Kirjabloggaajien joulukalenterin 20. luukku

                                                Kuva: Niina Tolonen / Yöpöydän kirjat

Oi onpa mukavaa pitkästä aikaa avata täällä blogissani kirjabloggaajien joulukalenterin luukku ja onpa mukavaa, että tämä pitkä perinne yhä elää! Itse olen viime aikoina ollut huomattavasti aktiivisempi Instagramin puolella, sosiaalisuus kiehtoo, mutta kaipaan säännöllisesti pidempien tekstien kirjoittamisen pariin. Niihinkin toivottavasti on aikaa taas joskus tulevaisuudessa.

Tänä vuonna kirjabloggaajien joulukalenteriin osallistuvat blogit löydät kaikki tästä Kirjamiehen ensimmäisestä luukusta. Eilinen luukku aukesi Luettua ja maistettua -blogissa, huomenna kannattaa suunnata Tuijata-blogiin. 

Täällä tuhannen ja yhden kirjan valtakunnassa hypätään tänään ei niin yllättävästi erään klassikon pariin. Louisa M. Alcott on kirjoittanut Pikku naisia (Little Women) jo vuonna 1868, mutta aina vain ja edelleen se koskettaa uusia lukijasukupolvia. Olen lukenut teoksen ensimmäistä kertaa hyvin pienenä ja se on elämäni tärkeimpiä kirjoja. Aikuisena sen opettavaisuus hiukan hymyilyttää, mutta pohjimmiltaan Alcottin kuvaus näistä nuorista naisista tavoittaa jotakin sellaista, että tarinaan on helppo samastua myös 150 vuotta myöhemmin.

Heti kirjan alussa kuvataan perheen eräs joulu. Isä on rintamalla ja häntä kaivataan kovasti, se käy ilmi rivien väleissä ja suoraan. Jouluaamuna tyttöjen tyynyjen alta löytyy lahjakirjat. Äidin johdolla perhe lähtee viemään köyhälle perheelle syötävää ja he saavat itsekin yllättävän lahjan, kun vanha herra Laurence muistaa heitä ruokakorilla. Kaikkein ihanin, lämpöisin ja parhaiten jo lapsena mieleeni jäänyt kohtaus on kuitenkin se, kun tytöt esittävät oman näytelmänsä. Heillä on hauskaa yhdessä, he ovat onnellisia, kaikesta huolimatta.

Luku päättyy seuraavasti:

"- Minulla ei ole koskaan ollut tällaista kukkavihkoa. Se on ihana! Meg katseli ihastuneena kimppuaan.

- Se on suloinen. Mutta Bethin ruusut ovat minulle rakkaammat, sanoi rouva March hyväillen vyöhönsä kiinnitettyä kuihtuvaa ruusukimppua.

Beth hiipi hänen luokseen ja kuiskasi hellästi:

- Kunpa voisin lähettää ruusuni isälle. Hänen joulunsa ei varmasti ole yhtä hauska kuin meidän."

Alcott kuvaa Marchin perheen joulua niin tunnelmallisesti ja taitavasti, että ei ole ihme, että se on jäänyt elämään muistoissani niin voimakkaasti. Olen myös iloinen, miten onnistunut mielestäni uusin Pikku naisia -elokuva oli. Se tuonee uusia faneja myös kirjalle. Minä odotan kovasti, että pääsen lapseni kanssa muutaman vuoden päästä hyppäämään tähän ihanaan Alcottin luomaan maailmaan ja tutustumaan Marchin perheen tyttöihin.

Näissä tunnelmissa toivotan ihanaa jouluviikkoa ja joulua kaikille!

Juha Itkonen: Palatkaa perhoset

Juha Itkosen Anna minun rakastaa enemmän on yksi lempikirjoistani. Luin sen ensimmäistä kertaa kolme vuotta sitten ja uudelleen tänä syksynä.  Asetelma jatko-osan lukemiseen oli siis aika samankaltainen kuin marraskuussa, kun uudet Gilmoren tyttöjen jaksot tulivat Netflixiin. Samaan aikaan sekä ihanaa että hirveän pelottavaa. Mitä tutuille hahmoille kuuluu, miten tarina jatkuu, mitä jos joudunkin pettymään. Gilmoren tyttöjen suhteen en vieläkään oikein tiedä mitä ajatella (huudan vain tähän että Team Jess, forever!) mutta Palatkaa perhoset oli paljon enemmän kuin uskalsin edes toivoa. Upea jatko upealle kirjalle.

