyn."

Onkohan kyseessä joku muu kasvi kuin tämä Mirabilis jalapa, joka on suomennettu mökinihmekukaksi, tietääkö joku? 

Hieman kyllä häiritsee tuo kasvin kirjoitusasu "Japanin ihmekukka", kas kun kaikki kasvit kirjoitetaan pienellä, kaikki sanat yhteen á la "japaninihmekukka", aivan kuten eläinlajien puolella "saksanpaimenkoira". Sen tietäminen ei ole oleellista esimerkiksi blogiteksteissä, mutta sanomalehdissä kyllä.

No niin mutta siis, olisi kiva tietää, onko ihmekukkia enemmänkin. Kivoja kasveja ne ovat, kukkivat esikasvatettuna nätisti noin juhannukselta syyskuulle. Tässä pintaan on noussut Kreetalta poimittujen kirsikanpunaisten Mirabiliksien jälkeläisiä, niiden varretkin ovat punaisia.

Jotenkin, pienellä orastavalla tavalla myös kevättoivo on heräämässä henkiin. Tämä on ollut Todella Kamala Kevät, kiduttavan kylmä ja pitkä. Maaliskuu ei ollut vähimmässäkään määrin kevätkuu, ihan hieno talvikuukausihan se kyllä oli. Jos marras-helmikuussa olisi tuollaista super-aurinkoista, niin ei talvessa kovasti vikaa olisikaan.

Mutta eilinen vesisade teki hyvää lumelle, joka on vajunnut aika hyvin. Mies lapioi hiki päässä kinokset rikki, tasaisemmaksi matoksi. Nyt näyttää tältä...

... kun vielä pari päivää sitten kinosta oli pieneksi pulkkamäeksi asti. (Sanokaa pliis, että näette eron.)

Jotain tulppaanin alkuakin tuolla näkyy, mutta ei huvita alkaa herkistelemään, ennen kuin viimeisetkin kikkareet ovat sulaneet.

Sisällä onneksi tapahtuu nopeammalla tahdilla. Katsokaa, minkä kokoinen Pinokkio-chili/paprika:

Kohta päästään sadonkorjuuseen. Se oli nopea kesä.

Optimistisesti esirippua raottaa myös pelargoni X, joka on toistaiseksi tuntematon pistokas. Mutta ei ole kauaa.

Pian selviää hänen luonteensa ja laatunsa. Sitä odotellessa etiäppäin. Hyvää alkavaa, folks!