Aloitin kirjan lukemisen joulupäivän iltana ja sain sen loppuun eilen. Siinä lukemisen ohella tuli nautittua konvehti jos toinenkin. Kirja olikin kuin maailman ihanin konvehtirasia: runsas ja nautinnollinen, mutta sellainen, että sitä halusi nauttia vain palasen kerrallaan, sulatella hetken ja jatkaa taas. Halusin jatkuvasti tietää, paljonko kirjaa on vielä jäljellä, pelkäsin sen loppumista ja halusin lukea sitä säästeliäästi, upoten kirjan maailmaan. Se sopi täydellisesti joulun raukeaan fiilikseen, kuusen kynttilöiden loisteeseen. Tällaista on lukeminen parhaillaan, tyystin hedonistinen kokemus.

Musiikki. Voi musiikki! Se oli taas isona osana kirjaa ja minulle jo entuudestaan tuttua, sillä Turun kirjamessuista alkaen olen kuunnellut Itkosen luomaa kirjaan liittyvää Spotify-soittolistaa. Kovasti tuo lista on yhtenevä omaan musiikkimakuuni, siihen minussa elävään brittipopparipuoleen. Samoin kuin Anna minun rakastaa enemmän myös Palatkaa perhoset herätti henkiin musiikkimuistoja, unohtuneita hetkiä.

Kun luin ensimmäisen kerran Anna minun rakastaa enemmän, kirjoitin että kun oli ikävä, the Connells auttoi. Palatkaa Perhoset -kirjassa sen samaisen '74-'75 biisin laittaa YouTubesta soimaan Suvi. When I look on in your eyes then I'll do better. Minun ei siis varmaan tarvitse selittää, miksi kirja tuntui niin uskomattoman henkilökohtaiselta? Tämä syksy on ollut yksi elämäni vaikeimmista ja se on ilmennyt muun muassa siten, että kuuntelemani musiikki on ollut hyvin raskasta. Palatkaa perhoset ujutti jälleen kuuntelulistoilleni mukaan herkkyttä. On ok tehdä kuin Suvi ja laittaa '74-'75, Torn tai Mmm Mmm Mmm Mmm soimaan. Raskas musiikki auttaa minua selviytymään ja porskuttamaan eteen päin silloin, kun voimat alkavat olla totaalisen loppu, mutta pysähdys ja rypeminenkin ovat välillä tarpeen.

Itse en ole vanhentunut kuin muutaman vuoden näiden kahden kirjan lukemisen välillä, mutta silti tuntui kun olisin vanhentunut samaa vauhtia kirjan hahmojen kanssa. Itkonen käsittelee vanhehemista ja ajan kiitämistä kauniisti mutta toisaalta armottomasti, välillä jopa tuskaisesti. Väistämätön vanheheminen, se että nuoruus ei ole ikuista, kolkutti välillä takaraivossani niin riipivästi, että maaliskuussa lähenevä 30-vuotispäivä alkoi tuntua fyysisesti pahalta ja piti ajatella välillä jotakin muuta.

Toinen teema, joka nousi välillä pintaan, ja joka aiheutti itselleni ahdistusta, oli kuolema. Sekä Suvi että Antti ovat menettäneet isänsä. Kummallekaan tilanne ei ole helppo ja kumpikaan ei selvästi oikein osaa käsitellä asiaa. Mitä juuri totesinkaan siitä henkilökohtaisuudesta? Käsittelemättömyys on usein helpompaa kuin syviin vesiin sukeltaminen, vaikka mikään asia ei voi jäädä ikuisesti käsittelemättömäksi. Rakastin sitä, miten kuolemaa ei alleviivata kirjassa, mutta se on jatkuvasti läsnä, se kulkee synkkänä pohjavireenä käsi kädessä kaiken muun kanssa. Ihan niin kuin oikeassa elämässäkin. Itkonen ei päästänyt minua todellakaan helpolla. Jos jo Anna minun rakastaa enemmän oli henkilökohtainen ja koin sen vahvasti, Palatkaa perhoset oli kuin minulle kirjoitettu. Se pääsi ihoni alle, mukaan verenkiertooni, sykki samaa tahtia sydämeni kanssa.

Havahduin kirjan alkupuolella jälleen siihen, että Suvi itse ei pääse tarinassa lainkaan ääneen. Kaikki kerronta tapahtuu Antin tai Suvin äidin näkökulmasta. Kun lopussa alkoi sinä-muotoon kirjoitettu teksti, jonka kirjoittajaksi paljastui Suvi itse, huomasin jatkuvasti epäileväni, onko tämäkään Suvin ääni, onko tämä edelleen Antti. Salaperäisyys ja se tietty harsomainen unenomaisuus jota niin rakastin jo aiemmassa osassa säilyy läpi jatko-osan niin taidokkaasti, että olin aivan myyty.

Edelleenkään en osaa selittää, miksi rakastan näitä kirjoja niin paljon. Syy löytynee yhdistelmästä sisältöä, salaperäisyyttä, hahmoja, musiikkia ja Itkosen rytmikästä ja kaunista kirjoitustyyliä. Tämä Anna minun rakastaa enemmän -kirjasta kirjoittamani pitää edelleen paikkansa: "kirjassa kaikki tuntuu hieman epätodelliselta kuin musiikki, josta ei aivan saa kiinni, joka on liian kaunista ja koskettavaa ollakseen totta ja aidosti koskettavaa." Tämä, mitä kirjoitin joulukuun alussa luettuani toistamiseen Anna minun rakastaa enemmän ei kuitenkaan pidä paikkansa: "Joululomalla aion heittäytyä seuraavaan seikkailuun, aion tutustua millainen kokemus on Palatkaa perhoset. Se ei millään saata olla yhtä voimakas kuin Anna minun rakastaa enemmän, enkä edes toivo sitä."

Palatkaa perhoset oli nimittäin ihan yhtä voimakas lukukokemus kuin mitä Anna minun rakastaa enemmän oli. Ei yhtä yllättävä mutta yhtä täynnä tunnetta ja latausta. Nyt voin vain toivoa, että Itkonen kirjoittaisi tarinalle jatkoa, se ei nimittäin kirjailijan mukaan ole mahdoton ajatus.  Kirja ei ilmeisesti ole saanut kovinkaan ylistäviä arvioita kriitikoilta. Se on kuitenkin minulle täysin yhdentekevää. Palatkaa perhoset oli kirja, jonka koin voimakkaasti tunteella, en järjellä. Onneksi minun ei tarvitse kirjoittaa teoksesta kriittistä analyysia vaan voin puhtaasti leijua tässä tunnekuplassani. Toivottavasti muutaman vuoden päästä pääsisin kirjamessuilla fanityttöhehkuttamaan Itkoselle kädet täristen ja posket punaisina, miten paljon rakastin myös kolmatta osaa.

Jane Chapman: Onko jo joulu? (joulukalenterin 24. luukku)

Jouluaatto on täällä! Joulukalenteri tuli päätökseensä, mutta bloggaamattomia kirjoja on vielä parikymmentä. Palaan niihin välipäivinä ja luvassa on vielä ainakin myös koko vuoden 2016 yhteenveto. Sitä ennen kuitenkin on aika rauhoittua juhlimaan joulua, juhlista jalointa.

Tänään esittelen erään pikaisesti kirjastossa tällä viikolla lukaisemani teoksen. Minulta puuttui Helmet-haasteesta vielä kohta "Kirjan nimi on kysymys" ja kun päivät alkavat olla vähissä, oli aika siirtyä epätoivoisiin tekoihin.

Jane Chapmanin Onko jo joulu? -teoksessa Pikkukarhu kyselee jatkuvasti Isokarhulta, että onko jo joulu. On kuitenkin tehtävä monenlaista joulupuuhaa ennen kuin joulu voi tulla. On paketoitava, leivottava ja haettava kuusi.

Pikkukarhun malttamattomuus voidaan nähdä vertauksena nykyihmisen kiireestä ja "kaikki mulle heti nyt" -asenteesta. Isokarhua painavat ruuhkavuodet ja yksinhuoltajuus. Silti hän omistautuu kokonaan Pikkukarhulle ja luo tälle tervettä itsetuntoa ottamalla  tämän mukaan joulupuuhiin.

Hahmojen nimet ovat kauniin symbolinen vertaus tähtikuvioihin. Karhut ovat yhtä luonnon kanssa ja ekologinen teema on teoksessa vahvasti läsnä. Tämä moderni satu oli ajatuksia herättävä ja klassikkoainesta. Tai sitten se oli ihan vain hurjan söpö ja jouluinen lasten kuvakirja, joka oli paikallaan tämän listoja hullun lailla suorittavan bloggarin joulukuuhun.

Oikein ihanaa, rauhallista ja rentouttavaa joulua kaikille! Toivottavasti jouluunne mahtuu sopivasti myös lukuhetkiä. Myös Esko toivottaa erityisen makoisaa joulua kaikille blogini lukijoille. Tämän kuvan otin marraskuussa, kun vielä oli lunta. Kun maa on musta, olkoon mieli sitäkin valoisampi!

Charles Dickens: Joululaulu, ilmainen äänikirjaklassikko (joulukalenterin 17. luukku)

Seinäjoen Törnävän vanhan ajan talvitunnelmaa.

Tämä kirja olisi ollut mukava säästää joulukalenterin viimeiseen luukkuun, aattoaamuun. Haluan kuitenkin esitellä kirjan nyt, sillä tässä on mielestäni mahtava vinkki viihdyttämään joulusiivousta, paketointia ja muita joulupuuhia, joiden parissa moni varmasti viettää kuluvan viikonlopun.

Olen monesti ennenkin maininnut Elisa Kirjan ilmaiset klassikot, joiden valikoima on viime aikoina laajentunut mukavasti. Nykyisin valikoimasta löytyy myös joitakin äänikirjoja. Niistä yksi on todellinen jouluklassikko, Charles Dickensin Joululaulu vuodelta 1843. Tarina on suomennettu muun muassa nimillä Joulukertomus, Saiturin jouluyö ja Saiturin yö.

Joululaulu taitaa olla yksi kirjallisuuden tunnetuimmista tarinoista kautta historian. Minäkin muistan nähneeni televisiosta siitä useamman sovituksen. Sen hahmot ja yksityiskohdat ovat suosittuja lainauksia niin kirjallisuudessa kuin televisiosarjoissa. Heti tulee mieleen muun muassa Futuraman Pikku Tim. Vaikka ei olisi koskaan kuullutkaan Dickensistä, on tietämättään väkisinkin törmännyt viittauksiin, ihan vaan vaikka lukemalla Aku Ankkaa, jossa Roope-sedän hahmo perustuu Scroogeen (ja jopa nimi on lainattu).

Olen lukenut Joululaulun aiemmin ainakin kolme kertaa ja olen nähnyt televisioversioista suosikkini, Muppettien joulun, ainakin viisi kertaa. Tarina on minulle rakas, tuttu ja ehdottoman jouluinen. Se oli mitä täydellisintä kuunneltavaa joulukuulle. Dickensin tarinan opetus on ajaton ja kaunis. Aloin ihmetellä, miksi olen muuten tehnyt Dickensistä itselleni sellaisen mörön. Olen jumittunut Kolean talon kanssa niin pahasti, että välttelen hänen kirjojaan. Kun kerran nautin Joululaulun polveilevasta, lukijalle jutustelevasta ja eläväisestä kirjoitustyylistä, miksi en nauttisi muistakin tarinoista.

Muutaman tunnin pituisen tarinan ehtii hyvin kuunnella pipareja leipoessa, lahjoja paketoidessa tai mattoja tampatessa. Minä ainakin löysin tarinasta aitoa ja lämmintä joulutunnelmaa, jälleen kerran. Elisa Kirjan sovelluksen saa Android- ja Apple-puhelimiin ja Joululaulu löytyy sieltä valikosta Ilmaiset klassikot.

Enää seitsemän yötä jouluun!

Suuri tonttukirja & hyvän joulun toivotus!

Joulupuu on rakennettu, kiireet loppuvat ja rauha valtaa mielen. Toivotan kaikille blogini lukijoille oikein ihanaa, rauhaisaa, rentouttavaa, lämmintä, herkullista ja kirjaisaa joulua! Palaan vielä loppuvuodesta blogin pariin ainakin vuosikatsauksen ja ehkä lukumaratonin merkeissä ja kohtahan tulee päätökseen myös Maalaismaisemia-lukuhaaste. Kylläpä vuosi taas vierähti nopeasti.

Siirryn nyt joulun viettoon tämän taianomaisen kirjan esittelyn myötä. Hollantilaisten Wil Huygenin ja Rien Poortvlietin Suuri tonttukirja kuului lapsuuteni lukemistoon. Unohdin teoksen pariksi vuosikymmeneksi niin, että aina välillä muistelin sitä, mutta koskaan en saanut aikaiseksi selvittää, mikä tuo runsas, yksityiskohtainen, jännittävä ja hiukan pelottavakin kirja oikein oli. Ilahduinkin paljon, kun Mustikkakummun Anna mainitsi teoksen joulukalenteriluukussaan. Innostuin ja varasin teoksen kirjastosta heti. Se sopikin joulunodotuslukemiseksi mitä mainioimmin, vaikka se ei kuvailekaan joulutonttuja vaan niitä perinteisiä ihan oikeita tonttuja.

Olin todella yllättynyt. En tosiaan muistanut, että kirjan kuvitus oli niin kaunis, mutta toisaalta synkkä ja välillä jopa pelottava peikkoineen kaikkineen. Yllättynyt olin myös siitä, että minulla ei ollut juuri lainkaan mielikuvaa teoksen mainioista teksteistä. Jälleen osoitus siitä, että sama kirja voi sopia ihan yhtä hyvin sekä lapsille että aikuisille. Eri ikäiset keskittyvät eri asioihin.

Tonttujen elämää ja ominaisuuksia kuvataan ihastuttavan luonnontieteellisesti ja tarkasti. Teos oli vanhahtava sillä hiukan arveluttavalla sovinistisella tavalla,  mutta en antanut sen paljon häiritä. Kauneinta teoksessa oli niin kuvituksen kuin tekstinkin osalta luonto ja sen arvostus. Tontut ovat yhtä luonnon kanssa, arvostavat ja kunnioittavat sitä eivätkä ole liikakansoittuneet. Meillä on siis paljon opittavaa tontuilta. Tonttukirja oli vähintään yhtä vaikuttava nyt aikuisena ja sen kuvitus oli aivan omaa luokkaansa. Todellinen klassikko.

Kirja: Suuri tonttukirja (suom Panu Pekkanen, tekstaus suomeksi Marketta Ritvanen)
Alkuperäinen kirja: Leven en werken van de Kabouter (1976)
Teksti: Wil Huygen
Kuvitus: Rien Poortvliet
Sivumäärä: 212
Mistä hankittu: Kirjastosta

Hyvää joulua kaikille näiltä tontuilta!

Kirjabloggaajien joulukalenterin 5. luukku

Joulu on tulvillaan perinteitä, uusia ja vanhoja. Tänään on aika avata jo perinteeksi muodostuneen kirjabloggaajien joulukalenterin 5. luukku. Eilisessä DesdemOna-blogin luukussa vietettiin pikkujouluja kirjastossa ja huominen luukku avautuu Tuijata-blogissa. Kaikki joulukalenteriin osallistuvat blogit näet Hyönteisdokumentti-blogista. 

Kuva: Yöpöydän kirjat

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

"Huomenna, jos Jumala suo, on meidän Herramme ja Vapahtajamme armorikas syntymäjuhla --" 

On päivän valoisin hetki, mutta silti vähän hämärää. Kuusen huumaava tuoksu leijuu ilmassa ja kynttilöiden valo heijastuu punaisista palloista ja hopeisista nauhoista. Tutut koristeet palauttavat mieleen muistoja lapsuuden joulujen onnesta ja jännityksestä. Riisipuuro on kypsynyt rauhassa ja se on täydellistä juuri puolen päivän aikaan. Aamupäivä on ollut vielä kiireinen, mutta nyt on aika rauhoittua. Kokoonnumme pöydän ääreen ja kauhomme pyhälautasillemme riisipuuroa ja sekametelisoppaa samalla, kun televisiossa Tuomikirkon kello lyö kaksitoista lyöntiä.

Minun jouluni alkaa siitä, kun Suomen Turku julistaa joulurauhan. Olen ollut turkulainen kohta kymmenen vuotta, mutta en ole kertaakaan ollut katsomassa joulurauhan julistusta paikan päällä. Miksi olisinkaan, sillä osa tunnelmasta on katsoa sitä televisiosta joulupuuroa syödessä. Vanhalle Suurtorille on viime vuosina kerääntynyt joka jouluaatto yli 10 000 ihmistä ja television ääressä voi välttää myös ruuhkan ja tungoksen.

"Suomen Turku julistaa joulurauhan" on vuoden katsotuimpia televisio-ohjelmia ja lähetystä voi nykyisin seurata myös ulkomailla netin välityksellä. Joulurauhan kiehtovaa historiaa on avattu uudessa Joulurauha Suomen Turusta -tietokirjassa (Kunttu, Soikkanen ja Laaksonen. Otava 2015). Kirjassa lukija pääsee mm. Brinkkalan parvekkeelle kokemaan aavistuksen siitä, mitä joulurauhan julistajan päässä liikkuu juuri ennen h-hetkeä.

"-- ja julistetaan siis täten yleinen joulurauha kehoittamalla kaikkia tätä juhlaa asiaankuuluvalla hartaudella viettämään sekä muutoin hiljaisesti ja rauhallisesti käyttäytymään, sillä se, joka tämän rauhan rikkoo ja joulujuhlaa jollakin laittomalla taikka sopimattomalla käytöksellä häiritsee --" 

Turkulaisen joulurauhan perinne on alkanut jo keskiajalla. Brinkkalan talon parvekkeelta julistus on suoritettu ensimmäisen kerran vuonna 1886. Julistus radioitiin ensimmäistä kertaa vuonna 1935 ja televisiointi aloitettiin 1980-luvulla. Joulurauhan julistajia on ollut lukematon määrä ja heistä viimeisimmät kansliapäällikkö Paavo Heinonen (1985-2002), kansliapäällikkö Jouko K. Lehmusto (2003-2012) ja protokollapäällikkö Mika Akkanen (2013-) ovat jääneet televisioinnin myötä pysyvästi ihmisten mieliin. Monille joku näistä julistajista on "se oikea" ja aina julistajan vaihtuessa taitaa julistajan lisäksi myös katsojia vähän jännittää, miten uusi julistaja selviää tehtävästään.

Julistus kestää vain hetkisen, mutta sen takana on valtavasti työtä. Teksti pitää hallita sekä suomeksi että ruotsiksi, mutta julistuksessa ei saa olla ulkoaluvun tuntua. Kun Jumala ompi linnamme on päättynyt, Tuomiokirkon kello lyönyt 12 kertaa ja soittokunta soittanut Marskin hopeatorvet -fanfaarin, työntää kyykyssä tai polvillaan oleva avustaja parvekkeen ovet auki ja poistuu. Tämän jälkeen julistaja pääsee suorittamaan arvokkaan tehtävänsä.

"-- on raskauttavien asianhaarain vallitessa syypää siihen rangaistukseen, jonka laki ja asetukset kustakin rikoksesta ja rikkomuksesta erikseen säätävät. --"

On kauniin symbolista, että joulurauha julistetaan juuri Turun Vanhalta Suurtorilta Tuomiokirkon kupeesta. Alue on vanhinta Suomea, sieltä on peräisin maamme sivistys ja myös kristillisyys. Joulurauhan julistus on säilynyt samassa muodossa jo pitkään. Edes musiikkeja ei ole juuri muutettu, vaikka etenkin Porilaisten marssia, joka soitetaan tilaisuuden lopuksi, on kritisoitu paljonkin. Kaikki tämä muuttumattomuus, jatkuvuus, jokavuotinen väenpaljous Vanhalla Suurtorilla sekä samanaikaisesti miljoona televisioiden eteen kokoontuvaa suomalaista kertovat siitä, että modernissa ja hektisessäkin maailmassa loppujen lopuksi tärkeintä ovat perinteet ja vanhojen tapojen arvostus. Se on aika hieno ja lohduttavakin ajatus.

 "-- Lopuksi toivotetaan kaupungin kaikille asukkaille riemullista joulujuhlaa."

Samoin minä toivotan kaikille oikein ihanaa joulunaikaa! Millä tavalla joulurauhan julistus kuuluu sinun jouluusi?

Lähdeteos: Joulurauha Suomen Turusta. Kuninkaanrauhasta ekumeeniseen rauhanvetoomukseen.
Kirjailija: Tapani Kunttu, Timo Soikkanen ja Tarja Tuulikki Laaksonen.
Kustantaja: Otava 2015
Sivumäärä: 183
Mistä hankittu: Kirjastosta

Jutun kuvat olen ottanut Turussa marraskuun lopun ja joulukuun alun harvoina kauniina päivinä.

Kirjabloggaajien joulukalenteri 14.12.2013

Tervetuloa kirjabloggaajien joulukalenteriin avaamaan neljästoista luukku! Eilinen luukku avautui Lurun luvut -blogissa, huomenna luukku aukeaa Kirsin kirjanurkassa ja kaikki joulukalenteriin osallistuvat kirjablogit on nähtävissä täällä, Luettua elämää -blogissa.

Jouluun on enää kymmenen päivää ja kaikki tekemättä, apua! Villakoirat uinuvat nurkissa, lahjat on ostamatta ja perunalaatikko imeltämättä. Kuusi on kaatamatta, kaapit siivoamatta ja joulukoristeet askartelematta. Joulustressi lienee tuttua monelle ja etenkin meille kaiken suorittajille. Vuoden parhaan juhlan valmistelut ovat osa juhlatunnelmaa ja niistä voi nauttia, mutta siitä huolimatta stressi saattaa iskeä, kun on niin paljon asioita, joita haluaisi tehdä ennen joulua. Minulla on sen verran helpot kuviot joulun suhteen, että joulua edeltävätkin päivät ovat minulle rauhoittumisen aikaa. Monilla ei kuitenkaan ole näin. Tänään, kun jouluun on aikaa enää vähän yli viikko, tarjoankin vinkkejä joulustressin selättämiseen.


Vinkki 1: Hanki vertaistukea

Tämä tässä on Hanna Kattilakoski. Hanna, sano päivää! Hanna on Sinikka ja Tiina Nopolan luoma hahmo, Heinähatun ja Vilttitossun äiti, jolla ei aina ole niin kovin helppoa.

Heinähattu ja Vittitossu joulun jäljillä on oiva esimerkki siitä, miten Hannalla on vaikea tehtävä pyörittää elämää perheessä, joka ei ole ihan normaali ja jossa tapahtuu erikoisia asioita. Kellarista katoaa ruokaa, joka toisinaan palaa takaisin. Mies ja lapset eivät auta joulusiivouksessa ja kaiken kukkuraksi appiukko pamahtaa kylään itsenäisyyspäivänä ja kertoo viipyvänsä jouluun ja ylikin.

Hanna on oiva joulustressaajan vertaistukihenkilö. Eikä hän oikeasti ole niin kiukkuinen kuin mitä kuva antaa ymmärtää. Tämä on Markus Majaluoman näkemys Hannasta.



Vinkki 2: Kuuntele marttoja

Jo lähes loppuunkäytetyssä marttojen vinkissä joulustressiin "Älä siivoa komeroita, ellet aio viettää joulua niissä" on vinha perä. Paitsi jos satut olemaan uimahuoneen komerossa asuva Muumien esi-isä. Silloin tämä vinkki on varsinaista syrjintää. Omakohtaisesti voisin myös todeta, että kun komerot ovat normaalisti tilassa "tikittävä aikapommi, joka räjähtää, jos oven avaa", on ihan kivaa vaihtelua jos jouluna ei olekaan näin. Myös Kattilakosken Hanna siivoaa komeroita:

"Hanna penkoi koko loppuillan vanhoja vaatteitaan 

ja lajitteli niitä kasoihin. Keittiöstä kuului mutinaa:

- Tätä voi käyttää vielä siivotessa... tästä saa hyviä pölyrättejä... tällä haalarilla voi vaikka marjastaa.

Hän katseli pieneksi käyneitä villahousujaan. Saisikohan näistä myssyn Vilttitossulle? Hanna pujotti kätensä housunlahkeisiin. Vai tekisikö näistä patakintaat? Muut olivat menneet jo nukkumaan, kun Hanna sitoi narulla pientä nyyttiä. Ihmeen vähän saatiin, hän ajatteli. Mutta eihän sitä koskaan tiedä, mikä pula-aika tässä vielä tulee."

Vinkki 3: Kaiken ei tarvitse olla täydellistä

Ihan oikeasti ei tarvitse. 

"Hanna tuli sisään. Hän jäi takki päällä tuijottamaan kuusta.
- Mi...mikä tuo on? hän kysyi.
- Vaari ja lapset halusivat koristella jo tänään, sanoi Matti ja meni Hannan luo. - Mitäs pidät? Eikös ole näyttävän näköinen?
Hanna meni lähemmäksi, mutta Matti vetäisi häntä taaksepäin.
- Sitä pitää katsoa kaukaa! Se on lastenkuusi, lasten ehdoilla.
- Siinä on ne juustokoristeetkin, Heinähattu innostui.
- Ja tyhjä kohta on peitetty pukilla, sanoi Vilttitossu.
Hanna ryntäsi keittiöön ja lysähti pöydän ääreen itkemään. Matti meni perässä. Hän istui Hannan viereen.
- Älä nyt Hanna, minä selitän. Siinä kuusessahan näkyvät sekä nykyajan henki että vanhan ajan patina. Oljet kertovat vuosisadan takaisista pirttijouluista, kirkkaat pallot taas meidän aikamme loistosta. Mikä runsaudensarvi se on lapsille! Ajattele kuinka se kehittää heidän mielikuvitustaan.
Vaari tuli ovensuuhun Heinähattu, Vilttitossu ja poika perässään. Vaari kuiskasi:
- Tuolla höpinällä se sai Hannan aikanaan vihillekin."

Vinkki 4: "Monilla menee vielä huonommin"

Silloin kun tuntuu siltä, että joulustressi kaatuu päälle, suosittelen miettimään hetkisen vaikkapa seitsemän veljeksen joulun viettoa. Että eipä sekään niin kaksista ollut. Joulusaunassa syttyy tulipalo, jonka vuoksi koko Impivaara on pian ilmiliekeissä ja veljekset pakenevat Jukolaan joulunviettoon. Myös suomalaiset, hämmentävän synkät joululaulut toimivat mainiosti tässä tarkoituksessa. Esimerkiksi koko Leevi and the Leavingsin Varasteleva joulupukki albumi on hyvä keino tämän vinkin mukaiseen ajatteluun. Vai mitäpä sanotte säkeistä:

"Silloin vasta sen lähtömme syyn ehkä ymmärsinkin

vanhan navetan katto kun leimahti liekkeihin

onneksi ehdimme pois"

(Onneksi jouluun on aikaa)

tai

 "Makaa joulukuusi kaatuneena,

miksi itket pikku-Leena

komerossa piilossa vanhemmilta.

Miksi isi ja äiti riitelitte

tuskin edes huomasitte

nythän on jouluilta"

(Jouluksi mummolaan)

tai vanha kunnon, jokaisen joulustressaajan lempijoululaulu, Kari Tuomisaaren säveltämä ja sanoittama Siitä tuntee joulun:

"Lapset jätti koulun

ja talossa on kaikki sekaisin.

Äsken hukkasin jo ostoslistan kolmannen

on kinkku tilaamatta vielä ehkä ehdin tehdä sen".

Vinkki 5: Joulu tulee joka tapauksessa ja silloin on kaikki hyvin

Myös Hannalla:

"Tytöt menivät keittiöön. Riisipuuro kypsyi hellalla ja Hanna hosui hiki päässä. Hän tyrkkäsi puurokauhan Heinähatulle:
- Riisipuuroa pitää koko ajan hämmentää, ettei se pala pohjaan.
Hanna kuori mantelin puuroon ja Vilttitossu sai kattaa pöydän.
- Ota kaapista syvät lautaset, Hanna komensi ja katsoi seinäkelloa. - Viittä vaille kaksitoista! Nyt kaikki puurolle, joulurauha julistetaan!
Vaari ja poika tulivat tonttulakit päässä pöytään. Matilla oli valkoinen paita. Vilttitossu tökki kauhalla puuroa nähdäkseen missä on manteli. Hanna nappasi häneltä kauhan ja alkoi jakaa puuroa lautasille samalla kun radiosta kuului joulurauhan julistus:
- Huomenna jos Jumala suo, on meidän Herramme ja Vapahtajamme armorikas syntymäjuhla, ja julistetaan siis yleinen joulurauha...
Hanna ripotti kanelia puuroon.
- Monissa perheissä vielä tähän aikaan imuroidaan, ja matot ovat ulkona. Joulurauhasta ei ole tietoakaan, hän sanoi. - Moni on vielä jouluostoksilla, ja monilla on laatikot tekemättä ja kinkku paistamatta.
- Olisit nyt vähän aikaa hiljaa, että voitaisiin kuunnella tuota joulurauhan julistusta, Matti sanoi.
- ...sillä se, joka tämän rauhan rikkoo ja joulujuhlaa jollakin laittomalla taikka sopimattomalla käytöksellä häiritsee, on raskauttavien asianhaarain vallitessa syypää siihen rangaistukseen, jonka laki ja asetukset kustakin rikoksesta ja rikkomuksesta erikseen säätävät.
Hannalla oli suu täynnä puuroa.
- Minä sain mantelin! hän mongersi."

BONUS: Joulustressibingo

Bonuksena tarjoan vielä joulustressibingon. Bingon tapahtumat saattavat olla tai saattavat olla olematta täysin fiktiivisiä, kröhöm.

Kun saat jouluvalmistelujen tuoksinassa bingon, voit huudahtaa voipuneesti ja itkunsekaisella äänellä "bingo", romahtaa sohvalle ja antaa muiden hoitaa loput valmistelut. Mielellään saa tulla hihkaisemaan bingon kommenttiboksiinkin, etenkin jos joku joulun sankari on saanut bingon kasaan jo tässä vaiheessa joulukuuta.

Jouluajan lukemiseksi suosittelen Sinikka ja Tiina Nopolan Heinähattu ja Vilttitossu joulun jäljillä sekä Charles Dickensin Joululaulua. Nämä kirjat kuuluvat olennaisesti joulun odotukseeni. Ihanaa, stressitöntä, onnellista, lämpöistä ja rauhallista joulun aikaa itse kullekin säädylle! Muistakaa nauttia lämmöstä, rakkaudesta ja kiireettömästä lukuajasta.

Ja muistakaahan huomenna suunnistaa avaamaan seuraava luukku tänne.